tämähän on faktaa?
No syitähän löytyy. Ensinnäkään vasurit ja vihreät eivät käy armeijaa. Toisekseen vasurien ja vihreiden fysiikka ja psyyke on yleensä niin heikko, että poliisiksi ei pääse. Poliisillahan täytyy hyvän fysiikan lisäksi, olla myös hyvä psyyke, että jaksaa.
Tämän lisäksi varsinkin äärivasemmisto on poliisivastainen, mutta niin vaan se äärivasurikin soittaa poliisille itkua vääntäen jos mamut vetää pataan ja ryöstää.
Miksi poliiseissa ei ole vasureita, eikä oikeastaan vihreitäkään
36
72
Vastaukset
- Anonyymi
Nato-piireissä vasureita kyllä piisaa.
- Anonyymi
On taidettu taas tavata MV-lehteä?
- Anonyymi
Mutta persuihin sivarit kelpaavaat. Suomen Sisussakin heitä on paljon.
Laittaa nieleskelemään.- Anonyymi
No mistäs tiedät - kerro?
- Anonyymi
Kyllä ainakin PK-seudun poliiseissa on paljonkin vihervassareita poliiseina.
- Anonyymi
Ei ole vasureita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vasureita.
Persujen mielestä kaikki muut kuin persut ovat vihervasureita, joten koska poliisit eivät ole pelkkiä persuja, täytyy siellä olla merkittävä osuus vihervasureilla. No onneksi puoluekanta ei ole poliisiksi pääsemisen kriteeristössä, eikä sitä edes seurata, niin voi todeta, että aika kirjava joukko suomalaisia on poliisiksi päätynyt.
- Anonyymi
Ei siellä tarvita sateenkaariporukkaa.
- Anonyymi
Vaikea tietää, mitä puoluetta kukakin kannattaa. Ei kaikki koilota "olen vihreä" tai "olen kristillisdemokraatti"!
Ja vaikka pyöriikin jossakin puoluepiireissä, ei äänestäkään niitä. Munullakin kaverit on sosiaalidemokraatteja ja luulevat, että minäkin olen. Mutta ääneni annan aina kokoomuksella, enkä siitä koilota demarikavereilleni. Luulkoot että äänestän aina demaria! - Anonyymi
Niuvanniemessä kaikki kertovat äänestävänsä persuja, koska pelkkäävät eroavansa muuten porukasta.
- Anonyymi
Totta kai sanovat niin. Sehän on selkeä parantumisen merkki.
- Anonyymi
Oletko ollut siellä montakin kertaa?
- Anonyymi
nyt poliisien pomo on vihreä joten eiköhän se kohta poliisikin ala vihertää. Ja sitten meno on kuin jossain Meksikossa.
- Anonyymi
Yksi on ja täysi hörhö vaikuttaa olevan.
- Anonyymi
Sen takia onkin tärkeää äänestää vasemmistoa ja vihreitä niin voidaan ohjailla poliiseita korkeammalta taholta. Emmehän halua että poliiseihin pääsee pesiytymään natseja.
- Anonyymi
"Mitä korkeammalla poliisihierarkiassa on nuo puhuvat päät, sitä enemmän ovat riippuvaisia Ohisalon suosiosta."
- Anonyymi
Eli poliisit ja supo ovat siis persuja.
- Anonyymi
Oikeistolaisia joka tapauksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistolaisia joka tapauksessa.
Rikkiaden juoksupoikia.
- Anonyymi
Niin yhtä hyvin voi kysyä, että miksi oikeistolaiset ihanoivat väkivaltaa ja kaikkia niitä ammatteja joissa pääsee harrastamaan väkivaltaa, poliisia, armeijaa ym. Ehkä se johtuu siitä, etteivät he pärjää älykkyyttä vaativissa hommissa.
- Anonyymi
No mitäs se vassareiden Misha Dellinger ihannoi, no väkivaltaa viesteissään.
Kelle muuten soittaisit ryöstettynä, jos poliisia ei olisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitäs se vassareiden Misha Dellinger ihannoi, no väkivaltaa viesteissään.
Kelle muuten soittaisit ryöstettynä, jos poliisia ei olisi?Mä soittaisin ruumisauton hakemaan sen ryöstäjän raadon pois ettei sivuulliset häiriinny.
- Anonyymi
Sivarimestarin kannattaja paheksuu kun vasurit eivät muka käy armeijaa. No kaikki ei käy, koska vasurien ja vihreiden kannattajissa on myös naisia.
- Anonyymi
Jaa, eli Haaviston kannattajat.
On hyvin tunnettu fakta, että vasurit ja vihreät eivät inttiä käy nykyään.
- Anonyymi
Mä pitäsin suurimpana syynä kuitenkin sitä, et molempien puolueiden ”miehet” on täysiä munattomia pellejä.
Ja poliisitoimessa vaaditaan monasti munakkuutta. (käsitemielessä, arvon naispoliisit, käsitemielessä!)- Anonyymi
Niinpä, vihervasureissa on vaan miesoletettuja.
- Anonyymi
Onhan asia tutkittukin, että vasureita ei poliiseina käytännössä ole.
- Anonyymi
Poliisit näkevät työssään raadollisen todellisuuden päivittäin, ole siinä sitten joku kuplassa elävä suvakki.
- Anonyymi
Jep, mutta sitä ei suvakit tajua.
- Anonyymi
> Kyllä ainakin PK-seudun poliiseissa on paljonkin vihervassareita poliiseina.
Jos on, niin ne ovat visusti kaapeissa tuon viher-vasemmistolaisuutensa kanssa.
Tuo on sellainen tauti ja sellainen asia, jolla ei saa minkäänlaisia sympatiapisteitä kenttäpoliisien joukoissa. Poliisit ovat niin monta kertaa saaneet huutelua, räkää ja tyhjiä kaljapulloja niskaansa viher-vasemmistolaisnatseilta.- Anonyymi
Vassareita ei ole poliiseina.
- Anonyymi
Varmaan johtuu siitä, että tavalliseksi poliisiksi ei pääse pelkällä SDP:n tms. jäsenkirjapätevyydellä kuten esim. STM:n kansliapäälliköksi tai sairaanhoitopiirin konsernin konsernijohtajaksi.
Rikospoliisijohtajaksi on kyllä nyt ehkä pääsemässä punevihreällä jäsenkirjalla. Saas nähdä miten feministin käy.- Anonyymi
Joo ja onhan Suomessa poliisin näytettäväkin ulospäin kuin ties miltä erikoisjoukoilta. Kun eihän eliitti muuten saa nukuttua jos takapajuiselle rahvaalle ei ole mitään pelotetta. Nehän saattais vaikka sivistyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja onhan Suomessa poliisin näytettäväkin ulospäin kuin ties miltä erikoisjoukoilta. Kun eihän eliitti muuten saa nukuttua jos takapajuiselle rahvaalle ei ole mitään pelotetta. Nehän saattais vaikka sivistyä.
Tuo muuten totta . Luulevat olevansa turvassa !
- Anonyymi
Hyvä olisi jos Trump olisi Presibentti edelleen .Sotia ei täten herkästi tulisi .Ja matu vyöryt kurissa. Esim. minäkin voisin mennä ampumaan kumiveneet tyhjäksi .
- Anonyymi
Kun vihervasuri on toiminut viikon poliisina, hän on entinen vihervasuri, vaikka olisi minkälaiset tahansa viherpunalasit silmillä. Todellisuus avaa silmät tyhmimmältäkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884