Miten on mahdollista että Suomikin lähtee tälläiseiseen laittomaan toimintaan mukaan, Perussuomalaiset ovat tätä tukipakettia vastustaneet alusta alkaen.
EU-n elvytyspaketti on lainvastainen,Ei kieltää velkarahalla elämisen
Anonyymi
8<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kieltää ei ei.
Sanna Mariinin hallitus on laskenut tämän tukipaketin varaan kaiken.Mitään ei ole tehty työllisyyden eteen vaikka aikaa on ollut.Kuka Ihme tätä hallitutusta voi ylistää joka on epäonnistunut melkein kaikessa tekemisessä.
Tämä tukipaketti tuskin toteutuu mikä on Suomen kannalta ainoastaan hyvä asia.Tämä tietäisi sitä että hallitus joutuisi tekemään päätöksiä tässä ja nyt eikä siirtää niitä seuraavalle hallitukselle.
Tätä voisi kysyä Tappuraiselta, ei ole ilmaista rahaa maailmassa, aina sen joku maksaa ja nyt maksumiehinä suomen kansa, täysin eu laki vastainen toimiminen hallituksen taholta ja keskustaa ihmettelen eniten, omaa hautaa kaivavat.
Keskustan Antti Kurvinen juoksee Kepulaisten kansanedustajien perässä kuin keväinen kiimainen Kolli, siinä eivät isänmaan etuja ajatella kun vaan oma hillotolppa säilyisi.
Jokainen tietää että jos tämä elvytyspaketti kaatuu, niin kaatuu tämä hallitus siinä sivussa.
Italian pääministeri sanoi jo kesällä että iso osa elvytysrahoista menee Italian mafialle
Tämä hallitus ei siitä välitä kun vaan saadaan miljardit tänne mahdollisimman pian tuhlattavaksi.