Katsokaa, mitä ympärillänne tapahtuu ja millaista ajatusmaailmaa meille tyrkytetään tiedotusvälineissä. Sisäministeriö, jonka tehtävä olisi suojata suomalaisten identiteettiä, on järjestelmällisesti tuhoamassa Suomen kulttuuriperimää sisältäpäin. Seniiliä Bideniä hehkutetaan siksi, kun hän vapauttaa YK:n ajaman pakolaispolitiikan täyteen käyttöön jne.
Kaikkien eurooppalaisten pitää joka maassa näyttää samalta sekarotuiselta massalta! Se on EU:n lopullinen tavoite.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike
Kaikkien eurooppalaisten pitää joka maassa näyttää samalta sekarotuiselta massalta! Se on EU:n lopullinen tavoite.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paneurooppa-liike
Vastaukset 49
Vanhimmat
Persut tuota ainoana vastustaa.
Ja nyt haukkumiset tulevat niskaan. Persut pyysi muka 2015 ne miehet. Tämän tyylistä paskaa varmaan sataa suvakeilta niskaan.
Sipilä pyysi, kokkarit ja sukaakkisiipi persuista salli.
Kuvitelkaa, persuissa oli sellainenkin porukka sisällä. Ilmankos politiikka ei ollut isänmaallista.
Pahinta että se piti rautaista valtikkaa puolueessa. Nyt on isänmaallinen linja jatkunut jo yli kolme vuotta ja jatkuu yhä.
Joten jos kannatat maahanmuuttoa, niin: ÄÄNESTÄ PERSUJA!
KYLLÄ! Jos kannatat HARKITTUA JA RAJOITETTUA MAAHANMUUTTOA, jossa ei pelkästää anneta vaan myös vaaditaan, niin ehdottomasti äänestä!
Iso lapsi taas itkee ja unohtaa tosiasiat.
Meni valitettavasti pari vuotta ennen kuin siitä abortointi-sekoilijasta päästiin kunnolla eroon
Mikäs taho tämänkin linkin poisti? Hyvää pohdiskelua Luukkaselta.
https://www.youtube.com/watch?v=loOBqDRgjgI
Todella silmiä avaavia huomioita! Kannattaa katsoa ja kuunnella!
Aloittaja se mädättäjä on. Hyvä että etelän komeat miehet tuovat geenistönsä eurooppaan niin pohjoinen mutantti rotu voi jälleen palata alkuperäiseen loistoonsa sellaiseksi kuin se on alunperin tqrkoitettukin ennen kansanvaellusta.
Miksi ne eivät pysy kotimaassaan? Siksikö, kun oma valtio ei anna niille (teille) rahaa? Älä väitä vastaan. Se on se syy miksi pummit ovat täällä!
Soros antaa niille rahaa, jotta ne matkustaisivat tänne pummilla asumaan!
Etelän miehet pitäisi valkata muualta kuin muslimimaista, sillä nämä kärsivät kovin kapeasta geeniperimästä, mikä johtuu vuosituhansia kestäneestä sukulaisavioliittojen suosimisesta.
Vaikka 100 miestä jokaisesta afrikan valtiosta.
Että te persut jaksatte tuota jauhaa. Teidän ihanteenne palauttaa suomalaiset takaisin ristipainimaan pahnoille savupirtteihin seitsemän veljesten tapasn on jokseenkin säälittävää.
Naurettava ajatuskin on, että maailman ongelmat on sillä pyyhkäisty pois, kunhan maahanmuuttajat vain saadaan maailmasta pois ja jäljelle jää vain ’valkoiset lihaa syövät kristityt arjalaiset’.
Ihanko tosissanne noin uskotte? Taidatte olla selvästi hurjastikin tyhmempiä kuin näytätte.
Meitä isänmaallisia tolkun immesiä ei vois vähempää hetkauttaa teidän maailmanhalaajien ja -parantajien ”maailman asiat!” joten siinä kyllä kaahasit metsään ja suht syvälle.
Meitä ei kiinnosta kuin tän pelkän oman maammeasiat ja hyvinvointi, ja siinä taas teista maanpetturisuvakeista ei ole ollut koko aikana muuta kuin haittaa. Ja isolta osin juuri maailmanhalaaja/-parannus psykoosienne vuoksi.
(Tohon olkinukkeiluusi en taas jaksa ottaa edes kantaa. Ehdotankin, että spämmäät siihen ihan itse jotain natsi-shaibaa jollain toisella multipersoonistasi, ja pidät antoisan lauantain hyökkäillessäsi ihan omia olkinukkejasi vastaan kuin Don Quijote konsanaan! Have fun! :)
Että te vihervassarit jaksatte jauhaa tuosta globaalista unelmastanne. On säälittävää, miten te kuvittelette, että eri heimot ja uskonnot vuoskymmeniä jatkuneiden sotien ja vainoamisten jälkeen muuttuisivat eri ihmisiksi Suomeen tullessaan. Jos kuvittelette, että heidän ongelmansa on pyyhkäisty tänne tulemalla pois ei se pidä paikkaansa. Ihminen voi lähteä sodasta, mutta lähteekö sota ihmisestä? Eikö aggressiivisuuteen ja impulsiivisuuteen lkäytökseen ole myös tutkimuksis genetiikassa, mahtaako siinä olla eroja eri rotujen välillä? Maailman pitääkin pysyä erilaisena ja värikkäänä. Et voi pakottaa suolaisen veden kaloja elämään makeassa vedessä vain siksi, että sinusta se on kivaa.
Tyhmyyttä kuten viisautta on monenlaista, millaista omasi on?!
Persut ovat pelkureita! Peräkammarissa pelottaa, kun maailma muuttuu. Tolkun ihmiset sopeutuvat hyvin, eivätkä pelkää.
- Maapallo 8000 miljoonaa asukasta ja Suomi 5,5 miljoonaa asukasta
- Suomen hyvinvointivaltiota pitävät pystyssä veroillaan noin 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa, kun samaan aikaan suurimmassa osassa maapalloa ei ole olemassa sellaista kuin hyvinvointivaltio heikompiosaisia kansalaisia tukevine nettoveronmaksajineen puhumattakaan, että nämä maat tukisivat nettoveronmaksajien verovaroilla muiden valtioiden kansalaisia
- Suomessa maailman paras ilma, esimerkiksi Helsingissä Suomen huonoimpia arvoja, arvo hyvä 31 ja esimerkiksi Intian Kurlassa, Mumbaissa oli puolituntia sitten mitattu ilmansaasteiden määrä vaarallinen, arvo 824
Mikä on ratkaisu näihin epätasoarvoisiin lukuihin?
- Suomeen lisää asukkaita?
- Hyvinvontivaltion lopettaminen rahoituspohjan pettäessä?
- Antaa Intian Kurlan asukkaiden jatkaa samalla tavalla elämistään, koska me voimme vaikuttaa vain omiin saasteisiimme?
Onko tämä jollekin taholle liian noloa, vai onko Nykysuomi mediana mustalla listalla? Miksi? Tämä uutinen on kuitenkin pelkkää faktaa!
https://www.nykysuomi.com/2020/05/12/hallitus-toivottaa-suomalaisuuden-paivana-hyvaa-ramadania/
Siinähän se lehden alla lukee.
"Sensuroimaton itsenäinen media", joka oikeuttaa valtiovallan taholta sensuurin.
Pakkasen puolelle heitti niin, että luonnolliset madotkin jääty.
Mitäs tuo Sdp.n meppi Heinäluoma eilen aamu tv.ssä kehui Suomen sananvapautta HÖH ! sillä on sananvapaus housussa ! suomessahan se kuuluu vain viherkommareille
Eräs visio: Avoimet rajat ja kansainvaellukset johtavat lopulta hyvinvointivaltioiden taloudellisen pohjan pettämiseen ja konkurssiin hyvinvointivaltioiden rahoittajien, nettoveronmaksajien riittämättömyyden vuoksi. Tämä johtaa siirtymiseen kaikkialla maailmassa avoimiin kilpailuyhteiskuntiin, mikä ajaa useimmat valtiot valtaviin talousongelmiin ja virkamiehistön määrän ja laadun vääjäämättömään heikkenemiseen, mikä johtaa oikeusvaltioperiaatteiden hylkäämiseen kaikkialla maailmassa. Lopulta jäljelle jäävät Mad Max 2:n kaltaiset selviytymisyhteiskunnat, jossa vahvin selviytyy ainakin jonkin aikaa pitempään kuin heikompi kansalainen anarkististen ryhmien terrorisoidessa heikommin varustettuja ryhmiä kovimpien valtaryhmien ollessa tuolloin entisten sotilaiden ja poliisien anarkistiset iskuryhmät.
Olen yli 60v seitsemän sukupolven suomalainen ja vahvasti isänmaallinen.
Minun maailmankuvaani ei sovi tällainen persuja lähellä olevien tahojen valehtelu ja tyhmä kiihottaminen.
Kaikilla mittareilla Suomi on nykyisin parempi maa, kuin vaikkapa 30 vuotta sitten.
EU ja globalisaatio ja mashanmuutto ovat tuoneet siksisemmin umpiossa eläneeseen maahan paljon hyvää!
Miksi Suomi on mielestäsi hyvä maa ja millä keinoin Suomi on menestynyt taloudellisesti hyvin ja mikä tae hyvälle tulevaisuudelle on nykyisten keinovalikoimien jatkaminen myös tulevaisuudessa?
Täsmennyksiä näihin:
Isänmaallinen?
Valehtelu ja kiihottaminen?
Kaikilla mittareilla parempi maa kuin 30 vuotta sitten?
Umpioelämä versus EU, globalisaatio ja vieraat kansallisuudet Suomessa?
Kuuluuko joukkoraiskausten määrä ja yleinen turvallisuus kadulla niihin kaikkiin mittareihin?
Tyypillinen eläkeläispuolue demareiden ikijäsen. Aatteen vuoksi ollaan valmiita työntämään pää pensaaseen ja elämään ehtoovuodet ideologisen kuplan sisällä.
Itse olen yli 50v ja suomihan eli 30 vuotta sitten rikkainta noususuhdanne aikaa, joka oikeasti sinetöi nykyisen kaltaisen hyvinvointivaltion. Nyt tätä ollaan ajamassa alas kovaa vauhtia. Kommenttisi on juuri tyypillinen nyky vihervasuri pennun mielipide, joka on tottunut elämään vain tekemättä mitään tämän maan eteen ja vielä luulet valehtelevasi uskottavasti muka elämänkokemuksesi. Hah!
Ei senpuoleen, toivottavasti talous romahtaa kunnolla, niin nautin siitä kun pummit joutuvat lopuksi elämäänsä tuonne veneiden alle kerjäämään edes sen yhden leipäpalansa elämään. Vain tämä voi opettaa elämän todelliset arvot liian helppoon tottuneille.
Suomesta on saatava islamilainen yhteiskunta vuosisataisten kristittyjen vallankaappauksen jälkeen.
Tässähän tämä Mini-Suomi onkin hienosti esiteltynä. Antoisaa tutustumista!
https://yle.fi/uutiset/3-9891171
Miksiköhän tuo Mini-Suomi on niin pahasti rapistunut? Niin ja hei! Mihin ne kantasuomalaisen näköiset sieltä ovat kadonneet?
Ei tuo voi olla mikään oikea uhkakuva, koska Lähi-itään painottuva globaali maa on niin ihana mielikuva!
Maailmanruhtinaat ryöstää sielunne, sillä lailla oleillen.
Älkää hyvät suvakit luulko, että tulijoiden virta Eurooppaan joskus päättyy, jos ovet pidetään auki. Katsokaa Afrikan-, Lähi-Idän alueen ja muslimitaustaisen länsi-Aasian syntyvyysennusteita. Valmiiksi köyhää rupusakkia noille alueille syntyy vuoteen 2050 mennessä miljarditolkulla. Merkittävälle osalle noista tulee aivan varmasti mieleen paremman elämän tavoittelu jossakin muualla, kuten juuri Euroopassa. Tilanne on jo nyt kaoottinen, vaikka tulijoita on tunkeutunut vasta runsaat 2 miljoonaa. Miten joku idealistipönttö voi edes kuvitella, kuinka esim. 5 miljoonaa olisi nykyiselle Euroopalle mahdollinen? Järjen käyttö ja alakoulutasoinen matematiikka ovat sallittuja keinoja haittamaahanmuuton torjunnassa.
Tuskin maltan odottaa tulevaa kaaosta.
Kelan tuet pois, niin loppuu täälläkin turha lässytys.
VKontakte-linkit on täällä kielletty sisällöstä riippumatta. Eli tällaista avoimuutta täällä...
On liian paha asia näyttää rehellisesti millaista Puhoksessa on ja miten siellä käy kantaväestölle. Se on Mini-Suomi ja koko Suomen tulevaisuutta!
Ei auta sitten muu kuin kirjoittaa Googlen hakuun: integraatioennuste heikohko.
Tavoite on sekoittaa kansat eu liittovaltiossa jotta kansallismielisyys häviää. Tilalle tulee EU. Tässä on äytössä vanha konsti, hajoita ja hallitse. Britit ei taipuneet.
Ei pitäisi taipua suomalaistenkaan! Minkä vuoksi ne isoisät kuolivat sodassa?
Kuolivat siksi että saadaan islaminen ja musta suomi tulevaisuudessa.
Isänmaallisuus on ainoa joka luo erilaisuutta, erilaisia valtioita ja siten monikulttuuria.
On aika tyhmää etteivät suvakit tätä ymmärrä, vaan tahtovat joka maasta tuhottuja, samanlaistä tyhmää, tylsää mulattikansaa.
Nimenomaan, oman kulttuurinsa säilyttäminen ja puolustaminen on sitä oikeaa maailmanlaajuista monikulttuuria. Miksi kaikkien kulttuurien pitäisi sekoittua paikallistasolla juurettomaksi ja sekalaiseksi massaksi?
Itken verta kun huomaan ympärilläni tapahtuvan mädätyksen. Se on kuin henkilökohtainen loukkaus päättäjiltä minua kohtaan. Miksi haluatte minulle näin julman ja tarkoituksettoman kohtalon?
Oikea suomalainen.
Tarkoitus on tehdä tästä glopaali sosiaalitoimisto kuten Ruotsista.
EU raiskkaa suomea.