Jan Vapaavuori viivytteli pääkaupunkiseudun koronatoimissa. Tiukennuksia olisi pitänyt tehdä aiemmin. Myös toimien olisi pitänyt olla tiukempia. Vapaavuori on asettanut bisneksen terveyden edelle. Vapaavuori on usein arvostellut muita, mutta tehnyt itse töppäyksiä. Niin nytkin.
Vapaavuori viivytteli, korona leviää hallitsemattomasti
Anonyymi
7750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Kyllä näitä Vapaavuoren koronatoimia on odotettu. Miksi päätöksenteko vie niin kauan. Olisi pitänyt toimia jo viikkoja sitten.
Sen täytyi odottaa lupaa ja käskyä veljiltä. Säälittävää.
Wapaaawuori on yhtä huono Vartiomies kuin oli Orpokin aikoinaan,...
EK jarrutti.
Jykä EK antoi luvan.
Eduskunnassakin kokoomusta on kiinnostanut vain kapakoiden aukioloaika, ei ihmisten henki ja terveys.
Nautiskelu on elämää.
Maito kaatui maahan.
Tästähän on kysymys.
Vapaavuori sai nyt bisnes- ja urheilukavereilta palkinnon - olympiakomitean puheenjohtajuuden. Eihän hän voinut esittää rajoituksia urheilutapahtumiin. Palkinto olisi voinut mennä sivu suun.
Älkää mitään. Kyllä se sössii senkin.
Porvarilehti Iltasanomat alkoi hehkuttaa Vapaavuoren mahdollista presidenttiehdokkuutta. Yritys on varsin lapsellinen ja tarkoitukseton. Ei ole miehessä minkäänlaista potentiaalia valtakunnan päämieheksi. Tuo puffi on lähinnä surkuhupaisaa.
Ei yksityisen sektorin hommista presidentiksi enää nousta. Ja on vaihtoehtoja, joilla on moninkertainen kannatus. Vapaavuori on kokoomuksessakin kiistelty hahmo. Hän pyrkii jatkossa rahan keräämiseen jossakin firmassa, jonne kaverikapitalistit hänet vslitsevat.
Eihän se edes ole mies!
OK kaikki OK.
Tavoite paljastui.
Ristamäki jukersi tuon puffin ilmeisesti tikkarin toivossa.
Kokoomus halusi ”yökahvilat”. Muutama viikko eduskunnassa öyhötettiin siitä, että rekkakuskien pitää saada syödä yöllä. Hallituksen alkuperäinen esitys ei kelvannut. Tässä on tulos. Siellä on nyt paljon ”rekkakuskeja”. Korona leviää ja viinaa juodaan omista pulloista.
Taas tulee lisää koronaennätyksiä. Miksi Vapaavuori viivytteli? Eikö ihmisen henki ole kallis?
# ROTAT " jättää hukkuvan laivan !
Hyvävelijärjestelmän polku on suunniteltu ??????
Jan Vapaavuorelle on tärkeämpää kaverikapakoitsijan hyvinvointi kuin henlsinkiläisen terveys! Vapaavuori on käsitellyt koronaa rahaedellä, joten tässäpä sitä taas ollaan.
Onkohan kaikki halukkaat saaneet tarpeeksi kokoomuslaisten vaatimaa lihapiirakkaa yöllä?!
Helsinkiläisenä ottaa todella päähän, että jokin törkylehti vielä viitsii kirjoitella kokoomuslaisesta öykkäri-Vapaavuoresta Suomen presidenttinä.
Löytyisiköhän Suomen presidentiksi vielä kuitenkin ihan normaalisti käyttäyvä ja arvostettu ihminen ja eikä toisia ihmisiä omista töpeksimistään syyttävä ja rikoksista tuomittu???
Onneksi Suomen presidenttiä eivät valitse pelkästään kokoomuslaiset!
Kokoomuspolitiikan satoa korjataan nyt mm. Lauttasaaressa sijaitsevassa hoivakodissa. Miksi viivyteltiin?
Vapaavuoren olisi pitänyt toimia paljon aikaisemmin. Miksi viivyteltiin eikä vieläkään tartuta asioihin. Pitääkö hallituksen taas tarttua asiaan, valmiuslaki on kuitenkin raskas toimenpide.
Pääministeri Marinin ja ministeri Kiurun piti vähän hoputtaa Vapaavuorta. Lopulta jotakin näyttää olevan tekeillä. On se kumma, kun ”alueet” haluavat valtaa, mutta eivät muista vastuutaan.
Jos Vapaavuori olisi mies, hän myöntäisi viivyttelynsä. Mutta näköjään ei ole. ”En myönnä mitään” - linja jatkuu.
Vapaavuori vaatii, että hallitus neuvottelisi hänen kanssaan valtakunnallisista koronalinjauksista!! Onko hänellä Napoleon-kompleksi? Hän on vain yhden kaupungin johtaja. Silloin pitäisi ”neuvotella” myös Turun, Tampereen, Espoon, Vantaan jne kaupunginjohtajien kanssa. Mitähän siitä tulisi! Vapaavuorella ei ollut edes aikaa Kiurun vetämään palaveriin osallistumiseen. Mistähän se yhteinen aika löytyisi? Eikä Vapaavuorella voi olla mitään veto-oikeutta valtakunnanpolitiikkaan. Hyvä, että tämä mies lähtee muihin hommiin.
Näitä tyyppejä kiinnosta mikään muu kuin raha. Varsinkin voiteluraha. EI ole korruptiota ei.
Voisi lopettaa sen helvetillisen naputtamisen joka suuntaan muualle ja alkaa laittaa oman pesänsä pikku hiljaa kuntoon.
Hyvä kun saadaan Helsinkiin uusi kaupunginjohtaja. Ei kai tuosta paljon voi pudottaa. Nämä häiskät sopivat urheilupiirien kähmintäkomiteoihin paremmin kuin Suomen pääkaupungin kasvoksi ja pääksi.
No jos haluaa vielä huonomman niin se on sitten Halla-aho.
Nimenomaan pitäisi laittaa oma pesänsä kuntoon, kirvelee pesää näköjään koko ajan
kun pitää kiukutella!
Gynekologi voisi auttaa!
Vapaavuoren toiminta keväästä lähtien on ollut osa kokoomus-puolueen oppositiopolitiikkaa. Toisaalta hän on pyrkinyt kumartamaan kaverikapitalistien ja urheilupomojen suuntaan. Tämä on johtanut viivyttelyyn koronatoimissa. Viivyttelyn vuoksi nyt joudutaan asettamaan tiukempia rajoituksia kuin muuten olisi ollut tarvetta.
Äijä tuhos joulun, ja koko maan siinä sivussa.
Ei ollu tarjota
oikean merkkistä konjakkia herralle!
Työläisten puolueella oli liian halvat viinit!
Olisi hyvä tietää, mistä viivyttely johtui. HUSin Mäkijärvi sanoi, että huolestuttava kehitys alkoi jo useita viikkoja sitten. On vaikea uskoa, että terveysasiantuntijat olisivat viivyttelyä puoltaneet. Syy täytyy olla Vapaavuoressa ja muissa kaupunginjohtajissa. Hyvä kuitenkin, että pääministerin jyrähdys sai lopulta Vapaavuoreen vauhtia.
Iltalehden uutisoinnin mukaan Triplan ja muiden kauppakeskusten oleilijat eivät ole tietoisia Koronarajoituksista...
Koronarajoitusten laiminlyöjät ovat siis luku ja kirjoitustaidottomia uussuomalaisia???
Kyllä on luojan kiitos että hallituksessa ei ole kokoomus.
Olisimme Ruotsin tiellä nyt.....
Must tuntuu, että jollain muullakin kuin ministereillä on vapaavuoren puhelinnumero. Siihen tahtiin pantiin toimeen leviämisvaiheen rajoitukset kuten olis pitäny tehdä jo silloin kun myöhässä näperreltiin kiihtymisvaihetta. Arvannette ketä tarkoitan...
Stadin Elviksen Vapaamuorin hommasta ei tullut mitään, ehkä kokoomustausta vaikutti asiaan? Yleensähän kokoomus = tunarointi! Onneksi Marin ja Kiuru tulivat kädestä pitäen neuvomaan Elvistä miten hommat pitää hoitaa.
Vapaavuori joutui ottamaan lusikan kauniiseen käteen corona asiassa.
Hyvä hallitus.
Vapaavuori oli jarruttelija tässä asiassa.
se on itse töppäys
harhalaukaus
Miten tuollainen kimittävällä äänellä lässyttävä pieni ukonrepale on päässyt julkisiin töihin?
Hyväveliverkoston avulla.
Vaihtaisi nimensä ja piiloutuisi johonkin kallioluolaan ydinjätteiden kanssa.
En olisi koskaan uskonut, että Helsingin pormestariksi päässyt normaalijärkinen ihminen alkaakin syyttää Suomen hallitusta omista virheistään ja töpeksimisistään.
Jan Vapaavuori on muutaman viime vuoden aikana pilannut lopullisesti arvokkuutensa rippeet.
Toivotaan, että ei pilaa heti mahdollisuuttansa uudessa pestissä tai koko pestiä ...
Pääasia, että häviää Helsingin johtajuudesta mahdollisimman kauas.
Vapaavuori on yrittänyt esittää järjstyksessä oikein Niinistöstä seuraavaa, joka hän ei todellakaan ole eikä siksi koskaan tule, sen enempää kuin Niinistön seuraajaksikaan.
Vapaavuoresta tulee aina mieleeni ylimielinen katutappelija, joista kannattaa pysyä kaukana.
Luulin jo, että Vapaavuori olisi tullut järkiinsä. Mutta ei. Hän oli vielä tänään blogiinsa sepustanut samaa potaskaa, jolla hän Marinia ja Kiurua syytteli. Vapaavuori ei ymmärrä, että hän on YHDEN kaupungin johtaja. Ei hän voi kuvitella, että hallitus tulee häneltä neuvoja kyselemään, tai ainakaan hänen pillinsä mukaan tanssimaan. Hallituksella on laaja virkamieskunta ja asiantuntemus käytössään. Vapaavuoren arvostelukyky on heikko. Hän saa mennä. Mielenkiintoista olisi tietää, minne hän on menossa ja mitä mahdollisia eturistiriitoja on syntynyt.
POROMESTARI VAPAAVUORI ELLEI OMA NEROUS RIITÄ KUTEN ON HAVAITTAVISSA ÄO - 0. ANNAN ILMASEN VINKIN VUOKRAA KAIKKI MATKUSTAJA LAIVAT JA TARTUNNAN SAANEET KIULUIHIN JA MERELLE 40 KM MANTEREESTA TOTEUTUU MONTA KIETOA YHELLÄ KERTAA ESM ULKONALIIKKUMIS KIELTO. HALOO EIKÖ SYTYTÄ EIKÖ ÄLLI PELAA HÄH NO EIHÄN KOK MIKÄÄN PELAA.
Muista Vapaavuori,että olet vain pormestari.
Hallitus edustaa koko Suomen kansaa ja päättää asioista.
Vapaavuorella on näköjään pysyvä uhmaikä. Hänen blogikirjoituksensa vuodatukset olivat taas niin lapsellisia. Pelottaa ajatus, että tämä mies olisi jossakin tilanteessa voinut olla Suomen pääministeri. Sanna Marin on nuorempi, mutta monta kertaa kypsempi - ja viisaampi.
Nyt nähdään konkreettisesti, että Marin ja Kiuru olivat oikeassa hoputtaessaan Vapaavuorta, joka viivytteli koronatoimissa. HUS joutuu jo siirtämään tehohoitopotilaita muun maan sairaaloihin, mm. Kuopioon. Olisi kannattanut toimia aiemmin.
Ei ehtinyt kiireeltä.
Nyt on hätä.
HUSin tehohoito alkaa olla täynnä ja hoitajat pelkäävät potilasturvallisuuden puolesta. Miksi Vapaavuori viivytteli? Miksi kokoomus ja persut halusivat pitää kapakat mahdollisimman pitkään auki? Miksi matkustusta ei saanut rajoittaa ajoissa? Miksi urheilutapahtumia piti järjestää ilman merkittäviä rajoituksia?
Vapaavuori oli taas vauhdissa A-studiossa 19.1.2021. Hän uutena urheilupomona vaati höllennyksiä rajoituksiin, vaikka uusi koronamuunnos uhkaa suomalaisten riskiryhmäläisten ja ikääntyneiden henkeä. Jos uusi muunnos leviää lasten ja nuorten keskuudessa, he tartuttavat sen vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Osalta lähtee henki. Rajoituksia voi mielestäni höllentää vasta, kun kaikki yli 65-vuotiaat ja riskiryhmäläiset on rokotettu. Saarikkokin mielisteli Vapaavuorta aivan liikaa.
Vapaavuori jyräsi HUSin asiantuntijat. Rajoituksia piti löysätä kriittisellä hetkellä, kun herkästi tarttuva virusmuunnos leviää. Miten Vapaavuori kantaa vastuunsa, kun korona räjähtää käsiin ja tehohoito kuormittuu? Lasten isovanhemmat kuolevat. Populistista on Vapaavuoren toiminta.
Mikä ei tapa, vahvistaa. Oli kyseessä korona tai pieni pahoinpitely.
Joulukuussa 2019 olisi pitänyt toimia. Rajat täysin kiinni ja lentoliikenne seis.
Vapaavuori on pitkävihainen. Nyt pelinappulaksi otettiin HUS:n ja THL:n näkemysten vastaisesti lapset ja nuoret. Kovaa peliä.
Kokoomuslaisen Vapaavuoren viimeiset pullistelut Helsingin pormestarina.
Jännityksellä odotetaan, miten paljon pahaa Vapaavuoren koronapäätös vielä saakaan aikaan. Vapaavuori tekee päätöksensä virkavastuulla!!!
Koronan brittimuunnos leviää nuorten harrastuksissa, kapakoissa ja urheilutapahtumissa. Taas Vapaavuori ja minäminä-kokoomus möhlivät.
Sairaalat ylikuormittuvat, mutta Vapaavuori vain löysää rajoituksia. Ihmishenki ei hänelle ole kallis.
Sanna Marinin puheet ja teot ovat vastuuttomia !
Sanna Marinin on erottava !
Vapaavuoren piti lähteä haastamaan hallitusta. Nyt koronaluvut ovat nousseet ja nousevat entisestään, kun talvilomalaiset palaavat eri puolelta maata Helsinkiin. Kannattiko Janne?
Vapaavuoren vastuuttomuuden vuoksi Suomi täytyy panna nyt kiinni valmiuslain voimalla. Kannattiko?
Voi hyvät ihmiset, miten se Vapaavuori voikin olla uskomattoman typerä jästipää, joka jankkaa samaa asiaa jankkaamisen jälkeenkin, vaikka asiantuntijat jo moneen kertaan sanoneet suoraan öykkärille, miten asia oikeasti on.
Ihan hävetti katsoa Vapaavuoren esiintymistä A-Studiossa.
Todella hyvä, että poistuu moinen kokkarikukkoilija Hgin kaupungin ohjaksista, niin voidaan taas alkaa hengittää normaalisti.
Vapaavuori on nyt korona-asiantuntija. Viittaa kintaalla HUS:n ja THL:n arvioille. Kun nyt on hätä, hyökkää Marinia vastaan. Öykkäri.
Vapaavuori on koronakriisin kaikissa vaiheissa osoittanut arvostelukyvyttömyytensä. Aivan äskettäin hän julmisteli hallitukselle liian tiukoista rajoituksista ja halusi avata harrastustoimintaa. Mutta kuinkas taas kävikään? Korona vaan leviää entistä pahemmin. On hyvä, että Vapaavuori siirtyy muihin hommiin.
Marin ja hallitus viivyttelivät koronatoimissa... tämä on tulos...
Sinnemäki on seuraava pormestari.
Taas Vapaavuori tuli 25.3.20 öyhöttämään julkisuuteen. Kun ei ole muuta kuin tyhmää sanottavaa, pitäisi pysyä poissa. Tehohoito on veitsen terällä ja tämä älyn jättiläinen yhä vaatii, että koronaa pitää levittää nuorten harrastuksissa, mistä se tarttuu myöhemmin isoisään, joka kuolee. Ehkä tehohoito on tuolloin jo täynnä.
Siis 25.3.2021.
Luojan kiitos pääsemme Helsingin asioissa hääräämästä eroon öykkärien öykkäristä. Nyt onkin Vapaavuori jo aloittanut seuraavan pestinsä edistämisen harrastusten järjettömällä vapaudella, vaikka tappava virus leviää herkästi tarttuvina muunnoksinaan Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.
Mielestäni Vapaavuori vastuuton pormestari, joten hienoa, että hän häipyy kaupunkimme johdosta.
Toivotaan, ettei seuraava pormestari ole kokoomuslainen ja yhteistyökyvytön setämies.
Juurikin niin. Eikä ainakaan mikään hyppyheikki.
Korona lähti tammikuussa kovaan nousuun, kun Vapaavuori alkoi vetämään omaa linjaa. Nyt tämä virheliike alkaa olla hallinnassa hallituksen kovilla toimilla. Anna nyt sooloilun olla, Vapaavuori.