Ilman Ruotsinvallan aikaa Suomi ei olisi saanut autonomiaa

Anonyymi

Ja ilman autonomian aikaa 1800-luvulla Suomi ei olisi itsenäistynyt. Venäjä lahjoi suomalaiset autonomialla pysymään irti Ruotsista.

Ruotsin ajan lait jätettiin voimaan ja suomenkieli korotettiin tasa-arvoiseksi ruotsinkielen kanssa.

Venäjällä Suomen autonomiaa alettiin kuitenkin karsastaa ja Bobrikoville annettiin tehtäväksi lakkauttaa se ja venäläistää Suomi.

Venäjä hävisi kuitenkin sodat Japanille ja Saksalle ja tsaarinvalta kaatui ja Suomi pääsi irti Venäjästä.

Saksan vaikutus oli ratkaiseva. Saksa oli ensimmäisen maailmansodan aikana pyrkinyt hajottamaan vihollismaansa Venäjän irrottamalla siitä reuna-alueet kuten Suomen.

Suomalaisia oli sotilaskoulutuksessa Saksassa ja Saksasta tuli apujoukko Suomeen 1918 kun Venäjä oli hävinnyt sodassa Saksalle..

Venäjä ei sen jälkeen pystynyt avustamaan Suomen vallankumousta sen loppuunviemiseksi.

17

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitkä kuuluminen Ruotsiin teki Suomesta länsimaan ja Venäjäkin varoi sitä asiaa muuttamasta 1800-luvulla pelätessään että suomalaiset haluavat liittyä takaisin Ruotsiin.

      Tämä varmisti että Suomi kehittyi itsenäiseksi länsimaaksi.

      Ruotsin ajassa on siis paljon hyvääkin.

      • Anonyymi

        YHTÄ MAUTON KUIN : ILMAN HOLOKAUSTIA JUUTALAISILLA EI OLISI ISRAELIA ...

      • Anonyymi

        Venäjän avomielinen tsaari Aleksanteri Ioi suomalaisen kansakunnan ja valtion ruotsinvallan sorron jälkeen.

        Edistyksellinen Lenin myönsi pyynnöstä itsenäisyyden.

        Kumpikaan ei olisi toteutunut Ruotsin sorron alla, 600 vuotta ryöstöä ja alistamista mutta suomalainen kulttuuri kesti.

    • Anonyymi

      Historia ei oikeastaan ole tapahtumattomista asioista keskustelua. Mutta silti.

      Kukaan ei tiedä, mikä olisi tilanne 2020-luvulla, jos Ruotsin ja Venäjän raja olisi jäänyt pysyvästi Kymijoelle. Voipi olla, että asiat olisivat täällä Itä-Ruotsissa aika lailla kunnossa. Täällä sivistyneistö ja varmaan kansa muutenkin puhuisi ruotsia. Entä sitten?

      Olisiko Toinen maailmansota ylipäätään tullut Ruotsiin siinäkään tilanteessa, että Ruotsin ja Neuvostoliiton raja olisi kulkenut Kymijoella?

      • Anonyymi

        Eikä olisi Karjalan evakkoja, rajan taakse jääneiden jälkeläiset olisivat nyt umpivenäläisiä.

        Entä sitten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä olisi Karjalan evakkoja, rajan taakse jääneiden jälkeläiset olisivat nyt umpivenäläisiä.

        Entä sitten?

        Kymijoki tuntuisi ihan luontevalta itärajalta. Ruotsinkielisen Uudenmaan ja suomenkielisen Kymenlaakson kielirajakin kulki niillä main.

        Ruotsin suomenkielinen väestö olisi ollut itse kovin suopea vaihtamaan puhekielensä ruotsiksi torjuakseen Venäjän mahdolliset laajentumishalut. Aivan sama ilmiö nähtiin tosielämän Tornionjokilaaksossakin. Siellä ei haluttu olla erityisen suomenkielisiä, ettei Venäjälle ja Ruotsille tulisi kiusausta esim vaihtaa suomenkielinen Tornionlaakso Ahvenanmaahan.

      • Anonyymi

        Miksi olisi? Pietarin turvallisuushan oli aina samanlainen venäläinen tekosyy hyökätä kuin mitä Israelilla on Iranin mielikuvituksellinen ydinaseuhka. Suomesta tuli autonominen osa Venäjää juuri Pietarin takia, koko Itämeren itäinen rannikko kuului sitä ennen Venäjää ihmisoikeuksiltaan kehittyneemmälle Ruotsille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymijoki tuntuisi ihan luontevalta itärajalta. Ruotsinkielisen Uudenmaan ja suomenkielisen Kymenlaakson kielirajakin kulki niillä main.

        Ruotsin suomenkielinen väestö olisi ollut itse kovin suopea vaihtamaan puhekielensä ruotsiksi torjuakseen Venäjän mahdolliset laajentumishalut. Aivan sama ilmiö nähtiin tosielämän Tornionjokilaaksossakin. Siellä ei haluttu olla erityisen suomenkielisiä, ettei Venäjälle ja Ruotsille tulisi kiusausta esim vaihtaa suomenkielinen Tornionlaakso Ahvenanmaahan.

        Onneksi niitä rajoja ei sinun maaton renkisukusi sanellut. Pietari I:n voitti Narvan taistelun ja sai sitä kautta hyvän pohjan seuraajilleen kaapata koko Itämeren itäinen rannikko kansanmurhalla rakennetun Nevan kaupungin turvaksi.

    • Anonyymi

      Ruotsi halusi päästä Suomesta eroon ja suuntautua länteen.
      Jo Kustaa III ehdotti Venäjälle, että jos Ruotsi saa vapaat kädet Norjan valtaukseen Tanskalta, eikä Venäjä tule liittolaisensa Tanskan avuksi, saa Venäjä kiitoksena Suomen.

      Ruotsilla ja Venäjällä oli liittosopimus silloin kun Ruotsi valloitti sodan tuloksena Norjan, sopimuksen mukaisesti Ruotsilla ei ollut Venäjältä mitään aluevaatimuksia.
      Eli mitään pelkoa ei Venäjällä ollut siitä, että Suomi palaisi takaisin Ruotsin osaksi.

      • Anonyymi

        Ilman orjakauppaa afro-amerikkalaisilla ei olisi Obaman nobelia. ;)

      • Anonyymi

        Täyttä paskaa. Sinunlaisia idioottejahan ne olisivat olleet, jos olisivat vapaaehtoisesti Itämeren itäisen rannikon hallinnasta luopuneet. Sadan vuoden sotiminen väkivaltaista ja laajentumishaluista Venäjää vastaan yksinkertaisesti kulutti Ruotsin voimmat.

        Haha taitaa pikku tyhmyriä ottaa taas totuus koville;)

        Gustavin ensimmäinen valloitussuunnitelma oli suunnattu Norjaan , jonka hän toivoi valloittavansa Tanskasta äkillisellä hyökkäyksellä. Yksi ongelma oli kuitenkin se, että Tanska oli liittoutunut Venäjän kanssa. Henkilökohtaisessa tapaamisessa serkkunsa Venäjän keisarinna Katarina II: n kanssa Fredrikshamnissa vuonna 1783 Gustav yritti suostuttaa häntä pidättäytymään puuttumasta mahdolliseen Ruotsin ja Tanskan sotaan luvaten tästä palkkioksi Suomen. Kun Katarina oli päättäväisesti kieltäytynyt lähtemästä Tanskasta, koko suunnitelma juoksi karille, ja Gustav lähti sen sijaan ulkomaille pitkälle matkalle , jonka aikana hän vieraili pääasiassa Italiassa ja Ranskassa (1783–1784).

        Norjanhan Ruotsi sitten myöhemmin valloittikin Venäjän suosiollisella tuella.

        Euroopassa on sitten Rooman vallan ollut tämä väligermaanien ongelma. Sakemannit ja ruottalaiset ovat aina pyrkineet kiusaamaan läntisiä pienempiään, jotka taas ovat liittoutuneet indoserkkujensa venäläisten kanssa. Väligermaanit ovat joutuneetkin tuon tuostakin kahden rintaman sotaan, jotka ovat aina lopulta hävinneet.

        Siitä kai johtunee, että väligermaanit ovat muuttaneet suuremmin joukoin vain Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, välttäen Väli-Amerikkaa, jossa heillä on vain pieniä kolonioita, vaikka ovatkin historian saatossa lisääntyä kuin kanit, joten Euroopasta lähtijöitä olisi niihinkin paikkoihin riittänyt.

        Väligermaanit ovat selvästi jääkauden ja Alppien luomus.

    • Anonyymi

      Suomen menetys oli kyllä Ruotsille sen historian suurin valtiollinen katastrofi. Kuningas Kustaa IV Aadolf pakotettiin maanpakoon. Uudeksi kruununprinssiksi ja dynastian perustajaksi valittiin Napoleonin lähipiiriin kuulunut sotilastaustainen Bernadotte. Pidettiin selviönä, että uusi kuningas pyrkii palauttamaan Suomen osaksi valtakuntaa.

      Järkytys oli valtava, kun Bernadotte sopi Venäjän keisarin kanssa 1812, että Ruotsilla ja Venäjällä ei ole aluevaatimuksia toistensa suhteen. On sanottu, että kukaan Ruotsissa kasvanut sotilas ei olisi tehnyt vastaavaa.

      • Anonyymi

        Ruottalaiset eivät osanneet saada baltiansaksalaisia puolelleen lupaamalla heille maaorjuuden jatkumista Virossa. Baltiansaksalaisten kenraalien osuus Suuressa Pohjan Sodassa oli merkittävä.

      • Anonyymi

        Jälkipolvet Ruotsissa ovat toki ymmärtäneet paremmin, miksi Bernadotte teki kuten teki. Bernadotten dynastia on ollut Ruotsin kansalle rauhan aikaa.

        Ruotsin ja Norjan yhdistäminen ei kuitenkaan ollut kestävä ratkaisu.

        Lähellä oli sen ajan loppuminen 1939-1944. Ainoastaan sinä olet niin tyhmä, että uskot Ruotsin voineen jatkaa rauhanaikaa myös silloinkin kun Suomi olisi joutunut miehitetyksi talvisodan jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe