Suomessa myydään eri firmoilta suomalaisia maskeja jotka eivät ole pakattu hygieenisesti muoviin tai suojakuoreen, vaan ne ovat ilman suojaa laatikossa tai pussissa, johon pääsee vapaasti roskia /ilmaa. Yhdellä sivulla luki vielä jälleenmyyjät, jotka ovat virallisia tahoja ei pikkuputiikki. Joissakin ulkomaisissa ja suomalaisissa maskeissa on vikoja ja puutteita muutenkin vielä, esim. korvanauha voi olla hiertävä, liian suuri ympärysmitaltaan ei pituus (millimetrit) tai kiristävä (sentit). Happea ei pääse yhdessä versiossa maskin sisälle helposti, antaa tukahduttavan tunteen kävellessä. Maskia pidettäessä 10 min siitä ei saisi lähteä wc-tilan tuoksua, vaan puhdas tuoksu. Muutama hyvä maskilaatu on! Nyt maskit alkavat taas loppua parista liikkeestä. Ihmisten pitäisi olla tietoisia maskien laadusta ja niiden puhtaudesta.
Maskeista puuttuu suojus
5
59
Vastaukset
- Anonyymi
Ns. kansanmaskit eivät ole edes tarkoitettu sairaala tai vastaavaan käyttöön (siitä jopa varoitetaan pakkauksessa). Silloin niiden ei tarvitse olla pakattu ilmatiiviisti, pahvilaatikko riittää.
Maskit eivät välttämättä ole yleistä kaikille sopivaa mallia. Maissa joissa maskia käytetään normaalistikin paljon, kokoja voi olla useampia ja muutenkin kauko-idän ihmiset ovat hieman pienempiä kuin länsimaiset, joten maskit voivat olla vähän pienempiä.
Hyvin suojaava maskin voi todella tuntua tukahduttavalta kun suodatusteho on suurempi useampien ja tiiviimpien kerrosten vuoksi. Käytän FFP luokan hengityssuojaa juuri tuon suuremman hengitysvastuksen vuoksi vain sellaisessa tilanteessa jossa koronatartunnan riski on suurempi (esimerkiksi sairaalan laboratorion tutkimuksissa). Muulloin käytän kevyempää vain kolmikertaista suu- nenäsuojaa.- Anonyymi
Olisi kuitenkin tärkeää että vaikka ei ole standardimaski, jotkut ehdot täyttyvät tuotteen turvallisuuden ja terveellisyyden suhteen. Ettei ota joka kerta vääriä maskeja, esim. iäkäs ei aina tunnista mikä on hyvä ja mikä ei. Esimerkiksi valmistusolosuhteissa /käsittelyssä /raaka-aineissa ei saisi olla viruksia ilmassa suuria määriä (ja ne pakkauksen raot) jos joku tunkee maskin kasvoilleen ja hengittää sen läpi, olkoonkin että sivusta tulee ilmaa joka ei ole puhdasta, mutta maskit ovat välittömässä iho- ja hengitystiekontaktissa aika lähellä. Hengityksen kosteus kehittää viruksia nopeasti. -Jos ei olisi yhtään väliä miten ja missä maskit valmistetaan sekä pakataan, ne eivät silloin estä viruksia, vaan voivat itse tuottaa niitä. On muutama "kevytmalli" joka sopii hyvin kauppareissun ajaksi suuremmalle osalle, ilman että tukahduttaa liikaa. Nyt kaupoissa (ja parissa yrityksessä) on villi bisnes vieläkin maskien kanssa, selkeys auttaisi, että tietää onko se ilman riittävää hygieniaa takahuoneessa valmistettu maski, ei hyvää suunnittelua taustalla vai onko laadukas eettinen tuote pakkauksen sisällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Olen nyt käyttänyt yhtä FFP2 luokiteltua hengityssuojatyyppiä ja kolmea eri valmistajan suu-nenäsuojaa. Tuo laadukas hengityssuoja on yksittäispakattuna pahvilaatikossa ja hengitysvastus tietenkin suurempi useampien ja tehokkaamien suodatuskerrosten vuoksi. Noissa yksinkertaisemmista maskeista yksi malli on melkoisen kevyt hengitysvastukseltaan kahteen muuhun nähden. Kaikki kolme ilmoitetaan olevan kolmikerroksisia, joten jo tässä pienessä henkilökohtaisessa kokeessa olen havainnut selvän eron suojan tehossa. Jos hengitysvastus on pienempi, viruksiakin pääsee enemmän läpi.

Kannattaa edelleen muistaa, että maski ei suojaa niinkään itseä, vaan toisia ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa edelleen muistaa, että maski ei suojaa niinkään itseä, vaan toisia ihmisiä.
Nuo "kansanmaskit" eivät suojaa itseä läheskään yhtä hyvin kuin FFP luokitellut maskit. Nuo luokitellut maskit ilmoitetaan suojaavan käyttäjäänsäkin lähes 100 prosenttisesti, mutta esimerkiksi kangasmaskien suojausteho on aivan mitä sattuu, laadukaskin voi suojata ehkäpä 20-25%. Olen tavannut jopa myynnissä olevan kangasmaskin jonka läpi jopa näkyi, mutta eipä haitannut hengitystäkään yhtään. Täytti kyllä maskikäyttöpakon ehdon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875