USA:n todelliset koronakuolemat lienevät jo noin 400 000?

Anonyymi

Elokuun 22.päivään ulottuvalla väestötutkimuksella The Financial Times sai kerättyä tiedot USA:sta. Sen mukaan koronapandemian puhkeamisesta lähtien oli maan kuolleisuus noussut peräti 273 000. Samaan aikaan virallinen koronakuolleisuustilasto näytti lukemaa: 180 518. Toisin sanoen kuolleisuuden kasvu näytti 92 500 suurempaa lukemaa kuin virallinen koronakuolleiden lukema. Siis virallisiin lukemiin lisättävä noin 51-52% jotta päästäisiin todellisiin kuolinlukemiin. Lisäksi karanteenin aikana eräissä osavaltioissa joissa hyvin vähän koronakuolemia oli kuolleisuus itseasiassa vähentynyt. On jokseenkin ilmeistä että USA:ssa koronan uhreja on jo nyt noin 400 000.

31

<50

    Vastaukset

    • Espanjan koronakuolinluvut ovat myös melkoisesti alakantissa sillä syyskuun 13.päivään mennessä kuolleisuus pandemian puhjettua oli kasvanut jo peräti 57 600:lla vaikka virallinen koronakuolleisuus oli 13. syyskuuta mennessä vasta 30 895.

      • Nythän korinakuolleita on Espanjassa yli 150 000.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nythän korinakuolleita on Espanjassa yli 150 000.

        Euroopassa on joissain maissa kovemmat kuolleisuusluvut kuin Usassa.

        Valkoisten kuolleisuus on Usassa matalampi.


    • Koronan vähättelijät ovat täysiä hölmöjä. He poimivat "rusinoita pullista" ottamalla suurennuslasille jonkin maan jossa kuolleisuus ei ole kasvanut ollenkaan vaikka koronakuolleita muutamia satoja. Tästä vetävät liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Itseasiassa mikäli muita pandemioita ei ole liikkeellä karanteeni ainakin alkukuukausina vähentää kuolleisuutta. Ja näinhän kävi mm. Suomessa, Islannissa ja Norjassa. Samoin muutamissa USA:n osavaltioissa. Tätä nämä vaihtoehtomedioiden hölmöt vain eivät suostu ymmärtämään.

      • Suurinosa noista koronan vähätteliöistä on Qanon porukkaa... Lukevat netistä kaikki Q dripit kuin pirut raamattua.


    • Trump puolustaa omaa kansaa! Vai miten se nyt meni?

      • Nykyään on monessa maassa vallalla koronatilastojen ”kaunistelu” eikä niitä enää merkata.
        Jos tyyppi kuolee koronan vuoksi laitetaan kuolinsyyksi infulenssa.
        Tällä peitellään hallitusten huonosti hoidettua koronapolitiikkaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään on monessa maassa vallalla koronatilastojen ”kaunistelu” eikä niitä enää merkata.
        Jos tyyppi kuolee koronan vuoksi laitetaan kuolinsyyksi infulenssa.
        Tällä peitellään hallitusten huonosti hoidettua koronapolitiikkaa.

        Siksi kokonaiskuolleisuus on hyvä mittari. USA:ssa kuolleisuus on noussut enemmän kuin vain virallisten koronakuolemien verran. Suomessa ei koko vuoden kuolleisuus ole noussut edes koronakulemien vertaa. Sen selittää se, että muut tartuntataudit ovat vähentyneet kun koronan takia on vältelty muita ja pesty käsiä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään on monessa maassa vallalla koronatilastojen ”kaunistelu” eikä niitä enää merkata.
        Jos tyyppi kuolee koronan vuoksi laitetaan kuolinsyyksi infulenssa.
        Tällä peitellään hallitusten huonosti hoidettua koronapolitiikkaa.

        Alankomaissa kuolleisuuden kasvu oli syyskuun 16.päivään mennessä 11 300 vaikka maan viralliset koronatilastot väittävät kuolleita olleen tuohon päivään mennessä 6 260. Eli kuolleisuuden kasvu oli peräti 5 040 suurempi kuin virallinen koronakuolleisuuslukema. Toisaalta Belgiassa virallinen koronakuolleisuuslukema oli melkein sama kuin mikä oli maan kuolleisuuden kasvu. Maiden välillä on eroja. Ranskassa koronaan kuolleita ilmoitettiin olleen n. 4 000 enemmän kuin mikä oli kuolleisuuden kasvu mutta Italiassa puolestaan kuolleisuuden kasvu oli 15 600 suurempi kuin mikä oli maan virallinen koronakuolleiden määrä kesäkuun 30.päivään mennessä. (34 921 vs 50 500):


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään on monessa maassa vallalla koronatilastojen ”kaunistelu” eikä niitä enää merkata.
        Jos tyyppi kuolee koronan vuoksi laitetaan kuolinsyyksi infulenssa.
        Tällä peitellään hallitusten huonosti hoidettua koronapolitiikkaa.

        Venäjällä epäillään tällaista toisen sairauden piikkiin laittamista. Venäjällä koronaan lienee kuollut pikemminkin yli 70 000 kuin noin 36 000.


    • Kyllä se niin on että kahdentyyppiset maat selviävät tästä pandemiasta parhaiten:

      1) Itä-Aasian järjestelmälliset kurinalaiset kulttuurit jossa turhalle vaaralliselle individualismille ei anneta liiaksi siimaa

      2) harvaanasutut läntiset omakotitaloyhteiskunnat jossa ihmisillä on mahdollisuus suojautua

      Heikoimmin käy läntisille yltiöindividualismia korostaville kulttuurimarxilaisille yhteiskunnille jotka sponsoroivat tiheään asutettuja kaupunkilähiöitä ja multikulturalismia. Tämä pandemia on katastrofi Osmo Soininvaaran kaltaisille idealisteille.

    • USA:ssa korona kylvää kuolemaa erityisesti värillisten keskuudessa.

      • Setäni kenellä Etelä-pohjanmaalta juuret kuoli kuukausi sitten koronaan. Asui Floridassa. Ikää hänellä oli jo kylläkin 61 vuotta ( tiettävästi oli 2 tyypin diabetes?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Setäni kenellä Etelä-pohjanmaalta juuret kuoli kuukausi sitten koronaan. Asui Floridassa. Ikää hänellä oli jo kylläkin 61 vuotta ( tiettävästi oli 2 tyypin diabetes?

        Niin ja en sitte tiärä mihin hänet merkattiin kualintilastoissa?


    • Suomessakin jätetty kertomatta korona kuolemia jottei jumalaan uskova suomen kansa päihtyisi kuolema uutisoinneista ja jättäisi maanantaina menemättä töihin kellä niitä vielä on jolloin perussuomalaisien populistinen kannatus saisi merkittävää lisäystä joka sitten mainituista syystä johtuen vaarantaisi sanna marinin sdp puolueen kannatusta ja tämä joutuisikin yllättäen hakemaan hallituksen eroa presitentiltämme Sauli Niinistöltä.

      • Sanna on herkkä hipäinen perussumalaisien populistiselle uholle joten kuolemien päälle rukseja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanna on herkkä hipäinen perussumalaisien populistiselle uholle joten kuolemien päälle rukseja.

        Sdpn ropakanta koneiston turvin tekee yltiöpäisesti velkaa, väärntää kuolemia 😄


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sdpn ropakanta koneiston turvin tekee yltiöpäisesti velkaa, väärntää kuolemia 😄

        Kertokaa jos tiedätte politiikon joka ei pyri seikkaperäisesti lausunnoilla tai toimilla korjaamaan puolueensa kannatuslukuja. Timo Soini ?

        Nyt on Sdp:llä tuhanne dollarin arvoinen tilaisuus, eikä ole rahasta kiinni !
        Vähän kaunistellaan totuutta.' ja Sdp kilpailee seuraavissa eduskunta vaaleissa johtopaikasta. 😈 Työttömyysluvut ovat ainoa haiseva paskaläjä mutta ei ole koskaan haitannut Suomessa pärjäämistä eduskuntavaaleissa, päin vastoin siltä saadaan perussuomalaista äänestäjä kuntaa penillä myötätunnon osoituksilla.😈


    • Usan kuolleisuus on laskenut viime vuodesta

    • Kokoomuslaiset koronanlevittäjät jotka viime kevättalvella kävivät ulkomailta taudin hakemassa ja vieläkin vaativat koronarajoitusten poistoa Trumpin tavoin, tulisi sulkea syvällä korvessa sijaitseville suljetuille keskitysleireille.
      Siellähän saisivat järjestää minkälaisia megabileitä tahansa Sedun johdolla.

    • Fakta on, että valkoiset (euripidiset) yhteiskunnat eivät voi sille mitään, jos mustat ja muut etnot eivät kykene, halua tai ymmärrä toteuttaa koronahygienian tasoa mm. välttällä joukkoja, pesemällä käsiään ym. Eläimenkin voi viedä juomapaikalle mutta sen on juotava itse.

    • Covid-19 on symboolinen merkkipaalu: lännen hegemonian aikakausi on päättynyt.

    • Kiinassa vieläkin korkeammat mutta niistä ei kerrota. Eikä varmasti Intiassakaan ole pienemmät.

      • Niin, tai sitten se oli tarkoitettu länsimarkkinoille.


      • Mikäs valtio nyt tahtoo levittää itsestään huonoa kuvaa. Täysin ymmärrettävää.


      • "mutta niistä ei kerrota..."

        Taas kokoomuslainen tai persu yrittää rakentaa salaliittokertomusta. Kiina selätti koronan jo maaliskuun lopulla. USA:lla on puolestaan housut kintuissa ja paskat housuissa.


    • Maapallon väki vähenee noin 1 miljardin verran, kun korona on ohi.

      • Tai enemmän kun sitä ei saada koskaan kitkettyä. Uusia mutastoita alkaa syntyä nopeampaan tahtiin mitä enemmän ihmisiä sairastuu ja niinollen on laajempi geneettinen pohja uusille mutaatioille.
        Vielä kun soppaan yhdistetään viruksen ”kyky” hyppiä nisäkkäästä toiseen melko vaivattomasti. Kukaan viisainkaan ei vielä tiedä mitä tuleman pitää....???

        T. Eläkkeellä olava ”konitohtori” siis ex. eläinlääkäri.


    • Euroopassa on kuollut tähän päivään mennessä 354 733 ihmistä koronaan. Mitä arvelet olevan Euroonpan todellinen koronaan menehtyneiden lukumäärä?

    • Covid-19- kuolleisuusaste kannattaa varmistaa ihan viralliselta taholta, eli CDC (https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/hcp/planning-scenarios.html ):
      0-19 vuotiaat: 0.00003
      20-49 vuotiaat: 0.0002
      50-69 vuotiaat: 0.005
      70+ vuotiaat: 0.054

      Jos lukujen pienuutta ihmettelee, niin syy on yksinkertainen: kaikille maailman terveysvirastoille lähetettiin maailmanlaajuisen FOI:n tiedonvapauslain mahdollistamia kyselyjä, jotka pyysivät tieteellistä näyttöä Covid-19:n olemassaolosta. Takaisin tulleista vastauksista selvisi, ettei tieteellisiä todisteita tai todisteita viruksen olemassaolosta ollut olemassa. (http://www.thepukki.fi/blog/post/covid-19ia-ei-sitten-ollutkaan-olemassa )

      Näinhän toteaa myös CDC’kin: heidän viime heinäkuussa voimaan tulleen dokumentin, ”CDC 2019-Novel Coronavirus (2019-nCoV) Real-Time RT-PCR Diagnostic Panel” sivulla 39 sanotaan: “Since no quantified virus isolates of the 2019-nCoV are currently available…”.

      CDC:llä ei siis ollut tiedossaan Covid-viruksen onnistunutta eristämistä – mikä on perusvaatimus sille, että täsmälääkettä voidaan edes alkaa rakentaa https://www.fda.gov/media/134922/download

      ... otetaan siis vaan huoletta piikkiä ...

    • Huijarit nimesivät kausi-influenssan uudelleen ja pelottelevat sillä ihmisiä. Kukaan ei ole vielä sairastunut Koronaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Greta Thunberg kritisoi Suomen hallitusta

      ”Tämä on epäonnistuminen”. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006515088.html Thunberg on liittänyt mukaan perustamansa Fridays for Future -liikkeen
      Maailman menoa
      193
      6749
    2. Sedu Koskinen aikoo järjestää isot juhlat

      Näihin julkkiksiin ei näköjään päde mitkään lait tai korona tartu. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007637821.html Kyllä esim. taviksen ylioppilas
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      5214
    3. Stefu kärähti taas amfetamiinista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Eikö tuolle sekoilulle näy loppua? https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b3a29a6e-ac7d-460f-bd45-23ee51898a72
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      3785
    4. Vapaavuorelle tuli kiire - Kaikki yleisötilaisuudet kielletään, mutta mites juottolat?

      Pelimies Vapaavuoren loppupeli Helsingin johdossa meni kimuraiseksi koronakriisin vuoksi. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007637875.html "Vapaavuori
      Maailman menoa
      101
      3110