Nyt faktat tiskiin!!!

Anonyymi

Korona on salaliitto! Todellisuudessa lieviä oireita aiheuttavat 5g verkot, jotka vievät loputkin muruset länsimaalaisten hedelmällisyydestä. Hillary Clintonin pedorinki on vastuussa 5g verkoista ja täten myös koronan levittämisestä. Tähän pedorinkiin kuuluu WHO:n vastuutyöntekijöitä ja pedoringin rahoittajana toimii Bill Gates joka nyt tehtailee koronarokotetta, jonka ainoa tarkoitus on istuttaa ihmisiin biotunniste jolla louhitaan bitcoineja.

Bill Gates on sekaantunut myös syöpähoitojen rahoitukseen ja niiden kehittämiseen, dollarit silmissään. Syövän voi parantaa eteerisillä öljyillä ja sitruunavedellä, mutta tämä salataan ihmisiltä. Tämä pitkään jatkunut autismin ja hedelmättömyyden aiheuttaminen rokotteilla on vaan samaa rahanahnetta lääkefirmojen salaliittoa.

Trump on yrittänyt syöstä vallasta näitä pedon tahdon mukaisesti toimivia poliitikkoja, sillä Trump on lukenut ilmestyskirjasta lopun ajoista ja tunnistanut sodoman ja gomorran olevan läsnä globalisaation ja liberaalien seksuaaliasenteiden myötä.

Trump tietää, että käärmeet laskeutuvat taivaalta jos liberaalien saatananpalvojien annetaan rellestää tuhoamassa maailmaa. Ivanka oli nähnyt unessaan miesten yhtyvän toisiinsa ja naisten tekevän perässä haureutta.

Nyt kun pahat voimat ovat syösseet Trumpin vallasta on ainoa toivomme Vladimir Putin!

0

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        273
        4532
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        267
        3649
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        162
        1938
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        26
        1839
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        302
        1499
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        135
        1045
      7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        986
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        124
        938
      9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        885
      Aihe