Kokous osuu Afganistanin kannalta historialliseen hetkeen. Maan hallitus ja Taleban-liike aloittivat vihdoin viime viikonloppuna ensimmäiset suorat neuvottelut toistensa kanssa Dohassa.
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Afganistanissa on nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin mahdollisuus saavuttaa todellinen rauha¨
Vihreät tietää. Pekka sai Holin leiriltä ystäviä, nyt kamuja lisää Talepaaneista.
Milloin saadaan oikea Terrori iskuu Suomeen, ulkoministerimme on ainakin tehnyt kaikkensa. Miljardi MOT ohjelman mukaan kaikkiaan mennyt rauhanturvaamiseen. USA poistuu, Suomenkin on pakko, onko ihana lähteä kun on työ tehty ja rauha saatu Afg -maahan. Saadaanko pakolaisia kun ollaan oikein kokousisäntiä, paljon.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Työperäisiä saadaan paljon. Tosin Afganistan on rauhoittunut, joten emme saakkaan, sori virheet Maria ja pekka.
Haavistoa harmittaa kun Trump meni lopettamaan sodan. Nyt suomeen ei vyörykkään enään tuhansia söpöjä suklaanappi silmä poikia
Afganistanissa ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut iskussa maan pääkaupungissa Kabulissa. Viranomaisten mukaan useita räjähtäviä ammuksia osui lähelle tarkasti vartioitua "Vihreää vyöhykettä", jossa sijaitsee monia suurlähetystöjä ja kansainvälisiä yrityksiä.
Maan sisäministeriö ja poliisi kertovat, että ainakin kahdeksan ihmistä kuoli ja 31 haavoittui. Uutistoimisto AFP kertoo raketti-iskuista, uutistoimisto AP puolestaan kranaateista
Koskaan ei tule rauhoittumaan.
Ei ole meidän ongelma. Rajat kiinni
Yksinkertaista, mutta ei kelpaa Vihreille.
Suomi lainaa rahaa että voi kehittää Afganistanin taloutta ja työllisyyttä näinä vaikeina aikoina. Haavisto koordinoi.
20 vuotta on tuonne syydetty suomalasiten veronmaksajien rahaa,ja ihan turhaan.Rauhaa sinne ei tule koskaan,sillä joku hyötyy tuostakin sodasta.
Usa poistuu, entäs sitten. miljoona pakolaista, sisällis sota raivoaa. Saammeko kaikki, siis miljoona pakolaista Suomeen.
Ohisalo olisi siitä riemuissaan.
Afganistanista alkoi tulla pakolaisia vasta silloin, kun jenkit olivat hyökänneet sinne. Meillä ei pantu rajoja kiinni, koska olimme itse Afganistanissa miehttämässä. Nyt kun jenkit lähtevät, voisi kuvitella, ettei syytä ryhtyä pakolaiseksi olisi.