Norja päihittää kevyesti Suomen koronamaaottelussa

Suomesta on levitetty katteetonta väitettä Euroopan parhaiten koronan torjunnassa onnistuneena maana. Väitteelle ei löydy katetta. Norjassa on kuollut yli 20% vähemmän koronaan suhteessa maiden väkilukuihin kuin Suomessa. Tämä ero tulee nyt kasvamaan entisestään.

Suomen matala kuolleisuus johtuu harvasta asutuksesta. Mutta Suomi itäeurooppalaisena maana saattaa Puolan tavoin kokea juuri ennen rokotteen saamista vielä kohtuullisen ison kuolleisuuspiikin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomesta on levitetty katteetonta väitettä Euroopan parhaiten koronan torjunnassa onnistuneena maana. Väitteelle ei löydy katetta. Norjassa on kuollut yli 20% vähemmän koronaan suhteessa maiden väkilukuihin kuin Suomessa. Tämä ero tulee nyt kasvamaan entisestään.

Suomen matala kuolleisuus johtuu harvasta asutuksesta. Mutta Suomi itäeurooppalaisena maana saattaa Puolan tavoin kokea juuri ennen rokotteen saamista vielä kohtuullisen ison kuolleisuuspiikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu