ORJANTAPPUROIHIN KYLVETTY SIEMEN

Mikä taas orjantappuroihin kylvetään, on se, joka kuulee sanan, ja tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahduttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.
( Matt. 13:22)


Puhuessaan siitä, mikä tukahduttaa sanan, sydämessä itäneen hyvän siemenen, mainitsee Kristus ainoastaan maailman, huolen ja rikkauden viettelyksen. Ei hän mainitse törkeitä syntejä ja rikoksia, viekkautta, varkautta petosta, ym. syynä sielun hukkaan joutumiseen,
vaan ainoastaan sanan tukahduttamisen sydämessä. Tässä voimme siis huomata milloin muutoin luvallinen huolehtiminen maallisista asioista muuttuu kuoleman syyksi.

Vilpitön kristitty tuntee surukseen, ettei hän ole vapaa maallisista huolista. Silloin kysyy hän: Onko minulla elämä Jumalassa? Jokohan nämä maalliset ovat minulle kuolemaksi? Huomaa silloin Kristuksen vastaus: Silloin se on sinulle kuolemaksi, kun se tukahduttaa sanan sinun sydämestäsi

Mutta milloin ja miten tämä tapahtuu? Koska hyvä siemen on Jumalan sana, niin ensin huomaamme mitä hedelmää Jumalan sana sydämessä tekee.

Sanaa on kahta lajia: laki ja evankeliumi. Sen vaikutus sydämessä on myös kahdenlainen. Lain työtä on herännyt ja särkynyt sydän, joka tuntee syntinsä ja tuntee sen niin, että se tekee koko maailman ahtaaksi, pakottaa ja ajaa häntä etsimään pelastusta ja rauhaa Kristuksessa.

Uskon herättyä me jokapäiväisen parannuksen harjoituksessa emme voi elää maailman mukaan iloisina ja vapaina synnissä, emme voi kulkea tuulien mukaan, vaan olemme Hengen ohjauksen, nuhteen ja ristiinnaulitsemisen alaisia.

Aina vain tunnemme vielä syntimme siinä määrässä, että meidän on sangen työlästä uskoa ja Kristus ja hänen evankeliuminsa ovat meille välttämättömät ja suloiset. Tämä on sekä lain että evankeliumin työtä.

Yksinomaan evankeliumin vaikutusta on se, että särjetty sydän saa rauhan Kristuksessa, saa evankeliumista elämän, lohdutuksen ja ilon.
Saa siitä uuden rakkauden, joka puhkeaa iloiseen, yksinkertaiseen tunnustukseen ja rakkauden palvelukseen. Siis, parannuksen teko, usko. ja pyhitys ovat sanan vaikutusta sydämessä.

Meidän on nyt helppo käsittää, että tämän maailman huoli, rikkauden viettelys ja elämän hekuma tukahduttavat hyvän siemenen. Tämä tapahtuu siten, että saat niin paljon ajateltavaa, joko köyhyyden murheita, tahi voiton ja rikkauden tyydytystä ja nämä niin täyttävät ja voittavat sydämesi, että huoli Jumalan armon ja ystävyyden omistamisesta jää syrjäiseksi.

Silloin ei Jumalan sana saa vaikuttavaa voimaa sydämessäsi. Synti ei silloin vaivaa eikä masenna sinua, tuskin sitä huomaatkaan, sillä on ainoastaan höyhenen keveys. Sinulla on muita huolia ja iloja. Sinulla ei ole aikaa syventyä mihinkään hengelliseen huoleen.

Maallinen onnesi on rauhasi pehmeä, untuvainen päänalunen. Siksi olet kristillisyydessäsi aina rohkea ja vahva, et enää murru ja tule kurjaksi, vaivaiseksi syntiseksi. Et ole milläsikään synneistä, jotka ennen huolestuttivat sinua ja jotka todella ovat syntejä.

Ei niiden harjoittaminen enää masenna sinua, päinvastoin, alat niitä suosia ja puolustella. Siis on lain työ tukahdutettu, sinun sydämesi ja omatuntosi on nukutettu ja paadutettu.

Mutta kun laki näin on menettänyt voimansa sinussa, synti kun ei enää masenna ja huolestuta sinua, - mitä on siis usko, Kristus ja evankeliumi sinulle?

Ei muuta kuin päähän päntätty ulkoläksy jonka hyvin osaat mutta joka ei mitään sinussa vaikuta. Sillä siellä, missä laki ei muserra ja kuoleta, ei siellä evankeliumikaan voi elämää ja voimaa antaa.
Itseäsi katsellessasi et muserru ja tule heikoksi, etkä liioin oikein iloiseksi ja väkeväksi Herrassa.

Ja jos sen lisäksi et tunnusta tilasi olevan arveluttavan, vaan vielä evankeliumista kerskailet, niin silloin joudut ulkokultaisuuden valtaan, joka lopullisesti paaduttaa sinut ja tekee lopun viimeisestäkin armotyön kipinästä.

Sellaiset sydämet muistuttavat noita sileitä, liukkaita ja kovia rantakiviä, joita meren aallot ja hiekka hiovat. Kun pauhaavat maailman murheet toiselta puolen ja toiselta puolen ulkokultainen sanaan turvautuminen sydämen oikein silittävät ja hoivat, niin se on viimein niin kova ja liukas, ettei siihen enää mikään pysty.

Ja kuitenkin oli tämä sydän kerran avonainen armon hengelle, se tunsi syvästi syntinsä, mutta armon Kristuksessa ylenpalttisesti.
Ja kuitenkin ovat maailman ohdakkeet tukahduttaneet tämän taivaan siemenen.

( C. O. Rosenius)