Ihmiset kuolevat edelleen vanhimmasta päästä pois.
Keväällä 2020 ei tiedetty, kuinka vaarallinen pandemia on kyseessä. Silloin sai hyvillä mielin kouhottaa ja luoda paniikkitunnelmaa.
Syksyllä 2020 on uutisoitu, että pandemia ei ole lisännyt esimerkiksi kokonaiskuolleisuutta lainkaan verrattuna edellisten vuosien kuolleisuuteen.
Poikkeusolojen edellytykset eivät siis voi enää täyttyä, kun poikkeamia normaaliin kuolleisuuteen ei ole todennettavissa. Elämme siis täydellistä normaaliaikaa. Räkärätit voi heittää pysyvästi roskapönttöön.
Tosiseikka on, että pandemiaan menehtyneiksi todetut yli 84 vuotiaat olisivat siis menehtyneet jonkin toisen nimiseen kuolinsyyhyn samaan aikaan keväällä 2020, koska ei ole todettavissa, että kokonaiskuolleisuus olisi myöskään vähentynyt vuonna 2020.
Koronaviruksesta ei ole kansakunnalle mitään vaaraa
80
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Keskiviikkoon 18.11. mennessä tartuntatautirekisteriin on kertynyt tietoa 369 kuolleesta ja näistä on saatavilla tarkempia tietoja. Heistä 49 prosenttia on miehiä ja 51 prosenttia naisia. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta.
Suomen väestöstä miehiä on 49 prosenttia ja naisia 51 prosenttia. Suomalaisen elinajanodote vuonna 2018 oli 81,61 vuotta (miehillä 78,9, naisilla 84,3).
Sanoisin, että tämän normaalimmassa tilanteessa Suomi ei voisi olla. - Anonyymi
Siitä ei ole toistaiseksi ollut, koska leviäminen on saatu pidettyä kurissa. Mutta jos tauti karkaa käsistä, kuten vaikkapa Ruotsissa on käynyt, niin kokonaiskuolleisuus lähtee nousuun. Toki edelleen väestöä kaatuu edelleen vanhimmasta päästä, mutta silti.
- Anonyymi
Belgia taitaa olla pahimpia koronamaita mitä tulee kuolleisuuteen. Siellä koronaviruksen vuoksi kuolleita on noin 1/6 kaikista kuolleista. Edelleen 5/6 kuolee muihin syihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Belgia taitaa olla pahimpia koronamaita mitä tulee kuolleisuuteen. Siellä koronaviruksen vuoksi kuolleita on noin 1/6 kaikista kuolleista. Edelleen 5/6 kuolee muihin syihin.
Kokonaiskuolleisuus on 100 prosenttia joka tapauksessa.
- Anonyymi
Aloittajalle tiedoksi, vanhuksia kuolee pääosin siksi ettei heitä laiteta tehohoitoon, vanhainkodeista ei viedä edes sairaalaan, vaan he kuolevat sänkyynsä hoitolaitoksissaan.
Ja sitten se tärkeä asia, kuolema tapahtuu usein tukehtumalla, koska virus tuhoaa keuhkot. Tukehtumiskuolemaa ei kukaan todellakaan halua. Aloittajakin voi kokeilla paperipussia päässään yhtäjaksoisesti muutaman vuorokauden, mille se tuntuu kun ei saa kunnolla ilmaa, huokuu kunnes hitaasti taju menee. Nuoremmat hoidetaan teholla lisähapella tai viimeisenä keinona hengityskoneessa ja koomassa.Vanhuksillakin käytetään lisähappea, mutta hengityskone on niin raju hoito, että sitä ei hauras vanhus kuitenkaan kestä. Hoitoa annetaan, jos on toivoa paranemisesta. Pelkkä kuoleman pitkittäminen päivillä tai viikoilla ei riitä tehohoidon aloittamisen syyksi.
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Vanhuksillakin käytetään lisähappea, mutta hengityskone on niin raju hoito, että sitä ei hauras vanhus kuitenkaan kestä. Hoitoa annetaan, jos on toivoa paranemisesta. Pelkkä kuoleman pitkittäminen päivillä tai viikoilla ei riitä tehohoidon aloittamisen syyksi.
Ei vanhainkodeissa mitään happilaitteita ole, tiedän tämän ihan lähipiiristä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vanhainkodeissa mitään happilaitteita ole, tiedän tämän ihan lähipiiristä.
....ja kuten aiemmin kirjoitin, vanhuksia ei koronan takia sairaalaan siirretä ja tämäkin on faktatieto.
- Anonyymi
Ruotsissa on tänään kerrottu 94 uudesta kuolemantapauksesta. Olen yllättynyt koska luulin kuolleisuuden pienentyneen keväästä. Kyseessä voisi olla tilastopoikkeama mutta ruotsalaiset asiantuntijat povaavat yli 100 kuolonuhria päivässä joulukuulle. Silloin keväänkin päiväkohtaiset lukemat ylittyisivät Ruotsissa.
- Anonyymi
Ruotsissa oli kuolleisuus viime vuonna 253 henkeä vuorokaudessa, mutta tämän vuoden alkupuoliskolla se nousi 282:een.
- Anonyymi
Kerro tämä koronaan kuolleille ja heidän omaisilleen.
Kerro tämä sairastuneille, kerro hoitajille, kerro konkurssin tehneille yrittäjille.
Kerro työnantajille ja työntekijöille, jotka eivät tee työtä lomautusten vuoksi.
Kerro tämä perheille, joilla ei ole ansioita.- Anonyymi
Tehdään diili. Minä käyn kertomassa sille yhdelle koronaan kuolleen suomalaisen omaisille, jos sinä lupaat käydä kertomassa 150 muulle tänä päivänä kuolevalle suomalaiselle. Nimittäin suomalaisia kuolee keskimäärin 151 vuorokaudessa. Sovittu? Vai sovitaanko, että lopetetaan vouhottaminen ja konkurssien ja lomautusten teko kausinuhan siivellä? Ihan miten vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehdään diili. Minä käyn kertomassa sille yhdelle koronaan kuolleen suomalaisen omaisille, jos sinä lupaat käydä kertomassa 150 muulle tänä päivänä kuolevalle suomalaiselle. Nimittäin suomalaisia kuolee keskimäärin 151 vuorokaudessa. Sovittu? Vai sovitaanko, että lopetetaan vouhottaminen ja konkurssien ja lomautusten teko kausinuhan siivellä? Ihan miten vaan.
Eilisten tietojen mukaan suomalaisia on kuollut tänä vuonna vain 150 per vuorokausi.
- Anonyymi
Mediapeliä, sanoisi Patekin. Kummasti koronavirus hävisi Wuhanista yhtä nopeasti kuin sinne tulikin. Muualla jäi ns. vaihde päälle.
- Anonyymi
Voi pyhä yksinkertaisuus.
- Anonyymi
Mielipuoliseksi on panikointi mennyt. Etenkin ympäristöjätteeksi luokiteltavien pellenaamareiden käyttäminen on täyttä järjettömyyttä.
Äsken kävin kaupassa, niin joku ukko tuli sisään, kaivoi pellenaamarin taskusta ja kiskoi sen pärställeen. Jatkoi sitten matkaansa hyllyjen välikköön.
Mitä kuvitteli räkäistä naamaria päähän kiskoessaan voittavansa? Sormet räässä lähti hiplaamaan myytäviä tuotteita.- Anonyymi
Mitä ihmettä, pellenaamareita en ole nähnyt kellään, mutta kasvomaskeja kylläkin useimmilla mikä on ihan hyvä asia varsinkin julkisissa sisätiloissa missä on muitakin ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä, pellenaamareita en ole nähnyt kellään, mutta kasvomaskeja kylläkin useimmilla mikä on ihan hyvä asia varsinkin julkisissa sisätiloissa missä on muitakin ihmisiä.
Mistä saakka rään levittäminen on ollut "ihan hyvä asia"?
Entä luonnon roskaaminen pellenaamareilla? Kymmenettuhannet pieneläimet joko tukehtuvat niihin, tai levittävät turkkiin tai sulkiin tarttunutta virusräkää ympäristöönsä.
- Anonyymi
Eli teikäläisten mielestä tilanne pitäisi saada paljon pahemmaksi vai mikä on sairas ajatuksen juoksunne?
- Anonyymi
Kausinuhat tulevat ja menevät. Tilanne on aina sama. Ei siihen panikointi ja jalan polkeminen vaikuta millään tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kausinuhat tulevat ja menevät. Tilanne on aina sama. Ei siihen panikointi ja jalan polkeminen vaikuta millään tavalla.
Ei auta niin, mutta tartuntojen välttäminen voi auttaakin. Tämä ei ole perinteinen kausinuha.
Kaikkien etu on, että tartunnat saataisiin alemmaksi niin terveydellisesti kuin taloudellisistikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta niin, mutta tartuntojen välttäminen voi auttaakin. Tämä ei ole perinteinen kausinuha.
Kaikkien etu on, että tartunnat saataisiin alemmaksi niin terveydellisesti kuin taloudellisistikin.Samanlainen kausinuha kuin ennenkin. Aina niissä on vuosittain ollut pientä vaihtelua. Suomessa kuolee edelleen se 150 ihmistä vuorokaudessa. Kannattaa välillä lopettaa hysteerinen panikointi ja miettiä kokonaisuutta.
Talouden kun otit puheeksi, niin hyvin on kyllä ihmiset saatu talousahdinkoon tällä paniikin luonnilla ja yhteiskunnan sulkemisella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlainen kausinuha kuin ennenkin. Aina niissä on vuosittain ollut pientä vaihtelua. Suomessa kuolee edelleen se 150 ihmistä vuorokaudessa. Kannattaa välillä lopettaa hysteerinen panikointi ja miettiä kokonaisuutta.
Talouden kun otit puheeksi, niin hyvin on kyllä ihmiset saatu talousahdinkoon tällä paniikin luonnilla ja yhteiskunnan sulkemisella.Voisitko sitten itse lopettaa hysteerisen panikoinnin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko sitten itse lopettaa hysteerisen panikoinnin?
Noinko pahasti se jo ahdistaa?
Vian ei tarvitse olla suuri, jos se on päässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinko pahasti se jo ahdistaa?
Vian ei tarvitse olla suuri, jos se on päässä.Aivan, sanoit tuon itsellesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, sanoit tuon itsellesi.
Pysyn kannassani, koska olet osoittanut olevasi säikyteltävissä oleva hysteerikko. Se on selvä merkki pääkopan sisäisestä ongelmasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlainen kausinuha kuin ennenkin. Aina niissä on vuosittain ollut pientä vaihtelua. Suomessa kuolee edelleen se 150 ihmistä vuorokaudessa. Kannattaa välillä lopettaa hysteerinen panikointi ja miettiä kokonaisuutta.
Talouden kun otit puheeksi, niin hyvin on kyllä ihmiset saatu talousahdinkoon tällä paniikin luonnilla ja yhteiskunnan sulkemisella.Kuolleita olisi tuhansia päivässä, ellei mitään olisi tehty, se on ero normaali kausiflunssaan, jossa kehotetaan pysymään kotona sängyssä ja juomaan paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolleita olisi tuhansia päivässä, ellei mitään olisi tehty, se on ero normaali kausiflunssaan, jossa kehotetaan pysymään kotona sängyssä ja juomaan paljon.
Ei olisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olisi.
Kyllä olisi jos korona olisi saanut täysin vapaasti levitä, kuten tavallinen kausiflunssa. Ruotsissa jo 6500 kuollutta, vaikka on sielläkin paljon toimenpiteitä tehty taudin leviämisen hillitsemiseksi. Tuhansia päivässä on tietysti provosoivaa, mutta kuvaa tilanteen vakavuutta, jota sinä et näytä tajuavan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä olisi jos korona olisi saanut täysin vapaasti levitä, kuten tavallinen kausiflunssa. Ruotsissa jo 6500 kuollutta, vaikka on sielläkin paljon toimenpiteitä tehty taudin leviämisen hillitsemiseksi. Tuhansia päivässä on tietysti provosoivaa, mutta kuvaa tilanteen vakavuutta, jota sinä et näytä tajuavan.
Normaalia hajontaa, kuten Ruotsissakin on ollut. Joinakin vuosina kuolee vähän enemmän kuin jonain toisena vuonna. Ja vanhimmasta päästä ihmiset sielläkin lähinnä kaatuu. Ja joka vuosi kuolee myös nuorempaa väestöä.
Kaikki on normaalisti. Ei ole syytä panikoida, eikä varsinkaan luodan paniikkia, joka vaan synnyttää suurempia ongelmia.
- Anonyymi
Vain terveiden väestösujaan pakeneminen voi tarjota virukselta varmimman suojautumisen, olipa tämä vaarallinen tai ei.
- Anonyymi
Ei vähempää muistuttaisi 12 apinaa elokuvasta ollakseen 12 apinaa.
Koronan riski on ennen kaikkea se, että korona ylikuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää ja hidastaa "normaalien" sairauksien hoitoa. Esimerkiksi HUS:n alueella syöpälähetteiden määrä on laskenut. Se tarkoittaa, että syöpiä jää löhtymättä ajoissa ja tämän vaikutus kuolleisuuteen (erityisesti nuoremmissa ikäluokissa) enemmän kuin korona.
Etäopetukseen siirtyminen on käytännössä tarkoittanut myös sitä, että oppilashuoltoon liittyviä terveystarkastuksia jää tekemättä ja monia terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia jää havaitsematta ja pahenemaan.- Anonyymi
Ei asennevammaiset kusipäät sellaisista välitä pätkääkään.
- Anonyymi
Suomen terveydenhoitojärjestelmä on ollut "ylikuormittunut" kymmeniä vuosia. Hoitojonoista on inisty aina, ja sote-uudistusta tehty kuin iisakin kirkkoa.
Hoitojonojen pidentyminen tällä hetkellä johtuu vain koronapanikoinnista. Se on vallanpitäjien täysin itse aiheutettama vahinko, kun lähtivät ylläpitämään paniikkia tavallisen kausinuhan varjolla.
Omasta puolestani ihmiset kuolkoot hoitojonoihinsa. Rättipäisestä panikoinnista joutaakin saada rangaistuksen.
Tilastot eivät valehtele. Suomessa kuolee edelleen 150 ihmistä vuorokaudessa. Joka ainoa päivä.
- Anonyymi
Teikäläisten asennevammaisten kusipäiden takia pitäisi mennä suoraan pakkolakeihin ja kovennettuihin rangaistuksiin kun muuten ei mene tilanne perille.
- Anonyymi
Joko olet, ämmä, riittävästi hokenut kusipäätä yhteen ketjuun?
- Anonyymi
Suomessa kuoli viime vuonna noin 55000 ihmistä. Tilastokeskuksen mukaan kolme yleisintä kuolinsyytä olivat verenkiertoelinten sairaudet, kasvaimet ja dementia, mukaan lukien Alzheimer. Viime vuonna suomalaisten kuolemista 35 prosenttia aiheutui verenkiertoelinten sairauksista, 24 prosenttia kasvaimista ja 19 prosenttia muistisairauksista.
- Anonyymi
Suomessa kuolee tänä vuonna suunnilleen yhtä monta ihmistä, keskimäärin 150 ihmistä vuorokaudessa. Ja 366*150 = 54 900.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa kuolee tänä vuonna suunnilleen yhtä monta ihmistä, keskimäärin 150 ihmistä vuorokaudessa. Ja 366*150 = 54 900.
Ilman kornaa kuolemia olisi merkittävästi vähemmin. Nyt jää moni lapsi orvoksi. Myös etelän lapsi tuo orpo lapsi sijoitetaan Suomeen.
Koronan torjuminen Marinin hallituksen tavoin on yleisesti hyväksytty ratkaisu. Koronan torjuntaan kuuluu myöskin auttaminen etelän lapsi orpo lapsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman kornaa kuolemia olisi merkittävästi vähemmin. Nyt jää moni lapsi orvoksi. Myös etelän lapsi tuo orpo lapsi sijoitetaan Suomeen.
Koronan torjuminen Marinin hallituksen tavoin on yleisesti hyväksytty ratkaisu. Koronan torjuntaan kuuluu myöskin auttaminen etelän lapsi orpo lapsi.Kuolleisuus on Suomessa hyvin samalla tasolla kuin ennenkin. Kausinuhissa on hieman vaihtelua, mutta niiden vaikutus kuolleisuuteen on häviävän pieni. Esimerkiksi Suomessa on tänä vuonna kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen reilusti alle 1 prosentti kuolleista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolleisuus on Suomessa hyvin samalla tasolla kuin ennenkin. Kausinuhissa on hieman vaihtelua, mutta niiden vaikutus kuolleisuuteen on häviävän pieni. Esimerkiksi Suomessa on tänä vuonna kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen reilusti alle 1 prosentti kuolleista.
Niinpä. Ja tuosta prosentista pidetään järkyttävää mölinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Ja tuosta prosentista pidetään järkyttävää mölinää.
Eli pitäisikö kuolleisuus saada suuremmaksi vai?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli pitäisikö kuolleisuus saada suuremmaksi vai?
Pitäisi saada sitä 99 prosentin osuutta pienemmäksi. Prosentti on pelkkää pohjakohinaa.
- Anonyymi
Aloittaja voisi lähteä tyhmimmastä päästä pois.
- Anonyymi
Nuorna kun aloittaa niin vanhana taitaa.
- Anonyymi
Hoh hoijakkaa. Taaskaan porukka ei ymmärrä mistä keskustellaan. Kansakunta ei ole sama asia kuin kansalainen. Totta kai heikoimmat ja huonokuntoisimmat kuolevat pois. Niin tapahtuu kaikkialla. Mutta kansakuntaa ei saa hävitettyä kuin ydinpommeilla.
- Anonyymi
Ylilääkärin varoitus: Pian suuria vaikeuksia hoitaa kaikkia potilaita
HUSin Markku Mäkijärven mukaan alueen terveydenhuolto uhkaa ylikuormittua, jos toimia ei tehdä.
− Tilanne Uudellamaalla koronataudin suhteen on todella vakava. Viikolla 47 kasvua edelliseen viikkoon oli lähes 70 prosenttia, sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkirjärvi.
Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on noussut HUS-alueella selvästi. Heidän kokonaismääränsä HUSin sairaaloissa oli Mäkijärven mukaan torstaiaamuna 50 potilasta, joista kahdeksan potilasta on tehohoidossa. Lisäksi kaupunginsairaaloissa hoidossa on 33 potilasta.
− Eli yhteisluku Uudellamaalla on jo 83. Se on paljon. Kehitys on samanlaista kuin viime keväänä, Mäkijärvi kertoi torstaina tiedotustilaisuudessa.
Potilaita on hänen mukaansa nyt kaiken ikäisiä.
− Nuorin sairaalassa oleva potilas on 27-vuotias ja iäkkäin 83-vuotias. Vakava koronasairaus voi tulla oikeastaan kenelle vaan.
Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti keskiviikkona, että koko Uudenmaan todetaan olevan koronaviruksen leviämisvaiheessa. Koordinaatioryhmä linjasi samalla uusista rajoitustoimista
− Nämä ovat nyt kaikki tarpeellisia toimenpiteitä. Jos me emme nyt näihin tartu, niin riskit ovat todella suuret siihen, että terveydenhuoltojärjestelmä ylikuormittuu muutaman viikon kuluttua ja on todella suuria vaikeuksia hoitaa kaikkia potilaita, jotka hoitoa tarvitsevat, Mäkijärvi sanoo. - Anonyymi
Aloittaja on juuri niitä tyyppejä, joiden asenteella tauti leviää ja tappaa ihmisiä, joilla muuten voisi olla elämää vielä paljonkin edessä. Aloäittaja ei varmaan ymmärrä, että kaikkien muiden sairauksien hoito viivästyy vaarallisesti. jos sairaalat ovat täynnä koronapotilaita. Pitäisi nähdä kokonaisuus, mutta aloittajan kaltaiset ihmiset ovat kykenemättömiä hahmottamaan kokonaisuuksia. Nähdään vain tämä pävä eikä osata ennakoida tulevaisuutta. Joillakin ei kapasiteetti valitettavasti riitä.
- Anonyymi
Hoitojonojen pidentyminen tällä hetkellä johtuu vain koronapanikoinnista. Se on vallanpitäjien täysin itse aiheutettama vahinko, kun lähtivät ylläpitämään paniikkia tavallisen kausinuhan varjolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitojonojen pidentyminen tällä hetkellä johtuu vain koronapanikoinnista. Se on vallanpitäjien täysin itse aiheutettama vahinko, kun lähtivät ylläpitämään paniikkia tavallisen kausinuhan varjolla.
Eli sununko mielestä nyt sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevat koronapotilaat ovat siellä vain hoidattamass paniikkihäiriötä. Lääkäritkin ovat erehtynyeet, ja luulevat hoitavansa sairaalassa koronapotilaita, vaikka yskä, kuume, hengitysvaikeudat ja kaikki muut oireet ovatkin vain paniikkihäiriötä. Erikoinen tauti tuo paniikkihäiriö, kun se tuottaa elimistössä laboratoriokokein mitattavaa virusta ja vaikeita oireita joillekin.
Ei voi muuta kuin todeta, että ihmisten tyhmyys on loputonta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sununko mielestä nyt sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevat koronapotilaat ovat siellä vain hoidattamass paniikkihäiriötä. Lääkäritkin ovat erehtynyeet, ja luulevat hoitavansa sairaalassa koronapotilaita, vaikka yskä, kuume, hengitysvaikeudat ja kaikki muut oireet ovatkin vain paniikkihäiriötä. Erikoinen tauti tuo paniikkihäiriö, kun se tuottaa elimistössä laboratoriokokein mitattavaa virusta ja vaikeita oireita joillekin.
Ei voi muuta kuin todeta, että ihmisten tyhmyys on loputonta.Voiko ihminen huonommin ymmärtää lukemaansa?
Sairaaloissa on tietty kapasiteetti. Tänä vuonna terveydenhuollon resursseja ei ole koronavouhottamisen vuoksi käytetty normaalilla tasolla, ja sen vuoksi ns. hoitojonot ovat pidentyneet. Niitä on siis venytetty täysin turhaan tämän yhden kausinuhan varjolla.
Joka vuosi ihmisiä hakeutuu sairaalahoitoon kausinuhaan vedoten. Osa heistä kuolee pois. Haarukka on ollut vuosittain 500–2000 vainajan välillä.
Tänä vuonna tuosta on tehty vain erityinen spektaakkeli. Vain koronaan kuolleet ovat sankarivainajia. Heitä on "peräti" noin joka 150:s Suomessa kuollut. Muut 149 niistä 150:stä kuolleesta ovat alemman luokan kansalaisia, eivätkä vouhottamisen arvoisia näköjään lainkaan.
Lukekaa ketjun avaus ja ymmärtäkää lukemanne. - Anonyymi
Aloittaja LUULEE, mikä on tyypillistä ihmiselle joka on hysteerinen itse.
Asiantuntijoiden lausunnot pelottavat ja sekoittavat raukan maailmanjärjestystä. Aivojen kapasiteetti on liian pieni ymmärtämään miten korona voitetaan.
Heikot ihmiset ovat juuri suurimpia koronan levittäjiä kun eivät usko ja käsitä asiantuntijoiden olevan paremmin perillä ja tietävän enemmän kuin sipsien ja cokiksen energialla toimiva ja päätteellä horiseva raasu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja LUULEE, mikä on tyypillistä ihmiselle joka on hysteerinen itse.
Asiantuntijoiden lausunnot pelottavat ja sekoittavat raukan maailmanjärjestystä. Aivojen kapasiteetti on liian pieni ymmärtämään miten korona voitetaan.
Heikot ihmiset ovat juuri suurimpia koronan levittäjiä kun eivät usko ja käsitä asiantuntijoiden olevan paremmin perillä ja tietävän enemmän kuin sipsien ja cokiksen energialla toimiva ja päätteellä horiseva raasu.Aloituksessa ei luulla mitään, vaan tuodaan esiin faktat.
Koronavirus on ollut Suomessa jopa muista kausinuhia miedompi tauti.
Suomen hyvä koronatilanne ei kuulemma johdu hallituksesta, vaan siitä, että kansa osaa viisaasti noudattaa suosituksia ja elää siten, ettei tauti pääse hallitsemattomasti leviämään. Miten tämä väite suhteutuukaan aloitukseen, sekä kommenttien 'pellenaamareihin' sun muihin?
- Anonyymi
Suomen hyvä koronatilanne on vanhentunutta tietoa. Etkö ole katsonut tämän päivän lukemia vai etkö ymmärrä lukujen merkitystä?
Anonyymi kirjoitti:
Suomen hyvä koronatilanne on vanhentunutta tietoa. Etkö ole katsonut tämän päivän lukemia vai etkö ymmärrä lukujen merkitystä?
Emmeköhän me kaikki tiedä, että tartuntojen määrä on kasvussa. Hyvä tilanne verraten esimerkiksi muihin Euroopan maihin on silti myös yleisessä tiedossa.
- Anonyymi
Koronapaniikki on pelkästään median avulla luotu tila.
Jos kausinuhasta nimeltään korona ei olisi tehty nykyisenkaltaista spektaakkelia, niin kukaan ei edes jankkaisi asiasta. Ihmiset eläisivät normaalia elämää.
Nyt heikkohermoisimmat kansalaiset on saatu peloteltua paniikkiin, ja tulos on sen mukainen.
Onneksi popcornit eivät lopu kesken.- Anonyymi
Poikkeuslaki voimaan ja maskittomille kuula päähän, tai kaksi, valinnan mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poikkeuslaki voimaan ja maskittomille kuula päähän, tai kaksi, valinnan mukaan.
Tuollaistahen se teidän panikoijien elämä on.
- Anonyymi
Tosiasia on, että juuri sinun kaltaistesi vähätteiijöiden takia, jotka eivät piittaa turvaohjeista, tauti on levinnyt sellaisiin lukemiin, että rajoituksia joudutaan taas tekemään. Ihmisiä kuolee turhaan, ja tahallinen piittaamattomuus taudin leviämisen suhteen on tahallista tappamista, eikä sitä tarvitse kauniimmin sanoa.
- Anonyymi
Toivotaan, ettet sinä tai läheisesi tarvitse sairaalahoitoa mistään syystä, koska sairaalassa voi saada koronan henkilökunnan välityksellä, jos sinne sairaalaan mahtuu koronapotilaiden joukkoon. Luultavasti kaikki läheisesikin ovat nuoria ja perusterveitä ihmisiä, joilla kaikilla on sattumalta onnekkaat koronaan tepsivät geenit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivotaan, ettet sinä tai läheisesi tarvitse sairaalahoitoa mistään syystä, koska sairaalassa voi saada koronan henkilökunnan välityksellä, jos sinne sairaalaan mahtuu koronapotilaiden joukkoon. Luultavasti kaikki läheisesikin ovat nuoria ja perusterveitä ihmisiä, joilla kaikilla on sattumalta onnekkaat koronaan tepsivät geenit.
Minä en tule koskaan menemään mihinkään sairaaloihin. Ei nääs tarvitse. Ihminen elää ja kuolee sitten pois. Aivan jokainen, vaikka kuinka hyperventiloisi ja pitäisi räkänaamaria päässään.
- Anonyymi
No ei ole, ei tietenkään ole, mutta ei siitä kannata puhua hallitukselle mitään muuta kuin johtaa harhaan, rollaa eteenpäin mitä ne puhuu ja nauraa takanapäin akkojen tyhmyyksille. Antaa heidän touhuta, Sitä kun pitää luke niin pitkälle, että ei ruumillista työtä tarvitse tehdä, siitähän maksetaan ja todella hyvin.
- Anonyymi
Oma-raha-paras-raha-suomen-raha-huono-raha... Sanna Sanelee ja odotttaa jottaa tilillensä kilahtyaa rahoja jotta sitten vasta voisi toteuttaa uudenmaan sulkujsa, uusia, jotta rahamiehet pääsevät virusta pakoon, sitten vasta kieltoja uusia....
Korruptio on kovalla Sannan pä'äkallossa... - Anonyymi
Näillä näkymin Sanna Marin tulee jäämään historian kirjoihin nimellä: Vauvojen Teurastaja, vähän kuin Vlad the Seivästäjä... korona-viruksen hoidon huonouden takia.
- Anonyymi
Löylyä tarvitaan lisää ja täydellinen ulkonaliikkumiskielto. Kieltoa rikkovat ammutaan, ja ruumiit toimitetaan Honkajoki Oy:lle.
- Anonyymi
Nyt se selvisi, nämä koronaa eniten pelkäävät ovat juuri niitä yksinäisiä, jotka kuvittelevat maskittomana ettei tautia olekaan. He pelkäävät myös eristämistä ja poikkeusoloja, jolloin ei pääse toisten ihmisten läheisyyteen. On helpompi huudella täällä kuinka maskeja käyttävät ovat asiantuntijoiden kanssa väärässä, no ehkä mielikuvitus auttaa ja helpottaa. Yhdellä täällä huutelevalla ainakin varmasti mielenterveysongelmia ja paljon.
- Anonyymi
Persuilla on erikoinen käänteislogiikka. Ne jotka elävät normaalia elämää kuten ennenkin, ovatkin persujen mielestä pahimpia hysteerikkoja :-D Samalla tavalla yksi kaupungilla nähty ulkomaalaisen näköinen on maailmanlopun merkki.
Vian ei tarvitse olla suuri, jos se on päässä...
- Anonyymi
Terveydenhoito romahtaa jos tautitapaukset karkaavat käsistä. Tällöin muita sairauksia ei ehditä hoitaa ja hoitohenkilökuntaa sairastuu itsekin ja se harventaa rivejä. Jäljellä jäävä hoitohenkilö alkaa miettiä "kannattako uhrata omaa elämää näissä hommissa pikkupalkalla varsinkin kun pakkorokotukset on tulossa" ja ottaa loparit. He ajattelevat vain, että joku muu hoitakoon.
- Anonyymi
Sairaaloissa on tietty kapasiteetti. Tänä vuonna terveydenhuollon resursseja ei ole koronavouhottamisen vuoksi käytetty normaalilla tasolla, ja sen vuoksi ns. hoitojonot ovat pidentyneet. Niitä on siis venytetty täysin turhaan tämän yhden kausinuhan varjolla.
- Anonyymi
Ei se nyt ole mikään normaali tilanne jos esim. Espanjassa jäähallit täyttyvät ruumiista koska ruumishuoneelle ei mahdu
- Anonyymi
Isoin vahinko tästä hysteriasta tulee siitä, kun nuoremmilta sukupolvilta tuhotaan panikoinnin vuoksi taloudellisten tappioiden myötä tulevaisuus, ja moni työikäinen aikuinen kuolee puolestaan pidentyneeseen hoitojonoon, koska ei koronavouhotuksen takia pääse esimerkiksi syöpähoitoon.
- Anonyymi
Koronanuha menee muutamassa aallossa väestön läpi kuten kaikki aiemmatkin kausinuhat. Panikoimisella ei tilanne muutu miksikään, kuten on jo nähty. Ulkomaillakin on kiskottu henkinaamioita päähän ja laitettu yhteiskuntia kiinni. Ei vaikutusta. Virus menee läpi joka tapauksessa. Vielä tulee ainakin kolmas aalto tähän nykyiseen virustyyppii liittyen. Sillekään ei mitään voida.
- Anonyymi
Jos ihan rehellisesti myönnän, mua kiinnostavat itseni ja läheiseni enemmän kuin yhteiskunnan toimintakyky ja kokonaiskuolleisuus. Kuten presdentti Niinistö on todennut, kyllä se liika korskeus koronan suhteen sitten letkuissa ja hengityskoneessa kärvistellessä hiipuu kovemmaltakin rationalistilta, ennen kuin kuolema korjaa pois kitumasta.
- Anonyymi
Luonto harventaa, populaa on liikaa, enemmän kuin Tellus pystyy ruokkimaan. On siis vain hyvä asia luonnon kannalta että väki vähenee. Luonto kiittää!
- Anonyymi
Pitää vaan toivoa, että koronavouhotusta ylläpitävät tahot laitetaan tulevaisuudessa maksamaan aiheuttamistaan vahingoista.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762691Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2761539Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461497- 871341
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3991301Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3851246Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat38997Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2889Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254812Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun316805