Kaksi miesvainajaa löytynyt katukaivoista lyhyen ajan sisällä – tapaukset hämmentävät poliisiakin, mutta rikoksia kuolemiin ei liity
Järvenpäästä löytyi kuukausia kateissa olleen miehen ruumis katukaivosta kesäkuussa. Poliisi on nyt selvittänyt ettei kyse olekaan henkirikoksesta. Hämmentävän samankaltainen ruumislöytö tehtiin kaksi viikkoa sitten Helsingin Pikku Huopalahdessa.
Järvenpäästä löytyi kesäkuussa kolmekymppisen miehen ruumis kadulla sijaitsevastas sadevesikaivosta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare keskusrikospoliisista vahvistaa, ettei tapauksessa epäillä rikosta.
Mies katosi viime vuoden marraskuussa ja ruumislöytö tehtiin kesäkuun 11. päivä läheltä viimeistä näköhavaintopaikkaa.
Poliisi epäili ensin, että mies on joutunut tapon uhriksi. Lukuisia henkilöitä oli epäiltynä ja muutamia vangittuina. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset ovat kuitenkin tutkinnanjohtajan mukaan osoittaneet, ettei mies ole joutunut rikoksen uhriksi.
Kuolemansyytutkinta on salainen, joten Springare ei kommentoi, onko kyseessä voinut olla esimerkiksi tapaturma.
– Kun kyseessä ei ole rikos, niin sen voi kommentoida, että hän on joutunut kaivoon omin keinoin. Meillä on ollut hyvin vahvat näytöt asian selvittämiselle ja kaikkia vaihtoehtoja on tutkittu. Tärkein asia on, että pitkään kateissa olleen miehen ruumis löytyi, omaiset saivat siitä tiedon eikä kukaan lopulta päätynyt rikosepäilyn alaiseksi syyttä suotta, Springare sanoo.
Helsingin Pikku Huopalahdessa löydettiin katukaivosta kuollut mies – tältä löytöpaikalla näyttää
Lue myös: Pitkään kateissa olleen miehen ruumis löydettiin kaivosta Järvenpäässä – poliisi kommentoi mysteerisesti: ”Kaikki on auki”
Myös Helsingissä kaivo kätki vainajan
Tutkinnanjohtajan mukaan tapaus on ollut melko poikkeuksellinen, sillä aluksi henkirikoksen mahdollisuus vaikutti todennäköisemmältä vaihtoehdolta kuin se, ettei taustalta paljastu rikosta.
Marraskuun puolivälissä myös Helsingin Pikku Huopalahden kaupunginosasta löytyi keski-ikäisen miehen ruumis katukaivosta puistoalueelta.
Ensin poliisi pyysi tapauksesta yleisövihjeitä ja piti mahdollisena, että kuolemaan liittyy rikos. Muutamia päiviä myöhemmin poliisi tiedotti, että epäselvistä lähtökohdista huolimatta rikoksen mahdollisuus on pystytty sulkemaan pois.
– Nämä olivat kaksi hyvin samantaappistä tapausta. On erikoista, että ne tulevat ilmi tällä tavoin peräkkäin. Olin itsekin hämmästynyt lukiessani Huopalahdesta löytyneestä ruumiista, ja pohdin, mistä on kysymys, Springare sanoo.
Rikoksiin kytkeytymättömät samankaltaiset kaivoruumislöydöt saivat tutkinnanjohtajan hetkeksi ajattelemaan, onko tutkinnassa varmasti huomioitu kaikki seikat.
Poliisin mukaan kyse on kuitenkin toisiinsa liittymättömistä, joskin erikoisista tapauksista.
– Voin vahvistaa, etteivät Järvenpään ja Huopalahden tapaukset liity toisiinsa, Springare sanoo.
Oma ajatukseni on, että nuo ovat murhia
Miehet surmataan hukuttamalla katukaivoihin
37
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen poliisi vaikenee totuudesta.....liittyy 100 varmasti etniseen huumekauppaan...
- Anonyymi
Hys hys rasismi??
- Anonyymi
En usko, että olisi itsemurha. Kuolleet mahdollisesti hitaasti kituen, jonkun heittämänä sinne. Tai katukaivo avattu ja ryhmä ajanut tyyppiä kiinni, jolloin pimeässä ei ole huomannut avointa katukaivoa.
- Anonyymi
Tai todennäköisemmin, koska rikosta ei epäillä, henkilö joko aineiden vaikutuksen alaisena tai selvinpäin päätti tutkia kaivoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai todennäköisemmin, koska rikosta ei epäillä, henkilö joko aineiden vaikutuksen alaisena tai selvinpäin päätti tutkia kaivoa.
Rikosta ei epäillä, koska tutkijat aineiden vaikutuksen alaisina tai äiti niiden ollut raskausaikanaan.
- Anonyymi
Onko suomessa aikaisemmin tapahtunut tällaisia "tapaturmia"? Nyt kaksi samanlaista tapausta????
- Anonyymi
Seppo Myllis puhui jo kauan sitten kaivojen kannen alta löytyvästä "kauhumaailmasta"...
- Anonyymi
Itsarin uusi tekotapa: Hyppää katukaivoon? Tämä onkin uutta!
- Anonyymi
Tarina ei kerro, oliko ne menneet sinne pää vai jalat edellä.
- Anonyymi
Ovathan kaikki Allahu Agbaria huutaen tehdyt terrori-iskutkin yksittäisiä tapauksia, joihin ei missään tapauksessa liity se että Islamin usko niihin kiihottaisi.
- Anonyymi
On se mielenvikaista, kun joka ainoaan kirjoitukseen pitää sotkea maahanmuuttoasioita.
- Anonyymi
Sarjamurhaaja liikkeellä. Varmasti tulee lisää tapauksia.
- Anonyymi
Voi ääliöt, on tehty.
Samanlainen teko menneisyydessä.- Anonyymi
Marraskuussa 2019 mies katosi Järvenpäässä ja löytyi kesällä katukaivosta. Marraskuussa 2020 katosi toinen mies Helsingissä ja löytyi melko pian katukaivosta. Sattumaa tai ei, päätyivät miehet katukaivoon marraskuun puolivälissä peräkkäisinä vuosina, kun välimatkaa tapahtumapaikoilla on vain n. 20 km.
...Jokin muu näyttäisi olevan paljon todennäköisempää kuin sattuma, kun turmapaikat ovat noin lähellä toisiaan ja tapaukset todella harvinaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marraskuussa 2019 mies katosi Järvenpäässä ja löytyi kesällä katukaivosta. Marraskuussa 2020 katosi toinen mies Helsingissä ja löytyi melko pian katukaivosta. Sattumaa tai ei, päätyivät miehet katukaivoon marraskuun puolivälissä peräkkäisinä vuosina, kun välimatkaa tapahtumapaikoilla on vain n. 20 km.
...Jokin muu näyttäisi olevan paljon todennäköisempää kuin sattuma, kun turmapaikat ovat noin lähellä toisiaan ja tapaukset todella harvinaisia.Sama tyyppi heittäjänä, jos samoilla seuduilla asuu ja vainotun heittää sinne? Ilmeisesti voisi olla joku salainen peiteoperaatio, jossa rikollinen jatkaa samaan malliin, kun kiinni ei saa ottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marraskuussa 2019 mies katosi Järvenpäässä ja löytyi kesällä katukaivosta. Marraskuussa 2020 katosi toinen mies Helsingissä ja löytyi melko pian katukaivosta. Sattumaa tai ei, päätyivät miehet katukaivoon marraskuun puolivälissä peräkkäisinä vuosina, kun välimatkaa tapahtumapaikoilla on vain n. 20 km.
...Jokin muu näyttäisi olevan paljon todennäköisempää kuin sattuma, kun turmapaikat ovat noin lähellä toisiaan ja tapaukset todella harvinaisia.vanhempi keissi, paljon vamhempi
- Anonyymi
Tahallaan menevät kaivoihin kuolemaan.Ei epäillä rikosta!
T. Polpo- Anonyymi
Tahallaan leikkelevät itseltään päitä irti. Tahallaan raiskaavat itsensä ja polttavat itsensä elävältä. Ei merkkiäkään rikoksista. T. Polpo, eli Suomen Pol Pot.
https://historianet.fi/sota/suuret-sotapaallikot/pol-pot-arvoituksellinen-joukkomurhaaja
- Anonyymi
Kannattaisiko alkaa etsimään kaikkia kadoksissa olevia katuviemäreistä?
- Anonyymi
Kaivosta nouseva metaani tappaa.
- Anonyymi
Tuo olisi uskottavampaa, jos silloin tällöin tupakantumpit aiheuttaisivat metaaniräjähdyksiä. Koska tämmöistä ei ole uutisoitu, on mielestäni epätodennäköistä, että metaani olisi syyllinen. Se ehkä olisi jopa voitu kertoa, jos näin olisi ollut?
https://www.ttl.fi/ova/metaani.html
- Anonyymi
Eniten rikoksia Suomessa tekevät edelleen perus suomalaiset miehet.
Ja jos aletaan suhteuttamaan rikollisia tiettyyn ryhmään, kuten persut mielellään tekevät niin eniten lukumääräänsä suhteutettuna rikoksia tekee kaljupäiset, hiukan tukevat perus suomalaiset miehet. Enkä nyt tarkoita persuja perus suomalaisilla, mutta tiettyä yhtäläisyyttähän näissä kyllä on.- Anonyymi
Viherpunikkeihin voisi soveltaa sitä tarpeettoman kovaa väkivaltaa.
- Anonyymi
Voiko nuo olla jotain narkkien kätköpaikkoja?
- Anonyymi
Ruotsissa matut pakottaneet kanta-ruotsalaisia katukaivoihin tuolta se on kopioitu
- Anonyymi
Kun matu tai akka syyllinen niin ei halutakaan syyllistä kiinni.
- Anonyymi
Tutkijana Sanna, joten rikosta ei epäillä. Jos kuolleet olisi naisia niin olisi varma että kyseessä rikos. Olisi mielenkiintoista miten selittää miesten joutuneen kaivoihin.
- Anonyymi
Hiton hyvä, ettei täällä maalla ,ole tuollaisia kaupungiviemäreitä. Joku sellainen vaan vaatimaton viemäriputki halkaisijaltaan jltain 15senttimetriä, kyläyhteisön viemäröintinä.
- Anonyymi
Joo, eikä ole alaikäisistä koostuvia katujengejäkään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, eikä ole alaikäisistä koostuvia katujengejäkään!
Ei Venäjää ylistäviä persuja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, eikä ole alaikäisistä koostuvia katujengejäkään!
Te talikkoelvikset ette sit ymmärrä muutenkaan maailmanmenosta muutenkaan yhtään mitään. Nojailette vaan pellonlaidassa talikonvarteen. Ihaillen levittämättömiä lantakasoja sarka-ojien välillä huhtikuussa.
- Anonyymi
Maajusseja kuolee paljon onnettomuuksissa, vaikkapa tippumalla lietesäiliöön ja eukko perii tilan, kohta myy tilan tai ottaa uuden miehen, fiksummat osaa päätellä oliko onnettomuus vai murha.
- Anonyymi
Miten se kaivoon tiputtautuja on saanut kannen paikalleen vai olivatko aukinaisia?
Itsemurhan kannalta epävarma keino. - Anonyymi
Vanhaan hyvään aikaan oli tapana tukehtua kaivoon kesken kaivon kaivuutöiden. Niin ne ajat ja tavat muuttuvat.
- Anonyymi
Kun ensimmäisen katukaivosta löytyneen ruumiin surmatutkinta alkoi osoittaa suuntaan, jossa rikostutkinta äkisti lopetetaan..
Oli toisen katukaivosta löytyneen ruumiin kohdalla jo huomattavasti helpompaa ja nopeampaa päättää ettei tällaista tapausta tarvitse tutkia.
Kolmas katukaivoruumis päätyy eimittäävälii-mappiin entistäkin rivakammin.- Anonyymi
Juu, ei kytät vaivaudu tutkimaan valvontakameroitakaan veteen tippuneiden kohdalla, ylinopeuskameroiden tutkiminen paljon tuottoisampaa ja takaa-ajot ne vasta hauskoja ovat, taas ollut useapoikin päästä hengestään ja loukkaantunut kun kytät leikki rosvoa ja poliisia.
- Anonyymi
vetävät kannetkin kiinni alas mennessään
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875