Se että imperiumin kruununperillinen alkoi seurustella 13 vuotta nuoremman teinitytön kanssa ja meni naimisiinkin, ei ole kruunupäiden historiassa mitenkään erikoista. Mutta muutamassa asiassa juttu erosi hovielämästä 1800- ja 1900-lukujen Euroopassa. Ensinnäkin, Charles ei ollut "mies talossa". Vaan se oli Camilla. Esimerkiksi useimmat Venäjän tsaarit pyörittivät rakastajattaria siinä sivussa, mutta tsaari oli se joka määräsi kaapin paikan. Campe suuttui ensin 70-luvulla Charlesille, joka ei suostunut heti menemään hänen kanssaan naimisiin. Mutta Charles palasi lopulta Campen luo, tosin ei voinut ottaa tätä vaimokseen. Campen oli joustettava siinä, että Charles pukkaa pyöreäksi sopivan aatelisnaisen. No sellainenhan löytyi helposti, kuka 19-vuotias kieltäytyisi kruununperillisen puolison hommasta? Elisabethin oli pakko hyväksyä kuvio, sillä kruununperillinen piti saada maailmaan jotenkuten siedettävällä keinolla. Työväenpuolue kun oli alkanut huudella koko monarkian lopettamisesta.
Mutta sitten alkoi tapahtua. Ei elettykään enää 1880- vaan 1980-lukua. Elisabeth II oli monarkian kuningatar, kuningataräiti kansakunnan virallinen mummo ja Diana maailman muodin ja median kuningatar. Ja kuningattarilla on valtaa. Diana alkoi pitää meteliä asioista, kun huomasi että äijä juoksee exänsä luokse kun tämä vaan toivoo sitä. Jos Charles olisi vaan hyppinyt jollain reissuilla vieraissa, se olisi ehkä nielty. mutta kun tämä olikin täysin talutusnuorassa, loppui Dianalta kiinnostus virallisen julkisivun ylläpitoon.
Diana ja Charles - mikä oikeasti meni pieleen
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jonkun haastattelun mukaan Lady D. tajusi jo ennen häitä, mikä on homman nimi. Mutta ei kyennyt jättämään Kaarlea alttarille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883