Syyte: Liikemies Stefan Therman käytti amfetamiinia ja ajoi 1,32 promillen kännissä
Liikemies Stefan Thermanille vaaditaan ehdollista vankeutta sekä päiväsakkoja.
Syyttäjä vaatii Stefan Thermanille 40–50 päivän ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella 20–30 päivän sakkorangaistusta.
LIIKEMIES Stefan Thermania syytetään törkeästä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Väitetyt rikokset tapahtuivat Raaseporissa 12. huhtikuuta. Julki tulleen haastehakemuksen mukaan Therman olisi ajanut autoa 1,32 promillen humalassa, minkä lisäksi hänen verestään löytyi jälkiä amfetamiinin käytöstä.
Tekojen aikaan Therman oli viettänyt pääsiäisviikonloppua huvilallaan Hangossa. Seuraavana päivänä rattikäryn jälkeen Thermanin silloinen kumppani Martina Aitolehti ilmoitti Instagramissa pariskunnan eronneen. Pariskunta ehti olla yhdessä noin yhdeksän vuoden ajan.
– Jokainen meistä on vastuussa omasta elämästä ja omista valinnoista. Nyt mulle ja lapsille ei enää jää vaihtoehtoja kuin päästää irti. Me kuljetaan eri polkuja ja nyt on aika opetella hengittämään uudelleen ja syvempään, Aitolehti muun muassa kirjoitti Instagramissa.
Therman myönsi poliisikuulusteluissa ajaneensa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän myös myönsi huumausaineen käyttörikoksen, vaikka ei ole kertomansa mukaan käyttänyt amfetamiinia.
SYYTTÄJÄ vaatii Thermanille 40–50 päivän ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella 20–30 päivän sakkorangaistusta. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomion perjantaina.
Pian eron jälkeen Therman alkoi seurustella fitness-mallina ja -valmentajana tunnetun Sofia Belórfin kanssa. Tämä oli tahollaan juuri eronnut Katiska-huumevyyhdin pääsyytetystä Niko Ranta-ahosta.
Belórf ja Therman ilmoittivat puolestaan erostaan lokakuussa.
Therman on 33-vuotias yrittäjä, joka harjoittaa tätä nykyä pääasiassa asuntorakennus- ja kiinteistöbisnestä.
Nainen saa ,miehen tekemään vaikka mitä tyhmyyksiä.
Naisen pitäisi olla miehelleen apu, muta onkin pahin hyväksi käyttäjä
Stefan Thermanille ehdollinen rangaistus ja sakot
3
80
Vastaukset
- Anonyymi
Ööö? Myönsi käyttäneensä amfetamiinia, vaikkei ollut käyttänyt amfetamiinia?
Ja tämän vuoden Vuoden idiootti palkinnon saa *drRrummrRrrollll* ....! :D - Anonyymi
Stefan? Kuulostaa joltain kreikkalaiselta homonimeltä..
- Anonyymi
Ei ihme, että Stefun businekset menee perseelleen, kun katsoo miehen käytöstä. Yhtä sekoilua. Mies on 33 v, mutta käytös kuin uhmaikäisen lapsen. Vihanhallinta, sekoilu erilaisten päihteiden kanssa ja asioitten laiminlyönti. Mikään ei enää onnistu. Jos mies ei ryhdistäydy, niin huonosti käy. Sofian roikkuminen mukana ei ole hyväksi. Kun yhteistä tulevaisuutta ei ole, pitäisi päästää irti. Ei pidä uskotella, että suhteesta tulisi vielä jotain. Sofia vain kiusaa, tapansa mukaan ja pitää kilpailijansa loitolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884