Sosialistit henkilöittävät NATOn keskeisimmän maan hallinnon

Anonyymi

USA:n seuraava valtiovarainministeri on monien suomalaisten tuttu – ”Hän on erittäin miellyttävä ihminen, aivan täysosuma”, sanoo Erkki Liikanen
Keskuspankki Fedin entinen pääjohtaja Janet Yellen koulutti 1970-luvun lopulla yhdessä James Tobinin kanssa suomalaisia tohtoriopiskelijoita.

Yhdysvaltain tuleva valtiovarainministeri Janet Yellen on hänet tuntevien mukaan helposti lähestyttävä ihminen.

Semmonen on presidentti Donald Trumpin perintö, että hänen seuraajansa Joe Bidenin hallitusnimitykset ovat kirvoittaneet Euroopassa ja Suomessa ihastuneita ja helpottuneita huokauksia.

Helpotuksella otettiin vastaan myös maanantai-iltana tullut tieto, että Yhdysvaltain valtiovarainministeriksi nimitetään Janet Yellen, keskuspankki Fedin edellinen pääjohtaja.

”Yellenin nimitys on aivan täysosuma. Hienoa, että tällaista voi tapahtua. Hän on akateemisesti erittäin vahva, hänellä on keskuspankkikokemusta”, sanoo Suomen pankin edellinen pääjohtaja Erkki Liikanen.

Tuleva valtiovarainministeri on siis jopa poikkeuksellisen meritoitunut ja arvovaltainen hahmo tehtäväänsä.

Kyllä NATOnkin nyt kelpaa paistatella.

15

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen keskuspankilla ei ole mitään itsenäistä roolia Suomen taloudessa ja on vain EUn keskuspankin apu pankki. Bonzipankki FEDn entisen johtajan nimittäminen ministeriksi USAssa ei tuo mitään hyvää Suomelle vaikka olisi miten kaunis ja miellyttävä nainen.

      • Anonyymi

        Niin, sama setelirahoitus siellä jatkuu hamaan romahdukseen.


    • Anonyymi

      John Kerry vastaa uudessa hallinnossa ilmastoasioista. Hän on Vietnamin sodan veteraani. Mitähän McCaininista olisi tullut, jos ei olisi saanut novocovid tartuntaa Kiovan puhujamatkallaan.

      • Anonyymi

        Ei sinne McCainia olisi otettu. Hänhän on äärimmäinen. natohaukka.


    • Anonyymi

      Erittäin hyviä nimityksiä. Euroopassa on herännyt toivo, ja innostus uudesta hedelmällisestä yhteistyöstä. Yhdessä on mahdollista vastata Kiinan omimiin sääntöihin niin kauppa, ihmisoikeus, kuin sotilaspolitiikassa, joissa se pelaa omilla säännöillään, välittämättä muista.

      • Anonyymi

        Tämä on liian pieni pallo tuollaiselle vastakkainasettelulle.


    • Anonyymi

      NATO:sta tulee sosialismin ja oikeudenmukaisuuden puolustaja.

    • Anonyymi

      Ei kai kukaan väitä että USAn demit olisi sosialisteja. Demit USAn imperialisteja kuten republikaanitkin

      • Anonyymi

        Kovastihan tuo Biden uhosi taas ryhtyvänsä johtamaan koko maailmaa. Se on se jenkkien kutsumus kohtalo.


    • Anonyymi

      Maailma on vain niin paha, että tarvitaan "poliisi" pitämään terroristit kurissa. USA on siihen paras mahdollinen maa.

      • Anonyymi

        US of A on myöskin ainoa maa, jolla sellaiseen on riittävät resurssit ... Supervalta, kun on.


      • Anonyymi

        USA on terroristien luoja kuten alQaita ja ISIS eli USAn on rikollisvaltio


    • Anonyymi

      Jopa yli puolet Yhdysvaltojen demolraateista asiantuntijan mukaan ovat hyvin lähellä kommunismia.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan.

        Dempokraattien vasen laita on kyllä hyvin lähellä pohjoismaista sosiaalidemokratiaa.

        Se selittää eräitä Bidenin hyvin fiksuja ministerinimityksiä.


    • Anonyymi

      Nato Stallarit hallitsevat Natoa diktaattorin ottein!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe