Koronahuippu laskettu ajoittuvan viikolle 3/2021

15.11. alkaneen kokeilun tavoitteena oli saada koronahuippu Parkanoon viikolle 3 ensi vuonna. Tavoitteena oli saada tilanne, jossa tuolloin Parkanossa olisi 70 sairastunutta. Näistä 45 olisi kotihoidossa, 20 sairaalassa ja viisi tehohoidossa. Tuohon ajankohtaan mennessä Parkanossa olisi ollut yhteensä 350 tartuntaa, joista neljä olisi johtanut potilaan menehtymiseen.

Mikäli parkanolaiset ja Parkanon kaupunki onnistuvat madaltamaan yllämainittuja lukuja, tehtävä on onnistunut ja erilaisista asioista voidaan oppia.
4655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koronan kantajia vaan lisää parkanoon. Ainoastaan niin voidaan siirtää huippua myöhemmäks

Äänestä

Kyllä pitää olla ylimääräistä aikaa kun tommosia viitti pohtia. Vai onko karanteenis tylsää?

Äänestä

Parkanon toimet on liian tehottomia. Koronahuippu siirtyy maaliskuulle, silloin puolet kylästä saanut taudin.

Äänestä
  • Ja puolet on paennut henkensä edestä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

15.11. alkaneen kokeilun tavoitteena oli saada koronahuippu Parkanoon viikolle 3 ensi vuonna. Tavoitteena oli saada tilanne, jossa tuolloin Parkanossa olisi 70 sairastunutta. Näistä 45 olisi kotihoidossa, 20 sairaalassa ja viisi tehohoidossa. Tuohon ajankohtaan mennessä Parkanossa olisi ollut yhteensä 350 tartuntaa, joista neljä olisi johtanut potilaan menehtymiseen.

Mikäli parkanolaiset ja Parkanon kaupunki onnistuvat madaltamaan yllämainittuja lukuja, tehtävä on onnistunut ja erilaisista asioista voidaan oppia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu