Enoch Powell, Rivers of Blood -puhe 20.4.1968

Anonyymi

"On lähes uskomatonta, että tällä hetkellä 20 tai 30 uutta siirtolaislasta saapuu joka viikko merten takaa Wolverhamptoniin – ja tämä tarkoittaa 15 tai 20 uutta perhettä vuosikymmenen tai parin kuluttua. Jonka jumalat tahtovat tuhota, he tekevät ensin hulluksi. Meidän täytyy olla hulluja, kirjaimellisesti hulluja, päästäessämme maahan vuosittain noin 50 000 huollettavaa, jotka ovat siirtolaistaustaisen väestön tulevan kasvun rakennusainesta. Aivan kuin katselisi kansakunnan kasaavan kovalla kiireellä omaa hautajaisroviotaan. Niin hulluja me olemme, että sallimme naimattomien henkilöiden muuttaa maahan tarkoituksenaan perustaa perhe puolison kanssa, jota he eivät ole koskaan nähneet.

Älköön kukaan olettako, että huollettavien virta tyrehtyy itsestään. Päinvastoin, jopa nykyinen vain 5000 uuden kansalaisuuden vuosittainen määrä sisältää 25 000 vuosittaista lisähuollettavaa ad infinitum, ottamatta lukuun heidän jo maassa asuvia sukulaisiaan – enkä edes mainitse tässä laitonta maahanmuuttoa. Tässä tilanteessa ei riitä vähempi kuin siirtolaisuuden kokonaismäärän supistaminen olemattoman pieneksi, ja siihen tarvittavat lainsäädännölliset ja hallinnolliset keinot on otettava käyttöön viipymättä."

Kuinka oikeassa hän olikaan. Se selviää, kun luet täältä koko puheen.

https://sarastuslehti.com/2015/03/03/rivers-of-blood-puhe/

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sairastahan tämä on ja näille on valtioihin rakenettu työlistämis mielin orkanisaatiota, mitkä ohjaavat ja avustavat vielä näitä virtoja ,, jotta vaikeaa on pysähytää tätäjuonisti järestettyä euroopan valtausta

      Muuta näytetään ja valehin ,, silti sotakuntoista porukaa tulee tänne ja sitäkauten perheenyhdistämiset ja laps vaimoja kopivat täältä puoli väkisten ...

      Miksei tätä kansakuntana stopata !

      • Anonyymi

        Aivan kaikki kelpaavat, tulijoista ei mitään eikä kukaan ota lopulista selkoa
        - ja eikuin kansan sekaamme pailaamaan
        - kultuurinsa tapoineen

        Suomen päätäjiltä puuttuu täysin ns. HORHA


      • Anonyymi

        Toisinsanoen islami levitäytyy ja euroopa pudotetaan 600-vuosisadalle tapoineen


    • Anonyymi

      Englannissa on jo tapahtunut väestönvaihto. Enoch puhui 1968 kymmenistä tulijoista ja ennusti määrän kasvavan miljooniin, kuten sitten kävikin.
      Meillä mennään nyt puolessa miljoonassa, joten ei mene montaa vuotta kun olemme omassa maassamme vähemmistönä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4447
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3583
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1893
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1791
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1476
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1017
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      945
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      905
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      881
    Aihe