Ministerien, STM.n ja THL.n tiedotustilaisuudessa nostettiin vihdoin suurin koronalinkokohde esille. Kauppakeskusten oleskelutilat tullaan sulkemaan. Muissa yhteyksissä esille on tullut näiden tilojen olevan yhden henkilöryhmän kokoontumispaikka Helsingissä pääosin, mutta muuallakin. Ylekin kertoi asiasta suoraan ja henkilöitä haastateltiin. Koskahan Hyvinkäällä ryhdytään nopeasti toimiin.
Koronalinko kuriin
117
1743
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus haluaa että yhteisesti tehdään ryhtiliike koronan torjunnassa. Äsken tv-uutisissa asiasta kerrottiin ja taustalla aulatiloja suljettiin jossain kauppakeskuksessa. Eri asia sitten on miten se saadaan kaikille ymmärretyksi pelkästään kieli- ja kulttuuriongelmien takia.
- Anonyymi
Kyllä ne Hyvinkäälläkin "ne joita ei saa ääneen sanoa" lenuuvat Willassa.,ei maskia, ei turvavälejä, köhitään, yskitään surutta. Jos huomauttaa, "olet rasisti". Millä ilveellä ne saataisiin kuriin, kun meidän kaikkien pitäisi nyt yhdessä puhaltaa yhteen hiileen, että saataisiin koronapiru edes jollain lailla "tapettua". Yksi porukka "terririsoi", ja pilaa kaiken.
- Anonyymi
Suomessa kaksi täysin eri foorumia miten asioista puhutaan. On viralliset mediat, eli tv-kanavat ja lehdistö, sekä nettifoorumit kuten tämäkin joissa asiaoista puhutaan jättäen osa puheesta pois tai viittaamalla vajaaksi jättäen vihjailevasti. Tämä siksi että sanominen poistuu tai jätetään kertomatta. Toinen tapa on toreilla, kahviloissa, työpaikkojen taukotilat, tuttujen tapaaminen kadulla, asunnoissa jutustelu ym. joissa asioista puhutaan suoraan oikeilla nimikkeillä ja kaikki ymmärtävät asian. Viime päivinä tv-yhtiöt ovat alkaneet varovaisesti puhua, koska korona ongelmineen on todella vakava asia ja kaikki pitää saada mukaan sen torjuntaan. Eilen pihapalaverissa tästä puhuttiin ja kaikki olivat huomanneet saman asian. Tosi metkaa.
- Anonyymi
Penkit pois ja vartijat ajamaan kaikki lorvijat pihalle, niin deekut kuin matutkin. Pamppua niskaan, joe ei tottele.
- Anonyymi
luulin että rokottamaton aboriginaaliväestö on pahin. Tähän on ainakin tähdätty median osalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Penkit pois ja vartijat ajamaan kaikki lorvijat pihalle, niin deekut kuin matutkin. Pamppua niskaan, joe ei tottele.
Siinä sitten ajatte rollaattori mummon ja paapat samalla nurin naamalleen. Lonkat murtuu ym. ja lisää kuluja. Nuoret voi heivata siitä penkiltä pois, niillä on vielä virtaa mutta tällä penkkien poistolla viedään se vähäinenkin ulkona oleminen ja asioiden seuraaminen pois. Onko se ok? Minusta ei ole.
- Anonyymi
Hattua nostan sille YLE, n toimittajalle, joka n viikko sitten kysyi suoraan joltain "asiantuntijalta", "että onko maahanmuuttajat niitä jotka levittävät koronaa "?, vastaaja kiemurteli ja oli vaivaantuneen oloinen, mutta lopulta oli pakko vastata että "kyllä ovat".. onneksi on tuollaisia toimittajia jotka ovat rohkeita, eivätkä nuoleskele ketään..
- Anonyymi
Tässäkö se on syy, miksi täällä on paljon enemmän tartuntoja, kuin Riihimäellä, joka on samanlainen radanvarsipaikka ja Hesassa käydää työssä? Riihimäellä ei ole keskustassa olevaa samanlaista kauppakeskusta. Matkakeskus on lähes tyhjä, siellä ei ole mitään ja Prisman aula on, jossa joitakin ravintoloita ja Alko.
On selvää, että kun matut ja niiden perässä olevat nuoret tytöt notkuvat yhdessä, tartunnat leviävät perheisiin.- Anonyymi
Hyvinkään moskeija on korona vapaata aluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinkään moskeija on korona vapaata aluetta.
Mohammedi on kaiketikin sanonut että jos on musta parta tai sänki, niin korona ei tartu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mohammedi on kaiketikin sanonut että jos on musta parta tai sänki, niin korona ei tartu.
Koronarajoitukset eivät koske sotaa ja vainoa paenneita. Meidän suomalaisten pottunokkien on tehtävä uhrauksia heidän puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mohammedi on kaiketikin sanonut että jos on musta parta tai sänki, niin korona ei tartu.
Ei siihen tarvitse Mohammedia, partaa eiä sänkeä. Ihan normaali maalaisjärki riittää tähän plandemiaan ja miten siitä "selviää".
- Anonyymi
Korona saadaan taltutettua jos KAIKKI kansalaiset noudattavat ohjeistusta maskeineen ja pitämällä ohjeistettua "hajuetäisyyttä" varsinkin sisätiloissa. Useimmat tätä ohjeistusta nyt noudattavatkin, mutta aina löytyy muutamia itsekkäitä. Rkotteet kaikille ovat todellisuudessa vasta ensi talvikauden asioita.
- Anonyymi
2 uutta tartuntaa eiliseen verrattuna. Joko ne sohvat ym. joutilaita keräävät istuimet on poistettu Willasta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 uutta tartuntaa eiliseen verrattuna. Joko ne sohvat ym. joutilaita keräävät istuimet on poistettu Willasta ?
Hyväksyn lähes kaikki rajoitukset, kunhan ne eivät koske minua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 uutta tartuntaa eiliseen verrattuna. Joko ne sohvat ym. joutilaita keräävät istuimet on poistettu Willasta ?
Penkeistä en tiedä, mutta mamut levittävät virusta niin perkuleesti, oli Iltasanomien otsikkona. Tänään noin 550 uutta tartuntaa Uudellamaalla. , pääasiassa maahanmuuttajien lepsuilun vuoksi. Kantaväestö yrittää tosissaan nujertaa koronapaholaisen, mutta nämä sandaalimiehet vesittää kaiken. Tehkää suvaitsevaiset mummelit asialle jotain, teiltä jäi kotouttaminen kesken, tehkää muutakin kuin kudotte sukkia.
- Anonyymi
no mutta juurihan sanottiin että tammikuun loppuun mennessä jokainen suomalainen on joko sairastanut tai kuollut. Nytkö ollaan jo vuoden päässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Penkeistä en tiedä, mutta mamut levittävät virusta niin perkuleesti, oli Iltasanomien otsikkona. Tänään noin 550 uutta tartuntaa Uudellamaalla. , pääasiassa maahanmuuttajien lepsuilun vuoksi. Kantaväestö yrittää tosissaan nujertaa koronapaholaisen, mutta nämä sandaalimiehet vesittää kaiken. Tehkää suvaitsevaiset mummelit asialle jotain, teiltä jäi kotouttaminen kesken, tehkää muutakin kuin kudotte sukkia.
sinä voisit pysyä kotonasi niin teidän rokotettujen kesken ei omicronikaan leviäisi niin paljoa. TE tukitte jossain vaiheessa terveydenhuollon. Rokottamaton tunnistaa kyllä helvetin hyvin jos alkaa tulla oireita, sinä ja kaltaisesi eivät pääsääntöisesti. Mene vaikka kirkkoon. Sinnehän ei ilman passia ole asiaa :) Ai niin, et taida päästä kohta kun hätäjarrua vedellään........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Penkeistä en tiedä, mutta mamut levittävät virusta niin perkuleesti, oli Iltasanomien otsikkona. Tänään noin 550 uutta tartuntaa Uudellamaalla. , pääasiassa maahanmuuttajien lepsuilun vuoksi. Kantaväestö yrittää tosissaan nujertaa koronapaholaisen, mutta nämä sandaalimiehet vesittää kaiken. Tehkää suvaitsevaiset mummelit asialle jotain, teiltä jäi kotouttaminen kesken, tehkää muutakin kuin kudotte sukkia.
Niistä 550.stä 127 oli Hyvinkäällä. !!!!! Sairaalamäellä ei enää tehdä koronatestejä, koska väki ei riitä tekemään ja homma muutoinkin karannut käsistä. Nyt sitten viimein laitetaan baareja ym. tartuntapaikkoja kiinni, eikä hölmö koronapassi enää oikeuta levittämään tautia. Vihdoin myös tunnustettiin että korona tarttuu ja aiheuttaa sairauksia jopa kolme kertaa rokotettuihin. Miksi hallitusta myöten päästettiin tautihelvetti auki vaikka valtaa olisi ollut torjuntoimenpiteissin. Onko syynä ahneiden valtaisa lobbaus kaikissa medioissa?
- Anonyymi
Vieraskielisiä Suomessa 8 % ihmisistä, mutta heidän osuutensa koronatartunnoista on 25 % ! Asiasta kertoo virallisesti THL mm YLE kertoo asiasta. Jotenkin ei yllättänyt, mutta jonkun pitää uskaltaa tehdä asialle jotain, siis virallisen tahon.
- Anonyymi
Niistähän on suurin osa sen tietyn rauhanuskonnon maista ja siihen uskontoon kuulu oppi, että kaikki on Allahin kädessä. Niinpä ei välitetä vääräuskoisten asettamista rajoituksistakaan. Tämäkin asia on tabu, siitä ei vieläkään puhuta, vaikka ulkomaalaisten osuus jo myönnetäänkin. Selitellään ahtaalla asumisella ja palveluammateissa toimimisella! HAH, moniko noista toimii missään ammatissa?

Tiedätkö että eniten maahanmuuttajia on tullut venäjältä ja virosta, tilastokeskuksen mukaan n. 130 000. Suurinpiirtein samanverran kuin kaikista muista maista yhteensä,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö että eniten maahanmuuttajia on tullut venäjältä ja virosta, tilastokeskuksen mukaan n. 130 000. Suurinpiirtein samanverran kuin kaikista muista maista yhteensä,
Seuraavina olivat Somalia ja Afganistan. Osa heistä ei mukana tilastoissa kun eivät saaneet oleskelulupaa.
- Anonyymi
Lauma erittäin hyvinsyöneitä matuja (afgaaneja ehkä) vyöryi tänään Cittarin ovesta ja jäi tietenkin tupakalle siihen oven vierustalle. Hienot talvitakit oli kavereilla ja varsinkin yksi oli kasvattanut oikein jättivatsan täällä.
Hehän eivät koskaan liikkuessaan huomioi muita, me ensin -mentaliteetilla mennään monta raavasta miestä rinnakkain, vääräuskoiset väistykööt.
Kiitos vaan kaikki suvakit, "täällä on tilaa" Li Anderssonia lainatakseni.- Anonyymi
Taidatpa olla varsinainen peruspersu, kun noin pelottaa? Monet tavalliset ihmiset ovat varmaan miettineetkin mikä saa jotkut ruikuttamaan lähes kaikesta mistä ei ymmärrä olennaista. Johtuisiko se siitä, että pienenä heitä on talutettu liian lujaa ja lelut ovat olleet liian painavia? Vai siitä, että ei aikuisenakaan pysty hoitamaan asioitaan kunnolla ja saa paremman mielen syyttämällä siitä muita?

Älä ivaa toista kun kyseessä on vakava asia. Johan THL.kin totesi tuon 25 % osuuden olevan todellista ja media asian vahvistanut. Itse olen sitoutumaton, mutta ärsyttää tuo rasisti-kortin esiinveto joka asiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidatpa olla varsinainen peruspersu, kun noin pelottaa? Monet tavalliset ihmiset ovat varmaan miettineetkin mikä saa jotkut ruikuttamaan lähes kaikesta mistä ei ymmärrä olennaista. Johtuisiko se siitä, että pienenä heitä on talutettu liian lujaa ja lelut ovat olleet liian painavia? Vai siitä, että ei aikuisenakaan pysty hoitamaan asioitaan kunnolla ja saa paremman mielen syyttämällä siitä muita?
Joillekin se on pakkomielteeksi muodostunut tuo persu, kaikki negatiivinen on mukamas persua. Jotenkin säälittäviä tuollaiset vaippaikäisen tasolla olevat soijapojat, taitavat olla sateenkaariperheen lapsosia.
- Anonyymi
TV.ssä eri kanavilla ei ihmetellä tuota osuutta. Usein toistuva juttu on ollut "kun kaksiossa kokoontuu 30 henkilöä, niin ei ole ihme vaikka tartuntoja tulee". Tämän jälkeen turha syyllistää tunnollisia maskin käyttäjiä.

"Lauma erittäin hyvinsyöneitä matuja (afgaaneja ehkä) vyöryi tänään Cittarin ovesta ja jäi tietenkin tupakalle siihen oven vierustalle. Hienot talvitakit oli kavereilla ja varsinkin yksi oli kasvattanut oikein jättivatsan täällä".
Wow! Todella asiallista arviointia! Kommentoijalla taitaa olla vanhahko talvipusakka ja hieman nälkä? Vai mistä kateus johtuu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lauma erittäin hyvinsyöneitä matuja (afgaaneja ehkä) vyöryi tänään Cittarin ovesta ja jäi tietenkin tupakalle siihen oven vierustalle. Hienot talvitakit oli kavereilla ja varsinkin yksi oli kasvattanut oikein jättivatsan täällä".
Wow! Todella asiallista arviointia! Kommentoijalla taitaa olla vanhahko talvipusakka ja hieman nälkä? Vai mistä kateus johtuu?En ole kommentoija, mutta minullakin on vanhahko talvitakki. Tunnen monia, joilla on vanhahko talvipusakka ja hieman nälkä. Kyllähän se saattaa kateeksi käydä, jos toinen saa ja itse ei yhteisistä varoista. Pitäisi olla tasapuolisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lauma erittäin hyvinsyöneitä matuja (afgaaneja ehkä) vyöryi tänään Cittarin ovesta ja jäi tietenkin tupakalle siihen oven vierustalle. Hienot talvitakit oli kavereilla ja varsinkin yksi oli kasvattanut oikein jättivatsan täällä".
Wow! Todella asiallista arviointia! Kommentoijalla taitaa olla vanhahko talvipusakka ja hieman nälkä? Vai mistä kateus johtuu?Tietysti vit...tta ja nostaa kateutta, kun moiset loiset saavat kaiken ilmaiseksi, .ja sitten vielä kehtaavat "elvistellä" . terv mummeli jolla 10 vuotta vanha , kulahtanut pomppa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lauma erittäin hyvinsyöneitä matuja (afgaaneja ehkä) vyöryi tänään Cittarin ovesta ja jäi tietenkin tupakalle siihen oven vierustalle. Hienot talvitakit oli kavereilla ja varsinkin yksi oli kasvattanut oikein jättivatsan täällä".
Wow! Todella asiallista arviointia! Kommentoijalla taitaa olla vanhahko talvipusakka ja hieman nälkä? Vai mistä kateus johtuu?Voi ''ttu mikä tollo. Kun vähävaraisella veronmaksajalla ei ole rahoja ostaa joka vuosi uusia takkeja. Joitakin vuosia sitten ensin hutikäynnin sossuun tehnyt mies nokesi kasvonsa ja meni uudestaan hakemaan apua rahapulaan, niin poliisit kävi noutamassa kaverin. Nimiä ja paikkakuntaa en kerro jotta viesti pysyisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi ''ttu mikä tollo. Kun vähävaraisella veronmaksajalla ei ole rahoja ostaa joka vuosi uusia takkeja. Joitakin vuosia sitten ensin hutikäynnin sossuun tehnyt mies nokesi kasvonsa ja meni uudestaan hakemaan apua rahapulaan, niin poliisit kävi noutamassa kaverin. Nimiä ja paikkakuntaa en kerro jotta viesti pysyisi.
Suvakin märkä uni ei toteudu. Meni se ulkoministerilläkin pieleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suvakin märkä uni ei toteudu. Meni se ulkoministerilläkin pieleen.
Miksi Antti Rinne hallitusta kootessaan otti moiset lisärasitukset yleensäkään mukaa hallitukseen. Joutui itsekin lähtemään ja kohta lähtee lisärasituskin. Paikkakuntaan ja aiheeseen liittyen Rinne on juuriltaan hyvinkääläinen.
- Anonyymi
Moni siemenlinko ei lakia täytä. Ensin ylitse käy viha, kunnes lopuksi on kosto.
- Anonyymi
Ilman varsinaista linkoakin kerrotaan koronan leviävän jonkun verran. Nyt Husin alueella kirjoitetaan virusmuunnelmien olevan leviämässä.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/8e9dd128-3a93-4a29-bc42-21b644183a71
"Virusvariantit leviävät nyt vauhdilla Uudellamaalla. Nykyisiä rajoituksia tulee jatkaa täysimääräisinä, Hus vetoaa."- Anonyymi
Usea rakennustyömaa tautilähteenä lähinnä jatkuvasti reissaavien ulkomaalaisten ansiosta. He matkustavat viikonlopuiksi kotimaihinsa ja rajat vuotavat kun testipakkoa ei ole. Muualla vaaditaan max. 48 tuntia vanha todistus ennen maahan pääsyä. Miksei Suomi laita vastaavaa pakkoa rajoille jos yleensä jonkun pitää tänne näinä viikkoina tulla. Vanhemmat voisivat pitää myös nuorisollensa oppitunnit koronan tarttuvuudesta. Nyt yli 500 tartuntaa ja hiihtolomaviikot edessä, jolloin joillakin on ihan pakko juuri nyt päästä pörisemään kavereiden kanssa. Ongelmia tulee lisää lähiviikkoina.
- Anonyymi
Nyt uusi ennätys tartunnoissa Hyvinkäällä vuorokaudessa eli 13 ! Eikö tuota tartuntapesäkettä saada kuriin? Kauppakamariko sitä suojaa kun sitä Hyvinkäälle väkisin ajoi.
- Anonyymi
Mikä pesäke, missä pesäke, mitä salataan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä pesäke, missä pesäke, mitä salataan?
No Willahan se pahan pesäke on. Olisi vaan pitänyt jättää se Ahjon maitokauppa purkamatta ja villatalo tekemättä, kai muistatte että J**kisen J***akin kaukoviisaasti jarrutti vuosikausia sen rakentamista. Kyllä siinä Ahjossa ja Tehon ruokakaupassa olisi elintarvikkeet riittäneet. Ei tämmöseen pikkukaupunkiin olisi tosiaankaan pitänyt alkaa rakentaa mitään supermarketteja ja kamalia Prismoja. Selväähän se on että viiruksiahan niistä tarttuu.

Jaa nää on näitä willan vastustajia.
- Anonyymi
Suuri määrä altistuksia on ollut myös Martin päiväkodissa ja Kuruununmaan päiväkodissa. Sieltä kun oireettomat pennut tuovat virusta koteihinsa, niin lehdissä lukee, että "kotona tapahtuu suurin osa tartunnoista..."
Tällä tavalla salaillaan sitä, että pennut ovat viruslinkoja.
Toki kunniakansalaiset ovat myös. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuri määrä altistuksia on ollut myös Martin päiväkodissa ja Kuruununmaan päiväkodissa. Sieltä kun oireettomat pennut tuovat virusta koteihinsa, niin lehdissä lukee, että "kotona tapahtuu suurin osa tartunnoista..."
Tällä tavalla salaillaan sitä, että pennut ovat viruslinkoja.
Toki kunniakansalaiset ovat myös.Lapset eivät mahda sille mitään, että heidät ahdetaan mahdollisimman tiukkaan päiväkoteihin. Hyvinkäänkylän päiväkoti lakkautettiin nurinkurisesti mm. koronaan ja sen aiheuttamiin kuluihin vedoten, ja osa lapsista joutui siirtymään Kruununmaan päiväkotiin. Muutamilta altistumisilta olisi ainakin toistaiseksi säästytty, jos päiväkotia ei olisi lakkautettu. Valtio maksaa kunnille, mm. Hyvinkäälle, avokätisesti koronakorvauksia, jotka kaupunkimme päättäjät hassaavat tahoille, jotka rakennuttavat tänne suohon vaipuvaa tarpeetonta siltaa. Toivottavasti valtio huomaa väärinkäytöksen ja perii korvauksensa takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa nää on näitä willan vastustajia.
Osui ja upposi. Se älähtää johon kalikka kolahtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa nää on näitä willan vastustajia.
Miksi jänkkäät vastaan selvässä asiassa. Kun THL on julkisesti todennut kauppakeskukset yleensäkin viruksen leviämisalueeksi ja tiedoitteessa niiden käytävät ja aulat virusta levittäviksi, niin täällä joku vielä vääntää totuuden vastaisesti. Vai onko kyseessä jokin keskuksen kauppias joka purkaa katkeruuttaan. Nehän täälläkin heti kuittailevat lakia vähätellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapset eivät mahda sille mitään, että heidät ahdetaan mahdollisimman tiukkaan päiväkoteihin. Hyvinkäänkylän päiväkoti lakkautettiin nurinkurisesti mm. koronaan ja sen aiheuttamiin kuluihin vedoten, ja osa lapsista joutui siirtymään Kruununmaan päiväkotiin. Muutamilta altistumisilta olisi ainakin toistaiseksi säästytty, jos päiväkotia ei olisi lakkautettu. Valtio maksaa kunnille, mm. Hyvinkäälle, avokätisesti koronakorvauksia, jotka kaupunkimme päättäjät hassaavat tahoille, jotka rakennuttavat tänne suohon vaipuvaa tarpeetonta siltaa. Toivottavasti valtio huomaa väärinkäytöksen ja perii korvauksensa takaisin.
Se tonnti siellä Nikinharjun päällä on tärkein, ei ihmisten terveys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tonnti siellä Nikinharjun päällä on tärkein, ei ihmisten terveys.
Kenelle se tontti (alue) on luvattu? Onko tietoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa nää on näitä willan vastustajia.
"Jaa nää on näitä willan vastustajia". Hehe, sarkasmi ei taida olla kommentaattorin vahvinta aluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelle se tontti (alue) on luvattu? Onko tietoa?
Ei ole tietoa, mutta eiköhän siitä kerrota kun aikaa kuluu. Sittenpähän nähdään.
- Anonyymi
Aamuposti kertoi kauppakeskuksen kulmauksessa olevan kahvilan yhdeksi tartuntapesäkkeeksi Hyvinkäällä. Helsingissä pohditaan miten kauppakeskukset saataisiin kuriin runsaiden tautimäärien vuoksi. THL ehdottaa vieraskielisille ohituskaistaa koronarokotuksissa runsaiden tartuntojen vuoksi. Kaikki nämä lehdistä poimittua.
- Anonyymi
Kyllä normaalit ihmiset ja kauppaliikkeet ohjeistuksia hyvin noudattavat, mutta poikkeuksiakin löytyy. Nyt jaettiin jotain mammuttimarkinamainosta, että markkinat sisätiloissa on alkanut. Tuossa menee jo ahneus terveysasioiden ohi törkeästi. Aina löytyy joku ohjeista piittaamaton.
- Anonyymi
Kyllä nyt järjen pitäisi voittaa tuollainen ahneus. Vaikka kampanja olisi sovittu aikoja sitten, niin kyllä sen voisi perua tai siirtää.
- Anonyymi
THL ehdottaa ohituskaistaa vieraskielisille YLE.n uutisten mukaan. Kun ei ohjeistus toimi niin ohituskaista ehkä toimisi, mutta ikäihmiset noudattaa kuuliaisesti ja jonotusaika rokotuksiin pitenee.
- Anonyymi
Tuo tietää osalti rokotuksen siirtyneen lokakuulle. Aina joku toinen menee edelle.
- Anonyymi
Iltis ja HUS nyt avoimina tiedotusten suhteen. HUS.n alueella vieraskielisten osuus puolet tartunnoista! Nyt aikovat aloittaa opastuksen ja tiedottamisen tehokeinot maahanmuuttajataustaisten suhteen. Myös sairaalapaikat heidän osaltaan lisääntyneet. Kiitos Iltikselle ja HUS.lle avoimesta tiedottamisesta. Ns. puskaradio on näistä jo kertonut, mutta avoimuus on parasta.
- Anonyymi
Torstaina eduskunnan kyselytunnilla tuli selväksi että vetelehtiminen kauppakeskuksen tiloissa on notkumista. Kun useampi ministeri ja kansanedustaja asian näin kertoi niin uskottava se on, Notkujat ne levittävät koronavirusta.
- Anonyymi
Nyt kaatui hallituksenkin esitys ainakin toistaiseksi. Kauppakeskusten notkujat ovat lakien suojeluksessa näköjään ja koronan leviäminen jatkuu. Rahalla on valtaisa voima.

Aamupostin mukaan viime viikolla jokin kuppila / kahvila oli tartunnan lähteenä kauppakeskuksessa. Lehdessä kyseltiin tartunnan kohteita ja kellonajat kerrottiin. Kun nuo kuppilat toimii ahneus edellä niin terveysasiat jäävät toiseksi.

Raha ja ahneus näyttää olevan pikkuruisilla aivoillaan liian suuria asioita mietiskelevillä piipertäjillä mielessään.
Onhan se nopeasti ajatellen selvää, että jos yrittäjä yrittää selviytyä ja harjoittaa elinkeinoaan, on kysymys ahneudesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raha ja ahneus näyttää olevan pikkuruisilla aivoillaan liian suuria asioita mietiskelevillä piipertäjillä mielessään.
Onhan se nopeasti ajatellen selvää, että jos yrittäjä yrittää selviytyä ja harjoittaa elinkeinoaan, on kysymys ahneudesta?Se on ahneutta terveyden kustannuksella. Useat kansalaiset noudattavat annettuja ohjeita sitoutuessaan niihin, mutta ahneet hamuaa vain niiden rahoja, jotka eivät osaa päättää terveydestään. Tukiaisia on valtion toimesta lahjoitettu ahneille, mutta heille ei mikään riitä. Tekosyitä väistellä tosiasioita näkyyn kylläkin riittävän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on ahneutta terveyden kustannuksella. Useat kansalaiset noudattavat annettuja ohjeita sitoutuessaan niihin, mutta ahneet hamuaa vain niiden rahoja, jotka eivät osaa päättää terveydestään. Tukiaisia on valtion toimesta lahjoitettu ahneille, mutta heille ei mikään riitä. Tekosyitä väistellä tosiasioita näkyyn kylläkin riittävän.
Olipa tunteellinen purkaus. On ilmeisesti jäänyt lukematta muutamia tilastoja. Esimerkiksi pandemian aiheuttamista rajoituksista johtuvien konkurssien ja kassavirtojen loppumisesta johtuvien yritysten lopettamisten määrät.
Mistä olet joutunut luopumaan, ahneuden arvostelija? Onko tylsää, kun joudut käyttämään kasvomaskia? Onko se, jos räkivä kahvioasiakas ei käytä maskia, kahvilan pitäjän syy?
Et taida uskoa, että nuo "ahneet" toimivat kuitenkin pääosin viranomaisten antamien asetusten mukaisesti. Suositukset ovat monen nuoren ja keski-ikäisen mielestä ahtaita ja rajoittavia. Osa heistä tulkitsee asetuksia ja suosituksia, ja tekee omat ratkaisunsa siten, että siirtää vastuun niille joiden palveluita tarvitsee tai ainakin haluaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa tunteellinen purkaus. On ilmeisesti jäänyt lukematta muutamia tilastoja. Esimerkiksi pandemian aiheuttamista rajoituksista johtuvien konkurssien ja kassavirtojen loppumisesta johtuvien yritysten lopettamisten määrät.
Mistä olet joutunut luopumaan, ahneuden arvostelija? Onko tylsää, kun joudut käyttämään kasvomaskia? Onko se, jos räkivä kahvioasiakas ei käytä maskia, kahvilan pitäjän syy?
Et taida uskoa, että nuo "ahneet" toimivat kuitenkin pääosin viranomaisten antamien asetusten mukaisesti. Suositukset ovat monen nuoren ja keski-ikäisen mielestä ahtaita ja rajoittavia. Osa heistä tulkitsee asetuksia ja suosituksia, ja tekee omat ratkaisunsa siten, että siirtää vastuun niille joiden palveluita tarvitsee tai ainakin haluaa.Alkuviikosta tv-uutisissa talousasiantuntija kertoi ettei alkujaan pelättyjä konkursseja ole ollut kuin nimeksi. Valtion antamat tukiaiset ja myös liiketiloja vuokraavat omistajat mm. eläkevakuutusyhtiöt ovat alentaneet vuokria, joiden ansiosta konkurssit on vältetty. Yleensä nämä valittajatahot ovat ravintola-alaa ja tapahtumia järjestäviä tahoja. Kauppojen edustajat eivät ole valittaneet. Ei minua maskin käyttö ole häirinnyt, eikä sekään ettei kaikki käytä. Kaikissa tarvittavissa kohteissa olen käynyt, paitsi valittajatahojen edustamissa kohteissa. Torikahvila on hyvä esimerkki toimivasta ympäristöstä, eivätkä hekään valita, eivätkä ole ahneita. Tässä faktaa lyhyesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuviikosta tv-uutisissa talousasiantuntija kertoi ettei alkujaan pelättyjä konkursseja ole ollut kuin nimeksi. Valtion antamat tukiaiset ja myös liiketiloja vuokraavat omistajat mm. eläkevakuutusyhtiöt ovat alentaneet vuokria, joiden ansiosta konkurssit on vältetty. Yleensä nämä valittajatahot ovat ravintola-alaa ja tapahtumia järjestäviä tahoja. Kauppojen edustajat eivät ole valittaneet. Ei minua maskin käyttö ole häirinnyt, eikä sekään ettei kaikki käytä. Kaikissa tarvittavissa kohteissa olen käynyt, paitsi valittajatahojen edustamissa kohteissa. Torikahvila on hyvä esimerkki toimivasta ympäristöstä, eivätkä hekään valita, eivätkä ole ahneita. Tässä faktaa lyhyesti.
Kaikissa tarvittavissa kohteissa käynyt faktan kirjoittelija kai tietää, että Suomessa oli helmikuuhun 2021 mennessä hakenut konkurssia yli 200 ravintolan omistajaa. Montako niistä vältettiin? Sen lisäksi oli niitä jotka lopettivat muuten. Kuinka paljon on "nimeksi"?
Sen kirjoittaja näyttää tietävän että kauppiaat eivät juurikaan valittaneet, tv:stä tuttu lappalaiskauppiaskin sai valtion avustusta aika reippaasti ja hyvätuloksisen vuoden 2020 jälkeen jakoi sen osakeyhtiönsä osakkaiden kesken, joita taisi olla kaksi hänen itsensä lisäksi. S-ryhmä ja Kesko ovat tehneet hyvää tulosta koko pandemian ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikissa tarvittavissa kohteissa käynyt faktan kirjoittelija kai tietää, että Suomessa oli helmikuuhun 2021 mennessä hakenut konkurssia yli 200 ravintolan omistajaa. Montako niistä vältettiin? Sen lisäksi oli niitä jotka lopettivat muuten. Kuinka paljon on "nimeksi"?
Sen kirjoittaja näyttää tietävän että kauppiaat eivät juurikaan valittaneet, tv:stä tuttu lappalaiskauppiaskin sai valtion avustusta aika reippaasti ja hyvätuloksisen vuoden 2020 jälkeen jakoi sen osakeyhtiönsä osakkaiden kesken, joita taisi olla kaksi hänen itsensä lisäksi. S-ryhmä ja Kesko ovat tehneet hyvää tulosta koko pandemian ajan.Hyvää tulosta ovat tehneet eivätkä valita. Konkursseja ei ole ollut. Tukiaisia on saaneet jotkut, mutta kauppiaat eivät niitä ole tarvinneet, poikkeuksia lukuunottamatta. Luotan enemmän tv.n talousasiantuntijaan kuin täällä esiintyviin kertomuksiin. Konkursseja ei tullut niin paljon kuin pelättiin, eikä suurta notkahdusta tullut, hän kertoi. Jokin tapahtuma-ala lienee poikkeus, mutta heidän edunvalvojansa osaa pitää asiaa esillä. Lento - ja laivayhtiöt ovat niitä todellisia häviäjiä, vaikka tilapäisrahdit ovat hieman auttaneet. Tänään tuli tiedoksi Hyvinkään päiväkohtaiset ennätysluvut tartunnoissa, joten THL.n faktaluvut kertovat epäilijällekin tosiasiat. Mikä taho nyt Hyvinkäällä lipsuu ???????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää tulosta ovat tehneet eivätkä valita. Konkursseja ei ole ollut. Tukiaisia on saaneet jotkut, mutta kauppiaat eivät niitä ole tarvinneet, poikkeuksia lukuunottamatta. Luotan enemmän tv.n talousasiantuntijaan kuin täällä esiintyviin kertomuksiin. Konkursseja ei tullut niin paljon kuin pelättiin, eikä suurta notkahdusta tullut, hän kertoi. Jokin tapahtuma-ala lienee poikkeus, mutta heidän edunvalvojansa osaa pitää asiaa esillä. Lento - ja laivayhtiöt ovat niitä todellisia häviäjiä, vaikka tilapäisrahdit ovat hieman auttaneet. Tänään tuli tiedoksi Hyvinkään päiväkohtaiset ennätysluvut tartunnoissa, joten THL.n faktaluvut kertovat epäilijällekin tosiasiat. Mikä taho nyt Hyvinkäällä lipsuu ???????
Mikäkö taho lipsuu? Kakarat, heihin kuuluu osa 18-30 vuotiaista nuorista ja nuorista aikuisista. Heille on kerrottu sosiaalisessa mediassa (sehän kertoo aina faktoja) että covid19-virus aiheuttaa lähinnä pienen flunssan oireita, joten siitä ei kannata välittää, jos tiedossa on mukavaa yhdessäoloa ja ryminää.

Mitäs uskovat sosiaalisen median hömppään. Kannattaisi perehtyä faktoihin, mutta laumaeläimen tavoin mennään jonkun kellokkaan perässä. Kyllä sitten aikuisena oppivat, eikä kyseessä ole mikään ikälukema.
- Anonyymi
Törkeä ahneuden huippu on saavutettu marjantuotanto "yrittäjien" toimesta Lapissa, jossa lukuisat koronapotilaat on siirretty heidän toimestaan naapurimaakuntiin. Siellä käyvät nyt terveysviranomaiset kuumana kaikissa kolmessa maakunnassa kun yrittävät törkeää tekoa selvittää ja saada tartunnan saaneet eristyksiin. Tuskin kukaan selväjärkinen tuollaista ahneutta hyväksyy.
- Anonyymi
Koronalinkokeskuksessa melkoista välinpitämättömyyttä ja nyt Hyvinkään tartuntaluvut pomppasi kerralla viidessä päivässä 25 tartuntaa. Aapossa pari päivää sitten yksi paha kohde ollut joku kulmassa oleva kuppila, mutta tuskin sekään noin suurta määrää ehtii tartuttaa. Ei tämä pandemia ole vielä ohitse, mutta ahneus ajaa edelle.
- Anonyymi
Päiväkoti tartuntoja lapsilla suurin osa.
- Anonyymi
Kohta koko homma repeää tartuntoineen kun lähes kaikki rajoitteet puretaan. Päättäjiä painostetaan monelta taholta ja vain raha ratkaisee. Valitettavasti.
- Anonyymi
Tartuntojen määrät vain kasvaa jatkuvasti päiväkohtaisesti. Nyt hallitus ja THL puuttuvat asiaan jämäkästi ja lopettavat tartuntujen päiväkohtaisen raportoinnin. Sillä ne tilastot kaunistuvat. Neukkumalli toimii tässäkin.
- Anonyymi
Ja blaa blaa. Covid 19-k uolemantapaukset vähenevät koko ajan. Aina on ollut niin, että tyhmälle kansalle ei kannattaisi kertoa mistään kovin paljoa.
- Anonyymi
Uusia tartuntoja nyt 17, nähtävästi kahden päivän saldo. Tartunnat leviää ja jotkut jopa vähättelee asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusia tartuntoja nyt 17, nähtävästi kahden päivän saldo. Tartunnat leviää ja jotkut jopa vähättelee asiaa.
Jaa vaikeaa on muuallakin maailmalla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3ec621c8-7506-4e47-bbbd-57774de63300 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa vaikeaa on muuallakin maailmalla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3ec621c8-7506-4e47-bbbd-57774de63300Tänään THL.n luku Hyvinkäällä uusia 7. Kohta kun ei mitään suojausta tarvitse, niin koronalinkokeskuksen ansiosta tartunnat kasvaa ja sitten tulee uudet rajoitteet. Siinähän sitten taas opitaan lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään THL.n luku Hyvinkäällä uusia 7. Kohta kun ei mitään suojausta tarvitse, niin koronalinkokeskuksen ansiosta tartunnat kasvaa ja sitten tulee uudet rajoitteet. Siinähän sitten taas opitaan lisää.
Tartunnat voivat lisääntyä. Lapsista ja nuorista vain osa saa edes oireita, jokunen keski-ikäinen ja iäkkäämpi rokotuksesta kieltäytynyt sairastuu, osa vakavasti. Tehohoito maksaa 2000...3000 euroa/vrk. Eli sirun pelkoa tai muuta vainoharhaoiretta sairastaneen idiootin hoito voi maksaa 20000...60000 euroa, ja kuitenkin hän voi menehtyä. Suomessa sattuu olemaan vapaus päättää riskin ottamisesta. Yhteiskunta maksaa kokeilun kustingit.

Tuo sirujuttu on ihan humpuukia, mutta allergioita jollain voi todellisuudessa olla. Erikoisinta on että mielenosoituksia rokotuksia vastaan on useissa Euroopan maissa. Ota noista sitten selvää, mutta 2 rokotusta on saatu.
- Anonyymi
1.10.2021 poistui rajoitukset pääosin. Heti pomppasi tartuntaluvut ja teho-osaston hoidossa olevien määrä. THL kiirehti ilmoittamaan ettei lukuja enää ilmoiteta! Kansalta halutaan salata tartunnat, koska liike-elämä näin vaatii. Todellisuudessa siis ahneus voitti terveyden.
- Anonyymi
Ja idioottimaisuus on voittanut järjenkäytön. Silloin kun kaikki menee hyvin, sallitaan ihmisille vapauksia enemmän, mitä heidän ajattelukykynsä edellyttäisi. Koronahoitojen pitäisi olla maksullisia niille jotka ovat kieltäytyneeet rokotteista ilman lääketieteellistä perustetta. Monet lait sivistysmaissa ovat lepsuja ja ns. hyvinä aikoina laadittuja.
- Anonyymi
THL.n mukaan koronaryppäitä paljon paikkakunnilla joissa on vierastyövoimaa. Kommentoisi nyt ministeri Lintilä asiaa, koska oli vimmatusti heitä tänne vaatimassa, jopa ilman testejä
- Anonyymi
Edelleen tartunnat nousussa Suomessa ja Hyvinkäälläkin. Tarttuvaa rokotetuillekin!! Näköjään ahneus on se joka voitti. THL näköjään vetänyt takaisin tartunnat julkisuuteen, koska ihmisten painostus ollut voimakasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL.n mukaan koronaryppäitä paljon paikkakunnilla joissa on vierastyövoimaa. Kommentoisi nyt ministeri Lintilä asiaa, koska oli vimmatusti heitä tänne vaatimassa, jopa ilman testejä
Raumalla otettiin asia tosissaan ja telakan yksi urakoitsija poistettiin henkilöineen alueelta suoraan karanteeniin. Siellä ei nyt uppiniskaisia huolita telakan alueelle kuin vasta puhtaiden testien jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raumalla otettiin asia tosissaan ja telakan yksi urakoitsija poistettiin henkilöineen alueelta suoraan karanteeniin. Siellä ei nyt uppiniskaisia huolita telakan alueelle kuin vasta puhtaiden testien jälkeen.
Siellä tuli kerralla 179 uutta tartuntaa, mikä Rauman kokoon verrattuna on valtava. Korjausliike on hyvä ja kaikki on kyvykkyydestä kiinni tehdä oikeita päätöksiä.
- Anonyymi
Nyt koronatartunnat Suomessa ennätyssuuret, vaikka luultiin että tauti on ohi. Ravintoloitsijat väitti muutama viikko sitten että juttu on ohi ja kaikkien pitää vapaasti päästä rilluttelemaan vaikka vain koropassia vilauttamalla. Ihan turha toimi, koska ei auta mitään. Nyt nää rilluttelijat on tartuttanut sen lapsiinkin tv-uutisten mukaan.
- Anonyymi
Tartuntamäärät sen kuin kasvavat kun mitään esteitä ei enää laiteta. Kansa tungeksii kauppoihin ym. ja homma vain pahenee. Rokotetutkin saavat tartuntoja. Muutamassa valtiossa on jyrkät sulkutoimet aloitettu, mutta Suomessa vain lässytetään "passeista", jotka eivät estä tartuntoja, ainakaan lääkäreiden mukaan.

Kuinkahan kauan vastuuntuntoisten, rokotuksen hankkineiden pitää sietää rokotusvastaisten terroria? Mallia Itävallasta hieman terästettynä: Jos änkyilee, niin raudoilla kädet selän taakse ja koronarokotukseen ja pariksi kuukaudeksi linnaan.
Kuinkahan monta kuolemantapausta rokottamattomat ovat aiheuttaneet tukkimalla teho-osastot? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan kauan vastuuntuntoisten, rokotuksen hankkineiden pitää sietää rokotusvastaisten terroria? Mallia Itävallasta hieman terästettynä: Jos änkyilee, niin raudoilla kädet selän taakse ja koronarokotukseen ja pariksi kuukaudeksi linnaan.
Kuinkahan monta kuolemantapausta rokottamattomat ovat aiheuttaneet tukkimalla teho-osastot?On siellä ollut kahdenkin rokotteen väkeä. Joku variantti muutos uutisten mukaan on syyllinen. Pysytään nyt kaikki järkevän rauhallisina ja odotetaan kolmanna rokotteen aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siellä ollut kahdenkin rokotteen väkeä. Joku variantti muutos uutisten mukaan on syyllinen. Pysytään nyt kaikki järkevän rauhallisina ja odotetaan kolmanna rokotteen aikaa.
On siellä ollut kuitenkin yli 70 prosenttia rokottamattomia. Jostakin syystä vainoharhaisuus tarttuu.
Jos ihmisille antaa löysiä vaihtoehtoja niin pieleen näyttää menevän. Suomessa ei ole pakko tehdä työtä. Suomessa saa suunnitella vallakumousta ja innostaa toisia laittomuuksiin ilman rangaistusta. Kuitenkin Suomessa kaikilla on suunnilleen samat oikeudet ja yhteiskunta vastaa ettei kukaan näe nälkää, jokainen saa asua lämpimässä ja saa hoidon jos sairastuu.
Hyvinvointiyhteiskunnassa ei näytä kuitenkaan kaikilla olevan mitään vastuuta tärkeistä asioista. Mihinkähän tämä lepsuilu johtaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan kauan vastuuntuntoisten, rokotuksen hankkineiden pitää sietää rokotusvastaisten terroria? Mallia Itävallasta hieman terästettynä: Jos änkyilee, niin raudoilla kädet selän taakse ja koronarokotukseen ja pariksi kuukaudeksi linnaan.
Kuinkahan monta kuolemantapausta rokottamattomat ovat aiheuttaneet tukkimalla teho-osastot?Kumma juttu, että asunnoissa saa tupakoida ja näin levittää koronaa tupakan savun mukana mielin määrin niin asunnon sisällä, parvekkeella, käytävillä, rapussa, ala-aulassa kuten myös parvekkeiden välittömässä läheisyydessä. Myös kannabiksen polttelijat levittävät koronaa kannabishöyryjen mukana kuten myös tupakansavun mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma juttu, että asunnoissa saa tupakoida ja näin levittää koronaa tupakan savun mukana mielin määrin niin asunnon sisällä, parvekkeella, käytävillä, rapussa, ala-aulassa kuten myös parvekkeiden välittömässä läheisyydessä. Myös kannabiksen polttelijat levittävät koronaa kannabishöyryjen mukana kuten myös tupakansavun mukana.
Hakeudu hoitoon.Vian ei tarvitse näköjään olla suuri jos se on päässä.
- Anonyymi
Tarkoittiko aloittaja 'piikkilinkoa'?
Faktoilla varmistettu levittäjä on mNRA-piikitetty.
Flunssia on joka vuosi liikkeellä, ei niistä ole ennenkään pidetty lukua.- Anonyymi
Liian aikaisin avatut ja rajattomat aukiolot ravintoloille, sekä perhejuhlat on THL.n mukaan ne suurimmat syylliset. Mikä hel**tin pakko joidenkin on päästä mölyämään jotakin typerää karaokea????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liian aikaisin avatut ja rajattomat aukiolot ravintoloille, sekä perhejuhlat on THL.n mukaan ne suurimmat syylliset. Mikä hel**tin pakko joidenkin on päästä mölyämään jotakin typerää karaokea????
"Flunssia on joka vuosi liikkeellä, ei niistä ole ennenkään pidetty lukua."
Ei pidä paikkaansa, lukua on pidetty varsin tarkasti. Kausiflunssiin kuolee nykyään vuosottain 500...600 henkilöä Suomessa. Vuosina 2000-2014 kuolleisuus oli alle 100/vuosi. Rokotusten, rajoitusten ja suojauksien vuoksi koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen on kuollut vain reilu tuhat henkilöä puolessatoista vuodessa, mutta ilman toimenpiteitä varmuudella useita tuhansia, kuten Ruotsissa pandemian alkuvaiheessa.
En vähättelisi koronaviruksen aiheuttamia haittoja. Yleisesti ottaen Suomessa koronapandemian haittoja on hoidettu lepsusti, ja tyhmiä ihmisiä on kuunneltu liiaksi.
On selvää, että rokotevastaisuus on ja tulee olemaan ongelma, ennen kuin saadaan väännettyä laki, jolla kieltäytjille aiheutuu taloudellisia menetyksiä, kuten esim sellainen että sairaanhoitokulut joutuu maksamaan itse, ellei suostu lääketieteen ja tilastojen mukaan hyödyllisiksi todistettujen rokotusten ottajaksi.
On se kyllä käsittämätöntä, että suurin osa tervepäisistä kansalaisista joutuu kärsimään pienen vähemmistön lapsellisista ja jopa vainoharhaisista houreista.
Monien mielestä vähä-älyisille ei pitäisi antaa liikaa valinnan vaihtoehtoja. On käsittämätöntä, että koronaviruksen ja sen aiheuttamien rajoitusten vuoksi Suomi on talouskriisissä, mutta rokotuksesta kieltäytyjät ovat päättäneet vetää asiansa loppuun saakka, ja tuhota lisää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Flunssia on joka vuosi liikkeellä, ei niistä ole ennenkään pidetty lukua."
Ei pidä paikkaansa, lukua on pidetty varsin tarkasti. Kausiflunssiin kuolee nykyään vuosottain 500...600 henkilöä Suomessa. Vuosina 2000-2014 kuolleisuus oli alle 100/vuosi. Rokotusten, rajoitusten ja suojauksien vuoksi koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen on kuollut vain reilu tuhat henkilöä puolessatoista vuodessa, mutta ilman toimenpiteitä varmuudella useita tuhansia, kuten Ruotsissa pandemian alkuvaiheessa.
En vähättelisi koronaviruksen aiheuttamia haittoja. Yleisesti ottaen Suomessa koronapandemian haittoja on hoidettu lepsusti, ja tyhmiä ihmisiä on kuunneltu liiaksi.
On selvää, että rokotevastaisuus on ja tulee olemaan ongelma, ennen kuin saadaan väännettyä laki, jolla kieltäytjille aiheutuu taloudellisia menetyksiä, kuten esim sellainen että sairaanhoitokulut joutuu maksamaan itse, ellei suostu lääketieteen ja tilastojen mukaan hyödyllisiksi todistettujen rokotusten ottajaksi.
On se kyllä käsittämätöntä, että suurin osa tervepäisistä kansalaisista joutuu kärsimään pienen vähemmistön lapsellisista ja jopa vainoharhaisista houreista.
Monien mielestä vähä-älyisille ei pitäisi antaa liikaa valinnan vaihtoehtoja. On käsittämätöntä, että koronaviruksen ja sen aiheuttamien rajoitusten vuoksi Suomi on talouskriisissä, mutta rokotuksesta kieltäytyjät ovat päättäneet vetää asiansa loppuun saakka, ja tuhota lisää.TV.n ajankohtaisohjelmassa lääkäri nimesi ravintolat pahimmiksi taudin levittäjäkohteeksi. Täällä vaan höpistään salaliitoista, mutta todellisiin ongelmiin ei haluta puuttua. Itävallassa ei ole yksikään kuppila auki, eikä muutoinkaan liikuta miten sattuu, eikä ilman maskia. Suomessa jopa joissain kaupoissa on maskittomia paljon henkilökunta mukaan lukien. Näistä vaan ei ahneuksissa puhuta koska joulumyynti menisi per''''''''''leen. Siinä ne vähä-älyisyydet oikeasti ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TV.n ajankohtaisohjelmassa lääkäri nimesi ravintolat pahimmiksi taudin levittäjäkohteeksi. Täällä vaan höpistään salaliitoista, mutta todellisiin ongelmiin ei haluta puuttua. Itävallassa ei ole yksikään kuppila auki, eikä muutoinkaan liikuta miten sattuu, eikä ilman maskia. Suomessa jopa joissain kaupoissa on maskittomia paljon henkilökunta mukaan lukien. Näistä vaan ei ahneuksissa puhuta koska joulumyynti menisi per''''''''''leen. Siinä ne vähä-älyisyydet oikeasti ovat.
Tänään tartuntaluvut pomppas uuteen ennätykseen.Kuppiloiden lisäksi alennusmyyntipäivä saa jotkut vauhkoiksi ja ryntäilyä ilman maskeja nähty. Ei se passi estä tartuntaa tai muihin tartuttamista, mutta vauhkot eivät sitä ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään tartuntaluvut pomppas uuteen ennätykseen.Kuppiloiden lisäksi alennusmyyntipäivä saa jotkut vauhkoiksi ja ryntäilyä ilman maskeja nähty. Ei se passi estä tartuntaa tai muihin tartuttamista, mutta vauhkot eivät sitä ymmärrä.
Ilman maskeja näkyy olevan myös keskustan marketissa noin puolet asiakkaista ja jopa kassa !!! Kun tiedossa on että jopa kolme rokotusta saaneet ssavat tartunnan ja levittävät sitä "passinsa" nimellisesti suojaamina, niin ei ole ihme että taruntojen määrä on tolkuton. Myös sairaalahoidossa ja teholla on ennätyksiä tehty. Jotenkin nyt on homma pielessä!

Homma karkasi käsistä päättäjiltä kun ravintoloiden lobbaajille annettiin periksi. Samoin eri tapahtumien järjestäjille. Mankua he kylläkin osaavat ja nyt tautiluvut kertovat seuraukset Tärkeintähän nyt on että näkyykö kello ja onko tukka hyvin. Aamulla rapulassa pyydellään anteeksi median edessä.

Nyt uusia tartuntoja 2225 koko maassa ja niistä Hyvinkäällä 27 ! Tämä on tulos kun mistään ei välitetä. Todellisuudessa kävikin niin että koronapassi tuo mahdollisuuden levittää tautia mistään välittämättä. Jopa 3 rokotusta saaneita on sairastunut. Koronalinkokeskukset senkuin porskuttaa ja kansa sairastuu. Ei muuta kuin bilettämään kansalle malliksi.

Ei se tartuntojen määrä ole enää luku josta niin kovin tarvitsee olla huolissaan.
Enemmän tulee kantaa huolta rokottamattomista ja sairaalaan päätyneistä, varsinkin teho-osastolle, sieltä eivät kaikki selviä enää entisekseen vaikka hengissä selviäisivätkin.
Jos on valinnut rokottamattomuuden tien, niin pitää silloin itse huolehtia omasta turvallisuudestaan välttämällä kontakteja muiden ihmisten kanssa ja suojata itsensä mahdollisimman hyvin jos joutuu liikkumaan yleisillä paikoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tartuntojen määrä ole enää luku josta niin kovin tarvitsee olla huolissaan.
Enemmän tulee kantaa huolta rokottamattomista ja sairaalaan päätyneistä, varsinkin teho-osastolle, sieltä eivät kaikki selviä enää entisekseen vaikka hengissä selviäisivätkin.
Jos on valinnut rokottamattomuuden tien, niin pitää silloin itse huolehtia omasta turvallisuudestaan välttämällä kontakteja muiden ihmisten kanssa ja suojata itsensä mahdollisimman hyvin jos joutuu liikkumaan yleisillä paikoilla.Asiallinen kommetti. Jos on psyykisesti hutera tai muuten yliherkkä oudoille uskomuksille, eikä sen vuoksi uskalla ottaa rokotteita, niin on syytä piileskellä kotonaan. Kannattaisi myös miettiä vakavasti rokotusvaihtoehtoa, joka on kiistattomasti todettu paremmaksi kuin rokottamattomuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tartuntojen määrä ole enää luku josta niin kovin tarvitsee olla huolissaan.
Enemmän tulee kantaa huolta rokottamattomista ja sairaalaan päätyneistä, varsinkin teho-osastolle, sieltä eivät kaikki selviä enää entisekseen vaikka hengissä selviäisivätkin.
Jos on valinnut rokottamattomuuden tien, niin pitää silloin itse huolehtia omasta turvallisuudestaan välttämällä kontakteja muiden ihmisten kanssa ja suojata itsensä mahdollisimman hyvin jos joutuu liikkumaan yleisillä paikoilla.minkäs ikäisiä ovat nämä joille ei ole piikki maistunut? Paljonko heitä on? Teholla vai erikoissairaanhoidossa vai vuodeosastolla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minkäs ikäisiä ovat nämä joille ei ole piikki maistunut? Paljonko heitä on? Teholla vai erikoissairaanhoidossa vai vuodeosastolla?
THL sivulta voi tiedot katsoa, aika karua luettavaa rokottamattomien osalta :(
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/summary_cov19incisummary
- Anonyymi
Jos hallitus vihdoin uskaltaa tiukentaa tässä koronatartuntojen kaaoksessa liikkumista suurissa liiketiloissa niin miten koronalinkokeskuksen tuotteiden myynnille käy?
- Anonyymi
Myynnit jatkuu kun koronaa on jälleen taltutettu. Koronalinkokeskus hakee tietysti tukiaisia Lintilältä. Kuitenkin nyt pitäisi mennä terveys edellä ja vouhottaa kaupoissa ja kuppiloissa kun tauti on taltutettu. Millä saisi kaikki tämän ymmärtämään?

Taas eilen uusia ennätyksiä tartunnoissa Suomessa ja Hyvinkäälläkin. Alkujaan v. 2020 kun koronan ensimmäiset torjunnat alkoi, niin vain ruokakauppoihin pääsi, sekä aptiikkeihin. Tartunnat putosi heti. Nyt parkuu heti mediassa joku putiikinpitäjä jos tuollaista sulkua edes joku esittää. Kaikki ovat miestään oikeassa, kunhan omaa liikkumista ei rajoiteta.
- Anonyymi
Taas tuli uusi ennätys tartunnoissa. Onneksi se passi poistettiin ohotuskaistana kun 3 kertaa rokotettuja sairastui. Jokin ei nyt täsmää tässä vouhottamisessa. Nähtävästi uusi variantti ohittaa rokotteiden voiman????
- Anonyymi
Tauti tarttuu ja leviää vaikka olisi rokotettu. Kyseessä ei ole mikään kausi-influenssa vaan vaan rokotukset ohittava tauti. Maski ja käsidesi kunniassa, eikä pidä änkeä ruuhkaisiin tilaisuuksiin.

Miksiköhän maskittomia, iholle tukevia idiootteja näkee marketeissa? Ai niin, nehän ovat idiootteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tauti tarttuu ja leviää vaikka olisi rokotettu. Kyseessä ei ole mikään kausi-influenssa vaan vaan rokotukset ohittava tauti. Maski ja käsidesi kunniassa, eikä pidä änkeä ruuhkaisiin tilaisuuksiin.
Suomen hallitushan jo huomasi lopettaa koko koronapassivouhotuksen kun tartuntaluvut pomppasi ennätyksiin. Sehän alunperinkin oli vippaskonsti päästää riippuvaisia juopottelemaan luvallisesti ravintoloihin eli kiertämään ohjeistuksia. Tämä viikko tulee kertomaan auttaako enään mikään. Edelleenkin mm. kaupoissa näkyy maskittomia, muista mitään välittämättömiä todellisia syyllisiä tähän kulkutautiin. Joissakin Euroopan maissa nämäkin asiat osataan hoitaa.

Niinpä. Suomessa kaiken kähminnän ja lainkiertäjien toiminnan sallivaa perustuslakia suojellaan niin tehokkaasti, ettei uusia, väliaikaisia poikkeuslakeja voida ottaa käyttöön kuten joissakin muissa Eu- maissa. Tartuntatautilaki sallisi nopeampia ja järeitäkin toimenpiteitä joilla luupäiset jurrrikat saataisiin aisoihin. Kun istuu viikon karenssia juoppoputkassa näkkäripaketin ja vesikannun kanssa uhmattuaan annettuja ohjeita, niin oppii tavoille.
- Anonyymi
Prismassa iltaisin teinit vissiin vain viettävät aikaa, mikä tarkoittaa esim. juoksentelua hyllyjen välissä. Luonnollisesti ilman maskeja. Ja ryntäillään ostoksia tekeviä päin. Näkyi myös nuoria aikuisia, kaikki ilman maskeja. Uskomatonta touhua. Alaikäisten käytökseen voisi kotona vaikuttaa vielä, jos halua on. Täysi-ikäiset kai menetettyjä tapauksia. O tempora...
- Anonyymi
Prisma sijaitsee koronalinkokeskuksessa. Ei tuo viestisi ollut mitään uutta, koska tuota se on ollut koko ajan. Vapaan kasvatuksen uusin sukupolvihan ei säännöistä ja ohjeista välitä, paitsi jos ohjeet löytyy kännykästä.

Ilmankos nyt kaikki luvut pomppas tolkuttomaksi. Homma karkaa käsistä täysin. Maskin tulisi olla pakollinen ja muut toimet sitten päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prisma sijaitsee koronalinkokeskuksessa. Ei tuo viestisi ollut mitään uutta, koska tuota se on ollut koko ajan. Vapaan kasvatuksen uusin sukupolvihan ei säännöistä ja ohjeista välitä, paitsi jos ohjeet löytyy kännykästä.
Nyt ehkä kannattaisi vähän tutkia asiaa muualtakin kuin iltapäivälehdistä, YLEltä (verovaroin kustannettu) tai HS:sta. WHO jo 2020 Joulun tietämillä miten PCR on hyödytön. CDC kertoi tästä jostain syystä vasta nyt. Mistä muusta meille valehdellaan? Tätä on tullut seurattua aika kauan. Prisma ei ole ongelma. Ongelma on se, että ihmiset eivät osaa ajatella itse vaan kuvittelevat asuvansa heitä puoliaanpitävässä yhteiskunnassa. Se nyt ei enää sitä ole. Raha se on mikä ratkaisee, ikävä kyllä.

Kyllä siinä ahneudessa Prisma on paikallisesti suuri tekijä. Varmaan eilisista Hyvinkään 127 tartunnasta tuossakin kohteessa löytyy syyllisiä. Mutta 24 h aukiolo on jo sinänsä ahneuden huippu ja maskittomat suurin syyllisten ryhmä.

Järjettömän suuria lukuja ollut tammikuussa ja usella täysin veltto asenne asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjettömän suuria lukuja ollut tammikuussa ja usella täysin veltto asenne asiaan.
Miksei viranomaiset sulje tuota koronalinkokeskusta edes kahdeksi viikoksi jotta tautitilanne helpottuisi. Ei nähtävästi riitä kantti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33180781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill682251- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161472- 1121317
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91311Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421147