Ja mikä oli se Venäjän panos ihmiskunnan kehitykseen???

Viime aikoina on paljon puhuttu liittoumista ja yhteistyön voimasta, viimeisimpänä esimerkkinä kohistu RCEP sopimus josta Venäjä jätettiin tylysti ulos, vaikka se on tiettävästi vongannut siihen mukaan jo useamman vuoden.
No mistä se kertoo?
Ilmeisesti kukaan ei koe että Venäjällä olisi mitään annettavaa mihinkään, ei ainakaan positiivisessa mielessä.

Joten Afrikastako se löytyy se Venäjän viimeinen mahdollisuus tehdä edes jotain yhteistyötä jonkun kanssa?
106<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

Tänne on ilmestynyt joku ui,ui ja itkuunpillahtamista suositteleva kirjoittelija, lainaan tyyliä.
Huuda Apuva !

Äänestä
  • Ja siinä ilmeisesti se Venäjän panos ihmiskunnan kehitykseen, eipä ihme ettei mahdu mihinkään liittoumaan mukaan.

    1Äänestä

Venäjä on jo niin monessa mukana että ei se tarvitse mitään Reseptiä kaupankäyntiinsä kun sillä kauppasopimus esim. Kiinan ja Intian kanssa

Äänestä
  • Venäjähän ei ole mukana kun suurissa puheissa, eikä niissäkään katetta vähääkään.
    Se ei taida sinulla olla pienintäkään aavistusta siitä mitä tuo RCAP sopimus pitää sisällään?
    Kiinan kanssa sopimus päättyi siihen kun RCAP tuli voimaan, Intian kanssa sillä viimeksi ollut voimassa oleva sopimus 2016 ja se päättyi siihen kun Intia lopetti kaiken yhteistyön Venäjän kanssa, yrittivät kusettaa Intiaa hävittäjäkaupoilla ja siihen loppui se pelleily.
    Että sellainen resepti tällä kertaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjähän ei ole mukana kun suurissa puheissa, eikä niissäkään katetta vähääkään.
    Se ei taida sinulla olla pienintäkään aavistusta siitä mitä tuo RCAP sopimus pitää sisällään?
    Kiinan kanssa sopimus päättyi siihen kun RCAP tuli voimaan, Intian kanssa sillä viimeksi ollut voimassa oleva sopimus 2016 ja se päättyi siihen kun Intia lopetti kaiken yhteistyön Venäjän kanssa, yrittivät kusettaa Intiaa hävittäjäkaupoilla ja siihen loppui se pelleily.
    Että sellainen resepti tällä kertaa.

    Se ei taida sinulla olla pienintäkään aavistusta siitä mitä tuo RCAP sopimus pitää sisällään?

    https://www.rcap.org
    Rural Community Assistance Partnership ( RCAP ) on voittoa tavoittelematon verkosto, joka koostuu kuudesta alueellisesta organisaatiosta, jotka pyrkivät tukemaan maaseudun ja heimoyhteisöjen puolesta ja puolustamaan niitä Yhdysvalloissa, Puerto Ricossa ja Yhdysvaltain Neitsytsaarilla.

    Niin tästähän oli kysymys, kuten varmasti myös sinä arvasit.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/RCEP
    Ja toki tuosta toisesta ei ollut pienintäkään aavistusta, ei vaikka sen vahingossa osasinkin kirjoittaa.
    Ja tiettävästi se Venäjäkin on vain toiseen vinkunut mukaan, eikä päässyt.

    Regional Comprehensive Economic Partnership (RCEP) on Aasian ja Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimus,

    Tulit sitten taas valehtelemaan. Tapasi mukaan.
    Kiinan ja Venäjän välisille sopimuksille tällä sopimuksella ei ole mitään yhteyttä.

    Äänestä

  • Eikös raaka-aineenmyynti onnistu ilman sopimusta? Eihän ne muuta osaa...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Regional Comprehensive Economic Partnership (RCEP) on Aasian ja Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimus,

    Tulit sitten taas valehtelemaan. Tapasi mukaan.
    Kiinan ja Venäjän välisille sopimuksille tällä sopimuksella ei ole mitään yhteyttä.

    ''Tulit sitten taas valehtelemaan. Tapasi mukaan.
    Kiinan ja Venäjän välisille sopimuksille tällä sopimuksella ei ole mitään yhteyttä.''
    No totta kai sillä on merkitystä, et sinäkään niin yksinkertainen ole ettet ymmärrä eroa talousliitossa ja sen ulkopuolella olevan välillä.

    Ja sitten ihan tiedoksi sekä vähäisen ymmärryksen tueksi, se että kommentissa on yhden kirjaimen heitto merkitsee normaalisti kirjoitusvirhettä, mutta jos vuosia selittää jostain kenkälaatikon kokoisesta ydinvoimalasta niin se on valehtelua, kuten kaikki muutkin juttusi.

    1Äänestä

EU kuka?
Saksako?

EUssa elää Latinojakin....

Äänestä

Venäjän suurin saavutus on ryssimisen lanseeraus.
Koko maailman jokainen ihminen tietää sen ja hymy nousee huulille kun Venäjä mainitaan.

1Äänestä

Suomi on ajautunut ulos valtavilta Venäjän markkinoilta, ei kokonaan, mutta nykyinen ei riitä alkuunkaan.
Venäjä on itsenäinen maa, jossa rakennetaan ja koronalamasta ei tietoakaan.
Venäjä tekee kauppaa mm. Kiinan, Intian, Saksan, Japanin, Etelä-Korean, Ruotsin, Usa:n kanssa....kasvavassa määrin. Mitä järkeä Suomella on vetäytyä ainutlaatuisista mahdollisuuksista?

Äänestä
  • Lamasta+ei+tietoakaan,+vaikka+24%+Venäjän+alueista+on+konkurssissa+ja+3/4+Venäjän+alueista+on+talodellisesti+kriittisessä+tilassa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lamasta+ei+tietoakaan,+vaikka+24%+Venäjän+alueista+on+konkurssissa+ja+3/4+Venäjän+alueista+on+talodellisesti+kriittisessä+tilassa?

    Ei ole vaan eksynyt stallarin korviin?

    1Äänestä

  • Ei se Venäjän palvonta onnistu näköjään edes valehtelemalla, mutta jos kasvua haet niin sitä löytyy venäjältä, koronatartunnat, kurjuus ja köyhtyminen nyt aluksi.
    Vilkaise huviksesi taloustilastoja viimeiseltä viideltä vuodelta, sen jälkeen voit yrittää valehdella uudestaan ja kasvavassa määrin.
    Ei Suomi ole mistään vetäytynyt, se vaan noudattaa samoja pakotteita kuin kaikki muutkin EU ja Natomaat.

    1Äänestä

Se että: " Me emme olleet mukautumassa muiden EU maiden päätöksiin, vaan olimme itse päättämästä niistä ."
Joku toimittaja voisi kysäistä presideltiltämme mikä sai Suomen pullistelemaan Pikku-Putelle.
Maataloutemme miljardi menetyksetkö.

Äänestä

"Ja mikä oli se Venäjän panos ihmiskunnan kehitykseen???"

Jos Jenkki ydinase arvoilla asiaa tarkastellaan, niin se vetypommi oli aika jytky.

Sillä USA:sta tulee parempi paikka.

Äänestä

Se on Venäjän asia onko se liittynyt RCEPtiin vai ei ja turha spekuloida sen vaikutuksista kun Venäjä on pitänyt aina huolen itsestään ilman apua ja pitää tästäkn eteenpäin

Äänestä
  • No nyt on harhat kohdallaan, se liittymättömyys kun ei ollut Venäjän päätös vaan Venäjähän on jo vuosia mankunut mukaan siihen sopimukseen, joten oli ihan muiden päätös ettei venäläisiä huolittu mukaan ja sitä on vuolaasti itketty venäjän mediassa jo toista viikkoa.
    Todellisuushan on sitä ettei Venäjä ole koskaan pystynyt pitämään itsestään huolta ilman apua, eikä tule siihen pystymään vastakaan.
    Näin siis tässä todellisuudessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No nyt on harhat kohdallaan, se liittymättömyys kun ei ollut Venäjän päätös vaan Venäjähän on jo vuosia mankunut mukaan siihen sopimukseen, joten oli ihan muiden päätös ettei venäläisiä huolittu mukaan ja sitä on vuolaasti itketty venäjän mediassa jo toista viikkoa.
    Todellisuushan on sitä ettei Venäjä ole koskaan pystynyt pitämään itsestään huolta ilman apua, eikä tule siihen pystymään vastakaan.
    Näin siis tässä todellisuudessa.

    Venäjän lehdet ei ole kuin kerran maininneet koko RCEPtin ja kyllä sieltä taas Suomi saa ostaa viljaa ja paljon muuta kun oma sato epäonnistui ettei Venäjä tarvii apua vaikka niin huhutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän lehdet ei ole kuin kerran maininneet koko RCEPtin ja kyllä sieltä taas Suomi saa ostaa viljaa ja paljon muuta kun oma sato epäonnistui ettei Venäjä tarvii apua vaikka niin huhutaan.

    ''Venäjän lehdet ei ole kuin kerran maininneet koko RCEPtin''
    Älä nyt viitsi valehdella, se on koko viikon ollut otsikoissa ja venäläinen tv-ajankohtaisohjelma teki siitä kolmiosaisen katsauksen, sama ohjelma kun kertoi jo reilu kaksi vuotta sitten ''faktana'' että Venäjä on mukana siinä sopimuksessa.
    Katsotaan nyt paljonko Suomi ostaa sieltä viljaa, se venäjän vilja kun ei riitä venäläisillekään kunnolla.

    No niinpä, siitä RCEP:istä järjestettiin viikolla oikein talkoot sosiaaliseen mediaan, oli tarkoitus osoittaa länsi syylliseksi siihen että Venäjä potkittiin porukasta helvettiin.
    Hyvin meni niin kauan kunnes useampi osallistuja alkoi tivaamaan syytä siihen miksi Venäjä ei kelvannutkaan mukaan sopimukseen, johan sen mukanaolon piti olla varma yli kaksi vuotta sitten.
    Ja kun ei venäläistä totuutta saatu aikaiseksi niin koko keskustelu lopetettiin ja palsta suljettiin lopullisesti.

    Äänestä

Suomi menettänyt tähän mennessä 4 miljardin elintarvikkeiden viennin Venäjälle ainoastaan Yhdysvaltojen nuolemisen takia. Vastikkeeksi nuolemisesta ei ole saatu mitään.

Äänestä
  • Entä sitten ...?.

    Pääasia, että pakotteet purevat ja jos Navalnyitä kuunnellaan ja kohdistetaan tulevat pakotteet paidattoman kääpiön oligarkkitoverien ulkomailla oleviin varallisuuksiin, niin se vasta sattuukin ... ja lujaa.

    1Äänestä

  • Asia ei liity millään tavalla USA:han ja päätös asiaan tuli EU:lta, johon mekin kuulumme. Emme ole menettäneet yhtään mitään!

    1Äänestä

Venäjän panos ihmiskunnan hyväksi on se että estää natoa hillumasta Suomessa ikuisesti, se on todellista hyvyyttä. Kiitokset presidentti Putin hyvyydestäsi Suomea kohtaan,kun saisit vielä natottajat täältä hävitettyä,keinot saat itse päättää.

Äänestä
  • Ja milläs luulet persaukisen kehitysmaan mitään estävän?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja milläs luulet persaukisen kehitysmaan mitään estävän?

    Jos se paidaton pikku-ukko käyttää ns. pysäyttävää komiikkaa, kunhan se Parkinsonin tauti alkaa kunnolla jylläämään niin on se varmaan näky puolitoista metrinen diktaattori tärisee kuin Braunin sheikkeri uhotessaan.

    1Äänestä

  • ”+Venäjän+panos+ihmiskunnan+hyväksi+on+se+että+estää+natoa+hillumasta+Suomessa+ikuisesti,+se+on+todellista+hyvyyttä.”Suomessa+on+sanan+ja+mielipiteen+vapaus+eikä+Putte-boy+sitä+kykene+mitenkään+rajoittamaan!”+Kiitokset+presidentti+Putin+hyvyydestäsi+Suomea+kohtaan,kun+saisit+vielä+natottajat+täältä+hävitettyä,keinot+saat+itse+päättää.”Stallari+toivoo+jälleen+ulkopuolista+apua+hävittämään+ihmisiä,+joilla+on+eri+mielipide+kuin+hänellä+itsellään?++Ei+mahda+sekään+toteutua!?+Eikö+ole+kummallista,+ettei+aatteesi+vedä+ja+sen+kannatus+on+vain+0,01+%?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”+Venäjän+panos+ihmiskunnan+hyväksi+on+se+että+estää+natoa+hillumasta+Suomessa+ikuisesti,+se+on+todellista+hyvyyttä.”Suomessa+on+sanan+ja+mielipiteen+vapaus+eikä+Putte-boy+sitä+kykene+mitenkään+rajoittamaan!”+Kiitokset+presidentti+Putin+hyvyydestäsi+Suomea+kohtaan,kun+saisit+vielä+natottajat+täältä+hävitettyä,keinot+saat+itse+päättää.”Stallari+toivoo+jälleen+ulkopuolista+apua+hävittämään+ihmisiä,+joilla+on+eri+mielipide+kuin+hänellä+itsellään?++Ei+mahda+sekään+toteutua!?+Eikö+ole+kummallista,+ettei+aatteesi+vedä+ja+sen+kannatus+on+vain+0,01+%?

    Ulkopuolisten elikkä Venäjän autettava jos natottamista ei saada Suomesta kitkettyä juurimultineen. Vaikka jouduttaisiin käyttämään kovia otteitta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulkopuolisten elikkä Venäjän autettava jos natottamista ei saada Suomesta kitkettyä juurimultineen. Vaikka jouduttaisiin käyttämään kovia otteitta.

    ''Ulkopuolisten elikkä Venäjän autettava''
    Sata vuotta sittenhän ne yrittivätkin, vaan kuinka kävikään?
    Samoihin monttuihin lanattiin kuin teikäläisten sukukin.
    Olisi niin kovin suotavaa että yrittäisitte uudelleen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulkopuolisten elikkä Venäjän autettava jos natottamista ei saada Suomesta kitkettyä juurimultineen. Vaikka jouduttaisiin käyttämään kovia otteitta.

    Paikka ja AIKA ??????????????

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paikka ja AIKA ??????????????

    Ihan turhaan tuota kyselet, ei nämä pellet poistu kotoaan tietokoneen äärestä muuten kuin sossuun kerjäämään bostikkirahaa, sieltä pikana takaisin kotiin ja piiloon pahaa maailmaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan turhaan tuota kyselet, ei nämä pellet poistu kotoaan tietokoneen äärestä muuten kuin sossuun kerjäämään bostikkirahaa, sieltä pikana takaisin kotiin ja piiloon pahaa maailmaa.

    Niimpä se taitaa palstan "historian valossa" olla ....

    Äänestä

''Ja mikä oli se Venäjän panos ihmiskunnan kehitykseen???''
Eihän sillä ole mitään panosta, se kun on pelkkä kivireki ihmiskunnan rasitteena.

1Äänestä
  • NATOnazi jo tuntee olevansa ihmiskunta kun ihmiskunnan nimissä puhuu mutta länsi on ihmiskunnan kivireki ollut aina ja tulee olemaan edelleen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOnazi jo tuntee olevansa ihmiskunta kun ihmiskunnan nimissä puhuu mutta länsi on ihmiskunnan kivireki ollut aina ja tulee olemaan edelleen

    RuSSo-nazi mölyää jälleen.

    Hölmöyttä ei voi opettaa.
    Ei millään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOnazi jo tuntee olevansa ihmiskunta kun ihmiskunnan nimissä puhuu mutta länsi on ihmiskunnan kivireki ollut aina ja tulee olemaan edelleen

    Miksikäs Kremlin mafiaeliitti ajelee länsiautoilla eikä ryssäautoilla?

    Ovatko ne kivirekiä?

    :)

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOnazi jo tuntee olevansa ihmiskunta kun ihmiskunnan nimissä puhuu mutta länsi on ihmiskunnan kivireki ollut aina ja tulee olemaan edelleen

    No kuka sitä ''kivirekeä'' sitten vetää eteenpäin, Venäjäkö?
    Huutonaurua!!!!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOnazi jo tuntee olevansa ihmiskunta kun ihmiskunnan nimissä puhuu mutta länsi on ihmiskunnan kivireki ollut aina ja tulee olemaan edelleen

    Saattaahan tuo puhua ihmiskunnan jäsenenäkin, mutta minkä aatteen puolesta sinä täällä valehtelet?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOnazi jo tuntee olevansa ihmiskunta kun ihmiskunnan nimissä puhuu mutta länsi on ihmiskunnan kivireki ollut aina ja tulee olemaan edelleen

    ''länsi on ihmiskunnan kivireki ollut aina ja tulee olemaan edelleen''
    Se taitaa tuo ''kivireki'' olla Venäjän kuuluisin tuotemerkki, kun ei sieltä kaupoista muuta löydykään.
    Outoa etteivät itse osaa mitään.

    1Äänestä

Thäng good USA Suomi on nyt muutamaa miljardia köyhempi

Äänestä
  • Kehu vielä kielten opiskelua venäläisessä yliopistossa, nyt kulkee niin mukavan nolosti.
    Huutonaurua!!!!!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehu vielä kielten opiskelua venäläisessä yliopistossa, nyt kulkee niin mukavan nolosti.
    Huutonaurua!!!!!!!

    Venäjä on Afrikan maa.

    Tulee siis kiireellisesti valmistella koko Venäjän siirtämistä Sudaniin.

    Ja ikävä ei tule!

    1Äänestä

  • ''Thäng good USA Suomi''
    ??????? Sanattomaksi vetää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ''Thäng good USA Suomi''
    ??????? Sanattomaksi vetää.

    Mitä mongerrusta, kielet hukassa?

    1Äänestä

  • Niin ja köyhtyy lisää

    1Äänestä

  • Väärää profetiaa, eihän siihen usko edes tontut jouluna.

    1Äänestä

Venäjän ansiosta suurimpaan osaan eri maista ei muodostettu kombinaatteja joiden piti olla tehokkuuden perikuva.

Äänestä
  • Toisaalta kehityksen myötä muodostuu liittoumia, niin taloudellisia kuin sotilaallisiakin.
    Ja niille on yhteistä se ettei venäjää huolita mukaan yhteenkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisaalta kehityksen myötä muodostuu liittoumia, niin taloudellisia kuin sotilaallisiakin.
    Ja niille on yhteistä se ettei venäjää huolita mukaan yhteenkään.

    Venäjä on mukana vaikka ei ole liittoutuman jäsenkään. Vain Suomen kaltaisten kääpiöiden pitää liittoutua ja epäonnistuvat siinä aina surkeasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on mukana vaikka ei ole liittoutuman jäsenkään. Vain Suomen kaltaisten kääpiöiden pitää liittoutua ja epäonnistuvat siinä aina surkeasti

    Voi reppana kun ei tuohon usko edes venäläiset itsekään, vilkaise vähän mitä mieltä venäjän media oli viime viikolla, siinä varisee sinunkin lapselliset harhasi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi reppana kun ei tuohon usko edes venäläiset itsekään, vilkaise vähän mitä mieltä venäjän media oli viime viikolla, siinä varisee sinunkin lapselliset harhasi.

    Venäläiset mediat ei asiasta uutisoineet kuin sivulauseessa ettei taida olla mainitsemisen arvoinen asia ja siihen voi vaikuttaa myös RCEPn mahdollistavan Kiinan halpatuonnin Venäjälle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläiset mediat ei asiasta uutisoineet kuin sivulauseessa ettei taida olla mainitsemisen arvoinen asia ja siihen voi vaikuttaa myös RCEPn mahdollistavan Kiinan halpatuonnin Venäjälle

    Älä nyt viitsi valehdella, se on koko viikon ollut otsikoissa ja venäläinen tv-ajankohtaisohjelma teki siitä kolmiosaisen katsauksen, sama ohjelma kun kertoi jo reilu kaksi vuotta sitten ''faktana'' että Venäjä on mukana siinä sopimuksessa.
    Ja sitä paitsi se sopimus tulee venäläisille vielä kalliiksi, tai se ettei se päässyt siihen mukaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on mukana vaikka ei ole liittoutuman jäsenkään. Vain Suomen kaltaisten kääpiöiden pitää liittoutua ja epäonnistuvat siinä aina surkeasti

    ''Venäjä on mukana vaikka ei ole liittoutuman jäsenkään''
    Mahdatko sinä edes ymmärtää mitä liittoumalla tarkoitetaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä nyt viitsi valehdella, se on koko viikon ollut otsikoissa ja venäläinen tv-ajankohtaisohjelma teki siitä kolmiosaisen katsauksen, sama ohjelma kun kertoi jo reilu kaksi vuotta sitten ''faktana'' että Venäjä on mukana siinä sopimuksessa.
    Ja sitä paitsi se sopimus tulee venäläisille vielä kalliiksi, tai se ettei se päässyt siihen mukaan.

    Meillä ei näy venäjän tv mutta ainakaan muussa mediassa asiaa ei pahemmin ole kommentoitu nyt kun asia on ajankohtainen. Liittoutumia on mutta ei ne ole ehdottomia vaan myös liittoutuman ulkopuolella olevien maiden kanssa asiat sovitaan kuten EU on sopinut Sveitsin kanssa.

    ''Meillä ei näy venäjän tv mutta ainakaan muussa mediassa asiaa ei pahemmin ole kommentoitu nyt kun asia on ajankohtainen''
    Taas joudun toteamaan että älä valehtele, tai kerro nyt ainakin että mistä sinä noin löysää tarinaa keksit?
    Minun tietoni ovat kuitenkin suoraan tapahtumapaikalta, päivityksiä tulee 2-3 kertaa viikossa ja tarvittaessa vaikka päivittäin.

    Äänestä

Pietarissa keksittiin taikinajuuri josta syntyy identtisiä trolleja.
Tosin ovat aika heikkolahjaisia.

1Äänestä
  • NATOn huuhaahautomoissa kloonataan NATOtrolleja jotka osaa vain idiooottimaisuuksia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOn huuhaahautomoissa kloonataan NATOtrolleja jotka osaa vain idiooottimaisuuksia

    Venäjän trollit ovat varmin osoitus siitä, että Venäjän tie tulee menemään jyrkästi kohti savivelliä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän trollit ovat varmin osoitus siitä, että Venäjän tie tulee menemään jyrkästi kohti savivelliä.

    Siitä ei voi ennustaa muu kuin NATOhuuhailija

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä ei voi ennustaa muu kuin NATOhuuhailija

    Trolli tulee sen kyllä näkemään ja vieläpä omana elinaikanaan.

    1Äänestä

Venäjällä keksittiin samovaari,
Mikään muu kansa ei sellaista ole kaivannut.

Äänestä
  • Liekö ne sitäkään itse keksineet, ehkä on sekin joltain naapurilta varastettu?

    1Äänestä

Niin että oliko sillä Venäjällä mitään panosta ihmiskunnan kehitykseen, vai jäikö taas pelkkiin puheisiin?

1Äänestä
  • Aika hiljaista on vastausrintamalla.

    1Äänestä

  • Kehittyykö ihmiskunta jotenkin ei siltä näytä vaan sama sotiminen ja muu riitely on jatkunut siitä asti kun apinaihminen lasketui puusta sillä erolla että nyt voidaan tuhota koko ihmiskunta kertaheitolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehittyykö ihmiskunta jotenkin ei siltä näytä vaan sama sotiminen ja muu riitely on jatkunut siitä asti kun apinaihminen lasketui puusta sillä erolla että nyt voidaan tuhota koko ihmiskunta kertaheitolla.

    Kun ei se Venäjä voi mitään luonnolleen räyhääminen on ainoa asia minkä se osaa.
    Mutta kyllähän ihmiskunta kehittyy koko ajan ja kohta se tajuaa ettei Venäjää kannata vetää perässä, jääköön menneisyyteen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ei se Venäjä voi mitään luonnolleen räyhääminen on ainoa asia minkä se osaa.
    Mutta kyllähän ihmiskunta kehittyy koko ajan ja kohta se tajuaa ettei Venäjää kannata vetää perässä, jääköön menneisyyteen.

    No sehän johtuu siitä ettei Venäjä pärjää kehityksessä kenellekään, ei ole koskaan pärjännyt.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sehän johtuu siitä ettei Venäjä pärjää kehityksessä kenellekään, ei ole koskaan pärjännyt.

    Venäjä on kaikilla mittareilla Suomea kaukana edellä kehityksessä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on kaikilla mittareilla Suomea kaukana edellä kehityksessä

    "Mielikuvitus värittää lapsen leikkejä

    Lapsen leikit monipuolistuvat ja mielikuvitus tuo niihin uutta väriä. Leluja käytetään luovasti eri tarkoituksiin, ja niitä on kiva purkaa ja koota. Lapsi nauttii kuvittelu- ja roolileikeistä, joissa hän jäljittelee aikuisia ja kokeilee, miltä tuntuu olla jonkun toisen roolissa. Leikkiminen tukee lapsen kehitystä monin tavoin ja ennen kaikkea tuo lapselle iloa.

    Mielikuvituksen vilkastuminen saattaa synnyttää lapsessa varsinaisen tarinoiden sepittelijän. Tavatonta ei ole sekään, että lapsella on mielikuvituskaveri. "

    https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/2-3-v/2-3-vuotiaan-sosiaalinen-kehitys/

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on kaikilla mittareilla Suomea kaukana edellä kehityksessä

    No voinet kaiketi valistaa ja antaa esimerkkejä?????
    Vai voitko?
    Huutonaurua!!!!!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No voinet kaiketi valistaa ja antaa esimerkkejä?????
    Vai voitko?
    Huutonaurua!!!!!!!

    Ei löytynyt taaskaan ensimmäistäkään esimerkkiä, niin on noloa.

    1Äänestä

Eri kansat kehittyy yhdessä minkä kehittyy ettei niiden kehitystä voi toisistaan erottaa

Äänestä
  • Paitsi Venäjä joka ei ole kehittynyt kymmeniin vuosiin vähääkään.

    1Äänestä

Kehitystä on tapahtunut. Venäjän arktisissa osissa sekä Siperiassa ydinsäteilyn määrä on noussut riemastuttavien ohjuskokeiden myötä.

1Äänestä
  • Ydinsätyeily kyllä laskee ajan myötä ja on puolittunut hyväksytylle tasolla

    Äänestä

  • No onhan se maailman saastunein maa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No onhan se maailman saastunein maa.

    Tuskin on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on

    Maa jonka kaasu ja öljyputket eivät toimi ja jonka luonnonvarat katoavat ilmastomuutoksen myötä.

    Venäjä!

    Trollit taas ovat suunnanneet sputnik uutisten myötä valtauksen Marsiin. Ensi vuonna ...suurinpiirtein on kansantalon poikien VARMA ennuste.

    Venäjän johto ei ole ymmärtävinään että puolustusliitto Nato haluaa Venäjän pysyvän Venäjällä. Se yrittää täysin päinvastoin uskotella Naton pyrkivän Venäjälle ,vaikkaNatoe haluaa vain nimenomaan pysyä irti Venäjästä.

    Venäjän kaasu- ja öljyputket toimivat niin hyvin että öljyä ja kaasua viedään niitä pitkin Eurooppaan, Kiinaan, Intiaan, ja Turkkiin.

    NATOn agressioiden perusteella ei näytä siltä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOn agressioiden perusteella ei näytä siltä

    Nazi-Venäjä on jälleen kerran valmis ryssimään kansojensa tulevaisuudet.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOn agressioiden perusteella ei näytä siltä

    Puolustuksen pitäminen tasolla joka on ylittämätön kynnys, ei ole agressiota vaan takaa rauhan. Venäjän olisi syytä itsetutkiskella historiaansa, jolloin sille valkenisi miksi Venäjän halutaan pysyvän Venäjällä, eikä kukaan halua Venäjälle.
    Venäjän nykyjohto kieltää jo lain voimalla halventavat näkemykset Venäjän historiasta, ja elää omassa harhassaan, kuvitelmassaan jossa Venäjä on kunnioitettu suurvalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on

    Ei tietenkään sinun mielestäsi, ei kukaan arvostele omaa jumalaansa.
    Mutta todellisuudessa Venäjä on maailman saastunein maa, näin sekä Greenpeacen että WWF:n tilastojen mukaan.

    Pistäppä linkki niihin tilastoihisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pistäppä linkki niihin tilastoihisi

    Löytyy netistä, etsipä itse.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän kaasu- ja öljyputket toimivat niin hyvin että öljyä ja kaasua viedään niitä pitkin Eurooppaan, Kiinaan, Intiaan, ja Turkkiin.

    Toimivat+kun+eivät+ole+venäläisten+rakentamia,+niiden+kuljettamat+määrät+vain+vähenevät+jatkuvasti,+kaasunvientikin+on+tänä+vuonna+vähentynyt+lähes+40%.Kohta+on+röörit+ihan+tarpeettomia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toimivat+kun+eivät+ole+venäläisten+rakentamia,+niiden+kuljettamat+määrät+vain+vähenevät+jatkuvasti,+kaasunvientikin+on+tänä+vuonna+vähentynyt+lähes+40%.Kohta+on+röörit+ihan+tarpeettomia.

    Ei ne ihan tarpeettomia ole, parhaillaankin venäläiset varastaa merivettä sen kaasuputken kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ne ihan tarpeettomia ole, parhaillaankin venäläiset varastaa merivettä sen kaasuputken kautta.

    He saavat sitten vähemmän saastunutta vettä ottamalla sitä putkella kauempaa muiden vesiltä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ne ihan tarpeettomia ole, parhaillaankin venäläiset varastaa merivettä sen kaasuputken kautta.

    Ai sieltä se sputnik v tuleekin?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ne ihan tarpeettomia ole, parhaillaankin venäläiset varastaa merivettä sen kaasuputken kautta.

    Venäjä saattaa alkaa käyttämään sitä pakoputkena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä saattaa alkaa käyttämään sitä pakoputkena.

    Ja seuraavaksi otsikoissa. miljoonat sammakot pakenivat hirmuvaltaa Venäjältä pakoputken kautta.........

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Löytyy netistä, etsipä itse.

    Ei ole NATOmökäfönillä väitteelleen mitään todistetta vaan taas on vetänyt hatusta koko jutun mikä NATOistajien yleisin tiedonhankintatapa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole NATOmökäfönillä väitteelleen mitään todistetta vaan taas on vetänyt hatusta koko jutun mikä NATOistajien yleisin tiedonhankintatapa

    Hatusta vedosta tulikin mieleen että kuinka se sinun kenkälaatikon kokoinen ydinvoimalasi toimii?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toimivat+kun+eivät+ole+venäläisten+rakentamia,+niiden+kuljettamat+määrät+vain+vähenevät+jatkuvasti,+kaasunvientikin+on+tänä+vuonna+vähentynyt+lähes+40%.Kohta+on+röörit+ihan+tarpeettomia.

    Tammikuusta 2021 alkaen Saksa ostaa Venäjältä vain puolet siitä kaasumäärästä mitä osti tämän vuoden Tammikuussa, alkaa jo tuntumaan....

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä saattaa alkaa käyttämään sitä pakoputkena.

    Se on ruskiakaasun pakoputki

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole NATOmökäfönillä väitteelleen mitään todistetta vaan taas on vetänyt hatusta koko jutun mikä NATOistajien yleisin tiedonhankintatapa

    No äläs nyt pikkuryssä viitsi kiukutella, ei se netin käyttö niin vaikeaa ole, ei vaikka vähän yksinkertainen oletkin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tammikuusta 2021 alkaen Saksa ostaa Venäjältä vain puolet siitä kaasumäärästä mitä osti tämän vuoden Tammikuussa, alkaa jo tuntumaan....

    Tuskin pitää paikkaansa kun Sakasalla ja Venäjällä on sopimus toimitettavista kaasumääristä eikä niistä poiketa

    Äänestä

Mammutteja löytyy nykyään kivasti niiden hinta laskee kuitenkin rajusti.

kirpparilla alle huutokauppakeisarin....

1Äänestä

Venäjän kaasuputkesta on tulossa skeittirata.
Tosin tuskin kestää yli 5v. niin on paskana.

1Äänestä
  • Nazze putkeen skeittailemaan kaasun sekaan niin voi löytää itsensä Uniperin voimalaitosken polttouunista

    Äänestä

Igor oli todella hieno pelaaja. Yksi parhaista.

Pelasimme kolme peliä Vantaalla, Lappeenrannassa ja Lahdessa. Näin, että suomalaisessa ruokakaupassa myytiin marraskuussa banaaneja, appelsiineja, mandariineja – tarvikkeita, joita en ollut eläessäni nähnyt. Ymmärsin lopullisesti, ettei lännessä ollutkaan kaikki huonosti kuten lehdissämme ja televisiossamme kerrottiin, Larionov muisteli Ylelle.

https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000007660021.html

1Äänestä
  • Igor on nähnyt vain pintaa mutta tuntuu viihtyvän vielä Venäjällä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Viime aikoina on paljon puhuttu liittoumista ja yhteistyön voimasta, viimeisimpänä esimerkkinä kohistu RCEP sopimus josta Venäjä jätettiin tylysti ulos, vaikka se on tiettävästi vongannut siihen mukaan jo useamman vuoden.
No mistä se kertoo?
Ilmeisesti kukaan ei koe että Venäjällä olisi mitään annettavaa mihinkään, ei ainakaan positiivisessa mielessä.

Joten Afrikastako se löytyy se Venäjän viimeinen mahdollisuus tehdä edes jotain yhteistyötä jonkun kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu