Italia: Emme tahdo maksaa koronalainoja takaisin

Suomalaisten takaama Euroopan unionin ”koronaelvytysrahasto” on ajautumassa karille kriitikoiden ennustamalla tavalla. EU-maiden yhdessä ottaman velkapaketin nettohyötyjiin lukeutuva Italia on alkanut vaatia, ettei sen tarvitse osallistua velan takaisinmaksuun.
Italian pääministeri Giuseppe Conte on nyt odotusten mukaisesti ilmoittanut, ettei maa tahdo maksaa omaa osuuttaan koronavelasta takaisin. Pääministeri ehdotti, että Euroopan keskuspankki (EKP) voisi pyyhkiä velan pois taseestaan eli taikoa Italian vastuut näkymättömiin.

EKP vastusti jyrkästi Italian vaatimusta. Mikäli molemmat osapuolet pitävät vaatimuksistaan kiinni, ei Italian velkoja taiota kadoksiin vaan ne lankeavat esimerkiksi suomalaisten maksettavaksi.
4659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ei se mitään, Kreikka maksaa kohta kaiken takaisin korkoineen niin sillä tienataan sen verran että tuo kuittaantuu..

Äänestä
  • kreikka maksaa kohta takaisin. kreikkalainen kohta on 100vuotta.

    Äänestä

  • Kyl täs nyt vissiin kuitenkin tolla joku 14 vuotta vielä menee, ennenkuin maksavat edes lainojensa korkoa penniäkään Suomeen? :/ ”Hei me tienataan tällä!”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyl täs nyt vissiin kuitenkin tolla joku 14 vuotta vielä menee, ennenkuin maksavat edes lainojensa korkoa penniäkään Suomeen? :/ ”Hei me tienataan tällä!”

    paljonko BELGIA on velkaa Suomelle?

    Äänestä

  • toisinsanoen huippuasintuntija oli väärässä, Korkman, sanoi Kreikka ei tule selviytymään veloistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    paljonko BELGIA on velkaa Suomelle?

    No ainakin itsenäisyytemme

    Äänestä

" Pääministeri ehdotti, että Euroopan keskuspankki (EKP) voisi pyyhkiä velan pois taseestaan eli taikoa Italian vastuut näkymättömiin."

Mainitsin jo useampi päivä sitten tämän ylenmääräisen velan loppulista seurausta on kaikkien velkojen anteeksi antaminen, on väistämätön tosi jokaisen valtion kohdalle.

Perustetaan uusi rahayksikkö markkinatalouteen esim 100 kultaa arvokkaampi singeerattu KUUKIVI joka kaikkien velkojen anteeksi antamisen yhteydessä jaetaan sovitusti pankeille kassakaappeihin korvauksena rahallisista menetyksistä mutta huippu arvokas singeerattu kuukivi nollaa pankkijärjestelmien menetykset. 🌛

Täällä Aarre Kuukivi Washington.

Äänestä

Suomen hallitus ja rahapolitiikka on täysin tyhjäpäiden kakaroiden käsissä.
En kestä enää edes niiden kuvia nähdä. tissisannat ja muut , painukoon helv.ttiin.

Äänestä
  • Juri näin, kakarat ja tissisannat ajaa pois, painukoot vittuunsa.

    Äänestä

Milloin välimeren valtiot ovat maksaneet velkoja pois?

Äänestä

Mut eiks italialaisten pitänyt tilata meiltä jotain ja sitte matkustaa lappiin? näin sano jutta urpi ja se euroopan pankkitäti.

Äänestä
  • No ei pitänyt. Olet käsittänyt väärin asian.

    Äänestä

  • italian alpeilta, ja ilman tilausta tuli koronaa.

    Äänestä

Tuohan oli päivänselvää, että Marinin lähettämät miljardit jäävät sille tielleen, kun rahat laitetaan italian mafialle.
Samoin taisi käydä myös Urpilaisen laittamille rahoille. Ainakaan yksikään SDP-läinen ei ole kehunut, että me olisimme tienanneet niillä.

Kuinkahan monta kertaa heidän vielä täytyy yrittää tienata sillä tavalla, ennen kun oppivat. Ehkä vasta sitten, kun lainahanat on maailmalla lyöty kiinni lopullisesti.

Äänestä
  • sitenhän urppis sai itselleen korkean viran eu.sta, pian marini myös.

    Äänestä

Suomalaiset ovat höynäytettäviä hölmöjä. Kuviteltiin kai italialaisten tilaavan meiltä rantasaunoja tai soutuveneitä, kun annetaan niille rahaa.

Äänestä

VALTAMEDIA+PIMITTÄÄ+TRUMPIN+JO+LÄHES+VOITTANEEN+AMERIKAN+PRESIDENTINVAALIT!Marco+de+Wit+lokakuu+30,+2020Valtamedia+on+jo+kuukausien+ajan+toitottanut,+että+Joe+Biden+johtaa+mielipidemittauksissa+murskaavasti+jopa+yli+kymmenellä+prosentilla.+Suomalaisenkin+valtamedian+mukaan+Bidenin+voitto+on+siis+varma.Tyhmemmät+valtamedian+toimittajat+eivät+vieläkään+tajua,+ettei+Amerikan+presidentinvaaleja+voita+se,+joka+saa+eniten+äänestäjien+ääniä,+vaan+se,+joka+saa+eniten+osavaltioiden+valitsijamiehiä.+Saihan+Hillary+Clinton+yli+kaksi+prosenttia+enemmän+ääniä,+mutta+silti+hävisi+murskaavasti+Trumpille+valitsijamiehissä.Käytännössä+Trump+voi+jopa+voittaa,+vaikka+Biden+saisi+3-4%+enemmän+ääniä.+Älykkäämmät+valtamedian+toimittajat+kuitenkin+huomauttavat,+että+Bidenin+nykyinen+johto+on+paljon+suurempi.+Kymmenen+prosentin+johto+on+kuulemma+niin+murskaava,+ettei+juuri+mikään+voi+estää+Bidenin+voittoa.Kaikkien+valtamedian+toimittajien+mukaan+Bidenin+voitto+on+siis+käytännössä+varma!Faktat+puhuvat+kuitenkin+toisin.+Koronan+takia+Amerikassa+on+nimittäin+voimakkaasti+lisätty+ennakkoäänestystä.+Tähän+päivään+mennessä+jo+noin+puolet+äänestäjistä+on+äänestänyt.Päinvastoin+kuin+Euroopassa,+niin+Amerikassa+on+mahdollista+arvioida+jo+ennen+vaalipäivää+kuka+voitti+ennakkoäänet.+Tämä+johtuu+siitä,+että+Amerikassa+on+kaksipuoluejärjestelmä+ja+useissa+osavaltioissa+äänestäjät+ovat+jo+valmiiksi+rekisteröityneet+joko+demokraateiksi+tai+republikaaneiksi.Niinpä+on+mahdollista+arvioida+aika+tarkkaan,+että+tähän+mennessä+monissa+vaa’ankieliosavaltioiden+ennakkoäänestyksissä+on+johdossa+Joe+Biden+noin+4-5+prosentilla.Jostain+syystä+valtamedia+ei+ole+kuitenkaan+hehkuttanut+tätä+faktaa.+Miksi?No,+koska+valtamediassa+on+ainakin+muutamia+päteviä+vaalianalyytikkoja+ja+matemaatikkoja,+jotka+tajuavat+Bidenin+todennäköisesti+jo+hävinneen+vaalit!Kaikkien+mielipidetiedustelujen+mukaan+enemmistö+demokraateista+äänestää+ennakkoäänestämällä+ja+enemmistö+republikaaneista+vaalipäivänä.+Vaalipäivänä+ero+saattaa+olla+jopa+yli+kaksinkertainen+republikaanien+hyväksi.+Joka+tapauksessa+ylivoimainen+enemmistö+varsinaisen+vaalipäivän+äänistä+tulee+siis+Trumpin+kannattajilta.+Niinpä+4-5+prosentin+etumatka+ennakkoäänissä+ei+riitä+Bidenille,+vaan+hän+tulee+vaalipäivänä+useimmissa+vaa’ankieliosavaltioissa+kokemaan+murskatappion!Tämä+vihafakta+selviää+myös+niistä+mielipidetiedusteluista,+joissa+kysytään+kuinka+innostunut+henkilö+on+äänestämään+suosikkiehdokastaan.+Trumpilla+erittäin+innokkaita+ovat+peräti+64%+kaikista+niistä,+jotka+ovat+häntä+ilmoittaneet+äänestävänsä.+Eli+käytännössä+he+kaikki+tulevat+varmasti+äänestämään+Trumpia.Bidenillä+erittäin+innokkaita+on+vain+45%+kaikista+niistä,+jotka+ovat+häntä+ilmoittaneet+äänestävänsä.+Eli+vain+alle+puolet+Bidenin+kannattajista+varmasti+äänestää+häntä!+Tämä+on+katastrofaalista+ja+on+jo+ennakkoäänestyksessäkin+vienyt+Bideniltä+valtavasti+ääniä.+Tämän+takia+hän+johtaa+ennakkoäänissä+vain+mitättömällä+muutaman+prosentin+erolla.Ero+äänestyinnokkuudessa+selittää+pitkälle+myös+sen+miksi+Biden+johtaa+mielipidetiedusteluissa+mielettömän+suurella+8-10+%+erolla.+Ehkä+Bidenin+kannattajat+tosiaan+selittävät+aikovansa+äänestää+Bideniä,+koska+se+tuntuu+heistä+sosiaalisesti+hyväksytyltä.+Nykyäänhän+ihmiset+ovat+suvakkien+ja+Bidenin+puolella.+Todellisuudessa+he+eivät+kuitenkaan+ole+kovin+innostuneita+Bidenistä+varsinkin,+kun+hänet+tunnetaan+melko+korruptoituneena+ja+jopa+hieman+seniilinä+miehenä.+Kukapa+sellaisesta+innostuisi.+Niinpä+puhelimessa+mielipidetiedusteluihin+vastatessaan+moni+väittää+äänestävänsä+Bideniä+ja+signaloi+olevansa+poliittisesti+korrekti+”hyvä”+ihminen,+mutta+oikeasti+monet+heistä+eivät+jaksa+raahautua+äänestyspaikalle+äänestämään+Bideniä.Kannattaa+muistaa,+että+vain+noin+puolet+amerikkalaisista+ylipäätään+äänestää+presidentinvaaleissa.+Amerikassa+ei+siis+ole+mikään+häpeä+jättää+äänestämättä.Tämän+päälle+vielä+se,+että+hyvin+todennäköisesti+mielipidetutkimukset+ovat+vääristyneet+yhdestä+yksinkertaisesta+syystä:+Noin+10%+Trumpin+kannattajista+ei+halua+kertoa+kantaansa+tuntemattomalle+soittajalle.+Tähän+on+kaksi+syytä:Osa+pelkää+sosiaalisen+ympäristön+kiusaavan+Trumpin+kannattajia.+Osa+ei+halua+ylipäätään+antaa+mitään+tietoja+vieraille+ihmisille.Itse+asiassa+mitä+kovempi+Trumpin+kannattaja,+niin+sitä+todennäköisempää+on,+ettei+hän+edes+vastaa+vieraiden+puhelinsoittoihin.+Ja+jos+sattuu+vahingossa+vastaamaan,+niin+luultavasti+vain+haistattelee+valemedian/vaalimafian+(election+mafia)+edustajalle.Niinpä+mielipidetiedustelut+saavat+vastaajaksi+paljon+enemmän+demokraatteja.+Hidden+Trump+voters+eli+ns.+”piileskeleviä”+Trumpin+kannattajia+on+varmasti+niin+paljon,+että+sekin+osittain+lisää+Bidenin+johtoa+mielipidetiedusteluissa.Todellisuudessa+Trump,+joka+johtaa+lähes+kaikissa+vaa’ankieliosavaltioissa.Marco+de+Wit+kertoo+Suomi24+palstalla+totuuden.+T:hiihtäjä+47+härmästä

Äänestä
  • Marco Trump voitti vaalit kun oikeamieliset äänet ainoastaan hyväksytään.

    Äänestä

Italialaisilla veronmaksajilla on niin paljon omaisuutta että se ulosverottamalla pystyisivät helposti maksamaan velkansa. Suomalaiset veronmaksajat ovat paljon köyhempiä.

Äänestä
  • Myös suomalaiset äänestäjät ovat tyhmempiä. Marco de Wit vain 300 äätä eduskuntavaaleissa. Jos olisi tre äänestäneet toisin, ei koko korona ongelmaa ois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös suomalaiset äänestäjät ovat tyhmempiä. Marco de Wit vain 300 äätä eduskuntavaaleissa. Jos olisi tre äänestäneet toisin, ei koko korona ongelmaa ois.

    Marco on oikea johtaja! T:hiihtäjä 47 härmästä

    Äänestä

  • No+kunhan+nyt+nostas+ensimmäiseks+esim.+ALVinsa+samalle+tasolle+kuin+Suomessa,+niin+silläkin+Italian+verokarhu+tienais+jo+muutaman+lisämiljardin?+Ettei+tää+taas+menis+siihen+et+köyhyyteen++verotetut+pohjoismaat+joutuu+elättämään+(meihin+nähden)+veroalennettuja+oliivipuun+alla+lekottelijoita+:/Samoten+ylivelkaantuneet+suuret+EU-maat+(tai+entiset+EU-maat+:P+)+Saksa+(19+%),+Ranska+ja+Englanti+(20+%)+vois+korottaa+omiaan+kun+Suomessa+vastaava+on+jo+24+%.

    Äänestä

Suomen hallitus antoi huhtikuussa Italialle 400 000e korona kriisiapua, Haaviston suosituksesta humanitääriseen ja kehitysapuun budjetoiduista varoista.

Siis tosta noin vaan. Sorry, ettei vanhusten hoitajamitoitukseen tai vappusataseen ei rahat riitä.

Äänestä
  • Eli Suomi joka n maailman talouksien tilastossa samalla tasolla jonku prkl Biafran kanssa, ”auttaa” maailman 9 rikkainta taloutta? :/ ... no *ITTU joo! :)

    ”Onko järkee vai ei?”

    PS: Huvittavinta tapauksessa oli se, että toikin raha otettiin kehitysavusta!? :D
    Kehitysapua ITALIAAN!? :/ ... Eläköön EU! Typeryyden multihuipentuma?

    Äänestä

Italialla on maailman neljänneksi eniten kultaa.

2451,8 tonnia, eikä Italia " tahdo maksaa " koronalainoja takaisin!!!!!!!

Äänestä
  • .. ja pölhö suomi antaisi 49 tonnistaan lisää kultaa italialle,, jos eu niin haluaisi,, kun eu on niin "ihana". voi prkl. ;P

    Äänestä

Italia ei tule maksamaan mitään takaisin. Jos katsoo punavihreiden lasien läpi niin luulee jotain muuta.

Äänestä

Italia ei pysty eikä halua.

Joka maahan ajetaan kehitysmaalaisia sosiaalitukiettejä.

EI OLE TÖITÄ
VÄESTÖ KASVAA
KOSKA EU PAKOTTAA

joka jepestä kuoriutuu rikollinen

Äänestä

Miksi te kuvittelette,
että EUn perustamiseen lajiutuu
paskimmat poliitikot
kaikki kriminaalit
hommaa pyöritetään lisääntyvällä rikollisuudella
ihmiskaupalla, valehtelemalla, salaa, kiristämällä,
hommaa pyöritetään lisäämällä velkaa
velan tarkoitus on ainoastaan luoda SITOUMUS

katsokaa esim. saulia, stubbia, jykää, sirpaa..
kaikki lähinnä lontoon synkimpien sivukatujen taskuvarkata ja
stiletillä huitojia.

stubbi pyörittää tällä hetkellä italiassa jotain EU aivopesulaa

Äänestä

Miksi Italian pitäisi maksaa? Suomi tosin maksoi ”sotavelat”, mutta Italiassa on toisenlainen kyltyyri, mafia kuten Venäjälläkin.

Suomalaiset hallituksen nuoret vasta opettelevat tätä kyltyyria.

Äänestä

Tässä teille
EU alueen yhteishenkeä.

Italia vihaa brysseliä,
raha kelpaa.

saksa brysseli on yksi iso ilotalo.
criminal mind

Äänestä

Taitaa olla omavelkainen takaus mihin ovat nimen laittaneet

Äänestä

Tyhmimmän viinat juodaan ensiksi!

Äänestä

Yhteistä lainaa saaneet eivät halua maksaa velkojaan pois, vaan vetoavat yhteivastuuseen veloista.
Tämä on luonnollinen asia, kun ollaan EU:ssa. Kaikkien muidenkin asioiden kohdalla näin on.
Siksi viisainta on erota EU:sta ja pitää näppinsä irti ja liittyä Kiinaan tai Venäjään, jos halutaan johonkin kuulua.
Sveitsi ja Norja ovat viisaampia. Puolustusliitto NATO, tottakai, todellakin siihen täytyy kuulua. Saa parempia hävittäjiä. Eivätkä kärpäset lentele silmille.

Äänestä
  • aika hyvä, mut Naton kohdalla nilkka nyrjähti.

    nato= rutto, kuppa, EU, nato

    minkä otat?

    EN ota noista mitään.
    EN OTA.

    Äänestä

"Aika monta sairaanhoitajaa lisää voi palkata niillä tuotoilla" lupaili Jutta.
Yhtä lailla kehui olevansa "Täti Tiukka" - se lösö.
Muuta tiukkaa ei sillä ole kuin liivinhakaset ja sukkahousujen vyötärökuminauha.

Äänestä

Eihän niitä tarvitse maksaa takaisin

Äänestä
  • Niin että Suomiko ei maksaisi?
    Pääomaako ei maksaisi?
    Vai ei edes korkoja maksaisi?

    Äänestä

Niin mutta onhan se fantsuu, olla ihan Euroopan ytimessä.

Äänestä
  • .." eu pöydissä on suomen tärkeää olla, ja vaikutus mahdollisuus suuri".. trsk. . yhtä suuri vaikutus, kuin hyttysen pierulla saharassa.

    Äänestä

  • ... ja neuvottelupöydissä ”kokoaan suurempi”! :)

    Tyhmä, umpityhmä, suomalainen poliitikko! :/

    Äänestä

Kaikki menee nyt uusiksi kun tuli koronan toinen aalto. Rahanjako on mietittävä uudestaan, kun perusteena on ollut koronasta eniten kärsineet maat. Italialle ei voi antaa enää niin suurta osuutta kuin alunperin oli tarkoitus. Ruotsin osuutta on nostettava huomattavasti, ja taudin edetessä myös Suomi saattaa päästä saamapuolelle. Tai sitten raha jaetaan ihan joillain muulla perusteella kuin korosta johtuvilla.

Äänestä

Ei tule olemaan laina vaan lahjoitus

Äänestä

Päämonisteri Marin ajoi suomen vuosikymmenten velkavankeuteen.

Äänestä
  • heh,päämonsteri todellakin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalaisten takaama Euroopan unionin ”koronaelvytysrahasto” on ajautumassa karille kriitikoiden ennustamalla tavalla. EU-maiden yhdessä ottaman velkapaketin nettohyötyjiin lukeutuva Italia on alkanut vaatia, ettei sen tarvitse osallistua velan takaisinmaksuun.
Italian pääministeri Giuseppe Conte on nyt odotusten mukaisesti ilmoittanut, ettei maa tahdo maksaa omaa osuuttaan koronavelasta takaisin. Pääministeri ehdotti, että Euroopan keskuspankki (EKP) voisi pyyhkiä velan pois taseestaan eli taikoa Italian vastuut näkymättömiin.

EKP vastusti jyrkästi Italian vaatimusta. Mikäli molemmat osapuolet pitävät vaatimuksistaan kiinni, ei Italian velkoja taiota kadoksiin vaan ne lankeavat esimerkiksi suomalaisten maksettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu