Siellä missä musta, siellä myös afrikka...?
"Espoolainen kokoomuspoliitikko Emmi Eteläsalo-Holmberg kertoo Facebook-sivullaan Espoossa tapahtuneesta yksittäistapauksesta, jossa paikallinen tyttöjen pesäpallojoukkue halusi pelata omalla vuorollaan liikuntatilassa. Edeltävällä vuorolla pelannut koripallojoukkue ei malttanut lopettaa pelaamistaan, joten he päättivät syyttää pesäpallojoukkueen väkeä rasisteiksi ja uhkailivat näitä raiskaamisella.
Ei ensimmäinen kerta
Asianosaisina oli koripallojoukkueena Suvela Warriors ja pesäpallojoukkueena Espoon Pesis. Koripallon pelaajat olivat lisäksi kuvanneet tyttöjä sekä uhanneet julkaisevansa videot ”white trashista”.
Eteläsalo-Holmbergin mukaan kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun vastaavaa on tapahtunut.
”Olen erittäin pahoillani, että lasten- ja nuorten urheiluharrastuksessa joutuu kohtaamaan tällaista pelkoa. Pelko on aiheellinen, sillä tämä tapahtuma ei ollut suinkaan ensimmäinen”, hän kertoo."
- Partisaani
Kansakunnan tulevat rikastajat uhkasivat raiskauksella
41
609
Vastaukset
- Anonyymi
"suwela warriors", ennemminkin Zulu warriors
- Anonyymi
Remgeistä on tullut isäntä.
- Anonyymi
Niinhän kävi Ruotsissakin. Rengeistä tuli isäntiä.
- Anonyymi
Kaikkiallahan kehitysmaalaiset hallitsevat, sillä se hallitsee, jolla on pienempi kynnys käyttää raakaa väkivaltaa. Kantaväestö on pehmennyt liiaksi, samoin heiltä on sidottu kädet jo lähtökohdissaan rasistikortilla.
- Anonyymi
Kokoomuslainen pahoittelee mutta ei tee mitään. Ei ole sekään ensimmäinen kerta
- Anonyymi
Mitä pitäisi tehdä? Ehkä parempi olisi jättää kertomatta tuollaisia uutisia. Odotamme, kun demarit ja vasemmistoliitto puuttuvat urheiluasioihin. Syrjäytyminen ennenkaikkea odotettavissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä pitäisi tehdä? Ehkä parempi olisi jättää kertomatta tuollaisia uutisia. Odotamme, kun demarit ja vasemmistoliitto puuttuvat urheiluasioihin. Syrjäytyminen ennenkaikkea odotettavissa.
Joo, hyssyttely ja alistuminen on parasta
- Anonyymi
Ymmärretään, ymmärretääm ja ymmärretään.. totutetaan siihen, että me tottelemme ja muut määrää ja jos ei totella uhataan väkivallalla. Suomalaiseen kohdistuva rasismi alkaa olla jo aivan selvä ja näkyvä asia siitä ei vain hys hys saisi puhua.
- Anonyymi
onneksi ei tarvi matuja nähdä.
onnea vaan nykynuorille kasvavassa matuhelvetissä.- Anonyymi
Onnea nuorille tulevaisuuden islamisoituneessa suomessa, jossa heitä kyykyttävät sekä omat vasemmistolaiset, että etniset ihmiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnea nuorille tulevaisuuden islamisoituneessa suomessa, jossa heitä kyykyttävät sekä omat vasemmistolaiset, että etniset ihmiset.
Kyllä näytti olevan myös buddhalaiset näköisiä, mutta ihan samaa ovat ja sama jumala niillä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näytti olevan myös buddhalaiset näköisiä, mutta ihan samaa ovat ja sama jumala niillä
Kokkarit alkaa pyrkimään Persuiksi. Koska ovat epävarmoja pääsystään Eduskuntaan ....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnea nuorille tulevaisuuden islamisoituneessa suomessa, jossa heitä kyykyttävät sekä omat vasemmistolaiset, että etniset ihmiset.
Juu, kannattaa tehdä lapsia todellakin tälläiseen Suomeen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, kannattaa tehdä lapsia todellakin tälläiseen Suomeen...
Et taida olla oikein viisas.
- Anonyymi
Se ei ollut niiden tyttöjen vuoro, laskettelevat luikuria. Heille sai älähtää ihan aiheesta!
- Anonyymi
Äläpä valehtele !
Asia on niin että pesistytöt kuvasivat tapahtuman !
Myös suvela wariorsin amerikkalaiskorostuksella puhuva valmentaja kuvasi
tapauksen omalla puhelimellaan -> Hän myös toimitti editoidun version (väärennöksen)
julkiseen levitykseen !
- Anonyymi
Munat pöydälle!
Ja puhutaan asiat halki.
Missä on tuollaisen seuran vastuu sanoistaan? - Anonyymi
Ulkomaalaisilta voi nyt odotttaa mitä vaan toimintaa ja kommentteja kun eivät osaa käyttäytyä, he ovat kylässä täällä ei isäntiä maassa vaikka moista yrittävät.
Totuus siitä tulee joku päivä heillekin vastaan. - Anonyymi
Tuollaisen seuran toiminnanjohtaja ottakoon vastuun keskenkasvuisten ja mistään mitäänymmärtämättömien puheista. Tuollaisia ei saa päästellä suustaan ilman vastuuta. Hävetkää jo vähän, mitä sanotte. Sairaita nämä nykyajan nuoret. Tämä se on vapaan ja moraalitoman ei vastuuta kantavan kasvatuksen tulosta.
- Anonyymi
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kela-maksaa-etuuksia-maahanmuuttajille-keskimäärin-kaksinkertaisesti-suomessa-syntyneisiin-verrattuna-–-taustatekijät-selvillä/ar-BB1bBruc?li=BBr5KbI
Kannattaa siis valita puolensa.- Anonyymi
"Hakemaasi sivua ei löydy"
Yllätys! Heti kun joku kirjoittaa totuuden ja se ei sovi nyky hallituksen pirtaan, niin sensuuri iskee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hakemaasi sivua ei löydy"
Yllätys! Heti kun joku kirjoittaa totuuden ja se ei sovi nyky hallituksen pirtaan, niin sensuuri iskee.tää saitti on googlen hanskassa
se katkaisee tahallaan tiettyjen - osoitteet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tää saitti on googlen hanskassa
se katkaisee tahallaan tiettyjen - osoitteet.Skandeja sisältävät osoitteet katkeaa. Kopioi osoite ja maalaa se osoiteriville ja paina enter.
- Anonyymi
Miksi näitä Afrikan ja Lähi-idän taannuttajia vastaanotetaan tähän maahan ?
Eikö mitään haluta oppia ?
Miettikää Suomea, minkälainen se on tulevaisuudessa, jos täällä ei ole suomalaisia.
Suomi koostuu silloin muslimeista ja Afrikan heimoista, mutta ja on muuttunut kehitysmaaksi, joka tarvitsee apua.
Itseasiassa tuo väki ei tänne jäisi, vaan etsisi sopivaa sosiaaliturvamaata.
Vain PS haluaa järkeä maahanmuuttopolitiikkaan. - Anonyymi
Vieraat ensin.
- Anonyymi
kokoomuksen työllistämisohjelma
vihervassareiden näkemys kotouttamisesta
Laittaisin koko joukkueen puhutteluun ja satamaan käynnille,
seuraavasta menolippu kotimaahan, ilman muttia.
Satamassa tulee olla aina yksi palauttamiseen valmis
lautta. Ja se - pitää näyttää, jos vaikka menis IHAN ITSE pyytämättä.
Lähtö heti kun paikat täyttyvät.
Ei tarvii uhkailla enää pesisjoukkueita.
TOI HOMMA PITÄÄ KATKAISTA HETI.
”ei ollut eka kerta” - eli viedään samantien palautuslaivaan.
Ne uhkailevat koriksen pelaajat, olivat aikuisia, kiusasivat porukalla,
uhkailivat, pelottelivat, ja se sitä EI SAA PEITELLÄ.
ULOS. - Anonyymi
Oikea osoite asian selvittämiseen :
office@basket.fi
etunimi.sukunimi@basket.fi
Tuonne palautta, jos liitto ei ryhdy toimenpiteisiin; niin :
FIBA - International Basketball Federation
Route Suisse 5
1295 Mies - Switzerland
Tel.: +41 22 545 00 00
Fax.: +41 22 545 00 99
Mail: info@fiba.basketball - Anonyymi
Myös tänne voi esittää kyselyn :
Hyväksykö olympiakomitea rasismin ?
Entä siinä tapauksessa jos aikuiset koripalloharrastajat väärin tehtyään
alkavat haukkumaan teinityttöjä huoriksi ja white tras'h:iksi ?
Osoite
Suomen Olympiakomitea
Valimotie 10,
00380 Helsinki
Näytä sijainti kartalla
Sähköposti
etunimi.sukunimi@olympiakomitea.fi
Nyt vain postia tänne :
jan.vapaavuori@olympiakomitea.fi - Anonyymi
Aika ottaa Suomi takaisin suomalaisille. Jos maahan tunkeutuneet eivät halua, pysty noudattamaan maamme sääntöjä, lakeja, käytäntöjä, heidät on palautettava takaisin omiin maihinsa. Miksi tälle porukalle maksetaan kaksinkertaiset kelatuet suomalaisiin verrattuna? Ovatko päättäjämme tulleet hulluiksi vai mistä on kyse?
Ketkä näyttävät olevan äärirasisteja? Maahan laittomasti tunkeutuneet. Juuri he. Röyhkeydellään ei näytä olevan rajaa. - Anonyymi
Kiitokset tästä maata hallitseville koomukselle keskustapuolueelle demareille vihreille vasemmistiliitolle ja rkplle. Onnittelut vielä niitä äänestäneitä.
- Anonyymi
Oikea ratkaisu olisi rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta ja kunnianluokkauksesta. Valitus koripalloliittoon ja olympiakomitealle, sekä Suwela Warriorsien harjoitusvuorojen peruminen Espoon Kaupungin toimesta.
- Anonyymi
Siihen on syynä miksi jenkeissä kaikilla on aseet?
- Anonyymi
Korjaan syynsä?
- Anonyymi
Asia on jo todettu paikkaansa pitämättömäksi.
- Anonyymi
Eihän ole.
- Anonyymi
Otetaan tilaa haltuun muut väistyä saa heidän tieltään
- Anonyymi
Suwelan rikollisporukan riehuminen ja riehumisen pakonomainen sensuroiminen paljastaa sen yleisen tendenssin jolla tämäntyyppisiä asioita kaavamaisesti käsitellään. AINA.
Suvaitsevaisuusliturgiaa jaksetaan paasata päivästä toiseen ja väittää ettei tällaisia rikollisryhmittymiä ole olemassakaan. Kun sitten esimerkkejä muunlaisesta esiintyy, niin sensuurivimma herää. - Anonyymi
Tuovat omat tapansa tullessaan. Siitä tässä on kyse. Heidän kotimaassaan olisivat varmaan myös toteuttaneet uhkauksensa.
- Anonyymi
Eipä ole korisliitto tehnyt mitään ja ei varmaan tulekkaan koska...
Ei koirisliitto puuttunut muutamia vuosia sitten kv. koriksessa tapahtunutta kun Turkissa yleisö huusi "Tappakaa nuo jutkut..." kun Isral pelasi karsintapeliään.
Asiasta vaikeni myös koko Suomen "vastuullinen media"- Anonyymi
Ei hyvää päivää
- Anonyymi
Miksi Espoo hyväksyy rasistisen terrorin ja raiskauskulttuurin?
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883