Miksi perussuomalaiset ovat oikeusvaltioperiaatetta vastaan?

Jotkut Perussuomalaisten ajamat asia ovat ihan järkeen käypiä. Sitten mukana on myös täysin järjettömiä ajatuksia. Siivellä eläminen, eli tukien avulla ”pummilla” eläminen on syytä saada kuriin. Tämä on järkevä ajatus. Myös sellainen, että oman kansan etu pitää ajaa muiden kansojen edun edelle, on järkevä ajatus. Sitten taas perussuomalaisten puolella ollaan oikeusvaltiota vastaan. Tämä on taas järjenvastaista.

”Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa. Oikeusvaltioperiaate siis palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa oikeussääntöjä.

Oikeusvaltioperiaatteen kautta toteutetaan yksilöä suojaavaa menettelyä. Yksilöllä tulee nimittäin olla mahdollisuus vaikuttaa välillisesti häntä koskevien lakien säätämiseen; vaatimus, joka toteutuu kansan vaaleilla valitseman eduskunnan säätäessä lait. Oikeusvaltiossa yksilöä suojataan myös niin, että näitä oikeussääntöjä soveltavat riippumattomat tuomioistuimet. Koko valtion toiminta ja organisaatiot ovat viime kädessä sidoksissa perustuslakiin. Oikeusvaltioperiaate edellyttää myös, että yksilön perusoikeuksista säädetään perustuslaissa.”

Oikeusvaltio takaa sen, ettei kukaan ole ”lakien” yläpuolella eikä voi lähteä tekemään mitä sattuu. Kertokaa nyt ihmeessä mikä on se peruste, että perussuomalaiset ovat oikeusvaltion periaatetta vastaan?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ymmärtävätkö edes kaikki, että mikä oikeusvaltio edes on? Siitä olisi ensiksi syytä lähteä liikkeelle. Syytä olisi aina tutustua huolella asioihin, ennen kuin lähdetään kritisoimaan niitä.

Äänestä
  • Demari ei ymmärrä esim. että oikeusvaltiossa rikoksensa sovittanut kansalainen on täysin armahdettu

    Äänestä

Ovatko edes sitä vastaan? Onko tämäkin juttu lähtenyt jonkun yksittäisen perussuomalaisen varomattomasta kommentista jossakin internetin syövereissä?

Äänestä
  • No ei ole. Aloittaja ei osaa lukea. Tää liittyy siihen että Puola ja Unkari vastustavat oikeusvaltioperiaatteen KYTKEMISTÄ elvytysrahastoihin. Tahallaan kaiken aina väärin ymmärtävän vasurin päässä tää muuttuu sellaiseksi että Persu vastustaa oikeusvaltiota

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei ole. Aloittaja ei osaa lukea. Tää liittyy siihen että Puola ja Unkari vastustavat oikeusvaltioperiaatteen KYTKEMISTÄ elvytysrahastoihin. Tahallaan kaiken aina väärin ymmärtävän vasurin päässä tää muuttuu sellaiseksi että Persu vastustaa oikeusvaltiota

    Kyllä joku perussuomalainen oli kommentoinut halveksuvansa oikeusvaltiota. Tästä kai lähti liikkeelle.

    Äänestä

No eihän rasistit voi mitään tälläistä kannattaa. Tai sitten he eivät ymmärrä mitä tämä tarkoittaa. Tai luultavasti molemmat.

Äänestä
  • Tällaiset kommentit rasisteista ilman mitään faktaa sen näytöstä, ohitetaan aina "huuhaana". Jos haluat, että otetaan väite todesta, niin siten on oltava esittää näyttö väitteelle.

    Useimmat ihmiset osaavat jo ohittaa tällaiset trolli-tehtailijoiden heitot. Turhaa hommaa tekevät nämä trollit nykyään.

    Äänestä

  • Kommunismi ei ole rasistista. Kommunistit vastustavat oikeusvaltiota koska oikeusvaltiossa ihmiset saavat vapaasti olla mitä mieltä haluavat

    Äänestä

Persut ovat turvassa suuren johtajan sylissä. Johtaja hoitaa.

Äänestä

Oikeusvaltio ja oikeusvaltio. Joillakin näyttää olevan oikeuksia hiukan enemmän kuin toisilla.

Äänestä
  • Varsinkin Puolassa ja Unkarissa.

    Äänestä

  • Suomi on korruptoitunut maa
    https://youtu.be/_Xfffg5UftQ

    Tämä korruptiopaise pitää puhkaista!
    https://youtu.be/XYIK6NdD_3Q

    Tuossa Hjallis puhuu maamme korruptiosta. "Maan tapa" on haitallinen. En suoranaisesti kannata Hjalliksen liikettä mutta asiaa hän silti puhuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jotkut Perussuomalaisten ajamat asia ovat ihan järkeen käypiä. Sitten mukana on myös täysin järjettömiä ajatuksia. Siivellä eläminen, eli tukien avulla ”pummilla” eläminen on syytä saada kuriin. Tämä on järkevä ajatus. Myös sellainen, että oman kansan etu pitää ajaa muiden kansojen edun edelle, on järkevä ajatus. Sitten taas perussuomalaisten puolella ollaan oikeusvaltiota vastaan. Tämä on taas järjenvastaista.

”Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa. Oikeusvaltioperiaate siis palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa oikeussääntöjä.

Oikeusvaltioperiaatteen kautta toteutetaan yksilöä suojaavaa menettelyä. Yksilöllä tulee nimittäin olla mahdollisuus vaikuttaa välillisesti häntä koskevien lakien säätämiseen; vaatimus, joka toteutuu kansan vaaleilla valitseman eduskunnan säätäessä lait. Oikeusvaltiossa yksilöä suojataan myös niin, että näitä oikeussääntöjä soveltavat riippumattomat tuomioistuimet. Koko valtion toiminta ja organisaatiot ovat viime kädessä sidoksissa perustuslakiin. Oikeusvaltioperiaate edellyttää myös, että yksilön perusoikeuksista säädetään perustuslaissa.”

Oikeusvaltio takaa sen, ettei kukaan ole ”lakien” yläpuolella eikä voi lähteä tekemään mitä sattuu. Kertokaa nyt ihmeessä mikä on se peruste, että perussuomalaiset ovat oikeusvaltion periaatetta vastaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu