Hyvin hiljaista on nyt vasemmistomediassa näistä käänteistä. Ei mitään uutisia. Kun ensimmäinen vaa'ankieliosavaltio kääntyy Trumpille, niin silloin viimeistään alkaa vasemmistomedian valitus siitä, että "Trump yritää nyt varastaa vaalit", joka on jälleen esimerkki vasemmiston psykologisesta projektiosta.
CNN on jo varovasti uutisoinut, että Trump saattaa sittenkin vielä voittaa.
Tuomari julisti Pennsylvanian vaalien järjestelyt perustuslain vastaisiksi!
38
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No voi tyhmyyden ylistys! Pennsylvanian valitustuomioistuin heitti päinvastoin Trumpin oikeusjutun ulos, koska trumppilaisilla ei ollut mitään todisteita vilpistä! Hellittäkää jo hölmöt.
- Anonyymi
Todisteita on paljon.
- Anonyymi
Valetta.
- Anonyymi
Keskiviikkona Pennsylvanian Gettysburgissa kuultiin kymmeniä silminnäkijä- ja asiantuntijatodistuksia, jotka olivat murskaavia ja shokeeraavia. Kaikki paikallaolleet lainsäätäjät tulivat vakuuttuneiksi siitä, että kyseessä todellakin on laajamittainen vaalipetos.
Eräs todisteista oli se, että kautta Yhdysvaltojen vaalihistorian postiäänten hylkäämisprosentti on aina ollut 1-3% ja ensimmäisillä kerroilla postiäänestystä järjestettäessä se on aina ollut lähellä 3%. Nyt Pennsylvaniassa on ensimmäistä kertaa järjestetty näin massiivinen postiäänestys ja lipukkeiden hylkäämisprosentti on vain 0,3% ja Montgomeryn vaalipiirissä tasan 0%. Siellä ei ole hylätty ainoatakaan postiääntä. Se on varma todiste siitä, että postiäänille ei ole tehty lain vaatimaa tarkastusta ollenkaan ja tarkkailijat eivät ole päässeet vaatimaan hylkäämistä.
Yhdessä postiäänierässä oli 600 000 ääntä Bidenille ja vain noin 3000 ääntä Trumpille. Postiäänten rekisteröimisnopeus ylitti moninkertaisesti sen teoreettisen maksimin, jolla kyseisillä laskentapaikoilla olevat koneet pystyvät ääniä skannaamaan ja laskemaan.
Dean Browning, eräs Pennsylvanian osavaltion lainsäätäjistä twiittasi: "Tämä Gettysburgin kuuleminen vaikuttaa aivan siltä kuin kyseessä olisivat vaalit jostakin kehitysmaasta! En voi uskoa, että tämä tapahtuu Amerikassa!"
Trump on tänään pitämässä suuren massatapahtuman Georgiassa. Hän haluaa tavata niitä 80 miljoonaa äänestäjäänsä, joilta Biden on vaalipetoksella varastamassa äänet.
Nyt on kyseessä myös Republikaanipuolueen eloonjäämiskamppailu. Jos ne eivät nyt kykene tukemaan Trumpia, syntyy nopeasti uusi Trump-puolue, joka tarkoittaa täysin varmaa loppua vanhalle Republikaanipuoluelle. Republikaanipuolueesta tulisi hetkessä kuin eräs Sininen puolue täällä.
Wisconsin saattaa olla ensimmäinen dominonappula joka kaatuu ja se voi tapahtua jo tänä viikonloppuna tai heti alkuviikosta.
Wisconsinin Milwaukee ja Dane vaalipiireissä on löytynyt todella suuria eriä hylättäviä postiääniä. Niissä on edelleen käynnissä uudelleenlaskennat.
Republikaanilainsäätäjät Wisconsinissa onnistuivat jokin aika sitten ennen vaaleja säätämään lain, jonka mukaan kaikki sellaiset postiäänet, joiden tilaamisesta äänestäjän kotiin ei löydy jälkeä järjestelmästä, tulee lain mukaan automaattisesti hylätä. Nyt Milwaukeessa on löytynyt jo 60 000 ja Danessa 40 000 sellaista postiääntä. Viimeisten raporttien mukaan koko Wisconsinissa olisi löytynyt yhteensä yli 200 000 hylättävää postiääntä. Se tarkoittaa 180 000 äänen landslide voittoa Trumpille.
Kun Wisconsin kääntyy Trumpille, se käynnistää tapahtumaketjun, jossa muutkin vaa'ankieliosavaltiot kääntyvät yksitellen Trumpille. Tarvitaan yksi joka kääntyy, niin se on mallina muille ja toimii todisteena massiivisesta petoksesta, joita näissä vaaleissa on ollut enemmän kuin koskaan Yhdysvaltojen historiassa. - Anonyymi
Joo, mutta ei korekin oikeus. Asia etenee seuraavalle oikeusasteelle. Sinähän se tyhmä olet kun nuolaset aina ennen kuin tipahtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todisteita on paljon.
Syytekirjelmien laatimisen vaikeus onkin todisteiden suuri määrä.
Viime viikolla johonkin kohtaan oli kaksisataakaksikymmentä todstajalausuntoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskiviikkona Pennsylvanian Gettysburgissa kuultiin kymmeniä silminnäkijä- ja asiantuntijatodistuksia, jotka olivat murskaavia ja shokeeraavia. Kaikki paikallaolleet lainsäätäjät tulivat vakuuttuneiksi siitä, että kyseessä todellakin on laajamittainen vaalipetos.
Eräs todisteista oli se, että kautta Yhdysvaltojen vaalihistorian postiäänten hylkäämisprosentti on aina ollut 1-3% ja ensimmäisillä kerroilla postiäänestystä järjestettäessä se on aina ollut lähellä 3%. Nyt Pennsylvaniassa on ensimmäistä kertaa järjestetty näin massiivinen postiäänestys ja lipukkeiden hylkäämisprosentti on vain 0,3% ja Montgomeryn vaalipiirissä tasan 0%. Siellä ei ole hylätty ainoatakaan postiääntä. Se on varma todiste siitä, että postiäänille ei ole tehty lain vaatimaa tarkastusta ollenkaan ja tarkkailijat eivät ole päässeet vaatimaan hylkäämistä.
Yhdessä postiäänierässä oli 600 000 ääntä Bidenille ja vain noin 3000 ääntä Trumpille. Postiäänten rekisteröimisnopeus ylitti moninkertaisesti sen teoreettisen maksimin, jolla kyseisillä laskentapaikoilla olevat koneet pystyvät ääniä skannaamaan ja laskemaan.
Dean Browning, eräs Pennsylvanian osavaltion lainsäätäjistä twiittasi: "Tämä Gettysburgin kuuleminen vaikuttaa aivan siltä kuin kyseessä olisivat vaalit jostakin kehitysmaasta! En voi uskoa, että tämä tapahtuu Amerikassa!"
Trump on tänään pitämässä suuren massatapahtuman Georgiassa. Hän haluaa tavata niitä 80 miljoonaa äänestäjäänsä, joilta Biden on vaalipetoksella varastamassa äänet.
Nyt on kyseessä myös Republikaanipuolueen eloonjäämiskamppailu. Jos ne eivät nyt kykene tukemaan Trumpia, syntyy nopeasti uusi Trump-puolue, joka tarkoittaa täysin varmaa loppua vanhalle Republikaanipuoluelle. Republikaanipuolueesta tulisi hetkessä kuin eräs Sininen puolue täällä.
Wisconsin saattaa olla ensimmäinen dominonappula joka kaatuu ja se voi tapahtua jo tänä viikonloppuna tai heti alkuviikosta.
Wisconsinin Milwaukee ja Dane vaalipiireissä on löytynyt todella suuria eriä hylättäviä postiääniä. Niissä on edelleen käynnissä uudelleenlaskennat.
Republikaanilainsäätäjät Wisconsinissa onnistuivat jokin aika sitten ennen vaaleja säätämään lain, jonka mukaan kaikki sellaiset postiäänet, joiden tilaamisesta äänestäjän kotiin ei löydy jälkeä järjestelmästä, tulee lain mukaan automaattisesti hylätä. Nyt Milwaukeessa on löytynyt jo 60 000 ja Danessa 40 000 sellaista postiääntä. Viimeisten raporttien mukaan koko Wisconsinissa olisi löytynyt yhteensä yli 200 000 hylättävää postiääntä. Se tarkoittaa 180 000 äänen landslide voittoa Trumpille.
Kun Wisconsin kääntyy Trumpille, se käynnistää tapahtumaketjun, jossa muutkin vaa'ankieliosavaltiot kääntyvät yksitellen Trumpille. Tarvitaan yksi joka kääntyy, niin se on mallina muille ja toimii todisteena massiivisesta petoksesta, joita näissä vaaleissa on ollut enemmän kuin koskaan Yhdysvaltojen historiassa.Miltäs nyt tuntuu, kun USA:n oikeusministeri Barr on myös vahvistanut Bidenin voiton ja sen, ettei vaaleissa havaittu sellaista vilppiä tai virheitä, jotka olisivat vaikuttaneet lopputulokseen.??? Trump keskittyy nyt vain armahtelemaan perheenjäseniään ja kavereitaan. Kyllä historia nauraa - tai kauhistelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta ei korekin oikeus. Asia etenee seuraavalle oikeusasteelle. Sinähän se tyhmä olet kun nuolaset aina ennen kuin tipahtaa.
Korkein oikeus ei ota asiaa käsittelyyn, jos se on hylätty kahdessa alemmassa oikeudessa. Se heitti jutun kättelyssä ulos, koska edelleenkään ei ollut todisteita.
- Anonyymi
Tässä lienee kaksi eri juttu. Toisen trumpistit hävisivät kättelyssä, tämä aloittajan "tuomarin julistus" saattaa olla vielä vähän vaiheessa.
Nimittäintämä uusi lakihan on viime vuodelta ja valitusaika on ummessa.
Tai ei olekaan enää vaiheessa, mutta siinä oli sentään vähän aihetta:
https://www.bloombergquint.com/politics/pennsylvania-judge-backs-trump-claim-in-case-over-mail-voting
Uusi laki siis voi olla osavaltion perustuslain vastainen, mutta äänioikeus on vielä tärkeämpi asia. Lain korjaaminen ei voi siis viedä ääniltä oikeutusta. - Anonyymi
Ohhoh! Vai on punainen cnn puhunut jo tuolleen?
- Anonyymi
Pakko kai myöntyä, ettei mene uskottavuus täysin. Jos sitä on ollutkaan.
- Anonyymi
Sinulle voi tulla yllätyksenä, että monet pystyvät hakemaan tietoa suoraan lähteistä. Kuten esim. oikeuden julkisista pöytäkirjoista.
- Anonyymi
Tuomari Patricia McCullough julisti Pennsylvanian vaalit osavaltion perustuslain vastaisiksi.
Syynä tähän tuomioon ja määräykseen on Sean Parnellin ja Mike Kellyn jättämä syyte, jonka tuomari tutki ja totesi sen varmasti voittavan korkeimmassa oikeudessa.
Syytteen mukaan Pennsylvanian vaalit järjestettiin laittomasti postiäänten osalta. Pennsylvanian perustuslaki on hyvin tarkka siinä, ketkä voivat äänestää postilipukkeita käyttäen ja millä ehdoilla. Nyt kuitenkin Pennsylvanian kuvernööri ja valtiosihteeri ja vaalilautakunta veteli mutkia suoriksi täysin omin luvin ja perustuslain ohi - ja antoi lupia lähettää postiäänilipukkeita käytännössä kenelle tahansa. Tämä syyte tulee tuomarin mukaan täysin varmasti voittamaan korkeimmassa oikeudessa ja sen takia hän määräsi jo aiemmin kaikki toimet äänten hyväksymiseksi keskeytettäviksi, kunnes oikeus on käsitellyt Parnellin ja Kellyn syytteen.
Pennsylvanian kuvernööri Tom Wolf kuitenkin jätti tämän määräyksen noudattamatta ja naureskeli julkisesti, että tuomari myöhästyi ja äänet on jo hyväksytty.
Se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, vaan tuomari Patricia McCullough kertoi julkisesti, että hän antoi määräyksensä silloin kun Tom Wolf itse hänelle kertoi prosessin olevan vielä kesken. Ja tämän jälkeen McCullogh julisti tuomionsa asiassa ja määräsi, ettei äänten sertifoimista saa jatkaa missään tapauksessa ennenkuin vireillä oleva syyte on käsitelty ja joka hänen mukaansa tulee varmasti voittamaan oikeudessa.
Kuvio on selvä: vasemmisto ei välitä perustuslaista eikä muistakaan laeista yhtään mitään, vaan he laativat lennossa omia sääntöjään, tekevät omia julistuksiaan ja toimivat täysin omavaltaisesti - ja vasemmistomedia julkaisee näitä heidän laittomia päätöksiään ja sertifiointejaan ikään kuin ne olisivat millään tavalla päteviä. Tämä nähtiin jo isoina otsikoina kuinka Pennsylvania on jo sertifioinut tuloksen. Se on nyt osoittautunut jälleen vain yhdeksi monista valeuutisista ja laittomaksi julistukseksi.
Pennsylvanian tulosta ei ole laillisesti vahvistettu ja Pennsylvanian tuloksen tulee ratkaisemaan heidän omat lainsäätäjänsä (joista enemmistö on republikaaneja), joilla on lain mukaan yksin täysi valta päättää ketkä lähtevät osavaltiosta presidenttiä valitsemaan. He voivat lähettää valitsijat, jotka äänestävät Trumpin puolesta, koska ovat todenneet vaalien olleen vilpilliset. Juuri tällaista vallankaappausta varten on olemassa lait, joiden tarkoitus on suojella tällaiselta laittomalta yritykseltä.
Tätä samaa polkua on etenemässä myös Douglas Mastriano, palkittu sotaveteraani ja nykyinen senaattori. Hän järjesti Gettysburgin kuulemisen, jossa kuultiin kymmeniä Giulianin kokoamia todistajia ja todisteita. Mastriano on kova luu ja tottunut taistelija, joka on taistellut kommunismia ja muita radikaaleja ideologioita vastaan sodissa, joten hän ei pelkää taistella niitä vastaan kotirintamallakaan. Hän on ajamassa päätöslauselmaa, jossa jokainen republikaanilainsäätäjä joutuu äänestämään ja kantamaan vastuunsa - ja jolla valintaprosessi otetaan lainsäätäjien haltuun tässä tapauksessa, kun vaalipetos on täysin ilmeistä. Siihen on vuonna 1938 laaditun lain mukaan Pennsylvaniassa oikeus. Koko vaalitulos voidaan sivuuttaa ja republikaanienemmistö voi päättää ketkä lähtevät presidenttiä valitsemaan joulukuussa.
Samalla koko iso kuva tilanteesta on edelleenkin se, että Trumpin lakitiimi tekee töitä sen eteen, että laittomasti vaalit järjestäneet osavaltiot eivät saa laillisesti vahvistettua ääniään ja valitsijoitaan - tai että laskenta suoritetaan oikeasti uudelleen siten, että vain lailliset äänet lasketaan. Nyt tällaisia oikeita uudelleenlaskentoja ei ole osavaltiot kyenneet suorittamaan, vaan niissä on järjestetty erilaisia uudelleenlaskentateattereita, joissa samat laittomat kuoret käsitellään täysin samalla tavalla kuin aiemminkin. Eli todennäköisesti useimmissa osavaltioissa Trumpin lakitiimi päätyy ajamaan sertifiointien kumoamista - ja tulee siinä onnistumaan, jolloin kumpikaan ehdokas ei saa 270 valitsijaa 14.12. kokoontumiseen.
Tämä tarkoittaa sitä, että valinnan tekee tammikuun 6. kokoontuva kongressi, jossa presidentin valinnasta äänestettäessä jokaisella osavaltiolla on yksi ääni. Osavaltioita, joilla kongressin edustajissa republikaaneilla on enemmistö, on 31. Eli tuloksen arvellaan olevan 31-19 Trumpin hyväksi tammikuussa.https://oikeamedia.com/o1-148312 - Anonyymi
Miksi jotkut näkevät näin paljon vaivaa valeuutisten levittämisessä ja selittelyssä?
Taitaa olla koko identiteetti kiinni salaliittojutuissa.
Pitäisi hankkia muutakin elämää.- Anonyymi
Vasemmistotoimittajilla on koko elinkeino kyseessä. Siksi levittävät valeuutisia, lisäksi ovat sinisilmäisiä, ylhäältä annettujen totuuksien toistajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistotoimittajilla on koko elinkeino kyseessä. Siksi levittävät valeuutisia, lisäksi ovat sinisilmäisiä, ylhäältä annettujen totuuksien toistajia.
Tuo oli tyypillinen salaliittouskovaisen tapa keskustella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli tyypillinen salaliittouskovaisen tapa keskustella.
Niin juuri, kaikki heidän totuutensa ulkopuolella oleva tieto on salaliittoteoriaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli tyypillinen salaliittouskovaisen tapa keskustella.
CIA on itseasassa itse keksinyt käsitteen "salaliittohuuhaa" jolla se voi vesittää kaiken siihen kohdistuvaa kritiikin väittämällä että asia on "vain salaliittoteoria"
- Anonyymi
"... jonka tuomari tutki ja totesi sen varmasti voittavan korkeimmassa oikeudessa."
Voi lapset pienet sentään... eivät tuomarit anna missääm maassa etukäteislausuntoja kesken käsittelyn olevista asioista. Varsinkaan tuomarit eivät anna etukäteisarvioita siitä, miten jokin haaste menestyy mahdollisesti seuraavassa asteessa....
"myötähäpeä- Anonyymi
lapset pienet
myötähäpeä
mistä näitä sikiää
salaliittohuuhaa
populisti
mä tiiän nää jutut
foliohattu
se on vaan karkkirahaa
onks jollain vielä pelimerkkejä
sote
työvoimapula
vienti vaatii EU jäsenyyttä
me ei muuten pärjätä
maailma on niin palj iso pelottava paikka
olemme kokoontuneet tänne vapaaehtoisesti
olemme äänestäneet yhdessä
tuomarit ovat puolueettomia
lääkärit osaa asiansa
EU on vaan kauppasopimus
- Anonyymi
>>Syynä tähän tuomioon ja määräykseen on Sean Parnellin ja Mike Kellyn jättämä syyte, jonka tuomari tutki ja totesi sen varmasti voittavan korkeimmassa oikeudessa.>>
Tuo sanamuoto on ihan Oikeamedian itsensä keksimää. Olen selaillut amerikkalaisia medioita ja lehtiä läpi, enkä löydä sieltä mistään sellaista tuomari McCulloughin antamaa lausuntoa että "se kanne varmasti voittaa korkeimmassa oikeudessa".
Eivät tuomarit tuollaisia varmuuksia yleensä ennalta sano ja lupaa. Enkä ole McCulloughin sanomanakaan sellaista löytänyt.
Pitäisi jonkinlaisiin amerikkalaisiin lähteisiin Oikeamedian laittaa linkkejä, kun tällaisia väitteitä esittävät.
Ainoa linkki näyttää olevan yhden Youtube-höpöttäjän videolla kertomiin asioihin. Se ei ole oikein minkään arvoinen uutislähde, pitäisi olla hotain hiukan täsmällisempää. - Anonyymi
Voisikohan ennustaa, että Oikea Media tuhoutuu Trumpin mukana? Se on nyt ajanut itsensä marginaaliin, eikä kukaan lue sitä Bideinin aikana.
- Anonyymi
Säälittävää pistää kaikki munat samaan koriin. Oikeasta mediasta tuli munakokkelia, jos sillä nyt koskaan mitään uskottavuutta olikaan.
- Anonyymi
Trumpin kannattajien haaste nurin Pennsylvaniassa, pyrki riistämään äänioikeuden miljoonilta
Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump koki jälleen oikeustappion Pennsylvaniassa, kun korkein oikeus hylkäsi Trumpin kannattajien pyrkimykset kääntää äänestystulos mieleisekseen.
Republikaanit olivat kanteellaan halunneet, että vaa'ankieliosavaltiossa joko mitätöitäisiin postiääniä tai hylättäisiin kaikki äänet ja annettaisiin paikallishallinnon valita voittaja.
Tuomioistuin hylkäsi yksimielisesti kummatkin vaateista ja kuvaili jälkimmäisen olevan kummallinen ehdotus, jolla tuomioistuimen haluttiin riistävän äänioikeus 6,9 miljoonalta vaaleissa äänestäneeltä pennsylvanialaiselta.
Joe Biden voitti Trumpin Pennsylvaniassa noin 81 000 äänellä.- Anonyymi
"Pyrki riistämään äänioikeuden miljoonilta" ?
Olihan siinä vaihtoehtona lainvastaisesti ilman valvontaa avattujen postiäänien hylkääminen, mutta perustuslaki mahdollistaa, että annetaan paikallishallinnon valita voittaja.
- Anonyymi
Vetoomustuomioistuin hylkäsi Trumpin oikeustoimet Pennsylvanian vaalituloksen haastamiseksi
klo 23:54: Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin oikeustoimet kokivat jälleen tappion perjantaina, kun vetoomustuomioistuin hylkäsi Trumpin kampanjan yrityksen kyseenalaistaa Pennsylvanian osavaltion vaalitulosta.
Trumpin lakimiehet aikovat päätöksestä huolimatta tehdä vetoomuksen Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, vaikka vetoomustuomioistuimen tuomarit Philadelphiassa totesivat, ettei oikeustoimien väitteissä ole perää.
– Vapaat, rehelliset vaalit ovat demokratiamme elinehto. Syytteet epärehellisyydestä ovat vakava asia. Mutta vaaleista ei tule epärehellisiä kutsumalla niitä sellaiseksi, tuomari Stephanos Bibas sanoi oikeuden päätöksessä.
Oikeuden mukaan Trumpin lakimiehet eivät kyenneet esittämään tarvittavia todisteita syytteiden tueksi.
Alkuviikosta Pennsylvania vahvisti demokraattiehdokas Joe Bidenin presidentinvaalivoiton osavaltiossa.
Pennsylvania oli presidentinvaaleissa keskeinen vaa'ankieliosavaltio.
Tulosten vahvistamisten myötä Trumpin mahdollisuudet haastaa vaalituloksia oikeusteitse heikentyivät entisestään. - Anonyymi
Tuomari Patricia McCullough julisti Pennsylvanian vaalit osavaltion perustuslain vastaisiksi ja pysäytti sertifioinnin.
Joko vaalitulos rehellistetään ja valitsijamiehet menevät Trumpille.
Tai vaalituloksen kiistanalaisuuden vuoksi valitsijamiehet valtsee paikallishallinto
https://youtu.be/wMQ9a2mlsRw
Ei ole Trumpin lakitiimin aikaansaannoksia.- Anonyymi
Pennsylvania on certifioitu ja taputeltu.
- Anonyymi
Ja jälleen kerran presidentti Trump ja hänen konnamaiset republikaanipuolueen taustavaikuttajansa yrittivät syrjäyttää Pennsylvanian osavaltion äänestäjien kuun alussa pidetyissä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ilmaiseman tahdon, jonka mukaan Joseph Biden sai osavaltion vaaleissa yli 80 000 ääntä, ja sai näin olle 20 valitsijamiestä.
Pennsylvanian korkein oikeus hylkäsi jälleen lauantaina republikaanien kongressiedustaja Mike Kellyn ja hänen kollegoidensa kanteen, jossa vaadittiin Pennsylvanian jo virallistetun vaalituloksen hylkäämistä.
Oikeuden tuomari David N. Wecht kirjoitti loppulausunnossaan, etteivät kantajat ole pystyneet esittämään mitään todisteita väitteilleen postiäänillä toteutetusta vilpistä tai niiden väärinlaskennasta.
Donald Trump ja Yhdysvaltain republikaaninen puolue näyttävät pitävän pilkkanaan jopa demokraattisesti ja asianmukaisesti toteutettuja vaaleja, silloin kun heidän oma edustajansa hävisi, kuten Trumpille kävi Bidenia vastaan.
Trumpin kampanja on tähän mennessä hävinnyt jo 40 oikeuskäsittelyä eri asteen tuomioistuimissa, mikä kertoo omalta osaltaan Trumpin patologisen valehtelun mittakaavasta.
ttps://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007649629.html- Anonyymi
Oikaistaanpa oma kirjoitusvirhe po. "jonka mukaan Joseph Biden sai osavaltion vaaleissa yli 80 000 ääntä enemmän kuin Donald Trump".
- Anonyymi
Todistiko se ääntenlaskentakatko ja vaalitarkkailijoidn työn estäminen demokraattisesti ja asianmukaisesti toteutetuista vaaleista?
Kumoapa alla minuutilta 21:50 alkaen luetellut kaikki kymmenen vaalin omituisuutta (Washington Post'ista)
https://youtu.be/dhLYeXG1hgg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistiko se ääntenlaskentakatko ja vaalitarkkailijoidn työn estäminen demokraattisesti ja asianmukaisesti toteutetuista vaaleista?
Kumoapa alla minuutilta 21:50 alkaen luetellut kaikki kymmenen vaalin omituisuutta (Washington Post'ista)
https://youtu.be/dhLYeXG1hggNuo kymmenen kohtaa pitäisi jaksaa kirjoittaa tekstiksi.
Washington Post näyttää ne vain maksaneille tilaajille eli sinne ei saa linkkiä.
https://youtu.be/dhLYeXG1hgg kokoruututilassa näyttää ne suttuisina - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistiko se ääntenlaskentakatko ja vaalitarkkailijoidn työn estäminen demokraattisesti ja asianmukaisesti toteutetuista vaaleista?
Kumoapa alla minuutilta 21:50 alkaen luetellut kaikki kymmenen vaalin omituisuutta (Washington Post'ista)
https://youtu.be/dhLYeXG1hgg"Kumoapa alla minuutilta..."
Kumoapa sinä puolestasi alle minuutin väite, etteikö Saturnuksen kuudes kuu olisi juustoa. Niin, ja kaiken lisäksi Sinileima-Emmentalia.
Vaan kun ei se näin mene, kyllä se on väitteen esittäjä, joka LiirumLaaruminsa todeksi todistaa.
- Anonyymi
Pietarin tehdas ei näköjään vieläkään ole päässyt yli Trutinin tappiosta.
- Anonyymi
YLEn paukuttama Trump viha on uponnut erityisesti
suuriin ikäluokkiin
saulin ja EU sosialisti - tiimin toiveiden mukaisesti.
radio ruanda kylvi vihaa 4 vuotta siihen ryhmään - Anonyymi
Kyllä ylen uutisointi on järjen ääntä. Hullu pysyy hulluna helppoheikkinä, sille ei vaan mahda mitään.
Maailma saa edes hetken hengähtää.
Unkari ja Puola pitää vielä saada totalitarismin tieltä demokratian tielle. - Anonyymi
Myöhään vaalipäivän iltana Trump johti n. 100000 äänellä Wisconsinissa, n. 300000 äänellä Michiganissa ja n. 700 000 äänellä Pennsylvaniassa.
Syntynyt demokraattien paniikki ja laskennan keskeytys osoitti olevan vilppiä
Samoin republikaanien vaalitarkkailijoiden estäminen- Anonyymi
Mainitun paniikin jälkinäytös oli demokraattien kannalta säälittävä.
Ensinnäkin vaalituloksen vääristämiseen tarvittiin valmiiksi tehtyjä feikkiääniä niin paljon, että niitä kuskattiin 600 litran jäteastiassa ja paperipusseissa ja pahvilaatikoissa
Toisekseen feikkiäänet jokainen laskettiin monena, esim neljänä.
Kolme silminnäkijää kertoi miten ääni skannattiin moneen kertaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264678Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3013652TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.342682Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372619- 1442185
- 551996
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201871Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91564Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s31472Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi261428