Olen käyttämässä ekaa levyä e-pillereitä (meliane merkkiä) Levy on lopussa. Onko normaalia että rulee ruskeeta välivuotota, vaikka ei pitäis? Loppuuko se millonkaan vai pitääkö vaihtaa merkkiä?
MELIANE
Hmm..
1357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Itse olen syönyt Melianeja kohta kolme vuotta, joten ensimmäisestä levystä on piiitkä aika. Mutta muistelisin, että myös minulla oli alussa runsaampi valkovuoto kuin tavallista. (Se ruskea väri johtuu siitä, että se on ollut kohtuussa kauan) Välivuoto voi ilmetä myös vaikka on syönyt pillereitä pidemmän aikaa, mutta alussa se on tavallista.
Itselläni oli vain pari ensimmäisten kuukausien aikana tuota vuotoa, seuraavan kerran sitä tuli kun olin syönyt pillereitä 1½ vuotta.
Eli on ihan normaalia, ja koska olet syönyt vaik alle yhden liuskan pillereitä, ei kannata hätääntyä. Eikä tosiaankaan kannata heti vaihtaa pillereitä. Kultainen sääntö on, että kannattaa syödä eka paketti (3kk) ennen kun vaihtaa pillereitä. Siinä ajassa keho ehtii tottua pillereihin
T: K