... mutta ensimmäinen suuri epidemia puhkeasi ja havaittiin julkisesti Wuhanissa, Kiinassa. Tätä ennen oli jo viime vuoden lokakuussa kirjattu Italiassa huolestuttavia raportteja sikälisiltä kotilääkäreiltä vanhusten mysteeriristä kuolemista hengitysvaikeuksien vuoksi. Lokakuulta oli raportoitu ensimmäisistä tapauksista New Jerseystä USA:ssa sekä Ranskasta.
Kiina pystyi tehokkaimmin torppaamaan koronan massiivisen leviämisen ja nyt natohihhulit kiehuvat raivona kateudesta.
Korona levisi eri puolella maailmaa jo viime vuonna...
10
60
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä on kyllä totta. Korona on vanha pandemia joka alkoi reaalisoitua tunnetusti hitaille länsimaalaisille liian myöhään. Kiinalaiset puolestaan olivat vastatoimissa erittäin tehokkaita ja kovaotteisia. Tämä ei sovi länsimaalaiseen yltiöyksilöllisyyttä palvovaan mentaliteettiin. Ja kun Kiina myös onnistui on selvä että länsimaissa eliitti nyt raivoaa ja kiihottaa sikäläistä valtamediaa Kiina-vastaiseen vihakampanjaan. Ja hullut vähä-älyiset trumpistit kuljevat kuin mäyräkoirat valtamedian haluamalla tiellä: hau, hau, hau....
- Anonyymi
Persut on tyhmiä. Heitä valtamedia pystyy vedättämään vaikka he luulevat olevansa muka toisinajattelijoita.
- Anonyymi
Mitä ilmeisemmin viimeistään lokakuussa 2019 korona oli jo levinnyt Eurooppaan, USA:n itärannikolle sekä Kiinaan ja ensimmäiset kuolonuhrit oli jo todellut. Se todettiin pandemiaksi vasta tämän vuoden alussa.
- Anonyymi
Tätä salaliittoteoriaa tulee puoltamaan myös Timo Vuorensolan ja Renny Harlinin työn alla oleva kiinalaisrahoitteinen elokuva.
- toni.smolander
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006449924.html
Kuinka kaikki alkoikaan? Kiina otti harha-askeleita jo koronaviruskriisin alkuvaiheissa
Kiinan erehdykset saivat alkunsa jo ensimmäisten potilaiden kohdalla. Niitä kärjistivät poliittiset johtajat, jotka vitkastelivat riskien kertomisessa kansalaisille ja viivyttelivät päättäväisiä toimia tilanteen saamiseksi hallintaan.
OLI joulukuun 10. päivä, kun Wei Guixian, kalakauppias Wuhanin Hua’nanin torilla, alkoi tuntea olevansa sairas. Hän epäili vilustuneensa, käveli hakemaan apua pieneltä paikalliselta klinikalta ja palasi takaisin töihin.
Kahdeksan päivää myöhemmin 57-vuotias nainen makasi sairaalan vuoteella hädin tuskin tajuissaan. Wei oli yksi ensimmäisistä epäillyistä tapauksista koronavirusepidemiassa, joka on halvaannuttanut Kiinan ja ottanut pihteihinsä koko maailmantalouden. Virus on levinnyt ympäri maailmaa ja tartuttanut yli 100 000 ihmistä.
KUN lääkärit vihdoin varmistuivat Hua’nan-yhteydestä joulukuun lopulla, he määräsivät rouva Wein ja muut vastaavanlaiset potilaat eristyksiin ja hälyttivät esimiehensä. Kiinan viranomaiset kielsivät heitä kuitenkin kertomasta asiasta muille lääkäreille, saati sitten suurelle yleisölle.
Nämä asiantuntijat ja monet paikalliset lääkärit syyttävät hallitusta myös ihmisestä-ihmiseen-tartuntojen toistuvasta kiistämisestä tammikuun alkupuoliskon mittaan.
”Me tiesimme silloin, että hallitus valehteli”, eräs paikallinen lääkäri sanoi. ”Mutta me emme tienneet, miksi heidän piti valehdella. Ehkä he ajattelivat, että koko juttu voitaisiin pitää hallinnassa.”- toni.smolander
https://yle.fi/uutiset/3-10992996
Kiina on ponnistanut köyhästä kehitysmaasta supervallaksi – kommunistinen kansantasavalta täyttää 70 vuotta
Kiinan alkutaival henkilöityy puhemies Mao Zedongiin. Kiinaan perehtynyt tutkija nostaa Maon merkkihenkilöksi Stalinin ja Hitlerin rinnalle kaikessa, myös pahuudessa.
Miljoonia kuoli nälkään
Maon pyrkimykset luoda kommunistinen yhteiskunta olivat hyvin kalliita yrityksiä, myös ihmishengissä mitattuna. Noin 1950-luvun lopulta seuraavan vuosikymmenen alkuun kestänyt Suuri harppaus eteenpäin -kampanja oli Maon yritys viedä Kiina kommunismiin muutamassa vuodessa. Suuren harppauksen huippuvaiheissa kaikki yksityisomaisuus käytännössä takavarikoitiin.
– Kyseessä oli täysin mieletön tuotantokampanja, jossa kaikki kiinalaiset komennettiin tuottamaan yötä päivää, olipa tuloksena sitten runoja tai terästä.
Maa kuohui jälleen kulttuurivallankumouksessa
Muutama vuosi myöhemmin Mao palasi takaisin rytinällä. Vuonna 1966 käynnistyi kulttuurivallankumous, massiivinen maolainen kampanja, johon osallistui satoja miljoonia kiinalaisia.
Seuraavan vuosikymmenen väkivaltaisen kuohunnan aikana ihmisiä vainottiin ja "luokkaviholliseksi" epäiltyjä surmattiin.
Tarkoituksena oli feodalismin ja porvarillisuuden jäänteiden kitkeminen maasta sekä puhdistaa kommunistinen puolue sinne luikerrelleista kapitalismin tukijoista ja pettureista.
– Se oli käytännössä Maon suuri vastustajien puhdistus ja se levisi koko yhteiskuntaan. Miljoonat kuolivat ja taas kerran maa ajautui täydelliseen kaaokseen. 1960-luvun loppupuolella oltiin jälleen lähellä sisällissotaa, Paltemaa sanoo. - Anonyymi
toni.smolander kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-10992996
Kiina on ponnistanut köyhästä kehitysmaasta supervallaksi – kommunistinen kansantasavalta täyttää 70 vuotta
Kiinan alkutaival henkilöityy puhemies Mao Zedongiin. Kiinaan perehtynyt tutkija nostaa Maon merkkihenkilöksi Stalinin ja Hitlerin rinnalle kaikessa, myös pahuudessa.
Miljoonia kuoli nälkään
Maon pyrkimykset luoda kommunistinen yhteiskunta olivat hyvin kalliita yrityksiä, myös ihmishengissä mitattuna. Noin 1950-luvun lopulta seuraavan vuosikymmenen alkuun kestänyt Suuri harppaus eteenpäin -kampanja oli Maon yritys viedä Kiina kommunismiin muutamassa vuodessa. Suuren harppauksen huippuvaiheissa kaikki yksityisomaisuus käytännössä takavarikoitiin.
– Kyseessä oli täysin mieletön tuotantokampanja, jossa kaikki kiinalaiset komennettiin tuottamaan yötä päivää, olipa tuloksena sitten runoja tai terästä.
Maa kuohui jälleen kulttuurivallankumouksessa
Muutama vuosi myöhemmin Mao palasi takaisin rytinällä. Vuonna 1966 käynnistyi kulttuurivallankumous, massiivinen maolainen kampanja, johon osallistui satoja miljoonia kiinalaisia.
Seuraavan vuosikymmenen väkivaltaisen kuohunnan aikana ihmisiä vainottiin ja "luokkaviholliseksi" epäiltyjä surmattiin.
Tarkoituksena oli feodalismin ja porvarillisuuden jäänteiden kitkeminen maasta sekä puhdistaa kommunistinen puolue sinne luikerrelleista kapitalismin tukijoista ja pettureista.
– Se oli käytännössä Maon suuri vastustajien puhdistus ja se levisi koko yhteiskuntaan. Miljoonat kuolivat ja taas kerran maa ajautui täydelliseen kaaokseen. 1960-luvun loppupuolella oltiin jälleen lähellä sisällissotaa, Paltemaa sanoo.Menee sivuun aiheesta, mutta ansiokkaasti kopsattu...
- Anonyymi
>>Menee sivuun aiheesta, mutta ansiokkaasti kopsattu...
Tämä taas ei: Korona ei ole mikään uusi ja tuulesta temmattu virus vaan silkka kausiflunssa, ei muuta. Tai on tietenkin: peitetarina maailman laajuiselle finanssikriisille, joka iski jälleen kerran eikä enää otakaan hellittääkseen !
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16659966/talousromahdus-on-todellisuudessa-digi-ahkyn-kuolinkorinaa-
t. haans - Anonyymi
COVID-19:n juuret löytyvät jo 1970-luvulla. Mutta ilmeisesti vasta 2019 se alkoi sitten levitä ihmisestä ihmiseen.
- Anonyymi
Utahin monoliitin mukana tuli avaruudesta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883