Puhutaan lähetyssaarnaajista, joita kirkollamme on n. 60.000 ympäri maailmaa ja suomessakin n. 50.
Heidät erottaa katukuvasta siististä tummasta puvusta ja pienillä paikkakunnilla he ajavat polkupyörillä.
Ent. mormoni nimimerkki täällä kertoi kuinka hänen äitinsä leipoi piirakkaa pojille.
Totta on, että nuorille aina maistuu ruoka ja leipomuksetkin, onhan heillä todella pitkät päivät.
Mutta kyllä heillä pääasiana on aina evankeliumista kertominen.
Tiedän sen hyvin, kun oma poikani oli lähetystyössä Yhdysvalloissa ja hakiessamme häntä sieltä moni ystävällinen sisar kertoi kuinka oli pitänyt huolta ja "ruokkinut" poikaani.
Olen itse yrittänyt tehdä sitä samaa täällä kotonamme, ja meillä käy syömässä kerran viikossa lähetyssaarnaajat.
He tuovat mukanaan suloisen hengen ja on aina niin mukava jutella heidän kanssaan.
Toinen poikani on valmistautumassa omaan lähetystyöhönsä ja on koskettavaa seurata nuoren ihmisen vahvaa vakaumusta ja todistusta ja halua lähetä kertomaan evankeliumista juuri sinne maahan minne Herra hänet haluaa lähettää.
Kunnioitan lähetyssaarnaajia paljon ja niin olen huomannut että ihmiset kaikkialla maailmassa tekevät.
Ensimmäinen lähetyssaarnaajapoikani kertoi kuinka he joskus olivat kulkemassa oikealla pahamaineisella slummialueella ja törmäsivät ns. jengeihin , mutta nämä olivat vaan hymyillen tervehtineet lähetyssaarnaajia ja toivottaneet Jumalan siunausta ja kutsuneet veljikseen.
Olen sitä mieltä, että ihmisen mitta onkin siinä kuinka hän osaa arvostaa jonkun toisen vakaumusta ja kunnioittaa sitä vaikkei olisi itse aivan samaa mieltä asiasta.
Ja se ei tarkoita etteikö voisi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä , vaikka onkin eri mieltä, vaan se tarkoittaa sitä, että pystyy keskustelemaan toista loukkaamatta ja pilkkaamatta.
Siinä meillä ihmisillä on vielä pitkä matka kuljettavanamme mutta minä uskon että se on juuri ihmisen suuruuden mitta.
Heidät erottaa katukuvasta siististä tummasta puvusta ja pienillä paikkakunnilla he ajavat polkupyörillä.
Ent. mormoni nimimerkki täällä kertoi kuinka hänen äitinsä leipoi piirakkaa pojille.
Totta on, että nuorille aina maistuu ruoka ja leipomuksetkin, onhan heillä todella pitkät päivät.
Mutta kyllä heillä pääasiana on aina evankeliumista kertominen.
Tiedän sen hyvin, kun oma poikani oli lähetystyössä Yhdysvalloissa ja hakiessamme häntä sieltä moni ystävällinen sisar kertoi kuinka oli pitänyt huolta ja "ruokkinut" poikaani.
Olen itse yrittänyt tehdä sitä samaa täällä kotonamme, ja meillä käy syömässä kerran viikossa lähetyssaarnaajat.
He tuovat mukanaan suloisen hengen ja on aina niin mukava jutella heidän kanssaan.
Toinen poikani on valmistautumassa omaan lähetystyöhönsä ja on koskettavaa seurata nuoren ihmisen vahvaa vakaumusta ja todistusta ja halua lähetä kertomaan evankeliumista juuri sinne maahan minne Herra hänet haluaa lähettää.
Kunnioitan lähetyssaarnaajia paljon ja niin olen huomannut että ihmiset kaikkialla maailmassa tekevät.
Ensimmäinen lähetyssaarnaajapoikani kertoi kuinka he joskus olivat kulkemassa oikealla pahamaineisella slummialueella ja törmäsivät ns. jengeihin , mutta nämä olivat vaan hymyillen tervehtineet lähetyssaarnaajia ja toivottaneet Jumalan siunausta ja kutsuneet veljikseen.
Olen sitä mieltä, että ihmisen mitta onkin siinä kuinka hän osaa arvostaa jonkun toisen vakaumusta ja kunnioittaa sitä vaikkei olisi itse aivan samaa mieltä asiasta.
Ja se ei tarkoita etteikö voisi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä , vaikka onkin eri mieltä, vaan se tarkoittaa sitä, että pystyy keskustelemaan toista loukkaamatta ja pilkkaamatta.
Siinä meillä ihmisillä on vielä pitkä matka kuljettavanamme mutta minä uskon että se on juuri ihmisen suuruuden mitta.
Vastaukset 23
Vanhimmat
josta saadaan piirakoita leivotuksi. Muutaman vuorikauden majoituskin järjestyy. Lähetys tytöt olisivat minulle kyllä mieluisampia.
Onko tavallista, että vanhemmat vievät ja tuovat, sekä vartioivat lähetystyössä olevia lapsiaan?
Turust
Vanhemmat eivät "vartioi " lapsiaan jotka ovat lähetystyössä.
He eivät myöskään vie heitä kentälle , mutta halutessaan voivat hakea heidät kotiin , kun lähetystyöaika on ohitse.
Tätä tapahtuu aika harvoin, mutta meidän perhe halusi tehdä niin , ja samalla vierailimme poikamme lähetystöalueella mutaman päivän ajan tavaten seurakuntien jäseniä siellä ja myös niitä uusia jäseniä joita poikamme oli auttanut löytämään evankeliumin elämäänsä.
Se oli aivan mahtava kokemus jota en koskaan tule unohtamaan.
Nyt parhaillaan on kaksi niistä poikani opettamista ja kastamista nuorista miehistä omassa lähetystössään ja poikani on kirjeenvaihdossa heidän kanssaan.
Niin se menee eteenpäin. Sitä on ihana seurata.
Vielä siitä yhteydenpidosta perheen omiin lähetyssaarnaajiin -
Vanhemmat pitävät yhteyttä kerran viikossa kirjeitse ja joihinkin maihin nykyisin myös sähköpostilla, mutta vain kaksi kertaa vuodessa on sallittu puhelinyhteys; jouluna ja äitienpäivänä.
Tämä sen vuoksi että lähetyssaarnaaja pystyisi keskittymään paremmin työhönsä.
Kuten huomaat, ei voi "vartioida" kovin tarkkaan, mutta voi silti olla huoletta, sillä sitä varten on lähetysjohtaja ja hänen puolisonsa jotka tietävät ja seuraavat tarkalleen ettei mitään vahingollista tapahdu yhdellekään lähetyssaarnaajalle.
Lähetysjohtaja ja hänen vaimonsa ovatkin kuin toiset "vanhemmat" heille lähetystyön aikana ja ovat kyllä yhteydessä vanhempiinkin mikäli on terveys- ym. ongelmia.
Hyvissä käsissä pojat ja tytöt ovat joka tapauksessa.
Aina sitä vähän viisastuu kun uskaltaa kysymällä paljastaa tyhmyytensä.
Turust
tuostakin ylläolevasta selostuksestasi saa sellaisen käsityksen, että lähetyssaarnaaja-poikienne lähetystyösessio menee AINA täydellisesti putkeen. luulisi jonkun joskus tyrivän oikein perusteellisesti.
mites sellaisen pojan kanssa menetellään, jonka pääasia ei olekaan AINA evankeliumista kertominen. meneekö pappeus?
Oma kokemukseni on että lähikkärit on pääasiassa todella fiksuja ja omistautuneita lähetystyölleen. He ovat kohteliaita eivätkä tyrkytä väkisin uskontoaan.
Suomen kieli on heille TODELLA vaikeaa ja moni onkin tehnyt valtavan työn opiskellessaan sitä muutaman kuukauden ja aloittaen sitten työnsä täällä...Nostan siis olematonta hattuani!
MUTTA! Tunnenpa yhden pojan joka oli suomessa lähetystyössä ja käytti aikansa ainakin kirkon jäsenten kotona siihen että arvosteli edeltäjiänsä häpeilemättä. Osansa sai myös eurooppa -amerikkalainen kun oli. Täältä ostetut vaatteet olivat "eurotrashia" ja ruoka sai kiitosta jos sitä oli riittävästi ja se "täytti mukavasti"...
Oli aika pöyristyttävä kokemus! Siinä mietin että miten hän yleensä oli lähetystyössä? Kaikkihan tapahtuu pyhän hengen johdatuksesta ja tämä poika kyllä oli liian kypsymätön lähetystyöhön!
Suurin osa nuorista ovat todellakin olleet "suuria ihmisiä". He viettävät askeettista elämää omistaen sen evankeliumin julistamiselle, opiskellen sitä kokoajan lisää. Heillä ei ole televisiota tai edes radiota. Kotiin ei saa soittaa kuin jouluna ja äitienpäivänä .(muistaakseni..KOrjatkoon joku jos muistan väärin)
Sydäntä riipaisi se heidän koti-ikävänsä joskus.
Se on todellinen hengellinen intti =)
Mutta "kutsunnat" voisivat olla tiukemmat ettei sinne haeta ja päästäkin koska on eittämättä tapa mormoneille.
Minä tiedän tapauksen, jossa lähetyssaarnaaja meni kirkon jäsenperheen äitin kanssa sänkyyn. Avioero tuli, mutta perheen isä oli elämänsä loppuun asti uskollinen kirkossa. (taisi se muija olla melkoinen jakorasia muutenkin, ja vietteli sitten nuoren pojan...). Kaikki kunnia nuorille lähetyssaarnaajille, mutta muistetaan että ihmiset on ihmisiä.
Tuo oli aikas paha..No joo, totta...Meitä on niin moneksi. Kukin kompuroi tavallaan mutta jokainenhan me kompuroidaan!
Lähetyssaarnaajat yrittävät tosissaan elää oppien mukaan ja he ovat hengellisesti motivoituneita nuoresta iästään huolimatta.
Keskeyttämisprosentti on tosi mitätön ja yleisesti ottaen lähes kaikki suorittavat loistavasti lähetystyönsä.
Ed. viestissä kerrottuja asioita en ole kuullut tapahtuneeeksi koskaan.
Täytyy muistaa että ihmisiä kaikki on kuitenkin.
Ihmiset ovat ihmisiä. Kyllä ehdottomasti MAP-lähetyssaarnaajat ovat hienoja miehiä, mutta aivan samojen kiusausten alaisena kun muutkin saman ikäiset.
...ja mitä tulee tuohon kertomaani tapaukseen, niin se on kyllä aivan tosi juttu.
neljä lähetyssaarnaajaa syömässä! Me pyydämme heidä meille miltei joka pyhä. Meistä on kiva kun on niin monta pöydän ääressä.
He soittavat pianoa ja rumpuja ja kitaraa meillä käydessään ja sittten juttelemme paljon kaikkea mielenkiintoista.
mitähän te siellä oikein touhusitte keskellä yötä?
...
no kaipa jossakin ulkomailla lienee tapana, että talon emäntä istuskelee tietokoneen äärellä, kun syödään ja keskustellaan..
Olisipa ollut hirveää, jos olisin sattunut syntymään mormoniperheeseen. "Vapaaehtoinen" sitoutuminen kirkon toimintaan olisi tapahtunut 8-vuotiskasteessa. Ja sitten olisi tullut "vapaaehtoinen" lähetystyö, joka olisi minusta hirveintä mitä voisin kuvitella.
ihan oikeastikin on vapaaehtoinen. Ketään tuntemaani ei ole pakotettu lähtemään lähetystyöhön eikä jokainen tuntemani ikänsä kirkossa ollut poika olekaan lähtenyt lähetystyöhön eikä siitä mitään "haloota" ole noussut. Eli on vapaaehtoista.
Ja mitä tulee lähkäreiden mokailuihin, niin sattuuhan niitä. Mitä niistä sitten seuraa, niin se on aina tapauskohtaista. Jos oikein pahasti mokaa niin ainakin kotiinlähtö aika usein tulee. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurin osa elää kuitenkin ihan siivosti ja tekevät työnsä moitteettomasti.
No verrataan vaikka rippikouluun. Minun oli käytännössä pakko mennä, vaikkeivat vanhempani kiivaita luterilaisia olekaan. Toisaalta kaikki eivät menneet, mutta eipä ole kukaan niistäkään tapauksista haloota nostanut.
Tarkoitinkin niitä raukkoja, jotka käytännössä ovat joutuneet tekemään tuon "vapaaehtoisen valinnan". Vaikka rippikoulu oli vastenmielinen, lähkäriksi lähteminen olisi ollut katastrofi. Jokaisessa uskonsuunnassa on niitä, joiden lapsilla ei käytännössä ole mahdollisuutta valita. Olen siis onnellinen, että en sattunut syntymään sellaiseen morkkuperheeseen.
Lähetystyö on rankka kokemus mutta en epäile etteikö se niitä nuoria kasvattaisi.
Tiedän yhden tapauksen jossa lähkäri oli ihan vikapaikassa mutta kyllä hänkin jopa itse halusi lähetystyöhön.
Jopa minä mega-anti-morkku...heh... En usko heitä sentään pakotetaan lähetystyöhön, tai että olisin kuullut että jollain olisi ollut lähetystyössä ihan hirveetä...
Olisin omasta lapsestani ylpeä jos hän tekisi jotain vastaavaa.
Karsintaprosessi saisi olla tiukempi ettei laiteta päästään keskenkasvuisia maapallon toiselle puolelle.
>Olisin omasta lapsestani ylpeä jos hän tekisi jotain vastaavaa.
Juuri tuossa paljastuu se käytännön pakon siemen. Tunnen papin, joka ei olisi ollenkaan halunnut papiksi, mutta se vanhempien ylpeys...
Lue oikein! Sanoin JOS...Ymmärrätkö...JOS!!!!!
Ei tulisi mieleenkään pakottaa lastani ammatin, harrastusten tai vakaumuksen suhteen mihinkään...En sitäpaitsi edes ole mormoni!
Olen vaan nähnyt näitä nuoria toiminnassa ja olen heistä ylpeä..MIkä siinä nyt on niin vaikeata? En ole puhunut pakottamisesta yhtään mitään...
Voi tätä järjen riemuvoittoa taas!
Ihan vaan tiedoksi, että rima on nostettu eli seula on tarkempi valittaessa lähetyssaarnaajia ... joten kaikki halukkaat eivät edes voi päästä lähetystyöhön.
Kaikenlaiset eri sairaudet vaikuttavat siihen ja myös tietenkin motivaatio.
Lähetyssaarnaajat ovat todellakin nuorten valiojoukkoa ja he haluavat ennenkaikkea jakaa ja kertoa evankeliumista halukkaille.
Kirjoitin: Juuri tuossa paljastuu se käytännön pakon siemen.
Etkö todellakaan tiedä mitä tuo lause tarkoittaa? Sinun lastesi kohdallasi luultavasti jäisikin siemenen asteelle, mutta esimerkiksi tuon mainitsemani papin kohdalla ei. Hän on toiminut jo kolme vuosikymmentä ammatissa, jota hän ei itselleen halunnut. Siis ilman kutsumusta, mutta tulivathan vanhemmat onnellisiksi. Meidän poika on PAPPI.
Tuo oli siis esimerkki, mutta tiedän vakavampia ja lievempiä tapauksia.
Käytännön pakon aste riippuu monista tekijöistä, niin vanhemmista kuin henkilöstä itsestäänkin.
jos poika ei mene lähetystyöhön, niin silloin HÄNESSÄ ON JOTAIN VIKAA. Ja vetää häpeän perheensä ylle.
Ei kuitenkaan kaikki läheskään lähde lähetystyöhön, joten mitään tuollaista ei ajatella.... jos sinä ajattelet niin omapa on häpeäsi.
Kirkossa ihmiset kyllä antavat jokaiselle valinnan mahdollisuuden päättää omista asioistaan itse.
ja se on toisen tukemista että antaa päättää ja tukee sitä päätöstä sitten vaikka se olisikin kielteinen esim. lähetystyöhön lähtemisen suhteen.
Voi olla että joskus on ajateltu että on jotain vikaa jos ei lähde, mutta kyllä onneksi siitä on päästy pois ja kasvettu ihmisinä sen verran ettei se ole enää ainakaan yleistä.