Monesta sairaalasta kerrotaan, että influenssa on tänä vuonna iskenyt myös rokotettuihin.
Satakunnassa sairaalahoidossa on ollut 100 potilasta
Heistä viisi on tarvinnut tehohoitoa.
Viime viikolla Päijät-Hämeen keskussairaalassa oli hoidettavana runsaat 40 potilasta, nyt enää runsaat 30.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on ollut influenssan takia hoidettavana 34 aikuista ja 10 lasta. Kaksi lapsista on ollut tehohoidossa.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella hoidettavana on ollut 60 influenssapotilasta, joista kaksi tehohoidossa. Potilaat ovat olleet pääasiassa ikäihmisiä.
– Tehohoitoa vaativia potilaita oli viime vuonna enemmän ja nuorilla oli vakavia oirekuvia, mutta tämän vuoden virus tuntuu tuovan sairaalaan enemmän iäkkäitä ihmisiä.
https://yle.fi/uutiset/3-9383893
Satakunnassa sairaalahoidossa on ollut 100 potilasta
Heistä viisi on tarvinnut tehohoitoa.
Viime viikolla Päijät-Hämeen keskussairaalassa oli hoidettavana runsaat 40 potilasta, nyt enää runsaat 30.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on ollut influenssan takia hoidettavana 34 aikuista ja 10 lasta. Kaksi lapsista on ollut tehohoidossa.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella hoidettavana on ollut 60 influenssapotilasta, joista kaksi tehohoidossa. Potilaat ovat olleet pääasiassa ikäihmisiä.
– Tehohoitoa vaativia potilaita oli viime vuonna enemmän ja nuorilla oli vakavia oirekuvia, mutta tämän vuoden virus tuntuu tuovan sairaalaan enemmän iäkkäitä ihmisiä.
https://yle.fi/uutiset/3-9383893
Vastaukset 44
Vanhimmat
Missä eun tukipilari korona kuningatar, ei suorassa tv lähetyksessä jakamassa tilanne selvityksiä.
Sedu se täällä(kin) vauhdittamassa suomen koronatilanetta.
Miksi linkki noin vanhaan uutiseen?
Ei yksin kuolema.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0b2f3f3b-2fd6-4417-96b5-c73df59e344a
Olisko siksi, että vouhottajat ymmärtäisivät sairaalaan jouduttavan joka vuosi, ei vain pelkästään koronanuhan vuoksi? Eilenkin kuoli 150 suomalaista.
Kannattaa lukea tuo linkattu iltalehden artikkeli siitä, millaista on keväällä koronaan sairastuneiden elämä ollut sairastumista seuranneen viiden kuukauden aikana. Suosittelen edelleenkin välttämään sairastumista niin pitkään että rokotuksella saadaan korona nujerrettua.
Samanlaista kuin muihinkin kausinuhiin sairastuneilla.
– Ihan perusterveitä aikuisia on jouduttu lähettämään eteenpäin sairaalahoitoon keuhkokuumejälkitautien vuoksi.
– Tämä on juuri se hurja juttu influenssassa, että perusterve aikuinen, joka ei sairasta ikinä, onkin yhtäkkiä keuhkokuumekunnossa.
– Influenssaa on tullut vastaan sekä rokotetuilla että rokottamattomilla.
Vouhotus vain pahentaa tilannetta. Mutta kapitalisti hieroo innoissaan käsiään, kun saa myytyä huuhaata, kuten rokotteita, käsidesiä, pellenaamareja ja vastaavaa krääsää.
Pelolla johtaminen uppoaa tyhmään kansaan kuin veitsi vanhaan mummoon.
Tottakai jokainen syntynyt kuolee joskus mikä on täysin luonnollista, mutta sinun logiikkasi mukaan on ok jos kuolee vaikka ennen aikojaan arabin puukosta, pommin räjähdykseen tai koronaan. Ne on mielestäsi vain elämää?
Turhia koronakuolemia voidaan estää jos ihmisillä on vain tahtoa siihen.
Kyllä muiltakin tappavilta virustadeilta on järkevät ihmiset suojanneet itsensä ja lähimmäisensä ( HIV, Ebola, lintuinfulenssa ym.).
Millainen poliittinen aganda sinulla on vähätellä ko. sairautta?
Sun toimintsa on liian läpinäyvää ja siitä tuoksahtaa kokkari mädätys.
Kukaan ei kuole koronaan tai muihin kausinuhiin ennen aikojaan. Kausinuhiin ja muihin syihin kuolee ihmisiä, jotka kuolevat joka tapauksessa samoihin aikoihin. Koronaviruksen vuoksi kuolleiden mediaani-ikä on Suomessa ollut 84 vuotta. Suomalaisen odotettavissa oleva elinikä on noin 81,5 vuotta.
He, ketkä eivät uskalla koronahysteerikkojen aiheuttaman paniikin vuoksi hakeutua sairauksiensa vuoksi ajoissa hoitoon, kuolevat ennen aikojaan.
Normaalisti terveydenhuollon kapasiteetti on ollut Suomessa aina täydessä käytössä. Tänä vuonna, kiitos koronavouhottajien, lääkärit ja sairaanhoitajat ovat käytännössä joutuneet pyörittelmään peukaloitaan potilaspulan vuoksi.
Et ole kyllä millään muotoa kartalla. Vaimoni on lääkäri eikä väittämäsi pidä alkuunkaan paikkaansa!!!
Ota ittees niska perseotteella kiinni ja käy tarkastamassa tilanne HUS;ssa.
Keskustele siellä olavan hoitajan tai lääkärin kanssa omista näkemyksistäsi. Voi mielesi muuttua!
Aina voi mutuilla ja epäillä mutta totuus ei pala tulessakaan!
"Millainen poliittinen aganda sinulla on vähätellä ko. sairautta?"
Pyrin palauttamaan teidät hysteerikot takaisin maan pinnalle. Suomessa kuolee vuosittain kausinuhiin 500–2000 ihmistä. Korona on aivan tavallinen kausinuha muiden joukossa. Normaalisti vaan ei kausinuhien varjolla ole tapatettu parannettavissa olevia kansalaisia.
"Sun toimintsa on liian läpinäyvää ja siitä tuoksahtaa kokkari mädätys."
Siltä teidän koronahysteriaa lietsovien ja ylläpitävien toiminta todellakin vaikuttaa. Pyritään tekemään bisnestä pelottelemalla ihmiset ostamaan humpuukia, kuten käsidesejä ja pellenaamareita ja huuhaatestejä. Huumekauppiaiden edustajat houkuttelevat ihmiset puolestaan ottamaan vaarallisia rokotteita, jotka kustantavat veronmaksajille miljardeja euroja. Hyötyjä on kokoomuslainen.
Huumekauppiaiden edustajat tekevät myyntityötä isäntiensä tilauksen mukaisesti. Käytät siihen malliin huutomerkkejä, että taidat olla itsekin narkomaani.
Mikä+on+tämän+vähättelijän+amatti?
Ilm.+työtön+mielenterveydellisten+syiden+vuosi?
Skitsofreniaa+suku+pullollasn+mitä+lmeisemmin.
Tai+taidat+kuulua+siihen+1%;n+suomalaisiin+joilla+psykopatia?
Väität ihan pokkana et lääkärit on huumekauppiaita? Anna mun nauraa...
Huumeetko ovat vieneet lukutaitosi? Missä kohtaa on väitetty lääkäreiden myyvän huumeita? Kuinka hankit Suomessa "laillisesti" huumeita? Et ilman huumekauppiaiden edustajan kirjoittamaa ostolupaa.
Aloituksen uutinen on vuodelta 2017.
Miksi teette aloituksia vanhoista uutisista ja kirjoitatte kuitenkin ikäänkuin ne olisivat ajankohtaisia asioita?
Historia toistaa itseään. Koronanuhassa ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Koko vouhotus on niin sanotusti kaupallista paskaa.
Kysynkin: miksi koronanuhasta on haluttu tehdä tälläinen spektaakkeli, jolla tuhotaan kansanterveys pidemmällä aikavälillä?
Koronahysterian ylläpitäjillä tulee olemaan verta käsissään. Harvemmin vaan kapitalistia saadaan vastuuseen teoistaan.
Qanon salahömppä on säälittävien hörhöjen ulvontaa.
Miksi sitten maailmassa on PALJON koronaan KUOLLEITA jos kaikki on mielestäsi vaaratonta ja globalistien markkina häröilyä???
Anna yksikin järkevä vastaus!
Maailmassa on kuollut koronaviruksen vuoksi 3 prosenttia tänä vuonna kuolleista.
Miksi et RIEHU niistä 97 prosentista muuhun syyhyn kuolleista, joita on PALJON?
Miksi ei riehuta psykoppaatien sarjamurhista?
Olet näköjään kuullut argumentointitavasta, jota kutsutaan whataboutismiksi, suomennettuna mutkuttelu.
Löytyy googlettamalla hakusanoilla whataboutism mutkuttelu ja luetaan pahantahtoiseen retoriikkaan kuuluvaksi.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161512/VNK_11_2019_Informaatiovaikuttamisen vastaaminen_web.pdf
Toimiva linkki löytyy täältä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16676168/quotinformaatiovaikuttamiseen-vastaaminen--opas-viestijoillequot
Tietääkös aloittaja ettei turvavyökään pelasta?
Joka vuosi ympäri maailmaa ja suomessakin kuolee ihmisiä liikenteessä siitä huolimatta että ovat käyttäneet turvavyötä.
Rokotuksia ja suojamaskia välttävien kannattaa myös olla käyttämättä turvavyötä, koska senkään antama suoja ei ole aukoton.
Alkaa olla kyllä niin noloja noi teidän koronahysteerikkojen argumentit.
Turvavyön ja pellenaamarin ero on siinä, että toinen suojaa fyysisesti, mutta toinen vain henkisesti.
Näytäpä tieteelliset tutkimukset.
Reilusta tunnista voi tilastoida tarkkoja havaintoja kasvava määräisesti mönkiän michelin kumi laulaa koronan kiihdyttäessä.
Jos pelkästään Satakunnassa on noin paljon sairaalassa tavallisen influenssan vuoksi, niin miksei asiasta nouse isompaa haloota? On tuttua, että tavallisesta influenssastakin voi saada vakavia jälkitauteja.
Olen sairastanut sekä sikaflunssan että koronan, mutta alkuvuoden 2018 tavallinen flunssa oli ehdottomasti rankin. Korona meni itselläni lähes huomaamatta ohi, 2018 olin kovan kuumeen jälkeen puolikuntoinen viikkoja. Samoihin aikoihin olivat muuten Italian sairaaloiden teho-osastot tukossa.
"Monesta sairaalasta kerrotaan, että influenssa on tänä vuonna iskenyt myös rokotettuihin."
Ei kerrota vaan kerrottiin lähes kolme vuotta sitten. Silloin oli erilaiset influenssavirukset ja erilainen rokote.
Tämänvuotisen rokotteen vaikutuksesta ei ole vielä mitään havaintoja.
Parannettu potilas on huono business.
Sanoo Qanon hörhö.
Eli influenssa on iskenyt myös rokotettuihin ikäihmisiin, mutta lievempänä.
Kaikkien ikäihmisten kehot eivät enää pysty enää valmistamaan tarpeeksi vasta-aineita, vaikka heidät rokotettaisiin. Joskus on ehdotettu, että ikäihmisille annettaisiin isompi annos rokotetta.
Ei ole sen lievempi, mutta pakkohan se on jotenkin saada perusteltua turhat ruiskeet. Oireiden vähättely on pelkkää ilmaan heitettyä lässytystä, aivan kuten kuvitellut pellenaamareiden hyödytkin. Melua tyhjästä, jotta saataisiin myyntiä ylemmäksi.
Hyvin saa trolli aikaan "keskustelua" neljäkin vuotta vanhalla influenssauutisella. ; )
Joo, nyt muistan, että silloin oli liikkeellä A- ja B - influenssakantaa ja rokotteeessa oli vain toista influenssakantaa.
Kiitos, että huomautit vanhentuneesta artikkelista
Tietämätön levittää taas koronahysteriaa.
Nelivalenttinen influenssarokote antaa suojan sekä molempia A-viruskantoja että molempia B-viruskantoja vastaan.
Influenssavirusrokotteet ovat aina arvaus siitä, mitä tulevana kautena on leviämässä. Koronan osalta tehdään rokotetta paraikaa leviävään, influenssan osalta taas tehdään rokotetta sellaiseen jonka arvellaan leviävän.
Silloin kun arvaus menee väärin ei influenssarokotus tehoakaan kaikkiin liikkeellä oleviin viruskantoihin.
Tässä kovasti toivotaan että koronasta ei ole jo nyt leviämässsä sellaisia kantoja joihin rokote ei tehoa. Siksi minkkien joukkomurha Tanskassa.
Mutta oliko nelivalenttinen influenssarokote käytössä tämän vanhan artikkelin kirjoitusaikana?
https://stm.fi/-/kattavampi-influenssarokote-kayttoon-ensi-syksyna
Vuonna 2018 kuoli Suomessa influenssaan 436 henkilöä, joista yli 65-vuotiaita oli 415. Influenssa oli lisäksi myötävaikuttavana tekijä 264 kuolemassa.
Yhteensä influenssa mainittiin vuonna 2018 tasan 700 kuolintodistuksessa. Samana vuonna Suomessa kuoli yhteensä 54 524 henkilöä.
Influenssaan 2000-luvulla kuolleista 80 prosenttia on ollut yli 75-vuotiaita.
Muistutetaan tässäkin että uutinen on vuodelta 2017 eikä tältä vuodelta. Eli aloitus on valeuutinen kun se väittää käsittelevänsä tätä päivää.
Ei tehnyt tämänkään vuoden kausinuha poikkeusta. Kuolleiden määrä noussee haarukan 500–2000 alarajalle.
Ei välttämättä tule influenssan takia paljon kuolleita.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lahes-kukaan-ei-sairastanut-suomessa-influenssaa-tana-syksyna-vuosi-sitten-samaan-aikaan-taudin-sai-750/8001836
Nuha vie noin 500 hengen tänä vuonna.
Omilla aivoillaan ajatteleva tietää, että rokotteet ovat humpuukia.
Jännä että ihmiskunta ja muu luonto tuli aivan hyvin toimeen ennen huumetehtaiden piikkejä...