Jussi Halla-aho ja Riikka Purra vierailivat Ylöjärvellä 21.11.2020 paikallisen marketin edessä. Tapahtuma oli tietenkin koronakuriton, ei siellä kukaan kehdannut maskia pitää.
No, nyt Ylöjärvellä on kunnon koronaesiintymä. Yläkoulut siirtyivät etäopetukseen. Taisi Uudeltamaalta tulla mukana muutakin kuin vain hyviä uutisia.
Harmi, että politiikka ja terveys menevät näin ristiriidassa.
No, nyt Ylöjärvellä on kunnon koronaesiintymä. Yläkoulut siirtyivät etäopetukseen. Taisi Uudeltamaalta tulla mukana muutakin kuin vain hyviä uutisia.
Harmi, että politiikka ja terveys menevät näin ristiriidassa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Demarit vapauttivat jonkun tartunnan saanneen heidän joukkoonsa. Terroristien vanha sotataktiikka
Kiitos vinkistä, tuota täytyykin alkaa hyödyntää.
Todellakin uhka on niin suuri että meidän täytyy segregoida riskiryhmät pysyvästi.
Osaatko sanoa, miksi tämä terrorismin sotataktiikka on nyt tyystin loppunut koronan takia?
Ei ole terroritekoja ollut aikoihin.
Luulisihan itsemurhafatalistien nyt nimenomaan innolla hankkivan tautia ja lähtevän sitten pakolaiseksi tartuttamaan muita? Voiko olla, että nämäkin höyrypäät ovat nyt kiinnostuneempia tästä maallisesta elämästään kuin Paratiisin iloista?
Ylöjärveläisille tsemppiä. Kenenkään ei pitäisi joutua kärsimään persuista.
Öööh. Ei ne kyllä ole loppuneet. Vastahan Ranskassa puukotettiin ihmisiä kirkossa ja Itävallassa amuskeltiin.
Nyt tarkkana siellä kotisohvalla ;D
Näistä esimerkeistäsi kumpikaan ei ole koronan levittämistä.
Sinä puhuit terroriteoista. Kyllä minä olen ihan riittävän tarkkana. Terroria on monenlaista. Sairauden tartuttamisella uhkailua sanotaan Bioterrorismiksi. Bioterrorismin ja biosodan käynnin vanhimpia menetlrmiä on niin sanottu kaivonmyrkyttäminen, missä kaivoon heitetään joku sairauteen kuollut eläimen raato.
Jämsässä paukkuvat vasarat. Yli 150 vasaraniskua vanhan hampaattoman, enemmän kuin hiukan hassahtaneen persuhölmön päähän ja vartaloon.
Ei ole väkivallan käyttö mitenkään vieras politiikan väline entisille ja nykyisille Perussuomalaiset puolueelle, siis persupölhöille ja persujen ylimmälle astelle, sitä edustavat idioottipersut!
Supon on syytä olla huolissaan. Me rehelliset ahkerat maamme rakentajat emme totisesti kaipaa äärioikeistolaista terroria, sellaista kuten Lapuan liikkeen aikana oli.
Perussuomalaisille, kaikille idiooteille pölhöille ja muuten hassahtaneille: ->Lapuan liike sai loppunsa Mäntsälän kapinaan.
Minä puhuin koronasta. Sinä tartuit aseellisiin esimerkkeihin.
Internet on omiaan kaivonmyrkyttämiseen, niin moni palsta on pilattu myrkyllisillä ajatuksilla.
No niin! Persuista ei siis ole kuin haittaa! Onko tuokin sitä maaseutuvastaisuutta! Tartutetaan koronaa!
Tarjoilija käyttää kaikkia keinoja maaseudun tuhoamiseen!!!!
Kassatyttöhän toi taudinkantajia suomeen lentokonelasteittain.
2020/400
Vasemmisto tietää vastuunsa, mutta ei ota sitä, koskaan , EI koskaan.
Mitenkäs 2015/35000?
No niin! Vasureista ei siis ole kuin haittaa!
Onko tuokin sitä maaseutuvastaisuutta!
Tartutetaan koronaa!
Hassua. Olin paikalla ja lähes kaikilla oli kasvomaskit.
Minkä takia tällaista avauksen paskaa saa täällä esittää?
Eipä ollut kuin muutamalla maski. Paikalta otetuista kuvistakin sen näkee.
Avaaja: Oltiin sitten paikalla eri aikaan. Voihan se olla että tilaisuuden alussa joku piti maskeja. Itse menin ohi ja kävin kaupassa. Siinä se porukka seisoi tiiviissä nipussa.
Jussi ja Purra öyhöttivät niin että sylki roiskui ja korona levisi.