Suomessa syntyvyys laskee. Miehet eivät halua maksajan roolia

Anonyymi

Suomessa yhä Pohjoismaiden matalin syntyvyys


Syntyvyyden lasku on Suomessa ollut suhteellisesti kaikista Pohjoismaista jyrkintä vuoden 2010 jälkeen.
Suomen syntyvyys on edelleen Pohjoismaiden matalin, Tilastokeskuksen raportista selviää.

Syntyvyys on ollut matalinta Suomessa vuodesta 2014 alkaen, ja syntyvyyden lasku on Suomessa ollut suhteellisesti kaikista Pohjoismaista jyrkintä vuoden 2010 jälkeen.

Syntyvyys laski vuonna 2019 kaikissa Pohjoismaissa paitsi Islannissa, jossa se nousi hieman.

Suomen osalta kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna alle 1,4. Luvussa oli kuitenkin havaittavissa eroja kaupunki- ja maaseutualueiden välillä. Maaseutualueilla syntyvyys on selvästi korkeampaa kuin kaupunkialueilla.

Naisten kokonaishedelmällisyysluku oli kaupunkialueilla viime vuonna 1,29 ja miehillä puolestaan 1,25. Maaseutualueilla naisten luku oli 1,73 ja miesten 1,42.

Vanhempien koulutustaso vaikutti myös hedelmällisyyslukuun. Viime vuonna syntyvyys oli korkeampaa ihmisillä, jotka olivat vähemmän kouluttautuneita.

Kokonaishedelmällisyysluku tarkoittaa lapsimäärää, jonka ihmiset saavat keskimäärin elinaikanaan.

Miehet eivät enää halua monen kymmenen vuoden velkavankeuteen, joka seuraa lasten hankkimista.

Avioeroissa lähivanhemmuus annetaan naiselle ja mies joutuu maksamaan liian suuret elatusmaksut entiselle vaimolleen.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole katkera, mutta kuitenkin

      Viikonloppu - isä

    • Anonyymi

      Kukaan tervepäinen mies ei tee lapsia enää Suomeen. Muijat pumpauttakoot itseään tummilla tulijoilla, mutta niiltäpä voikin olla vaikeampaa saada elatusmaksuja ulos.....

      • Anonyymi

        Elatusmaksuja ei tarvita, jos äidin uusi suomalainen mies elättää tummien tulijoiden lapset.


    • Anonyymi

      Kaikkein kauhiampia ovat semmoiset yksinhuoltaja - äidit, jotka eivät vaadi lasten isiltä mitään avustuksia. Sitten uuden miehen pitäisi elättää toisen lapsi.

    • Anonyymi

      Lapset ovat liian vaikeita ja aikaavieviä.
      Ei kaikkien tarvitse lapsia tehdä.

    • Anonyymi

      Syntyvyyden väheneminen ei ole tullut yllätyksenä, koska siihen on globaali trendi. Mutta ajankohta sille on mielenkiintoinen. Toisen tilaston mukaan juuri 2010-luvulla mielenterveyden ongelmat ovat työelämässä suurin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Näillä lienee jokin yhteys.

      • Anonyymi

        Joo, mutta Euroopan tai ylipäätään maissa joissa valkoiset ovat vielä (toistaiseksi) enemmistönä hedelmällisyysluku on laskenut kauan aikaa sitten alle väestön uusiutumisen rajan. Valkoisten määrä siis laskee. Esim. Somalien määrä kasvaa Maailmassa, vaikka heidän hedelmällisyyslukunsa olisi laskenut seitsämästä neljää.
        Somaleja oli v. 1950 n. 2 miljoonaa ja nyt n. 18 miljoonaa Maailmassa.
        Luvun pitäisi olla n. 2,1 naista kohti että väestön määrä pysyisi samana.
        Naisten hedelmällisyysluku on tärkeämpi kuin miesten. Vaikka jossain kriisitilanteessa miehistä olisi kuollut 90%,pystyisivät loput miehet siittämään naiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mutta Euroopan tai ylipäätään maissa joissa valkoiset ovat vielä (toistaiseksi) enemmistönä hedelmällisyysluku on laskenut kauan aikaa sitten alle väestön uusiutumisen rajan. Valkoisten määrä siis laskee. Esim. Somalien määrä kasvaa Maailmassa, vaikka heidän hedelmällisyyslukunsa olisi laskenut seitsämästä neljää.
        Somaleja oli v. 1950 n. 2 miljoonaa ja nyt n. 18 miljoonaa Maailmassa.
        Luvun pitäisi olla n. 2,1 naista kohti että väestön määrä pysyisi samana.
        Naisten hedelmällisyysluku on tärkeämpi kuin miesten. Vaikka jossain kriisitilanteessa miehistä olisi kuollut 90%,pystyisivät loput miehet siittämään naiset.

        Niin, mitä merkitystä on sillä, että valkoiset vähenevät ja somalilaiset lisääntyvät? Ei mitään.

        Vai pelkäätkö mustaa miestä??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mitä merkitystä on sillä, että valkoiset vähenevät ja somalilaiset lisääntyvät? Ei mitään.

        Vai pelkäätkö mustaa miestä??

        Katso millaista infraa kykenevät ylläpitää. Taitaa maailma mennä takaisin kehitysmaatasolle kun eihän nuo osaa mitään teollista ja osaamista ylläpitää.


    • Anonyymi

      Halla-aho on siis tähänkin syyllinen kutsuttuaan 2015 matuarmeijan Suomeen!!!

      • Anonyymi

        Sipilän ja Orvon touhuja oli kyseinen asia.


    • Anonyymi

      Naiset eivät halua lapsia persumiesten kanssa.

    • Anonyymi

      On lottovoitto miehelle joka ei lisäänny, eikä samalla joudu perhehelvetistä ikuiseen oman elämänsä mitätöimiseen, sillä ero tulee väistämättä joka toiselle parille.

      Miksi pitäisi parhaat vuotensa uhrata hormoonien vietäviksi, kassit voi tyhjentää ilman liittoakin ja kaikki voittaa. Yhteiskunta ja poliitikot saavat haluamiaan mamuja lisää ja suomalasiet kuolevat sukupuuttoon aivan kuten halutaankin!

      Suomi on jo rappiomaa missä ei ole edes nykypolvilla tulevaisuutta joten tulevaisuutta ei ole enää kellään kantiksella. On myös ympäristöteko olla tekemättä kärsiviä suomalaisia maahan joka on jo menetetty niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

      Rappio Suomen saarna päättyy.
      Amen

    • Anonyymi

      Tuhkamunia suurin osa miehistä kun laukeamisen hetkellä tulee letkusta pelkkää pölyä. Naapurin hedelmällistä poikaa olen käyttänyt siemennyshommissa kun ukolla ei toimi vehkeet.

      • Anonyymi

        Älä sitten valita kun raahaavat sinut vokkiin raiskattavaksi...


    • Anonyymi

      Ennemmin miljoona siittiötä käteen kuin centtiäkään elatusmaksuihin...

      • Anonyymi

        Sinunkin tapauksessasi ainoa syyllinen mahdollisiin elatusmaksuihin on omien korviesi välissä sijaitseva typeryys.


    • Anonyymi

      Taas täällä oikein huokuu tuo persujen suuri isänmaallisuus. Miksi teillä on aina kaikki päin perssettä?

    • Anonyymi

      Aloituksen osuva huomio MAKSAJAN ROOLISTA on juuri se tekijä, joka estää suomalaisen oppineemman ja omillaan toimeentulevan miehen ottamasta niskoilleen sellaista taakkaa, joka lapsen tekemisestä taloudellisesti koituisi.

      Naiset lähtevät kuitenkin aina etsimään sitä vihreämpää ruohoa, joten naisen luotettavuus on täysi nolla.

      Tilanne johtaa siihen että lapsia tekevät varattomat ja hulttiot, jotka jättävät maksamisen yhteiskunnan harteille. Senhän jo tiedämmekin minkä värisiä Suomessa ovat ne, jotka eivät mitään tee.

      Oppimattomimmat ja työttömät hulttiot tekevät lapsia kupatakseen lasten kautta rahaa KELAsta.

      Lastentekeminen on alemmantasoisille hulttioille tulonlähde. Parempiväki joka joutuisi itse maksajaksi ei "leikkiin" ryhdy.

    • Anonyymi

      Lapsia tulee alemmantason väelle paljon, ja parempi väki, kultalusikat suussaa, niitä on vähän.

    • Anonyymi

      Koska vihervassut ja koko valtiovalta suosii ainoastaan muita kuin omaa kansaa, niin tee siinä sitten lisää jälkikasvua.

      • Anonyymi

        Tämä lienee heidän tarkoituksenaan että saisivat väestön vaihdettua.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2062
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1280
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      277
      1137
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      132
      1041
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      857
    Aihe