13 tunnin vuorossa minulla oli auto liikkeellä yhteensä ainoastaan 3h 17min. Tietenkin taukoja oli tunti eli oikeastaan 12 tunnin aikana. Aiemmin mentiin ehkä tuplat, en kylläkään koskaan ennen ole älykellolla mitannut liikkumista. Eihän kello tiedä, että mennään autolla.
Kuinka monta tuntia tuli ajettua
Anonyymi
2362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Itsellä auto oli Marraskuussa liikenteessä 284 tuntia joista 41 tuntia mittari päällä.
Revi siitä.
Missä korvessa noin voi olla. Tuohan on kahden kuljettajan tunnit, jos lepoaikoja noudatetaan. Ajoa alle tunti päivässä.
Ihan normi tilanne Helsingissä. Tolpalla saattaa hyvin vierähtää parikin tuntia,jonka jälkeen odotus monasti palkitaan 2 kilometrin kyydillä, jokus jopa 0,9 kilometrin rykäisyllä.
Kyllä huomaa että tällä palstalla kirjoittelevat ihan muut kuin taksiautoilijat.
Vain suhari on niin tyhmä ettei osaa pitää kiinni laillisista oikeuksistaan työelämässä. Tosin taksikuskin työ ei ole oikeaa työtä vaan pelkkää helppoa ja rentoa auton istuimella makoilua.
Suhari mainittu ja Jakomäessä kaikki hyvin?
Sinunhan se pitäisi tietää.
Autokatsastuksen hinnat ovat kyllä halventuneet viime vuosina.
Uberillä ajelin 10 tuntia ja ei ihan kauheasti ollut aikaa istuskella toimettomana kun keikkaa tuntui olevan kivasti. Perjantai illat on kivoja ajaa kun tulee kertoimia kovan kysynnän vuoksi.
Mulla oli Uberin sovellus viime Torstaina käynnissä 7-17 . Olin brändiautolla liikenteessä joten en voinut kuitata kyytejä. 8.30 tuli eka tarjous, seuraava n. Klo 10 . Iltapäivällä taisi huhuilla pari kertaa eli ei ehkä kuitenkaan se maailman paras pisnes.
Ajan aina lappiin, ja takaisin joka päivä, joten diesel on siten se ainoa vaihtoehto.
No ottaen huomioon, että asut Olhavalla niin ei sillä muutaman kilometrin kyydillä paljoa kannata kehuskella.
Taidat ajella poroja.
Maali näkyy normaalisti kello kahdessatoista, ja toisinaan on !
Miksi laiskottelit suurimman osan työajastasi? Olitko huoltoasemalla jauhamassa p*skaa ja syömässä hillomunkkeja?
Ei ollut asiakkaita ruuhka-aikojen ulkopuolella, joten turha turhata aikaa tolppah*****a.
Tuo on vain laiskan kuskin tekosyy. Ahkera ja osaava kuski löytää aina asiakkaita.
Varsinkin arkiöinä ahkeruus korostuu, kun kaupungilla liikkuu 2-3 kertaa enemmän takseja kuin jalankulkebia ihmisiä. Ahkera kuski tiirikoi kerrostalon rappukäytäviin ja asuntoihin muiluttaen nukkuvat asukkaat ylimääräisille taksiajeluille. Laiskat syököön munkkeja tolpilla/huoltoasemilla.
Juuri noin toimii ahkera ja osaava taksikuski.
Ei autossa istuminen ole liikkumista vaan lojumista.
Liikkuminen on ihmisen fyysistä liikkumista, ei paikallaan lojumista. PISTE.
mina aja koko paiva ja raha tule kateinen. sumalainen ei osa aja ja ei sa raha.
ahmed ala sinna vie enaa minun asiakas. sinä etsii omat asiakas.
kuka sano mita ola tyhma suomalainen