Olen tähän ikään saakka asunut aina vuokralla sen vaivattomuuden vuoksi. Jos alkaa joku tympimään, eikun kämppä vaihtoon. Lisäksi etuna on ollut pitkät kuumat suihkut, jotka jäävät nyt vesimittareiden vuoksi historiaan vesimaksun tullessa. Muutenkin kulut ovat kasvaneet järjettömiksi ja laskeskelin, että oman kämpän ostaminen tulee halvemmaksi, joten ajattelin sellaisen hommata. Löysinkin yhden todella lupaavan asunnon keskustasta järven rannalta. Nyt vaan selvittämään, että asunnossa on kaikki niin kuin pitääkin ja eikun muuttamaan.
Suomessa on muuten Euroopan kalleimmat vuokrat.
https://yle.fi/uutiset/3-11662307
Asutteko vuokralla vai omassa asunnossa?
89
125
Vastaukset
- Anonyymi
Olet siis niitä joiden lotrailuja minun pitää rahoittaa.
Kyllä, häpäeilemätön sellainen. Annan kuuman veden valua 10 min ajan 😁. Mutta nyt se tulee olemaan historiaa, kun kulutuksen mukaan laskutetaan.
- Anonyymi
Höpsistä. Kulutuslukemat eivät paljon heilahtele. Joku kymppi vuodessa. Kun se jaetaan koko yhtiöön, niin se on mitätäntä, verrattuna vesimittarien uusimiskuluihin joka 10. vuosi ja laskutuksesta aiheutuvaan säätämiseen, joka maksaa yhtiölle. Lisäksi mittarin elinkaaren välillä, pitää yksittäisiä mittareita uusia ja se vasta maksaakin.
- Anonyymi
Omassa asunnossa.
- Anonyymi
Ei ole varaa valita, pakko vuokralla missä on vain halvinta asua.
- Anonyymi
Asun omistamassani asunnossa ja velkaa ei ole yhtään. Ehkä tyhmää näin kun vuokraa saisian 900 euroa kuukaudessa, nettona 670 euroa kuukautta kohden maksettuani 30 prosenttia(!!!) pääomatuloveroa.
Pääomatuloveroa pitäisi laskea ylimmän ja keskimmäisen desiilin osalta tai anakin keskimmäisen desiilin osalta ainakin 20 prosenttiin, ylintä voisi leikata rajummin mutta se pätee vahevemmin Suomea isompiin talouksiin.
30 prosenttia esimerkiksi vuokratuloista on murhaa ja haitantekoa kansalaisten vaurastumiselle mikä hyödyttäisi väestöä! Se on edelleen voimassa tänä päivänä piensijoittajille, ja ylin desiili menee turbon avulla ylemmäs ja ylemmäs. - Anonyymi
Hullua ostaa asunto. Sitä maksaa vuosikymmeniä.
- Anonyymi
Eikä sitä voi pakata mukaan jos pitää esim. työn perässä muuttaa.
- Anonyymi
Miten niin? Kun toisilla on kykyä hankkia asunto suoraan ilman velkaosuuta, missä on ongelma?
Hullua on maksaa vuokraa kun samalla kuukausivuokralla voisi kerryttää omistustaan jos hankkii velkaosuudella muuttovoittokunnasta..
Hullua on jumia vuokra-asuntoon ja valitella sitä mitä on itse on tehnyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä sitä voi pakata mukaan jos pitää esim. työn perässä muuttaa.
Jos pitää muuttaa ulkomaillle (koronan jälkeen) niin omistuksensa voi laittaa vuokralle ja tienata pääomatuloverosta huolimatta vaikka kalustettuna asuntona?
Omistusta ei pidä realisoida. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos pitää muuttaa ulkomaillle (koronan jälkeen) niin omistuksensa voi laittaa vuokralle ja tienata pääomatuloverosta huolimatta vaikka kalustettuna asuntona?
Omistusta ei pidä realisoida.Miksi puhut jostain ulkomaille menosta? Mitä v*ttua? Miten se liittyy siihen mihin vastasit?
Nykyajan työpaikat ei ole enää sellaisia, että olet 40 vuotta samassa työpaikassa ja ehkä vain remontin vuoksi pitää vaihtaa toimipistettä.
Nykyään työ- tai koulutuspaikkoja on muutaman vuoden aikana se 40 kappaletta eikä ne kaikki todellakaan ole saman mittaisia tai samassa paikassa Suomea. Se asunto on vain riippakivi, kun pakko kumminkin toisesta päästä Suomea vuokrata asunto lähempänä työ/opiskelupaikkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos pitää muuttaa ulkomaillle (koronan jälkeen) niin omistuksensa voi laittaa vuokralle ja tienata pääomatuloverosta huolimatta vaikka kalustettuna asuntona?
Omistusta ei pidä realisoida.En ikinä laittaisi vuokralle asuntoani. Kamala vaiva. Vuokralaiset ovat paskoja. Erittäin paljon ystävillä kokemusta asunnon vuokraamisesta.
- Anonyymi
Niitä asuntoja pitää ostaa viisi. Ne maksavat itse itsensä takaisin ja sitten ne voi myydä. Parasta on asua ensin itse asunnossa tai antaa alaikäisen jälkikasvun olla kirjoilla asunnossa 2 vuotta ja sitten vuokrata se. Silloin voitto on verovapaata.
Mikä hullu porsaanreikä, verovapaata! Aivan käsittämätöntä...
Aikoinaan myin osakkeeni ja jäin vuokralle tähän samaan asuntoon. Tavallaan olen suunitellut veron kiertoa sekä laittanut varallisuuden poikimaan.
Toki kaikilla ei ole varaa omistusasuntoon. Heillä ei juurikaan ole vaihtoehtoja. Haluan vielä ärsyttää rehupuntteja ja totean, että saan asumistukea juuri sinun verorahoistasi.
Itse en ole keksinyt asumistukea, eikä AY liikekkään ole sitä keksinyt (tiedoksi vain mukaporvareille)- Anonyymi
Ja sulla trollilla ei ollut järkeä sijoittaa (muka)omistamaasi osakeasuntoa, vaan myit sen ja nyt maksat vuokraa jollekin jokaon pitänyt omistuksestaan kiinni yli seuraavan asunnon hankkimista velkavivunkin avulla? Järkeä ei ole kommeneteissasi yhtään.
Mä en usko sua yhtään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sulla trollilla ei ollut järkeä sijoittaa (muka)omistamaasi osakeasuntoa, vaan myit sen ja nyt maksat vuokraa jollekin jokaon pitänyt omistuksestaan kiinni yli seuraavan asunnon hankkimista velkavivunkin avulla? Järkeä ei ole kommeneteissasi yhtään.
Mä en usko sua yhtään.Oli niin paljon järkeä hänen kommentissaan, että sinun tajunnallesi tuli vain error viesti kun yritit käsittää mistä puhutaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli niin paljon järkeä hänen kommentissaan, että sinun tajunnallesi tuli vain error viesti kun yritit käsittää mistä puhutaan.
Oliko liian vaikeaa ymmärtää lukemaasi viestiä jonka juuri luit? Ei hätää, lue lisää niin kyllä se lukemisen ymmärtäminenkin alkaa sujua. Tsemppiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sulla trollilla ei ollut järkeä sijoittaa (muka)omistamaasi osakeasuntoa, vaan myit sen ja nyt maksat vuokraa jollekin jokaon pitänyt omistuksestaan kiinni yli seuraavan asunnon hankkimista velkavivunkin avulla? Järkeä ei ole kommeneteissasi yhtään.
Mä en usko sua yhtään.Kaikki oli kyllä ihan tasan totta, mitä Timo tuohon kirjoitteli. Sinä olet uskomatta, koska Timon kirjoituksissa ei ole järkeä. Mietipä nyt oman logiikkasi sujumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki oli kyllä ihan tasan totta, mitä Timo tuohon kirjoitteli. Sinä olet uskomatta, koska Timon kirjoituksissa ei ole järkeä. Mietipä nyt oman logiikkasi sujumista.
Luepa ihan rauhassa uudelleen trollin kirjoitus ja vastaus sille.
Omaa omistusasuntoa ei kannata myydä kuin jossain korvessa missä työttömänä on pakkorako kun sitten pääsisi loisimaan asumistuen piiriin, ja siinä ei ole silloinkaan edes järjen hiventä.
Varallisuutta karttuu omistuksista. Sossutuet on laiskoille loisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luepa ihan rauhassa uudelleen trollin kirjoitus ja vastaus sille.
Omaa omistusasuntoa ei kannata myydä kuin jossain korvessa missä työttömänä on pakkorako kun sitten pääsisi loisimaan asumistuen piiriin, ja siinä ei ole silloinkaan edes järjen hiventä.
Varallisuutta karttuu omistuksista. Sossutuet on laiskoille loisille.Pointti oli että et usko, mitä timo kirjoitti. Se seikka että onko hänen toimissaan ollut mitään järkeä, on tietenkin ihan toinen asia, josta voidaan olla montaa mieltä.
Anonyymi kirjoitti:
Pointti oli että et usko, mitä timo kirjoitti. Se seikka että onko hänen toimissaan ollut mitään järkeä, on tietenkin ihan toinen asia, josta voidaan olla montaa mieltä.
Asunto-osakkeen hinta -30% ja sijoitustuotot 40% Niin tekikö timppa huonosti?
- Anonyymi
Trolli :)
- Anonyymi
Luithan jutusta myös sen syyn, miksi suhteellinen vuokramenojen osuus on Suomessa suurempi kuin muissa Euroopan maissa?
- Anonyymi
Luin jutun alkua että joku Maarit asuu Vantaan korvessa ja maksaa posketonta vuokraa asunnosta. En ymmärrä. Maaritin pitäisi hakea tuloihinsa suhteuttu asunto eikä valittaa ja ulista.
57-vuotias ihminen asuu liian kalliissa vuokra-asunnossa ja ulisee mediassa kun sossutuet ei riitä!
Sitä ollaan niin vantaalaisia junantuomia että olla ja pitää. Hevonkuusessa jossain motarien keskellä. :D Ja maksaa kahdeksan kertaa saman kuin mä vastikkeita omistusasunnostani täällä merinäköalasta nauttien. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin jutun alkua että joku Maarit asuu Vantaan korvessa ja maksaa posketonta vuokraa asunnosta. En ymmärrä. Maaritin pitäisi hakea tuloihinsa suhteuttu asunto eikä valittaa ja ulista.
57-vuotias ihminen asuu liian kalliissa vuokra-asunnossa ja ulisee mediassa kun sossutuet ei riitä!
Sitä ollaan niin vantaalaisia junantuomia että olla ja pitää. Hevonkuusessa jossain motarien keskellä. :D Ja maksaa kahdeksan kertaa saman kuin mä vastikkeita omistusasunnostani täällä merinäköalasta nauttien. :)Näin juuri käy, kun kommentoija ei pysty hahmottamaan yhtään omaa napaansa suurempia kokonaisuuksia tai edes ymmärtää lukemaansa. Mutta ei kaikki osaa, se on vain otettava tosiasiana tässä maailmassa. Pahinta tässä on se, että tämä nykyinen somemaailma vain vahventaa ymmärtämättöämien omia harhaluuloja maailmanmenosta, koska tekoäly on valjastettu pukkaamaan silmiemme eteen uutisia ja mainoksia oman nettikäyttäytymisemme perusteella. Maailmankuva muuttuu yhä kapeammaksi ja sen jälkeen kaikki muut tuntuvat olevan suureksi osaksi väärässä omine ajatuksineen ja näkemyksineen. Salaliittoteoriat uppoavat porukkaan kuin kuuma veitsi voihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin jutun alkua että joku Maarit asuu Vantaan korvessa ja maksaa posketonta vuokraa asunnosta. En ymmärrä. Maaritin pitäisi hakea tuloihinsa suhteuttu asunto eikä valittaa ja ulista.
57-vuotias ihminen asuu liian kalliissa vuokra-asunnossa ja ulisee mediassa kun sossutuet ei riitä!
Sitä ollaan niin vantaalaisia junantuomia että olla ja pitää. Hevonkuusessa jossain motarien keskellä. :D Ja maksaa kahdeksan kertaa saman kuin mä vastikkeita omistusasunnostani täällä merinäköalasta nauttien. :)Joko valehtelet lukeneesi jutun tai luetun ymmärtämisessä on ongelmia kun olet niin pihalla todellisesta maailmasta.
- Anonyymi
Vuokralla. Aina vesimittarit olleet asunnoissa.
- Anonyymi
Taitaa olla tähänkin maailman aikaan vielä järkevämpää maksaa itselleen kuin toiselle.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että täytyy olla tarkempi kuin ennen siitä mitä ostaa. Eli miettiä, onko asunto myytävissä myöhemmin. Jos ei aio myydä, niin miettiä käyttöarvoa ja tulevia kustannuksia. Ja voisko se olla vaikka vuokrattavissa, jos itse muuttaa pois.
Lainan antajakin on tarkempi, kaikkeen ei enää saa velkaa. Taloyhtiöilläkin on ongelmia saada lainaa peruskorjauksiin. Olen kuullut tapauksista, ettei taloyhtiöille ole enää lainaa myönnetty.
Käyt soittelemassa naapurien ovikelloa ja kuulostelet millaista porukkaa talossa asuu 😄 Myyjä ei varmasti kerro, jos muuton syynä on sekopäät naapurit. Saakohan annetuista varoituksista tietoa?
xLiner- Anonyymi
Niin ja asun omassa osakkeessa. Lainan olen maksanut pois jo ajat sitten.
xLiner
- Anonyymi
Ikuisesti oma hamaan loppuun asti? Tuo kuulostaisi jo hautapaikalta.
Onko teillä muuten jo oma varattu hautapaikka? Suurilla suvuilla on ja tietää jo oman paikkansa eläissään. - Anonyymi
Puolison omassa.
- Anonyymi
Se on loisimista
- Anonyymi
Köyhä asuu vuokralla, kulkee polkupyörällä reppu selässä. Varakkaat omassa ja ajaa autolla.
- Anonyymi
Rikkaitahan he ovat kun on vara maksaa.
- Anonyymi
Omassa asunnossa tottakai, todellakin. Eikä ole varaa asuakaan vuokralla, jos meinaa uudella mersulla ajella.
- Anonyymi
Suurimmalle osalle vuokralla asujista suurimman osan vuokrasta maksaa KELA.
Köyhän ei kannata omaa ostaa niin kauan kun tuo valtionapu on voimassa. Harva pääsee asumiskustannuksissa alle 300 euron vaikka omistaisi oman asunnon, se kun on raja jonka köyhät maksavat. KELA maksaa, asumistuki jo yli 2 miljardia euroa vuodessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimmalle osalle vuokralla asujista suurimman osan vuokrasta maksaa KELA.
Köyhän ei kannata omaa ostaa niin kauan kun tuo valtionapu on voimassa. Harva pääsee asumiskustannuksissa alle 300 euron vaikka omistaisi oman asunnon, se kun on raja jonka köyhät maksavat. KELA maksaa, asumistuki jo yli 2 miljardia euroa vuodessa.Omistusasuntoonkin saa asumistukea.
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omistusasuntoonkin saa asumistukea.
xLinerLopputulos köyhälle olisi melkein täysin sama.
Taloyhtiön tehdessä päätöksen parvekeremontista tai hiisien uusimisesta työkyvytön tai eläkelläinen voi olla lirissä. Mistä repiä 10 000 euroa ylimääräistä nopeaan rytmiin.
Niille jotka ovat työssä käyviä ilman KELA etuuksia on omistusasuminen ainut järkevä vaihtoehto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopputulos köyhälle olisi melkein täysin sama.
Taloyhtiön tehdessä päätöksen parvekeremontista tai hiisien uusimisesta työkyvytön tai eläkelläinen voi olla lirissä. Mistä repiä 10 000 euroa ylimääräistä nopeaan rytmiin.
Niille jotka ovat työssä käyviä ilman KELA etuuksia on omistusasuminen ainut järkevä vaihtoehto.Yhtiölaina. Maksat sitten yhtiövastikkeen kyljessä joka kk vaikka 10 vuoden ajan. Taloyhtiö neuvottelee pankin kanssa maksuajat. Tai voi sen kerrallakin maksaa.
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtiölaina. Maksat sitten yhtiövastikkeen kyljessä joka kk vaikka 10 vuoden ajan. Taloyhtiö neuvottelee pankin kanssa maksuajat. Tai voi sen kerrallakin maksaa.
xLinerTietääkseni yhtiölainaa ei kuitenkaan huomioida asumistuessa..?
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtiölaina. Maksat sitten yhtiövastikkeen kyljessä joka kk vaikka 10 vuoden ajan. Taloyhtiö neuvottelee pankin kanssa maksuajat. Tai voi sen kerrallakin maksaa.
xLinerVastike yhtiölaina on yhdessä melkein samalla tasolla mitä vuokra.
Yhtiölainaan ei saa KELA avustusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimmalle osalle vuokralla asujista suurimman osan vuokrasta maksaa KELA.
Köyhän ei kannata omaa ostaa niin kauan kun tuo valtionapu on voimassa. Harva pääsee asumiskustannuksissa alle 300 euron vaikka omistaisi oman asunnon, se kun on raja jonka köyhät maksavat. KELA maksaa, asumistuki jo yli 2 miljardia euroa vuodessa.Suurin osa vuokra-asujista ei todellakaan saa asumistukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastike yhtiölaina on yhdessä melkein samalla tasolla mitä vuokra.
Yhtiölainaan ei saa KELA avustusta.Paitsi että maksat asuntoa itsellesi. Voit aina realisoida omaisuutesi.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että maksat asuntoa itsellesi. Voit aina realisoida omaisuutesi.
xLinerTosiaan kerroin jo aikaisemmin. Realisoin asuntoni ja mikään ei muuttunut, paitsi sijoitusrahaa oli sata tonttua enemmän.
- Anonyymi
Idari kirjoitti:
Tosiaan kerroin jo aikaisemmin. Realisoin asuntoni ja mikään ei muuttunut, paitsi sijoitusrahaa oli sata tonttua enemmän.
Oliko kyseessä ns. käänteinen asuntolaina?
Toi olis aika hyvä vanhuuden turva, voisi laittaa omaisuutensa sileäksi ennen kuolemaansa eikä perikunnan tarvitse tapella perinnöstä.
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa vuokra-asujista ei todellakaan saa asumistukea.
Kyllä saa tilastojen mukaan.
Suomessa asumistukea maksetaan 2 000 000 000 euroa.
Laske montako taloutta sitä saa jos keskimääräisesti maksettaisiin 3000 - 4000 euroa vuodessa/talous. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä saa tilastojen mukaan.
Suomessa asumistukea maksetaan 2 000 000 000 euroa.
Laske montako taloutta sitä saa jos keskimääräisesti maksettaisiin 3000 - 4000 euroa vuodessa/talous.Vuokranantajillehan sitä maksetaan.. Pitäisi olla joku vuokrakatto.. ja pääomaverotus tuloverotusta vastaavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä saa tilastojen mukaan.
Suomessa asumistukea maksetaan 2 000 000 000 euroa.
Laske montako taloutta sitä saa jos keskimääräisesti maksettaisiin 3000 - 4000 euroa vuodessa/talous.Minä saan asuntotukea 21e/kk, eläkeläisen as.tuki. Elämäni ensimmäiset asuntotuet.
Olen ikäni asunut omistusasunnoissa (pari taloa, kolme osaketta ollut). Nyt asumme vuokralla ja pidän tässä vaiheessa tästä asumismuodosta.
On tietynlainen vapaus tulla ja mennä, muuttaa paikkakuntaa, milloin haluaa.
Ei ole kiinni asunnoissa.
Viimeinen talo meni kunnolla alehintaan, kun oli muuttotappio paikkakunnalla, pienehkössä kylässä.
Mutta raha ei ole koskaan ollut tärkeää elämässäni muuten kuin ruokaa vaan saa.
Ainoa lapseni kuoli nuorena ja perillisiä ei jää, sukukin on yhtä vaille mullan alla.
Eipähän ole huolta mihin perinnön jättäisi, kun tuhlaa itse kaiken elämän aikana, hyvin on onnistunut:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimmalle osalle vuokralla asujista suurimman osan vuokrasta maksaa KELA.
Köyhän ei kannata omaa ostaa niin kauan kun tuo valtionapu on voimassa. Harva pääsee asumiskustannuksissa alle 300 euron vaikka omistaisi oman asunnon, se kun on raja jonka köyhät maksavat. KELA maksaa, asumistuki jo yli 2 miljardia euroa vuodessa.Asumistuki on tulonsiirtoa rakennusten omistajille.
Vuokralla pienessä rempatussa mökissä 👌
Kantovesi ja puusauna 👍- Anonyymi
Kuulostaa hyvältä.
xLiner - Anonyymi
AnarkistiApostoli kirjoitti:
Kiitollinen saa olla 🙏
Olen katsellut survival-asumusta isolla tontilla, peltoa ja metsää, jo pidemmän aikaa.
Toimisi, vaikka yhteiskunta kaatuisi 😄
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Olen katsellut survival-asumusta isolla tontilla, peltoa ja metsää, jo pidemmän aikaa.
Toimisi, vaikka yhteiskunta kaatuisi 😄
xLinerKannattaa lukea hyötykasvikirjallisuutta, löytyy paljon mitä voi suuhunsa laittaa ihan pihaltakin ja terveysvaikutuksia paljon.
Pistäpä YouTubeen : Johan on venninen
Siinä aika sissi äijä 😅- Anonyymi
AnarkistiApostoli kirjoitti:
Kannattaa lukea hyötykasvikirjallisuutta, löytyy paljon mitä voi suuhunsa laittaa ihan pihaltakin ja terveysvaikutuksia paljon.
Pistäpä YouTubeen : Johan on venninen
Siinä aika sissi äijä 😅Olen mä noista lukenut, juu. Mummoni oli pula-ajan ihmisiä, hältä opin aikoinaan paljon. Etenkin se asenne 👍
Täytyy vilkaista joskus tuota sun vinkkiäsi.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Olen mä noista lukenut, juu. Mummoni oli pula-ajan ihmisiä, hältä opin aikoinaan paljon. Etenkin se asenne 👍
Täytyy vilkaista joskus tuota sun vinkkiäsi.
xLinerFaijan perintöä itselläni kalastuskirjat, sienikirjat ja hyötykasvikirjat.
Parempaa kuin raha 👍- Anonyymi
Ihana asumismuoto!
Bartakaweri kirjoitti:
Mitenkä peseydyt?
Kaivosta vesi, kantamalla saunaan ja siellä sitten oikeasti kylpeä 👍
Vuokranantaja toi uppopumpun vaan ehkä jossain välissä sellainen veivattava versio niin ei tarvitse sähköä käyttää ✌️
Muutenkin lämmintä vettä ei ole muuten kuin puuliedellä tai sähköisellä lämmittäen, saunassa sitten oma viritelmänsä minkä nimeä en muista 🤔 kukaan päällä kuitenkin se säiliöAnarkistiApostoli kirjoitti:
Kaivosta vesi, kantamalla saunaan ja siellä sitten oikeasti kylpeä 👍
Vuokranantaja toi uppopumpun vaan ehkä jossain välissä sellainen veivattava versio niin ei tarvitse sähköä käyttää ✌️
Muutenkin lämmintä vettä ei ole muuten kuin puuliedellä tai sähköisellä lämmittäen, saunassa sitten oma viritelmänsä minkä nimeä en muista 🤔 kukaan päällä kuitenkin se säiliöKiukaan
AnarkistiApostoli kirjoitti:
Kaivosta vesi, kantamalla saunaan ja siellä sitten oikeasti kylpeä 👍
Vuokranantaja toi uppopumpun vaan ehkä jossain välissä sellainen veivattava versio niin ei tarvitse sähköä käyttää ✌️
Muutenkin lämmintä vettä ei ole muuten kuin puuliedellä tai sähköisellä lämmittäen, saunassa sitten oma viritelmänsä minkä nimeä en muista 🤔 kukaan päällä kuitenkin se säiliöApua. Olen niin hienopylly, että varmaan kuolisin noin askeettisissa oloissa. Ehkä jos järvessä voisi peseytyä, mutta talvea en pärjäisi.
Bartakaweri kirjoitti:
Apua. Olen niin hienopylly, että varmaan kuolisin noin askeettisissa oloissa. Ehkä jos järvessä voisi peseytyä, mutta talvea en pärjäisi.
Ei tätä kyllä askeettiseksi voi sanoa, nautinnolliseksi pikemminkin 😄
Aiemmin oli vanha maatila vuokralla ja siellä nostin narulla ja ämpärillä vedet, vessana toimi myöskin ämpäri kun ulkohuussi oli aikamoisessa kunnossa 😄
Tämä on luxusta 🙏
Järvi on tuolla kun laskeutuu mäkeä alas n. 500 m, paikalliset keittävät kahvinsakin siitä vedestä kun on niin puhdasta 🙏
- Anonyymi
Köyhät ne näemmä täällä kehuskelee kun ovat jopa asunnon saaneet hankittua , säälittävää !
Riipuu vähän mistä sen asunnon on hankkinut. Mä saisin tän asunnon hinnalla kymmenen saman kokoista jostain pikku kunnasta..
- Anonyymi
Frouva kirjoitti:
Riipuu vähän mistä sen asunnon on hankkinut. Mä saisin tän asunnon hinnalla kymmenen saman kokoista jostain pikku kunnasta..
Jep. Niinhän sä kerroit
Omassa velattomassa omakotitalossa asun. Löytyisi joka viikonpäiväksi eri huone, jos pitäisin kaikkia lämpimänä, mutta näin talviaikaan on käytössä noin 7x7m tupakeittiö ja pari noin 15m2 huonetta.
- Anonyymi
On ainakin varastotilaa.
Bartakaweri kirjoitti:
Miten huolehdit, ettei pääse kosteus kylmiin huoneisiin?
En oikein mitenkään enkä muista että äitini tai isovanhempani olisi koskaan tehnyt sen kummempia 🙄 Tuplat ikkunoihin ja ovet kiinni. Kummasti on pari sataa vuotta pysynyt pystyssä ja sisäilman laatu on varsin hyvä.
Anonyymi kirjoitti:
On ainakin varastotilaa.
On joo, tosin en elä minkään tavarapaljouden keskellä (poislukien firmani myyntivarastot) eli pari huonetta on periaatteessa ihan tyhjänäkin. Joskus kun on aikaa niin voisi keksiä jotain hyötykäyttöä niille, esim rempata jonkinlaiseksi toimistoksi tai hengailutilaksi.
Itsekin osaan tehdä paljon, mutta tarvittaessa Bicky ja Make tulevat jeesimään sisätilaremontissa, näin he ovat luvanneet kun olen joskus ottanut aiheen puheeksi 🙂🙂🙂peris234 kirjoitti:
On joo, tosin en elä minkään tavarapaljouden keskellä (poislukien firmani myyntivarastot) eli pari huonetta on periaatteessa ihan tyhjänäkin. Joskus kun on aikaa niin voisi keksiä jotain hyötykäyttöä niille, esim rempata jonkinlaiseksi toimistoksi tai hengailutilaksi.
Itsekin osaan tehdä paljon, mutta tarvittaessa Bicky ja Make tulevat jeesimään sisätilaremontissa, näin he ovat luvanneet kun olen joskus ottanut aiheen puheeksi 🙂🙂🙂Ei juma repesin tuossa Bickyn ja Maken kohdalla 🤣
Bartakaweri kirjoitti:
Ei juma repesin tuossa Bickyn ja Maken kohdalla 🤣
Kuinkas nyt silleen? :))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Bicky kun näki ne pari tyhjähköä huonetta, missä mulla on jotain leffoja pahvilaatikoissa, polkupyöriä, jotain autojen sähköosia yms. niin hän alkoi huitomaan käsillään ja sanoi että "mä sain just ihan huikeen idiksen ja inspiksen lähteen, tohon tulee Rob Halford juliste, tohon Freddie Mercury taulu, tohon jelly-j**tikka-veistos jne..."
Jouduin häntä vähän toppuuttelemaan ja sanoin että katsotaan ihan rauhassa. Ennemmin vaikka joku Harrikka-aiheinen tai formula-aiheinen taulu tai juliste seinälle ja pöydälle ihan joku perus muovikukkanen jos sitäkään 😊
Jos olet ostamassa yhtiömuotoisesta asuntoa, niin lue yhtiöjärjestykset ja tilinpäätökset.
Ja sitten kämpän pinnat voi uusia, mutta ei sitä mitä sinne kuuluu, näkyy ja tuoksuu.
Asun omassa ja mun omistamissa asuu muutama muukin ihminen. Joten "viran puolesta" kehun vuokra-asumista oikein mukavaksi ja helpoksi vaihtoehdoksi. Niin kuin se onkin. Johonkin se kaikki raha kuitenkin menee, niin miksei sitten vuokraan.Onko ollut vuokralaisten kanssa vaikeuksia? Mäkin oon pitänyt joskus asuntoa vuokralla, mutta luovuin siitä hommelista hankalien vuokralaisten takia..
Frouva kirjoitti:
Onko ollut vuokralaisten kanssa vaikeuksia? Mäkin oon pitänyt joskus asuntoa vuokralla, mutta luovuin siitä hommelista hankalien vuokralaisten takia..
Ei kummempia vaikeuksia. Nuorten/opiskelijoiden kanssa voi olla sitä, että esim. musiikin kuuntelusta on ollut vähän sanomista naapureiden kanssa. Ja sitten kannattaa varmistaa, että perustalotekniikan käyttö on hallussa. Eli esim. viemäri menee tukkoon jos sinne laittaa mitä vaan.
Ja sitten esim. lapsiperheen kanssa on ihan yhdessä sovittu, että on fiksumpaa hankkia ensin rikkoutuneen pesukoneen tilalle uusi ja maksella vuokrat vähän myöhässä, koska mun talous ei niihin hajoa.
Ja mitä sitä tämmöinen setämies enemmän odottaa kuin että olisi vuokrat maksamatta. Sitten vaan menee ja sanoo, että nyt hame korviin kun loordi tuli perimään vuokrarästejä :Dscrg kirjoitti:
Ei kummempia vaikeuksia. Nuorten/opiskelijoiden kanssa voi olla sitä, että esim. musiikin kuuntelusta on ollut vähän sanomista naapureiden kanssa. Ja sitten kannattaa varmistaa, että perustalotekniikan käyttö on hallussa. Eli esim. viemäri menee tukkoon jos sinne laittaa mitä vaan.
Ja sitten esim. lapsiperheen kanssa on ihan yhdessä sovittu, että on fiksumpaa hankkia ensin rikkoutuneen pesukoneen tilalle uusi ja maksella vuokrat vähän myöhässä, koska mun talous ei niihin hajoa.
Ja mitä sitä tämmöinen setämies enemmän odottaa kuin että olisi vuokrat maksamatta. Sitten vaan menee ja sanoo, että nyt hame korviin kun loordi tuli perimään vuokrarästejä :DVai setämies.. Alkaako sun ikäs edes nelosella?
Frouva kirjoitti:
Vai setämies.. Alkaako sun ikäs edes nelosella?
Oliko sun hankaluudet, että vuokralaiset tuhosi kämppää vai ei vaan maksaneet?
Täällä maalla ei ole mitenkään itsestäänselvyys että kaikkiin asuntoihin saisi asukkaita. Tarkistan luottotiedot, mutta merkinnät ei ole mikään ehdoton este vuokraamiselle. Enemmän mä haluan ymmärtää miksi juuri kyseinen asunto ja asukas sopisivat toisilleen.scrg kirjoitti:
Oliko sun hankaluudet, että vuokralaiset tuhosi kämppää vai ei vaan maksaneet?
Täällä maalla ei ole mitenkään itsestäänselvyys että kaikkiin asuntoihin saisi asukkaita. Tarkistan luottotiedot, mutta merkinnät ei ole mikään ehdoton este vuokraamiselle. Enemmän mä haluan ymmärtää miksi juuri kyseinen asunto ja asukas sopisivat toisilleen.Yksi ei maksanut vuokria, tai aluksi maksoi kiltisti, muttamutta.. jne.. Toisen kanssa taas naapurit valittivat. Oli myös yksi hyvä vuokralainen, mutta tuo muutti pois.
Frouva kirjoitti:
Yksi ei maksanut vuokria, tai aluksi maksoi kiltisti, muttamutta.. jne.. Toisen kanssa taas naapurit valittivat. Oli myös yksi hyvä vuokralainen, mutta tuo muutti pois.
Sä tietysti sosialidemokratian ja syrjimättömyyden kannattajana pyysit kaikilta yhtä suurta vuokraa. Vaikka hyvälle asukkaalle olisi kannattanut vuokrata halvemmallakin ja ongelmatapauksille laittaa kunnon riskilisä.
- Anonyymi
Asun omassa kolmiossa. Ostin myös toisen asunnon ja remontoin ja myin sen voitolla. Tienasin 18 000 euroa.
Omassa asunnossa. Todennäköisesti tämä on se karhun viimeinen talvipesä josta ei sitten enää poistuta. Vähän nyt työtilanteesta riippuu lähdenkö ruuhkaisempan osaan maata vuokralle ja jätän tämän lapsille asuttavaksi. Palataan tänne sitten taas eläkepäiville.
- Anonyymi
Hyvä homma, jos lapset osaavat asua... ja hallitsevat korjaukset.
Olen vanhempieni omistamassa asunnossa vuokralaisena, ja koska olen ainoa perillinen, tulee minusta sen omistaja vanhempieni kuoleman jälkeen. Mulle sopivan kokoinen, ja keskellä asutuskeskusta palvelujen vieressä.
- Anonyymi
Aso-asunnossa ja tulen asumaan vastedeskin. Paras asumismuoto, kun haluaa hyviä naapureita ja tupakoimattomuutta.
- Anonyymi
Hyvät naapurit ja savuton taloyhtiö - ehdottomasti parhaat asiat. Sekä myös se, että helposti voi vaihtaa.
- Anonyymi
Olen suuri vuokranantaja. Puolet alueesta asuukin minun asunnoissani. Every business is every business.
- Anonyymi
Onneksi laittoivat ne vesimittarit! Törkeää lotrata veden kanssa turhaa, vielä paheksuttavampaa on läträtä kuuman veden kanssa.
Maailmalla puhdas vesi on harvinaisuus. Aasiassa ei tule lämmintä vettä keittiöön edes hienoimmissa asunnoissa. - Anonyymi
Köyhänä asun vuokralla lopun elämää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798