Hyvää itsenäisyyden muistopäivää kaikille suomalaisille

- tai ainakin kaikille niille, jotka vielä kokevat itsensä suomalaisiksi.
Helsingin Sanomissa silmieni eteen tuli juttu isänmaalliseuudesta. Toimittajat olivat kyselleet suomalaisilta ihmisiltä, mitä mieltä he ovat isänmaallisuudesta. Vastauksista käy ilmi, että liberaali höttö on uponnut varsinkin nuorten suomalaisten kalloihin. Antinationalistinen isänmaanvastainen "liberaali" globalismi on nielty purematta ja miettimättä. Epäisänmaallisuus on äärimmäisen ikävä asia koska se merkitsee ikäviä asioita tulevaisuudessa. Se merkitsee yhteiskunnan rappiota ja ristiriitojen kärjistymistä. Juuri kun satavuotiaasta itsenäisestä Suomesta on saatu toimiva ja kansainvälisessä vertailussa menestyvä valtio niin sitä aletaan repiä hajalle ja ajaa alas. Se on todella tyhmää. Menneiden sukupolvien ja vanhenevan vielä elävän sukupolven saavutukset eivät säily ellei nuori sukupolvi ja tulevat sukupolvet ota sen säilyttämisestä vastuuta.

Itse vanhenevaan sukupolveen kuuluvana tunnustaudun ja julistaudun entistä tiukemmin nationalistiksi. Näin teen vaikka nationalismia mustamaalataan ja panetellaan. Ei ole nationalismin vika, että sitä on väärinkäytetty ja edelleen väärinkäytetään. 2000 vuotta sitten eläneen juutalaisen, Jeesuksen, oppia, josta kristinusko kehittyi on myös aikojen saatossa käytetty hyväksi eikä se ole Jeesuksen eikä kristinuskon vika vaan väärinkäyttäjien. Ihmiset osaavat käyttää väärin ja vääristää ihan minkä tahansa kun he tavoittelevat valtaa ja ahnehtivat rikkauksia.

Nationalismi on kaiken modernin länsimaisen kulttuurin ehdoton pohja ja perusta. Nationalismi on luonut perustan demokratialle, oikeusvaltiolle, kansalaisoikeuksille, sosiaaliselle tasa-arvolle ja ihmisoikeuksille. Kristillinen lähimmäisenrakkaus toteutui vain yksilötasolla ja tavallisen kansan keskuudessa, kristityiksi itseään väittäneet hallitsijat ja yläluokkaiset ihmiset eivät olleet juurikaan pakanoita parempia, jotkut olivat pakanoita pahempiakin kun tekopyhyys pyhitti julmuuden. Nationalismi on tehnyt mahdolliseksi sen, että kristillinen lähimmäisenrakkaus voi toteutua myös yhteiskunnan tasolla. Kansallinen solidaarisuus mahdollistaa sen. Demokraattisen kansallisvaltion idea on, että valtio on vastuussa kansalaisistaan ka kansalaiset ovat vastuussa valtiostaan. Ristiriitoja säännellään ja yhteiskunnallisia eroja tasoitellaan. Jyrkkä eriarvoisuus pyritään estämään. Demokraattinen kansallisvaltio on näyttänyt voimansa. Se toimii kun siitä pidetään huolta. Demokraattinen kansallisvaltio ei ole kuvitelma, se ei ole utopia vaan konkreettista todellisuutta. Nationalismi, oikea eikä väärennetty nationalismi on kansallista solidaarisuutta, ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhdessä toimimista ja vastuun kantamista.

Näissä merkeissä vietän Suomen "itsenäisyyspäivää", joka on siis valitettavasti pantava lainausmerkkeihin kun siitä ei enää välitetä . Itsenäisyyspäivästä on tulossa itsenäisyyden muistopäivä. Tulevaisuudessa kaltaiseni nationalistit hiljentyvät muistelemaan mennyttä itsenäisyyttä ja niitä monia hyviä asioita, jotka sen mukana katosivat.
2211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsenäisyyden muistopäivää on aika moni muukin viettänyt sen jälkeen kun Suomi liitettiin EU:n. Jos kansalle olisi ennen liittymisäänestystä kerrottu tosiasiat, eli se, että valuuttamme vaihtuu, lainsäädäntömme saatetaan EU määräysten mukaiseksi ja että on pakko ottaa vastaan laittomasti maahan pyrkivät ulkomaalaiset. Kuinkahan olisi äänestyksessä käynyt jos nämä tiedettiin. Mutta näistähän ei puhuttu, sen sijaan EU:ta markkinoitiin vapaalla liikkuvuudella.

Äänestä

Suomi alennettiin jo kauan sitten Ruotsin alusmaaksi. EUvostoliiton jäsenyys sinetöi itsenäisen ja vapaan Suomen kohtalon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

- tai ainakin kaikille niille, jotka vielä kokevat itsensä suomalaisiksi.
Helsingin Sanomissa silmieni eteen tuli juttu isänmaalliseuudesta. Toimittajat olivat kyselleet suomalaisilta ihmisiltä, mitä mieltä he ovat isänmaallisuudesta. Vastauksista käy ilmi, että liberaali höttö on uponnut varsinkin nuorten suomalaisten kalloihin. Antinationalistinen isänmaanvastainen "liberaali" globalismi on nielty purematta ja miettimättä. Epäisänmaallisuus on äärimmäisen ikävä asia koska se merkitsee ikäviä asioita tulevaisuudessa. Se merkitsee yhteiskunnan rappiota ja ristiriitojen kärjistymistä. Juuri kun satavuotiaasta itsenäisestä Suomesta on saatu toimiva ja kansainvälisessä vertailussa menestyvä valtio niin sitä aletaan repiä hajalle ja ajaa alas. Se on todella tyhmää. Menneiden sukupolvien ja vanhenevan vielä elävän sukupolven saavutukset eivät säily ellei nuori sukupolvi ja tulevat sukupolvet ota sen säilyttämisestä vastuuta.

Itse vanhenevaan sukupolveen kuuluvana tunnustaudun ja julistaudun entistä tiukemmin nationalistiksi. Näin teen vaikka nationalismia mustamaalataan ja panetellaan. Ei ole nationalismin vika, että sitä on väärinkäytetty ja edelleen väärinkäytetään. 2000 vuotta sitten eläneen juutalaisen, Jeesuksen, oppia, josta kristinusko kehittyi on myös aikojen saatossa käytetty hyväksi eikä se ole Jeesuksen eikä kristinuskon vika vaan väärinkäyttäjien. Ihmiset osaavat käyttää väärin ja vääristää ihan minkä tahansa kun he tavoittelevat valtaa ja ahnehtivat rikkauksia.

Nationalismi on kaiken modernin länsimaisen kulttuurin ehdoton pohja ja perusta. Nationalismi on luonut perustan demokratialle, oikeusvaltiolle, kansalaisoikeuksille, sosiaaliselle tasa-arvolle ja ihmisoikeuksille. Kristillinen lähimmäisenrakkaus toteutui vain yksilötasolla ja tavallisen kansan keskuudessa, kristityiksi itseään väittäneet hallitsijat ja yläluokkaiset ihmiset eivät olleet juurikaan pakanoita parempia, jotkut olivat pakanoita pahempiakin kun tekopyhyys pyhitti julmuuden. Nationalismi on tehnyt mahdolliseksi sen, että kristillinen lähimmäisenrakkaus voi toteutua myös yhteiskunnan tasolla. Kansallinen solidaarisuus mahdollistaa sen. Demokraattisen kansallisvaltion idea on, että valtio on vastuussa kansalaisistaan ka kansalaiset ovat vastuussa valtiostaan. Ristiriitoja säännellään ja yhteiskunnallisia eroja tasoitellaan. Jyrkkä eriarvoisuus pyritään estämään. Demokraattinen kansallisvaltio on näyttänyt voimansa. Se toimii kun siitä pidetään huolta. Demokraattinen kansallisvaltio ei ole kuvitelma, se ei ole utopia vaan konkreettista todellisuutta. Nationalismi, oikea eikä väärennetty nationalismi on kansallista solidaarisuutta, ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhdessä toimimista ja vastuun kantamista.

Näissä merkeissä vietän Suomen "itsenäisyyspäivää", joka on siis valitettavasti pantava lainausmerkkeihin kun siitä ei enää välitetä . Itsenäisyyspäivästä on tulossa itsenäisyyden muistopäivä. Tulevaisuudessa kaltaiseni nationalistit hiljentyvät muistelemaan mennyttä itsenäisyyttä ja niitä monia hyviä asioita, jotka sen mukana katosivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu