Keskiviikkona valmistaudutaan

Anonyymi

Keskiviikko on tunnetusti pikkulauantai. Tänä iltana on hyvä valmistautua tulevaan viikonloppuun ja harjoitella viinan juomista ja baarissa käymistä. Tietenkään tänään ei voi juoda yhtä paljon kuin perjantaina koska aamulla täytyy mennä töihin. Mutta keskiviikko kannattaa kuitenkin käyttää hyödyksi ja harjoitella jotta viikonloppuna löytää naisen yökerhosta.

t. viinamies

7

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viinamies ei ole vieläkään löytänyt naista. Kukaan ei halua puliveivaria. Hukkaan menee kaikki kulutetut litrat.

    • Anonyymi

      Huomenna piti olla torslauantain pikkujoulu eräässä kapakassa. Eipä olekaan, ja voitte aavistaa syyn. Turhaan harjoittelin tänään alkoholijuomien nauttimista, kun ei huomenna olekaan pikkujoulua. Kaverin kanssa jo keksittiin, ketä naisia kutsutaan seuraksi. Sitten tuli tieto pikkujoulun perumisesta. Turhaan, aivan turhaan.

    • Anonyymi

      Eilen oli pikkujoulut ja juotiin kyllä alkoholia. Itse join olutta ja oli naisia neljä ja olin kahden naisen kanssa saunassa alasti ja oli mukava ilta mutta ei ollut mitään seksiä mutta suutelin yhden naisen kanssa saunassa.

      • Anonyymi

        Ja nyt minulla on Korona ja Herpes, Klamydialta vältyin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt minulla on Korona ja Herpes, Klamydialta vältyin.

        Eipäs ole.


      • Anonyymi

        Kun juo viinaa pääsee mukaan porukoihin ja tapaa naisia.

        Raitis mies on yksin kotona eikä tapaa naisia.

        t. viinamies


    • Anonyymi

      Raitis mies ei nai naisia. Niin se vaan on. Pakko juoda jos naisia haluaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6069
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2140
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1143
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      68
      1137
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      922
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe