Suomessakin koronapsykoosi on aiheuttanut merkittävää haittaa, mutta joissain maissa Kiinasta levinnyt totalitarismi on jo erittäin vakavalla asteella. Mm. Tanskassa, Kanadassa ja Taiwanissa koronatotalitarismi on lähes rajoittamatonta. Onkin oltava valmis vastatoimiin mikäli tilanne vielä pahenee Suomessa.
Koronatotalitarismi muodostunut pahaksi ongelmaksi
Anonyymi
49<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Koronan aiheuttama kuolleisuus on samaa promille tasoa kuin influenssallakin. Tämä pätee kaikkialla maailmassa, myös niissä pahimmissakin koronapesäkkeissä. Siis vaikka asiaa kuinka paisutellaan, niin mistään poikeuksellisesta ei lopultakaan ole kyse.
Voisitte ihmiset opetella laskemaan.
Korona tekee samaa kuin muutkin tartuntataudit ns. normaalioloissa, eli tappaa erittäin vanhoja ja heikkokuntoisia ihmisiä. Tämä nyt on edelleen luonnonjärjestys, että ihminen lopulta kuolee johonkin. Mihinkään loputtomaan poikkeustilaan ja totalitarismiin tässä ei ole eväitä, vaikka lähes aivottomille massoille nyt on uskoteltu niin.
Koronapsykoosin+ja+siitä+seuranneen+totalitarismin+hinta+yhteiskunnalle+tulee+olemaan+paljon+suurempi+ja+pitkäaikaisempi,+kuin+itse+varsin+mitättömän+taudin+aiheuttamat+vahingot+(jopa+80%+koronatartunnan+saaneista+ei+saa+edes+oireita!).
NÄIN ON! Tästä vaan on paisutettu turha hysteria ihmisten keskuuteen ja rajoitettu asiattomasti ja laittomasti ihmisten liikkumisvapautta ja tapaamisiakin. Joa poliisit saatu mukaan. Niinhän se Hitler toimi myös...alemmat totteli ja kuitenkin heitä rangaistiin. Nyt pitäisi rangaista näitä kohta näitä vapaudenriistoja ja hysterisoivia tyyppejä.
Tässä ei ole todella maailman sensaatio sairaudessa.
Maskitkin vain levittävät tuolla lojuessaan luonnossa sairauksia, kun eläimet levittävät ja linnut kuolevat naruihin sotkeutuessaan.
Vanhingoista tulee todella mittavat - jälkikasvukin saa tästä tuta!
Maskit ovat jokseenkin hyödyttömiä virustartuntojen estämisessä, mutta vastoin kaikkia faktoja meidän tulisi näitä lappuja naamallamme kantaa. Asiasta on tullut poliittinen, maski on laitettava koska täten viestitään alistumista uudelle koronajumalalle. Kukaan ei ole voinut osoittaa tieteellisesti, että maskien käytöstä pitkittyneessä epidemiassa olisi mitään merkittävää hyötyä.
Niin turvavyötkin autoissa hyödyttömiä kun eivät estä kaikkia kolarikuolemia.
Jos joku olisi pari vuotta sitten ehdottanut, että hävitetäänpä tartuntataudit maailmasta pitämällä maskeja ja turvavälejä, niin hänet olisi naurettu kumoon. Ei se toimi tänäkään päivänä, mutta koska koronapsykoosi vaatii jatkuvaa osallistumista ja sirkusnumeroa pysyäkseen huomion keskipisteenä kuukaudesta toiseen, niin mikäpä ettei. Koronapsykoosista on tullut itseään ruokkiva ilmiö, jossa psykoosiin sairastuneet harrastavat muiden suggerointia sekä itsesuggestiota suorittamalla näitä psykoosiin kuuluvia rituaaleja.
Mitään erityisiä käytännön vaikutuksia tautien leviämiseen ei näillä rituaaleilla ole, varsinkaan pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna. Mutta saadaanpahan mittamaaton määrä taloudellista ja henkistä vahinkoa aikaan. Se määrä resursseja, mikä tähän naurettavaan esitykseen on hassattu, on täysin mykistävä. Ihmiskunta olisi voinut saada aikaan jotain merkittävääkin vastaavalla panostuksella. Nyt saatiin aikaan vain naurettava esitys josta seuraa mittava krapula.
Turvavyöt kyllä estävät kuolemia, naamalaput eivät taas juurikaan estä mitään.
Näyttää olevan haittaa.
Kasvoihin tulee näppyjä ja kutiaa.
Korvantaustat hiertyneet ja tulehtuneet.
Silmien alle tullut silmäpussit, kun kasvojen nestekierto häiriintynyt.
Maski kyllä kerää kaikki pöpöt, mutta ei suodata niitä.
USA:ssa kuoli eilen yli 3000 ihmistä rokottamattomuudesta johtuviin HAITTAVAIKUTUKSIIN!
USA:ssa kuolee joka hiton päivä yli 10.000 ihmistä. Tuo on muuten juuri erittäin hyvä esimerkki siitä, miten meitä johdetaan harhaan näillä "koronaan liittyvillä" kuolemilla. USA:ssa ei ole eilen kuollut 3000 ihmistä koronaan.
Psykoosin hedelmiä.
Anna edes yksi konkreettinen koronatotalitarismin ilmentymä?
Matkustusrajoitukset, pakkotestaukset, karanteenit, aukioloaikarumba, tiesulut yms. totalitaristinen kyykytys tämän influenssatason taudin varjolla.
Täysin totalitaristiset kokoontumisrajoitukset.
Olen ymmärtänyt, että mielenosoitukset ovat perustuslaillinen oikeus. Vai olenko ihan väärässä?
No koronan varjolla voi näköjään kieltää mitä vaan. Ja älyvapaat lampaat vain määkivät, että kuinka ihanasti meitä suojellaan.
Toki on muistettava ettei Pohjois-Koreassa ole kuulemma lainkaan koronaa, joten käykäämme yksissä tuumin kohti Pohjois-Korean viitoittamaa tietä Sielläkään ei luvatta kokoonnuta.
Nyt saatiin taas uusia määräyksiä mitä saa tarjoilla ravintoloissa. On tämä lystikästä.
Tämä on kyllä toisaalta ollut hyvä oppitunti siitä, miten aivottomia massoja saadaan ohjailtua joukkotiedotusvälineiden avulla. Kun kuukausitolkulla jauhetaan jostain yhdestä asiasta, siitä muodostuu vallitseva todellisuus. Korona on jatkuvasti kaiken keskiössä, vaikka sen todelliset vaikutukset ovat suhteellisen vaatimattomat.
Kuolleisuus ei merkittävästi nouse, kun "koronaan kuolleet" ovat pääsääntöisesti sitä joukkoa, joka koronan puuttuessa olisi näillä näppäimillä kuollut johonkin muuhun tartuntatautiin. Asia on kuitenkin esitetty älykääpiöille aivan kuten nämä "koronaan liittyvät kuolemat" olisivat jotain täysin uutta ja erillistä. Fakta on kuitenkin se, että "koronaan liittyvät kuolemat" ovat sitä normaalia arkirutiinia, sillä jos koronaa ei olisi niin ne olisivat "influenssaan liittyviä kuolemia" tms. Älykääpiöt eivät tätä tajua, johtuen pitkälti siitä miten asia on heille markkinoitu, joten jopa nuoret ihmiset on saatu hysteerisesti pelkäämään koronaa.
Sosiaalisen painostuksen ja massatiedotuksen avulla ihmiset saadaan tekemään vaikka millaisia temppuja.
Huomatkaa millainen lähes täydellinen puute minkäänlaisista vasta-argumenteista nähdyille toimenpiteille ja suosituksille on tiedotusvälineissä vallinnut. Koronahumppaa ei ole saanut julkisesti vastustaa, ja yrityskin on johtanut kyseisen henkilön lyttämiseen. Koronapsykoosia on edistetty siis pitkälti samoin menetelmin kuin esim, uskonnollista tyranniaa.
Jos katsotaan millaisiin mittoihin koronatotalitarismi on venynyt, niin kuolleisuuden pitäisi olla kasvanut merkittävästi kaikissa ikäluokissa, jotta tehdyt toimenpiteet voitaisiin oikeuttaa. Kuolleisuus ei kuitenkaan ole lisääntynyt, ei ihmeemmin edes yli 60-vuotiaissa.
Iltapaska levittää kauhua kansaan vääntämällä otsikkoon suuren koronaluvun, johon kuitenkin sisältyi aiemmin rekisteröityneitä tapauksia, kun tauti ei enää täytä muuta kuin plandemian kriteerit.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007673016.html
No täytyyhän ne otsikot jostain repiä. Ja meille on pakko tyrkyttää sitä ajatusta, että kyllähän tässä nyt oli järkeä hassata kymmeniä miljardeja ja käytännössä kokonainen vuosi kaikkien elämästä. Koska ei näin isoa projektia voi enää noin vain hylätä. Joku saattaisi joutua vastuuseenkin...
Vältetään nyt kaikki paremmin tartuntoja, niin vähemmän tarvitaan mitään totalitarismia.
Koskahan sitten lopetetaan välttäminen, sillä tämän tasoiset taudit ei maailmasta lopu Ja jos yksi poistetaan niin mahdollisesti pahempi tulee tilalle. Tartuntataudit kuuluvat luonnonjärjestykseen, totalitarismi ei lopu koskaan jos tällainen promille tasolla kuolleisuuteen liittyvä tauti kelpaa syyksi pompotukseen.
Eipä suotta hätäillä. Koronatotalitarismi ei ole pitkäaikainen riesa.
Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen persutotalitarismi tulee vapauttamaan meidät kaikista muista totalitarismeista.
No koronatotalitarismia meinataan jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Persuista en tiedä enkä tällä hetkellä edes välitä.
"No koronatotalitarismia meinataan jatkaa hamaan tulevaisuuteen." Kuka tuommoista on meinannut?
No tätä hössötystä nyt vaan on jatkettu ja jatkettu. Eikä korona ole hävinnyt mihinkään sen enempää kuin muutkaan vastaavat tartuntataudit. Nyt puhutaan että jatketaan vielä ainakin vuosi tätä kyykytystä.
Eipä tarvitse enää ihmetellä miten esim. 30 -luvun natsi aate sai jalansijaa. Menkääpä käymään vaikka jossakin isossa tavaratalossa katsomassa mitä joukkopsykoosi voi saada aikaan.
Koronafasismi on myyty massoille aika identtisellä menetelmällä. Maskiton on nykyajan juutalainen.
Globaalein nuoriso äh-käisee vastaisuudessa. Jatkossa voi vain hakea läh- töihin. Kauan huvittaa sitten.
Ihansivulta
Koronatotalisaattori on alasti.
Koronarokotetta on media alkanut mainostaa jopa aggressiivisella ja epähyväksyttävällä tavalla, esim juttuja julkkiksista, jotka ottavat sen. Tänään oli Lauerman haastattelukuttu, jossa kirjoitettiin, mitä mieltä hän on. Ensin ymmärsi, sitten haukkui osan rokotevastaisista psykoottisiksi. Oli manintaa mikrosirusta ym.
Tuolla tasossa homma liikkuu nyt.
Saavat nuo älyvapaat koronavouhottajat ottaa puolestani noita pikakehitettyjä rokotteita ensin. Katselen vierestä, että minkä väriseksi niillä naama muuttuu, samalla kun pohdiskelen tarvitseeko mokomaa ottaa ollenkaan.
>>Huomatkaa millainen lähes täydellinen puute minkäänlaisista
>> vasta-argumenteista nähdyille toimenpiteille ja suosituksille on >>tiedotusvälineissä vallinnut
Huomasitko, minne katosi emeritus-professori oikeisto-ylestä välittömästk kun hän lausui tämän_
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16287034/emeritusproffa-ylessa-kausi-influenssa-tapaa-puoli-miljoonaa
Tartuntatautimyönteisen itkuja
Koronafasistin heikkoa argumentaatiota. Tartuntataudit ovat osa todellisuuttamme, niitä ei tällaisella pelleilyllä hävitetä.
Tartuntataudin pitäisi olla poikkeuksellisen haitallinen jotta nähdyn kaltainen totalitarismi olisi hyväksyttävissä. Korona on kuitenkin tautina efektiivisesti samaa tasoa kuin influenssa.
Ei influenssan takia ole avattu uusia tehopaikkoja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helsinki-varautuu-koronapotilaiden-maaran-kasvuun-jatkuva-hoitajahaku-paalla-uusi-jopa-300-paikkainen-koronasairaala-valmiina-tilanne-on-nyt-todella-todella-vakava/8006264#gs.myv9nk
Kyllä tuosta influenssastakin tulee usealle tuollainen keuhkosairaus. Kukaan ei vain välitä kun huonokuntoisia ikäloppuja kuolee influenssaan. Ei heitä edes kiikuteta teholle samalla innolla.
P.S. ne tehopaikat eivät ole olleet missään vaiheessa lähimainkaan täynnä. Suomessa on yli 80 sairaalaa, kyllä niihin mahtuisi vaikka kymmeniä tuhansia potilaita JOS olisi joku oikea kriisi menossa.
Musta kaventaa. https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/politiikka/hallituksen-johtoviisikko-mustanpuhuvassa-yhteiskuvassa-li-andersson-teki-huvittavan-vertauksen/ar-BB1bO9re?li=BBr5KbI
JOS..rehellisesti katsoisi ihmiset ja uutiset kertoisivat muutakin kuin yksipuolista tarinaa, niin nähtäisiin mitä vahinkoa tämä kaikki hysterisointi on saanut aikaan.
Tiedotusvälineet, nuo perinteiset ovat YKSIPUOLISTA tietoa jakavaa.
He sensuroivat kaiken muun eikä mielipidevapautta ole. Kansaa ajetaan vain tiettyyn muottiin ja sitä pitäisi toistaa. Kyllähän moni valhe toisesta maailmansodastakin yritettiin iskostaa kun toistettiin aina samaa ja samaa.
HYSTERIA POIS JA UUTISIIN VÄHÄN TOISIN AJATTELIJOITTENKIN MIELIPITEITÄ.
Ei esim. myrkkypiikkien kehujia ja vastustajien määrän vähättelyä. Se on pirullista maniaa jos mikään yrittää syöttää uskomuksia ihmisille- tosi on toinen!
Ihan kuinka vaan, mutta suurin osa toisinajattelijoiden jutuista on helposti osoitettavissa pelkäksi huuhaaksi.
Eikä tässä ainakaan itse missään hysteriassa olla, vaan suhtaudun tilanteeseen tietyllä vakavuudella.
Vai+niin.+No+osoita+nyt+huuhaaksi,+että+tutkimusten+mukaan+jopa+80%+ei+saa+koronasta+edes+oireita.+Osoita+myös+se,+ettei+kokonaiskuolleisuus+tule+ihmeemmin+nousemaan+koronan+takia+tänä+vuonna.+Ikävästi+ovat+faktoja,+mutta+voit+yrittää.
Jos tilanne riistäytyy käsistä ja tehohoitopaikat loppuvat, niin rupeaa kuolemaan paljon muitakin ihmisiä, jotka voitaisiin muuten hoitaa.
Koronapotilas on keskimäärin 13 päivää tehohoidossa. Pitkä aika.
Koronatartunnan saanut ei keskimäärin saa edes oireita. Äärimmäisen lyhyt aika sairastaa tuo 0 sekuntia.
Tällainen pandemia on Suomen kaltaiselle valtiolle unelmatilaisuus harjoittaa kansaa vastaan "hajoita-ja-hallitse" -taktiikkaa. Yksinäistä kansalaista vastaan on helpompi kusta silmään kuin isompaa joukkoa. Valtio on toiminnallaan jo 90-luvulta lähtien osoittanut, ettei se ole Suomalaisen ystävä, vaan vihollinen!