Emeritusproffa ylessä: kausi-influenssa tapaa puoli miljoonaa

vuosittain maailmanlaajuisesti mutta siitä ei puhuta. Proffa ihmetteli, miksi näin valtava haloo koronasta, vaikka kuolleiden määrä on vielä murto-osassa.
Syy on muualla, ja se on yksinkertaisempi kuin luulitkaan:
järjestelmä on konkurssissa !
Sen peittelemiseksi.
Et huomaa
juonta

t. haans
2166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ilmankos, emeritus hyllytettiin välittömästi oikeisto-ylestä. Lausunnot kun eivät palvelleet, JÄRJESTELMÄ-romahduksen pimittämistä !!!!!!

Äänestä

Kaikki politiikkaa seuraavat huomaavat tässä kyllä yhtäläisyyden totalitarismiin ja valtioihin jotka pyrkivät tukahduttamaan opposition äänen tavalla tai toisella niin että olemassa oleva hallitus voisi rauhassa toimia ja ajaa omat asiansa läpi ilman mitään suurempaa kansalaiskeskustelua!

Euroopassa on menossa liittovaltiokehitys johon kaikki EU-maat pitää saada sitoutettua mukaan mahdollisimman laajamittaisesti. Tässä yhteydessä on hyvä että asioista ei liiemmälti keskustella kansallisesti sillä päätöksenteko pitkittyisi liikaa.

Tähän tuli kuin tilauksesta tällainen korona josta tehtiin koko Euroopassa yhteinen vihollinen jota vastaan kaikki taistelevat. Tämä on aivan sama taktiikka kuin Venäjä käyttää silloin kun tarvitaan kansallista yhteyttä NIIN haetaan se yhteinen vihollinen (viimeksi Krim) jolloin kansalta unohtuu kaikki muu!

Nyt olisi Euroopan ja Suomen jo korkea aika herätä ja avata silmät sen suhteen mihin kaikkeen ollaan sitoutumassa!

Äänestä
  • Mitä tahdot ajaa tällä asialla?
    Politikointi toisten terveydellä ei ole musta fiksua. Älä sinäkään sitä harrasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tahdot ajaa tällä asialla?
    Politikointi toisten terveydellä ei ole musta fiksua. Älä sinäkään sitä harrasta.

    Kuten aloituksessa todettiin niin koronan aiheuttamat kuolemantapaukset ovat vielä murto-osa normaalin kausi-influenssan aiheuttamista kuolemista!

    Eli, siihen nähden voidaan kyllä miettiä että onkohan tässä mukana myös jotain tarkoitushaluisuutta?

    Mitä tulee terveyteen niin googletappas että kuinka moni eurooppalainen kuolee vuositasolla tupakan, alkoholin, liikenteen ja huumeiden takia!

    Jos on pelkästään ihmisten terveydestä kysymys niin onko tässä nyt jotain logiikkaa?

    Äänestä

Tuohan on ollut alusta saakka selvää. EK:n pellenaamarikauppiaat yrittävät ainoastaan tehdä epätoivoisesti bisnestä, kun Trump käy kauppasotaa Kiinan kanssa ja talouskasvu on tyrehtynyt.

Uhkakuvien luominen on heikon johtajan merkki. Että terveisiä vaan persuille.

Äänestä

https://www.washingtontimes.com/news/2020/apr/28/covid-19-turning-out-to-be-huge-hoax-perpetrated-b/
Juu, myönnetty jo.

https://prepareforchange.net/2020/01/27/event-201-bill-gates-world-economic-forum-simulated-coronavirus-outbreak-6-weeks-before-first-case-in-wuhan/

Joku/jotkut päätti jatkaa harjoitusta.
Fauci, Bill&Melinda Gates ja John Hopkins olivat mukana harjoitus hommassa.
Sekä tietysti WHO, joka ainoana saa päättää "totuuden" viruksesta.

USA:ssa tapauksia on tullut paljon ilmi, kun testausta on paljon.
Kuolleisuus ei kuitenkaan ole korkea.

http://www.nommeraadio.ee/meedia/pdf/RRS/Rockefeller Foundation.pdf
Katso itse kohta "lockstep".
Rockefeller säätiössä suunniteltu 10v sitten?

Massamedia on niin täynnä sekavaa tietoa, ettei siitä oikeastaan saa enää mitään tolkkua. Se kait oli tarkoituskin?

Äänestä
  • Nykyään faktoja ei löydä enää kuin valemedioista.

    Äänestä

Tätä eivät Suomen päättäjät tajua !

Äänestä
  • Suomen päättäjät tajuavat, koska he ovat herkällä korvalla kuunnelleet STM:n kansliapäällikön (sairauksien hoidon korkeimman asiantuntijan) valt.tiet.maisteri Varhilan,sd, kantaa mm. maskisuosituksessa.
    Tosin asiantuntevamman vastauksen olisi hallitus saanut nuorelta lukiolaiselta.

    Varhilalta on ehkä jäänyt huomaamatta lääketieteen huima kehitys, jonka vuoksi välttämättä 1903 SDP:n Forssan kokouksen terveyspoliittiset päätökset eivät ole ihan pätevimpiä nykyisin..
    Forssan kokouksen jälkeen ovat mm.polttomoottorilentokoneella lentäneet Lilienthalin veljekset ja muutama vuosikymmen myöhemmin myös Charles Lindberh yksin yli Atlantin valtameren.
    Vielä paljon myöhemmin lensi sosialidemokraattien kansanedustaja Pirkko Työläjärvi Concordella 2 machin nopeudella. Pirkon lento poikkesi muista mainituista siinä, että lennon maksoivat suomalaiset veronmaksajat.

    Nyt meillä tulevassa sotessa soteministeri, valt.tiet.maisteri Krista Kiuru pyrkii toteuttamaan Forssan 1903- kokouksen päätöstä yhteiskunnallistetusta terveydenhoidosta sekä matalammasta apteekkarien palkkatasosta.

    Äänestä

Kummaa paskapuhetta. Koronaan on jo mennyt yli 500 000 vaikka rajoituksia on tehty toisin kuin kausiinfuenssassa ja vauhti vaan kiihtyy. On vastuutonta verrata koronaa mihinkää tavalliseen kausiflunssaan.

Äänestä

>>Kummaa paskapuhetta. Koronaan on jo mennyt yli 500 000 vaikka
>> rajoituksia on tehty toisin kuin kausiinfuenssassa ja vauhti vaan kiihtyy

Kommentoija ei huomaa tai ei Halua huomata, että juuri kausi-influenssoja ja niiden seurauksia torjuttiin laajamittaisesti maailmalla juuri rokotteilla ! Ja siksi kuolin määrät jäivät luonnollisesti alhaisemmiksi.

Ja aivan oma lukunsa on USA, tuo "maailman suurin" kansantalous, sielä yksistään ovat jo luetteloineet yli 300 000 tapausta.

Joka tapauksessa, se on varmaa että LAMA iski päällä samaan aikaan. Virus olisi todella onneton sattuma juuri samaan aikaan LAMAn kanssa, ellei ole tarkoituksella luotu peitetarina.
Korostan, tarkoituksella luotu....

Äänestä
  • Joo ja Amerikassakin on kuollut muihin syihin ainakin 90 prosenttia väestöstä.

    Heikot ihmiset vaan putoilevat luonnostaan pois muonavahvuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ja Amerikassakin on kuollut muihin syihin ainakin 90 prosenttia väestöstä.

    Heikot ihmiset vaan putoilevat luonnostaan pois muonavahvuudesta.

    Tällä hetkellä korona on suurin yksittäinen kuolinsyy USA:ssa. Se on siis syöpiä ja sydänsairauksia pahempi tappaja. Pelkästään USA:ssa on nyt koronaan kuollut 320000 ihmistä.

    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/us

    Maailman tasolla koronaan on nyt kuollut virallisten tilastojenkin mukaisesti jo 1.7 miljoonaa ihmistä ja lisää kaatuu yli kymmenentuhatta päivässä. Mainittu 500000 lisää kuolee maailmassa koronaan viimeistään seuraavan 40 vuorokauden eli kuuden viikon kuluessa. Kuten viime keväästä nähtiin jatkuu influenssakausi ja myös koronakausi vielä pitkälle huhtikuun puolelle eli ainakin seuraavan neljän kuukauden ajan (120 vrk).

    Ei todellakaan kausi-influenssasta ole kysymys.

    Amerikassakin on kuollut muihin syihin ainakin 90 prosenttia väestöstä.

    Heikot ihmiset vaan putoilevat luonnostaan pois muonavahvuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Amerikassakin on kuollut muihin syihin ainakin 90 prosenttia väestöstä.

    Heikot ihmiset vaan putoilevat luonnostaan pois muonavahvuudesta.

    Hyvä, sitten päästään sinustakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä, sitten päästään sinustakin.

    Kyllä minäkin tulen kuolemaan. En ole koskaan sitä kieltänyt. Mutta en minä skitsoile asiasta kuten lampaat. Ilman pellenaamareita ja käsidesejä pärjätää, kuten ihmiskunta tähänkin saakka.

    Mutta panikoikaa ihmeessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Amerikassakin on kuollut muihin syihin ainakin 90 prosenttia väestöstä.

    Heikot ihmiset vaan putoilevat luonnostaan pois muonavahvuudesta.

    Tuon käsittämättömän epälogiikkasi perusteella mihinkään haittaa aiheuttavaan ei tarvitsisi reagoida ellei se aiheuta kuolleisuuden kaksinkertaistumista normaalitilanteeseen verrattuna.

    Eli voitaisiin täysin vapauttaa asbestin käyttö, sallia tupakointi kaikkialla, palauttaa lyijy bensiiniin ja poistaa turvavyöpakko sekä vaatimukset katsastaa auto ylipäätään. Samalla lailla voitaisiin säästää jättämällä kaikki syövät hoitamatta, kun hoitoon kuluu rahaa eikä hoitamattomuus kuitenkaan kaksinkertaistaisi kuolleisuutta...

    Menkää trollit jonnekin muualle höpöttämään omituisuuksianne.

    Panikoiminen ei auta tässä yhtään mitään. Totta kai kapitalisti haluaa saada pelottelutaktiikan avulla myytyä ihmisille täyttä humpuukia.

    Rauhoittukaa. Kausinuhia tulee ja menee. Ihmiskunta ei tule katoamaan mihinkään tämän luonnollisen koronanuhankaan vuoksi.

    Heikot kuolevat pois, ja se on täysin normaalia. Näin on ollut aina, ja tulee olemaan.

    PS. Asbesti on kapitalistin oma keksintö.

    Äänestä

Elämästä ei selviä hengissä, ainakaan liituraita kengissä!🐷🐷🐷

Äänestä

Pitäisikö lukea Huovisen Lentsu.
Wuhanista tuli ja kainuuseen meni...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

vuosittain maailmanlaajuisesti mutta siitä ei puhuta. Proffa ihmetteli, miksi näin valtava haloo koronasta, vaikka kuolleiden määrä on vielä murto-osassa.
Syy on muualla, ja se on yksinkertaisempi kuin luulitkaan:
järjestelmä on konkurssissa !
Sen peittelemiseksi.
Et huomaa
juonta

t. haans

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu