" Haaviston toiminta: ”Lain vastaista, mutta ei törkeää.”
Nyt kansa voi myös toimia lain vastaisesti, kunhan ei toimi törkeästi "
Hyvä tietää. Todellakin. Voit toimia lainvastaisesti jos ei toimi törkeästi.
Nyt kansa voi myös toimia lain vastaisesti, kunhan ei toimi törkeästi "
Hyvä tietää. Todellakin. Voit toimia lainvastaisesti jos ei toimi törkeästi.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Että rötösherroja ei saada kiikkiin.
Millainen rikos on törkeä? Tästä täytyisi valistaa kansaa, jotta osaavat valita oikean rikostavan.
Missään muussa valtiossa ko Herra ei jatkaisi ministerinä.
Ei taatusti. Muissa maissa asuu selkärankaisia kansoja
Ranskassa oltaisiin jo kaduilla vaatimassa tuollaisen tyypin eroa, mutta ei täällä lammasmaisessa Suomessa.
Ranskassa tai jopa Saksassa, Haaviston kaltainen niljake olisi jo Caruna keissin seurauksen lynkattuna. Suomessa ei, täällä vaan vähän kiroillaan nyrkit taskussa Teboil huoltoasemalla ja sillä selvä.
Perustuslakivaliokunnassa istuu seitsemän persua. Voit siis kysyä omiltasi, mitä he halusivat viestittää kansalle, kun olivat mukana päättämässä että Haavistoa ei aseteta syytteeseen.
Olivatko hekin vapauttavan kannalla?
Itse asiassa persut olivat vaatimassa asian viemistä perustuslakivaliokuntaan, joten viestisi on naurettava.
Mikseivät vieneet?
persuthan vapauttivat oman edustajansa.
Eihän Haavisto ole perussuomalaisia?
Kannattaisi ottaa selvää ennenkuin aukoo päätään , päätös ei ollut yksimielinen , mutta perussuomalaiset jäivät vähemmistöön .
Siellähän sitä asiaa juuri käsiteltiin, totean tähän perussuomalaisena.
Muu maailma nauraa Suomen NS demokratialle .
Omasta mielestä minulla on hyvä tarkoitus kun omakätisesti palautan laittomasti maassamme oleskelevan maahantunkeutujan Ruotsin rajalle ja sanon että sinne vaan ja reippain askelin. Ei kai minua voida rankaista? Hyvä tarkoitus ( ehkä jonkun muunkin kuin itseni mielestä) oli.
Kuka oikeesti uskoo suomen oikeuslaitokseen ?
Jos Poliisi sakottaa tien päällä ylinopeudesta niin vedän oikeuteen ja valiokuntaan jutun.Voin rikkoa nopeutta jos en tee siitä törkeää ja jos minulla on raamattu mukana.Lupa on nyt myönnetty kaikille, tappaakin voi jos siitä ei tee törkeää.Ja taas selviää kuin koira veräjästä.
Muuten hyvä mutta Raamatun hallussa pito ja sen siteeraminen veisi sinut kyllä joka päivä oikeuteen valtakunnansyyttäjän toimesta, muuten osuit kyllä oikeaan.
No nyt aloittaja osuit just asian ytimeen hyvä !
Onko aloittaja ministeri tai kansanedustaja?
Oletko sinä?
Alanko - Kahjo se on.
Samaa paskaa kuin ennenkin. Herrat koijjaa ja kansa kärsii.
Tää oli hyvä ennakkopäätös , nyt alan ajelemaan autollani sekä veneellä polttoöljyllä , on kylläkinn lainvastaista , mutta ei ole mitenkään törkeää , joten siitä pitää selvitä yhtä vähin seuraamuksin , kuin Haavistokin.
Haaviston vapautus vastuusta on niin tyypillistä Suomi demokratiaa. Olemme valovuoden päässä länsimaisesta demokratiasta ja oikeusvaltiossa. Tätä menoa kansan moraali ja lainkuuliaisuus alkaa laskea, eikä ihme, esimerkin voima on niin suuri.
Se viestittää, että rikollisella toiminnalla pääse tässä maassa pitkälle.
Sitä se viestittää, että kansan silmille taas kustiin ja naurettiin päälle.
Kylläpä persun reppanalla menevät puurot ja vellit sekaidin.
Tietokilpsilukydymys. Minkä puolueen eduskuntaryhmässä toimii edelleenkin rikoksista tuomittuja? Heidätkin pitäisi erottaa.
En ymmärrä edes mikä se Haaviston rikos muka oli? Jos jossain on sellainen laki, että jos virkamies ei osaa tai halua hoitaa hommiaan, niin hänen siirtämisessä toisiin tehtäviin rikottaisiin lakia! Se laki täytyy muuttaa! Mielestäni Haaviston toiminnassa ei mitään väärää. Pelasti kahden pikkulapsen hengen! Mitali siitä pitäisi antaa eikä moittia!
Persut ilmeisesti haluavat nähdä ruumiskasoja kuten natsit aikanaan.
Mikä on Tietokilpsilukydymys?
Oikeusvaltion lakien mukaan rikos on sovitettu, kun rangaistus on kärsitty.
Haaviston tapauksessa rikollinen jätettiin kokonaan rankaisematta.
Virkamies halusi toimia lain puitteissa. Kun taas ministeri ei.
Ei pidä paikkaansa! Tuo on valhe!
Vihertävää viisautta.
Se viestittää suunnatonta tekopyhyyttä.
Viesti on: Tehkää rikoksia, SDP armahtaa Vihreiden kanssa!
Jatkossa liikennesakosta lähtien valitus oikeuteen asti ja kaikista muista rikoksista myös.
Mitään lakia ei tarvitse enää noudattaa. Perustuslaki ja sen velvoitteet raiskattiin juuri, kuin vastikkeetonkelaelättimusu painaessaan sakkolihaa. Vihreät näyttää mallia edellä, muut tulemme perässä.
Silloisen pääministerin, Suopon ja UM valtisihteerin kanssa oli sovittu että selvitetään al-holin leirin tilanne käytännössä eli käydään leirissä ja luodaan suhteet alueella halinnoivaan kurdihallintoon . Haavisto antoi ministeriönsä virkamiehille tehtävän käydä leirillä ja luoda suhteet alueen kurdihallintoon. Virkamiehet ilmoittivat ettei se ole mahdollista ja "kieltäytyivät" tehtävästä. Haavistolle jäi vain mustapekka kouraan .Saadaksensa asian etenemään Haavisto kontaktoi epävirallisesti kyvykkäisiin toimijoihin mm. eläkkeellä olevaan eu-diplomaattiin Ikka Uusitaloon. Samalla Haavisto nimitti ulkoasianministeriöön oman miehen virallisesti hoitamaan asiaa ministeriön päässä. Käytännössähän se tarkoitti sitä että konsulipällikkö Pasi Tuomisen tontille tuli mies hoitaamaan al-hol asiaa. Siinä tapahtui muodollinen virhe eli oman miehen nimittäminen vastuulliseksi tehtävään joka kuului konsulipäällikön työnkuvaan. Toisaaalta jos tehtävä tuli hoitaa kuntoon niin eipä muita vaihtoehtoja Haavistolla ollutkaan. Uudet toimijat saivat työnsä tehdyksi nopeasti. Al-holin leirillä kävivät ja kurdihallintoon luotiin suhteet. Kyse oli siis työstä kieltäytyvän vastuullisen virkamiehen hyllyttäminen ja tilalle valittiin toimenmiehet hoitamaan työ nopeasti ilman mutinoita. Antoiko Haavisto vastulliselle konsulille tehtävänannot kirjallisesti vai vain suullisesti jäi epäselväksi. Jos tehtäväksianto oli vain suullinen niin silloin Haavisto toimi varsin amatöörimäisesti ja epäeettisesti. Virkamies voi toimia vain kirjallisen toimeksiannon perusteella näin merkittävässä asiassa. Asian ei liity perustuslakiin oikein mitenkään. Asia liittyy ensisijaisesti toimeksiannon a)muotoseikkoihin ja b) vastuullisen virkamiehen tehtävien siirtämisen toiselle työntekijälle eli työsuhdeasioihin. Suosittelen Haavistoa eroamaan tehtävästänsä.
Suomi ei ole oikeusvaltio. Kansan kuuluu saada tietää, mitä sopimatonta kulisseissa puuhastellaan. Asialliset käsittelyt pidetään salaisina. Nyt torutaan häntä, joka on vuotanut epäasiallisuudet, eli halutaan kansalta pimittää törkeät toiminnat. Mitä EU ja oikeusvaltioperiaate tähän sanovat.
Jos eduskunnan enemmistö äänestäisi luottamusta Haavistolle (mikä siis olisi näin ollen kansan tahto), niin ihmettelisin suuresti kansamme oikeustajua.
Kusipäät päättäjinä !
Oikeusvaltiossa lakia rikkoneen ministerin pitäisi ilman muuta siirtyä syrjään.
Puolue rikollisuus suojaa kaikelta pahalta aina
On käsittämätöntä, että Marin ja Ohisalo antavat täyden tukensa Haavistolle. Siis ei hyvää päivää, lainvastainen menettely heidän mielestään on siis ihan OK. Voi näitä aikoja. Ei ihme, että nykyisenlainen politikointi alkaa ottaan päähän.
No ei samanlaiset rikolliset toisiaan ole puolustamatta.
Ja silti Räsänen joutuu hyppimään vähän väliä syytettynä tekstiensä vuoksi, Haavisto sentään toimi laittomasti mutta pääsi kuin koiraveräjästä.
Mielestäni jo caruna keissi osoitti tämän niljakkeen rikollisuuden.
Ja kumpihan teki kansaamme kohtaan pahemman teon? Toinen puhui jotain Raamatusta, mutta toinen mielellään kärräisi jopa terroristeja maahamme.
Heh. Joo. Ja poliitikot kitisevät Puolan ja Unkarin oikeusvaltiojutuista. Varmaankin olisi syytä raivata ensin paska pois omasta pesästä.
Koittavat vain viedä huomion omista rötöksistään pois, siksi huutavat milloin Puolasta ja Unkarista.
No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !
Ainhan sitä työpaikoilla on rikottu lakeja työntekijöiden suhteen, mitä uutta?
Sehän tarkoittaa ettei orgasmit lopu koskaan Setalta ja sitä kannattelevilta järjestöiltä.
Lievä petos pahoinpitely rattijuopumus ylinopeus tuhotyö
Typerää mölinää persuilta. Taisi nyt/kuitenkin persuilta kalahtaa kalikka omaan nilkkaan!
Tavio sanoi eilen kymppiuutisissa, että ministerinä ei voi toimia rikoksesta tuomittu.
Jää moni persu ministeriauton ulkopuolelle, jopa itse mestari! Missään eduskuntaryhmässä ei ole niin montaa rikoksesta tuomittua kuin persuissa.
Muuten, Haavistoa ei ole tuomittu mistään rikoksesta. Valiokunta ei ole tuomioistuin.
Haaviston on kylläkin todettu rikkoneen lakia. Näissä rikosjutuissa ollaan ehkä kuitenkin hiukan eri tasoilla siinä mielessä, että Haaviston rike koskee meitä kaikkia suomalaisia veronmaksajia.
Se on täysin mielivaltainen tuomio ja syyte jonka punaiset Jussille antoivat. Näin haluttiin ja halutaan yhä raivata poliittinen vastustaja pois kulttuurimarxistisen unelman tieltä.
Mielivalta kukoistaa vihepunaisten toimissa voimakkaasti yhäkin. Räsänen tietää.
Viherpunaisten.
Rikoksia saa tehdä kun on suojaa mihin painautua teon tullessa ilmi
Lait eivät koske minua ovatkin suosituksia
Tällaista menoa on pitkään kutsuttu käsitteellä: maan tapa. Kyseessä on Suomalainen korruptio.
Suomalainen korruptio on niin ovelasti salattua, ettei sitä huomata edes maailmalla!
Eli Suomessa on siis rikollinen ulkoministeri.
Kaikki laittomuudet käyvät, kunhan olet vihervasurifeministi - jokin- oletettu. YLE:n, HS:n toimittelijat selittelevät monimutkaisin sanakääntein tehdyt rikokset. Pikkuriikkisillä nuhteilla ja etusormen heristelyllä hoidetaan ja tuomitaan härskimmätkin tekemiset. Ei saa olla tuhma.
Kyllähän tämä avaa lukuisia mahdollisuuksia kansalaisille käyttää puolustuksekseen lausetta: "Toimin lainvastaisesti, mutta en törkeästi."
Näpistys
Lievä pahoinpitely
Ymmärtämättömyyttään tehty kirjanpitorikos
Jne.
Täältä poistettu Il:ssä kirjoitettu/ julkaistu artikkeli sisäministerin sijoitusasunnosta.
Siis kirjoittaako Il shaibaa?
Ensin tuli vettä ja sitten tuli leipää, sitten tuli vettä ja leipää. Mut onneksi oli tuttu tuomari juu. Ja junttan tei ja junttali too. Ja huh hah hei.