Hei Ihmiset vaikka. Onkin korona aika.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7d1e04cb-b250-4d8b-8871-fa90044c77fa

Tiedän artikkeli on julkaistu marraskuussa, mutta itselläkin on tietyn laista kokemusta tästä asiasta vaikka koronaa ei ollut vuonna 2017 jolloin olin paikallisessa kaupassa kesätöissä liha/elintarvike - hevi puoli kun aamulla klo:9 aikoihin tulin töihin ensiksi menin liha puolelle purkamaan lavaa ja siihen aikaan oli tapana, että kokolava vietiin käytävään purettavaksi niin aina minun pitiväistää Asiakasta vaikka minulla se suurin ja tilaa vievä lasti oli joten sovitaanko hyvät ihmiset niin, että alatte arvostamaan sitä työtä mitä kauppiaat tekee ja kannattaa muistaa, että ilman kauppiaita/myyjiä meillä ei olisi tuoretta tavaraa myynnissä hyllyssä tai kulaan ei olisi opastamassa kun tarvitsemme jotain mutta emme lyödö sitä joten sovitaanko, että tehdään myyjille /kauppiaille parempi loppu vuosi ja muistetaan kohteliaisuus eli jos myyjän tavarat tai myyjä on tiellä niin kohteliaisuidun nimissä voitte sanoa., että siirtyisitkö tai siirtäisitkö tämän pois tieltäni kiitos. Ja kannattaa muistaa se elämän kuultainen sääntö kohtele muita niin kuin haluaisit, että sinua kohdeltaisiin. Lisöyksenä vielä kannattaa muistaa, että ilman myyjiä jotka olivat töissä myös silloin kun keväällä kun Suomi oli maanlaajuisessa karanteenissa pitivät kaupat auki, että ne jotka halusivat käydä kaupassa pääsivät kauppaan. (minulla mitään muuta sanottavaa muuta kuin Hyvää yötä niille jotka ovat menossa nukkumaan ja hyvää yö työtä niille jotka menevät iltavuoroon/töihin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7d1e04cb-b250-4d8b-8871-fa90044c77fa

Tiedän artikkeli on julkaistu marraskuussa, mutta itselläkin on tietyn laista kokemusta tästä asiasta vaikka koronaa ei ollut vuonna 2017 jolloin olin paikallisessa kaupassa kesätöissä liha/elintarvike - hevi puoli kun aamulla klo:9 aikoihin tulin töihin ensiksi menin liha puolelle purkamaan lavaa ja siihen aikaan oli tapana, että kokolava vietiin käytävään purettavaksi niin aina minun pitiväistää Asiakasta vaikka minulla se suurin ja tilaa vievä lasti oli joten sovitaanko hyvät ihmiset niin, että alatte arvostamaan sitä työtä mitä kauppiaat tekee ja kannattaa muistaa, että ilman kauppiaita/myyjiä meillä ei olisi tuoretta tavaraa myynnissä hyllyssä tai kulaan ei olisi opastamassa kun tarvitsemme jotain mutta emme lyödö sitä joten sovitaanko, että tehdään myyjille /kauppiaille parempi loppu vuosi ja muistetaan kohteliaisuus eli jos myyjän tavarat tai myyjä on tiellä niin kohteliaisuidun nimissä voitte sanoa., että siirtyisitkö tai siirtäisitkö tämän pois tieltäni kiitos. Ja kannattaa muistaa se elämän kuultainen sääntö kohtele muita niin kuin haluaisit, että sinua kohdeltaisiin. Lisöyksenä vielä kannattaa muistaa, että ilman myyjiä jotka olivat töissä myös silloin kun keväällä kun Suomi oli maanlaajuisessa karanteenissa pitivät kaupat auki, että ne jotka halusivat käydä kaupassa pääsivät kauppaan. (minulla mitään muuta sanottavaa muuta kuin Hyvää yötä niille jotka ovat menossa nukkumaan ja hyvää yö työtä niille jotka menevät iltavuoroon/töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu