il-Po hyvittelee Kattelusta ja Kilpeläistä

Huh, huh mitä nuoleskelua sunnuntain Il-Possa Seinäjoenn valtuustosta. Aivan kuin artikkeli olisi laadittu kaiken pahan lähtöhdasta eli Piia Katteluksen sanelun mukaisesti. Annettu vieläpä hänelle viimeisen sanan paikka, että hän voi joutua jopa maalituksen uhriksi. Siis ensin hän on maalittanut valtuustokollegoitaan ja nyt joku kokematon täti kirjoittaa Piia Kattelukssta, joka on toimittajan kaveris, ystävällismielisen jutun.
Olisi ollut kohtuullista mainita että Kattelus edustaa tällä kaudella jo kolmatta ryhmää kaupunginvaltuustossa.. Valittanut hän on niin maantieltä kuin kirkossa lauletusta virrestä. Vaikka kuinka olisi toimittajan ystävä, ei ihan näin pitkälle saisi mennä.
Äideistä parhain pitää itseään myös kaupunginvalteetuista parhaimpana. Hävetä saa IL-Po ja toimittaja..
20719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

🙄
Heh,heh.

Äänestä

Tässäpä se nyt varsinainen KAVERI on - mistäs sinä tiedät, että Kattelus on toimittajan kaverilistalla? Ootko itsekin? Ja jos olet, sietäisit hävetä.

Toimittaja varmaan tykkäis, jos tällaiset kaverit lemppaisivat hänet kavereidensa joukosta. Teepä kuule se vaikka ihan saman tien.

Äänestä

Mun mielestä tää ei kyllä ollut mitään Katteluksen selittelyä. Päin vastoin. Antoi kuvan siitä, miten kummallisesti ja vainoharhaisesti se asioista ajattelee. Että olis muka tehty kysely, jotta häntä voitaisiin maalittaa.

Voi pyhä yksinkertaisuus. Kyllä nuo kommentit kertovat ihmisestä itsestään aika paljon. Hyvä, että oli julkaistu. Toivottavasti hänen äänestäjätkin lukee.

Äänestä

Ihan outoja puhuu. Olen vähän seurannut, kun vaalitkin lähestyy ja tämä nainen on ollut yksi vaihtoehdoista. Nyt en kyllä enää tiedä. Tällaiset kommentit ei kuulosta hyvältä. Enempi vainoharhaiselta. Ja sekin, että oikeasti Kimmo Heinonen on syyllinen, ei hän mitenkään. Että kääntää miekan itsestään heti toiseen.

Itse julkaisi omassa lehdessään jopa törkeitä arvioita muista valtuutetuista, mitä se sellainen on. Ja kehui itsensä. Mitä tuo tuollainen on. Ei yhtään kestä kritiikkiä.

Äänestä

Il-Pon kirjoitus oli kovin mitäänsanomaton. Jokin aika sitte samasta asiasta samassa lehdessä oli terävä raportointi, joka toi esiin asian ytimen: jos kyse olisi ollut vähänkin vakavasti otettavasta lehdestä, niin solvauksiin olisi puuttunut JS ja ties vaikka oikeuskin. Mutta kyse oli tällaisesta Lapuan liikkeen kaltaisesta aviisista, jossa ei edes törkykirjoituksen tekijän nimeä mainittu, niin minkäs teet. Ehkä tarkoitus oli tyynnytellä Seinäjoen parasta pikkupoliitikkoa ja maalittamisen piirinmestaria.

Äänestä

Kattelus teilaa omistamassaan ja hallinnoimassaan lehdessä Seinäjoen kaupunginvaltuuston jäsenet. Eräät jopa katkeranmyrkyllisestikin periaatteella: jotka eivät ole kanssani samaa mieltä, ovat minua vastaan, ja saavat kuulla kunniansa.
Eikä ollut Ilkka-Pohjalaisen juttu paljoa kummallisempi, lässytystä ja ja hymistystä.

Äänestä
  • Se tässä huolestuttaa, onko tolkun miehenä pitämäni Jouko Peltonen luisumassa Katteluksen joukkoihin. Peltonen on saanut paljon palstatilaa tässä Katteluksen vaihtoehtomediassa ja sai myös toiseksi parhaat arviot valtuutettujen rankingissa. Tähänastinen aisapari Ylinen puolestaan sai tylyn arvion, joten onkohan tässä jokin jakautuminen menossa?

    Äänestä

Puhutaan mitä puhutaan kunhan nimi on oikein

Äänestä
  • ei tullu yhtään uutisen että kaikki juoruaa asioita ja kukaan ei uskalla puhua. nyt kun politpyroo alkaa kaatua ja vastuuta pitäs kantaa kaupungin tapaan mennään järjestyksessä..seläntakana puhuminen,liittolaisten haku/syyttely..sitten kunnian otto,mitä mä sanoin.

    Äänestä

Kärnän Twitteristä, jossa hän vihjaa jonkun oikeustieteen proffan kirjoittaneen P.Haaviton puolustuksen, johtaa rikosilmoituksen Kärnää vastaan. Olisiko samanlaisia perusteluita pistää Pia Kattelus liriin lehtensä esittämistä loukkaavista väitteistä? Alla selkosuomeksi, mistä on kysymys.
KUNNIANLOUKKAUS tarkoittaa valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämistä toisesta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Rangaistuksena kunnianloukkauksesta on sakko.

Äänestä
  • Olen mutkan kautta kuullut, että siellä on joillakin pahiten tölvityillä valtuutetuilla tämäntyyppistä toimintaa suunnitelmissa. Syytteitä kunnianloukkauksesta siis. Ja käräjillehän menee lehden julkaisija - oisko se sitten Kattelus?

    Äänestä

Ei lehti nyt ihan mitä rookaa saa julkaista. Sen takia on sananvapaus, mutta myös vastuu sanomisista.

Äänestä
  • Seinäjokinen-lehti on hyvä lehti. Kertoo totuuden ja asioita joita Ilkka salaa tai joista se valehtelee. Saisi vain ilmestyä paljon useammin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seinäjokinen-lehti on hyvä lehti. Kertoo totuuden ja asioita joita Ilkka salaa tai joista se valehtelee. Saisi vain ilmestyä paljon useammin.

    Ainut asia joka tuossa lipareessa kiinnostaa on se ketkä siellä mainostaa, että osaa välttää näitä yrityksiä jotka tuota "vaihtoehtoismediaa" tukevat.

    Äänestä

No Ilpon toimittaja T on sukulainen P:lle. Ilpon pohjanoteeraus tuolla ammattitaidolla ja valtakunnan mediana.

Äänestä
  • Eihän Ilpo mikään valtakunnan media ole. Siihen vaaditaan pikkusen enemmän kuin Seinäjoki. :=DDDDDDD
    Pelkkä pieni paikallislehti ja mitä lienee levikkikään enää. On yhdistymisen jälkeen tainnu hävitä tilaajat Vaasanalueelta kokonaan. Ei siinä ainakaan Vaasalaiset liikkeet ja yritykset ilmoita enää ollenkaan eikä vaasalaiset näytä pistävän enää kuolin ilmoituksiakaan Ilpoon.
    Itelleni tulee Ilpo vielä jonnekin helmikuulle ja sit saa loppua. Hyödytön lehti kun kaikki jutut voi lukea kumminkin jostain ilmaiseksi ja ilmaisjakeluissa on ihan tarpeeks tietoo kaupungin asioista. Koronaraportit ei kiinnosta ja jos kiinnostaa tiedot saa ilmaiseksi sairaalan sivulta. Samasta lääkäristä sama kuva joka päivä ja joskus isompana tai pienempänä.
    Entinen Ilkka oli kyllä hyvä lehti ja ihan turhaan siihen mitään Pohjalaista yhdistettiin kun meni vaan huonommaks. Tässä uudessa ärsyttää Vaasalaisten toimittajien kaikkitietävyys ja kirjotusvirheet.

    Äänestä

  • Suosittelen, että et levitä täällä perättömiä tietoja. Niistä voi joutua ikävästi vastuuseen.

    Äänestä

Jos tuo sukulaissuhde pitää paikkansa , on sen julkistaminen tärkeää. Vähän se on kyllä haiskahtavat siltä kun on seurannut kyseisen toimittajan juttuja, olipa kyse kuntapolitiikassa tai Nurmo lentopalloilusta., niin outoja ovat haastateltavan valinnat.

Äänestä
  • Nurmon lentopalloilusta? Miten se tähän liittyy? Eikös Ilpossa ole urheilutoimittajat, jotka tekee lentopallosta juttuja. En ole nähnyt ainoatakaan urheilujuttua toimittajalta, joka oli tehnyt kyselyn. Ja minä sentään luen urheilusivut tosi tarkkaan.

    Äänestä

IL-PO ajo itsensä täysin miinaan. Kattelus kaappaa kohta ilkankin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Huh, huh mitä nuoleskelua sunnuntain Il-Possa Seinäjoenn valtuustosta. Aivan kuin artikkeli olisi laadittu kaiken pahan lähtöhdasta eli Piia Katteluksen sanelun mukaisesti. Annettu vieläpä hänelle viimeisen sanan paikka, että hän voi joutua jopa maalituksen uhriksi. Siis ensin hän on maalittanut valtuustokollegoitaan ja nyt joku kokematon täti kirjoittaa Piia Kattelukssta, joka on toimittajan kaveris, ystävällismielisen jutun.
Olisi ollut kohtuullista mainita että Kattelus edustaa tällä kaudella jo kolmatta ryhmää kaupunginvaltuustossa.. Valittanut hän on niin maantieltä kuin kirkossa lauletusta virrestä. Vaikka kuinka olisi toimittajan ystävä, ei ihan näin pitkälle saisi mennä.
Äideistä parhain pitää itseään myös kaupunginvalteetuista parhaimpana. Hävetä saa IL-Po ja toimittaja..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu