Jäsenkatoon kirkolla on vielä lääke. Kunhan saadaan elämä vapaan tahdon mukaiseksi niin että hyväksytään kaikki seksuaalinen elämänmuoto hyväksytyksi. Ei olisi mikään ihme jos syntyisi niitä raamatun mainitsemia sekasikiöitä. En tarkoita homoja ja lesboja vaan tarkoitan yhtymistä eläinten kanssa joka mahdollistaisi sellaista että voi syntyä ihminen jonka yläruumis on kyllä ihmisen mutta alapuoli hevosen pitkine häntineen ja kavioineen. Tiede kehittyy ettei ehkä "uuteen luomukseen" tarvita muuta kuin muutos geeneissä siis geenimuuntelu? Pahoja henkiä on nähty tässä olemuksessa liekö on kyse mytologisesta kentaurista? Kunhan kirkko on puhdistettu kaikesta jumalisuudesta kirkon kellojen kumahdellessa kutsuen kirkkoon sanankuuloon kaikki pornografiaan suuntautuneet ja heille sanotaan että tule sellaisenaan kuin olet ja kirkossa sitten maallisten laulujen soidessa alastomat ihmiset hyppivät ja käsiään läpsyttävät ja kentaurit kavioitaan kopsuttelevat alttarilla.
Kirkon viimeinen valttikortti
6
152
Vastaukset
- Anonyymi
Ateistina pienenä vinkkinä voin antaa neuvon, alkakaa keräämään rahaa lemmikkieläimistä, jotka kuuluvat kirkkoon ja lisäksi voitte järjestää lemmikkieläinten hautajaisia.
- Anonyymi
Teikäläisiä eläimistä seksuaalisessa mielessä kiinnostuneita on sen verran harvassa, että tuolla keksimälläsi "lääkkeellä" ei ole minkäänlaista merkitystä yhtään mihinkään.
Ihmisellä voi olla ja on ties minkälaisia vikoja tahansa, mutta silti tulee ymmärtää normaalin ja epänormaalin ero. Epänormaaliutta voi yrittää oikaista esimerkiksi laadukkaalla terapialla. Vuoden pimein aika lähestyy ja jutut pimenee sen myötä.
Aloitus oli aika sakeaa kamaa jopa palstan omilla mittareilla. Olisi kiva tietää, miltä tämäkin sisar kuulostaa siviilissä ja mitä siellä duunaa.
Vai vapaantoahton mukainen elämä,se on täällä yhtä pimeyttä koska kaikki ovat syntiä tehnee ovat Jumalan kirkkauta vailla. Sekö on vapaa tahtoa,elää synti elämää.
- Anonyymi
Nyt on pimein aika vuodesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8315562Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1713843- 534713
- 244417
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni224336Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364140Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h574029No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol433868- 613609
- 423265