Kiurun ja Paateron markkinamalli ei ole perustuslain mukainen

Eduskunta keskustelee uudesta sotemallista. Vastaajina ovat ministerit Kiuru ja Paatero. Samat henkilöt, jotka kaatoivat valmiin soten tekaistuin syin puolitoista vuotta sitten. Yksi kaatokriteereistä oli maakuntamalli. Nyt Kiuru ja Paatero tuovat samanlaisen esittelyyn. Toinen kriteeri oli "veroparatiisiyhtiöt". Totuus on, että hoiva ei pärjää ilman yksityistä sektoria ja kolmatta sektoria. Nyt ne halutaan ohittaa ja yritetään pakottaa ihmiset terkkarijonoihin. Tuleviin sotealueisiin, joita on yli 20 halutaan liittää myös pelastustoimi. Soten vaatimat lisäkulut vievät osan pelastustoimen kuluista, minkä takia se heikkenee. Kiurun ja Paateron malli tulee lopettamaan terkkarit syrjäseuduilta, jolloin lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama koskee hoivakoteja. Suuret kunnalliskodit ovat sotealueen keskustassa tai toisella laidalla, joihin hoidossa olevan puolison on pitkä matka mennä. Hoitotakuut ovat tyhjä kirjain. Totuus on, että terkkarijonoissa ei parane ja saikulla ei bruttokansantuote kasva. Kiurun ja Paateron hinku ministereiksi kaatamalla edellisen valmiin mallin on vielä kaikuna sylissä.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kiurun ja Paaterin "veroparatiisisote" ei ole perustuslain mukainen. Se asettaa ihmiset eri puolilla maata eriarvoiseen asemaan. Hoitoon pääsy vaikeutuu ja esimerkiksi syöpähoitoon pääsy on eri hintaista eri puolilla maata, ajatellun paikallisen verotuksen takia.

Tänä päivänä on monin paikoin halvempaa järjestää hoito yksityisen kautta kuin julkisesti. Se on tosiasia. Lisäksi monet palvelut eivät tule toteutumaan julkisella puolella riittävässä määrin tai ollenkaan: hammashoito, psykiatrian palvelut, vammaispalvelut ym. Vihervasemmistohallituksen yritysvastainen asenne asettaa ministerit mahdottoman eteen. Olemassaolevien hoivasopimusten mitätöinti olisi sosialisoinnin seuraava askel tiellä matkalla Venäjän malliin. Haatainen etsii mallia työllisyyteen Pohjoismaista, Kiuru ja Paatero näköjään itänaapurista. Kuka haluaa?

Äänestä
  • Ei kukaan, nyt olemassa olevaan terveydenhoitoon tehtävä niihin korjaukset missä on parannettavaa, ei muuta, tämä malli vähentää entisestään niitä puuttuvia käsipareja ja luulisi sen olevan ihan ykkösasiana tärkein .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kukaan, nyt olemassa olevaan terveydenhoitoon tehtävä niihin korjaukset missä on parannettavaa, ei muuta, tämä malli vähentää entisestään niitä puuttuvia käsipareja ja luulisi sen olevan ihan ykkösasiana tärkein .

    Jos joskus niin nyt kannattaa olla vauras, myös eläkkeellä. Tai sitten terve.
    Kiurun malli on nimittäin sellainen että yhdistelmä köyhä ja kipeä käy hengenpäälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kukaan, nyt olemassa olevaan terveydenhoitoon tehtävä niihin korjaukset missä on parannettavaa, ei muuta, tämä malli vähentää entisestään niitä puuttuvia käsipareja ja luulisi sen olevan ihan ykkösasiana tärkein .

    Isoin ongelma terveydenhoitopuolella taitaa tosiaan olla se, ettei lääkäreitä saada enää kunnolla kuin isoimpiin sairaaloihin. Sote entisestään pahentaa tilannetta keskittämällä monipuolisemmat ja vaativammat hoidot entistä harvempiin paikkoihin. Seuraus tulee olemaan, että myös entiset keskisuuret sairaalat muuttuvat sellaisiksi, joihin on vaikea houkutella lääkäreitä virkoihin.

    Norjassa on toimivampi malli, joka perustuu siihen, että myös pienemmät sairaalat varustetaan uusimmilla peleillä ja vehkeillä. Silloin myös pienet sairaalat ovat houkuttelevia työpaikkoja lääkäreille. Valitettavasti Suomessa on venäläinen hallintokulttuuri, jossa kaikki pitää aina keskittää, että isolla pomolla olisi enemmän valtaa (ja isompi palkka).

    Tässäkin sote-uudistuksessa keskeisin tavoite on saada muutamille isoimmille pomoille entistä enemmän valtaa ja siihen vedoten entistä isompi palkka. Parempi olisi ollut hajauttaa ja laajentaa ei-vaativimpia hoitoja tarjoavia paikkoja, jolloin myös pienet sairaalat voisivat olla houkuttelevia työpaikkoja ja perusterveydenhuolto vahvistuisi. Kaikkein kalleimmaksi ja inhottavimmaksi potilaille koituu se, että joudutaan käyttämään keikka-lääkäreitä.

    Äänestä

Eikö tuo Paatero saanut kenkää edellisestä ministrinhommastaan vuosi sitten Rinteen ohella , mutta kyllähän SDP osaa järjestellä uusia suojatyöpaikkoja kunhan vain kuulut puolueeseen ( samoin kuin oli DDR:ssä ).

Äänestä
  • Ainahan demarit ovat rekrytoineet punaisella jäsenkirjalla, hyvävelijärjestelmällä, nepotismilla ja altruismilla, rakenteellista korruptiota unohtamatta.

    Äänestä

Minä ymmärrän hallituksen esityksen näin: Yksityiset yritykset eivät ole VASTUUSSA mistään muusta kuin tuloksesta niin on monella suulla ilmoitettu ja kun näin on niin jonkun tahon (julkisen) pitää ottaa VASTUU ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista.
Voisiko siellä eduskunnassa ja ylipäänsä koko yhteiskunnassa laittaa valot päälle, näiden menojen lisäyksen suhteen koska suuret ikäliokat nukkuvat pois 10 - vuoden sisällä ja samoin sen joukon eläkkeiden suuruinen potti talouden kierrosta.
Kun suuret ikäluokat ovat poissa tarpeineen ja rahoineen niin olette omillanne, teidän pitää huolehtia vain omista tarpeistanne ja menoistanne.

Äänestä

Miksi perussuomalaisten logon värit ovat samoja kuin Ruotsin lipun?

Äänestä
  • Miksi keskustan logon väri viittaa vihreisiin, no siksi että on helpompi sulautua sen arvoihin myös käytännön tasolla, nyt olemme jo apupuolue tasolla heille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi keskustan logon väri viittaa vihreisiin, no siksi että on helpompi sulautua sen arvoihin myös käytännön tasolla, nyt olemme jo apupuolue tasolla heille.

    SDP:n värit kuvastavat valintaa joka tehtiin hyvissä ajoin kun ruvettiin suunnittelemaan suomen tiukempaa sitomista itäiseen naapurimaahan tukossa olevan vallankumouksen jälkeen. Toki piti junailla omakin kumous ja siihen hommaan demarit kävivät innolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eduskunta keskustelee uudesta sotemallista. Vastaajina ovat ministerit Kiuru ja Paatero. Samat henkilöt, jotka kaatoivat valmiin soten tekaistuin syin puolitoista vuotta sitten. Yksi kaatokriteereistä oli maakuntamalli. Nyt Kiuru ja Paatero tuovat samanlaisen esittelyyn. Toinen kriteeri oli "veroparatiisiyhtiöt". Totuus on, että hoiva ei pärjää ilman yksityistä sektoria ja kolmatta sektoria. Nyt ne halutaan ohittaa ja yritetään pakottaa ihmiset terkkarijonoihin. Tuleviin sotealueisiin, joita on yli 20 halutaan liittää myös pelastustoimi. Soten vaatimat lisäkulut vievät osan pelastustoimen kuluista, minkä takia se heikkenee. Kiurun ja Paateron malli tulee lopettamaan terkkarit syrjäseuduilta, jolloin lääkäriin pääsy vaikeutuu. Sama koskee hoivakoteja. Suuret kunnalliskodit ovat sotealueen keskustassa tai toisella laidalla, joihin hoidossa olevan puolison on pitkä matka mennä. Hoitotakuut ovat tyhjä kirjain. Totuus on, että terkkarijonoissa ei parane ja saikulla ei bruttokansantuote kasva. Kiurun ja Paateron hinku ministereiksi kaatamalla edellisen valmiin mallin on vielä kaikuna sylissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu