Haavistolle luottamus keskustan ansiosta

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/101a55c4-f465-4a4f-869f-40492b14fc48

Keskusta tarrautuu hallitukseen, vaikka moittii Haavistoa.

PS vaati eroa, vaikka luottamuksen nimellisesti saikin.

Haaviston on erottava.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aaviston ministerivastuuasiaa liikkeelle laittaneet PS-edustajat Jari Ronkainen ja Mari Rantanen sanovat yhteisessä tiedotteessaan, että keskustan ja SDP:n tuki Haavistolle oli pettymys.

– Vihreiden ja vasemmistoliiton äänestyskäyttäytyminen oli odotettavaa. Heille lakien kiertämisessä ei ole mitään väärää silloin, kun se edistää heidän omia tarkoitusperiään. Kuitenkin entisen työväenpuolueen SDP:n asettuminen malttinsa ministeriön virkamiehelle menettäneen Haaviston taakse ihmetyttää. On myös selvää, että keskusta on totaalisesti menettänyt selkärankansa osana punavihreätä hallitusta.

Ronkaisen ja Rantasen mukaan ministeri Haaviston tulisi kantaa poliittinen vastuu, vaikka juridista vastuuta muistutuksesta ei koitunutkaan.

– Perussuomalaisille on päivänselvää, ettei ministeri voi jatkaa, jos hänen menettelytapansa on todettu lainvastaiseksi. Hallitus on nyt kuitenkin antanut siunauksensa Haaviston toiminnalle. Koemme tämän kolauksena valtioneuvoston ja koko eduskunnan arvovallalle.

Äänestä

Järkevää toimintaa Keskustalta. Tyhjän mölisijät ovat eri puolueessa.

Äänestä

Perustelut olivast että edellytykset syytteen nostamiselle eivät täyty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/101a55c4-f465-4a4f-869f-40492b14fc48

Keskusta tarrautuu hallitukseen, vaikka moittii Haavistoa.

PS vaati eroa, vaikka luottamuksen nimellisesti saikin.

Haaviston on erottava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu