Onko Pohjola mielestäsi kieliyhteisö?

Ketkä ovat mielestäsi oikeutettuja kokemaan kuuluvansa Pohjolaan?
42<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Pohjolaan kuulumme, muttemme skandinaviaan.

2Äänestä
  • Itseasiassa skand on sama kuin pohjoinen . Nord .

    Äänestä

Suomi eroaa selvästi muusta pohjolasta kahdessa asiassa, emme ole kuningaskunta ja kieli on myös täysin erilainen. Silti olemme osa pohjoismaita olleet aina, enemmän tai vähemmän, ja yleensä enemmän.

2Äänestä
  • Suomi on entistä ruotsin kuningaskuntaa . Venäjä oli vain miehittäjä.

    Äänestä

Pohjolaa yhdistävät liput, joissa on risti. Onko Pohjola nimenomaan kristillinen yhteisö?

2Äänestä
  • Pohjolasta tulee mieleen erityisesti liput, ja on jotenkin sykähdyttävää joka kerta nähdä näiden viiden lipun liehuvan yhtä aikaa jossakin päin Pohjolaa. Juuri se, että Pohjolaan mahtuu näinkin monta aika erilaista maata, on hienoa.

    2Äänestä

  • Tanskalaiset nousivat Kalmarin Unionin johtoon, joka hallitsi Pohjolan kolmen valtakunnan valtioliittoa vuoteen 1521.

    Kustaa I Vaasa, Ruotsin kuningas vuodesta 1523, ryösti uskonpuhdistuksen verukkeella Suomen Roomalaiskatolisen kirkon aarteet ja muutti kuninkuuden perinnölliseksi.

    Vuosina 1618-1648 Ruotsi kävi uskonpuhdistuksen verukkeella ryöstelemässä, raiskaamassa ja valloittamassa uskonsotien näännyttämiä Itämeren eteläpuolella sijaitsevia alueita Pohjois-Saksa mukaan lukien.

    Uskonsotien verukkeella on yleensäkin ajettu muita tavoitteita. Näin oli myös Ranskassa ja muualla Keski-Euroopassa.

    Feodaaliaateli oli hallinnut vuosisatojen ajan maaomistuksia ja aseita. Ranskan feodaaliaatelistossa oli paljon hugenotteja, reformoituja.

    Tänä päivänä Ranska lienee Euroopan katolisin maa.

    Luterilainen protestanttinen etiikka on siltikin Pohjolaa yhdistävä voima ja voimatekijä, vaikka moni ei sitä enää tiedosta.

    Luterilaisen näkemyksen mukaan uskon asioissa ja pelastumisessa vastuu on yksilöllä itsellään.

    Luterilaisissa maissa, kuten myös Pohjolassa, latinankielisiä Raamattuja käännettiin kansan kielille 1500-luvun kuluessa. Yleiseen lukutaitoon alettiin panostaa. Sen myötä muissakin asioissa vastuun kanto itsestä sekä ahkeruus ja työteliäisyys ovat Pohjolassa laajalti hyväksyttyä yhteistä arvopohjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tanskalaiset nousivat Kalmarin Unionin johtoon, joka hallitsi Pohjolan kolmen valtakunnan valtioliittoa vuoteen 1521.

    Uskonnolla on hyvin merkittävä sija Pohjoismaisen kulttuurin kehityksessä.

    2Äänestä

  • Risti tarkoittaa usein terveyttä , toivotetaan terveyttä ,autetaan ja parannetaan . Risti liittyy siis parantamiseen. Kyllä myös historiassa on hallinnut tietysti kristittyjä onhan teilläkin omat kuninkaan ne Arabiassa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tanskalaiset nousivat Kalmarin Unionin johtoon, joka hallitsi Pohjolan kolmen valtakunnan valtioliittoa vuoteen 1521.

    Kustaa I Vaasa, Ruotsin kuningas vuodesta 1523, ryösti uskonpuhdistuksen verukkeella Suomen Roomalaiskatolisen kirkon aarteet ja muutti kuninkuuden perinnölliseksi.

    Vuosina 1618-1648 Ruotsi kävi uskonpuhdistuksen verukkeella ryöstelemässä, raiskaamassa ja valloittamassa uskonsotien näännyttämiä Itämeren eteläpuolella sijaitsevia alueita Pohjois-Saksa mukaan lukien.

    Uskonsotien verukkeella on yleensäkin ajettu muita tavoitteita. Näin oli myös Ranskassa ja muualla Keski-Euroopassa.

    Feodaaliaateli oli hallinnut vuosisatojen ajan maaomistuksia ja aseita. Ranskan feodaaliaatelistossa oli paljon hugenotteja, reformoituja.

    Tänä päivänä Ranska lienee Euroopan katolisin maa.

    Luterilainen protestanttinen etiikka on siltikin Pohjolaa yhdistävä voima ja voimatekijä, vaikka moni ei sitä enää tiedosta.

    Luterilaisen näkemyksen mukaan uskon asioissa ja pelastumisessa vastuu on yksilöllä itsellään.

    Luterilaisissa maissa, kuten myös Pohjolassa, latinankielisiä Raamattuja käännettiin kansan kielille 1500-luvun kuluessa. Yleiseen lukutaitoon alettiin panostaa. Sen myötä muissakin asioissa vastuun kanto itsestä sekä ahkeruus ja työteliäisyys ovat Pohjolassa laajalti hyväksyttyä yhteistä arvopohjaa.

    Ihan vaan tiedoksi . Ruotsin kuninkaat oli täällä jo katolisella ajalla mm.900 luvulla oli paljon kirkkoja täällä . Venäjän slaavien yhdentyminen ortodoksikirkkoon synagogiin ja moskeijoihin oli myös projekti . Idän kirkot ja budhat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan vaan tiedoksi . Ruotsin kuninkaat oli täällä jo katolisella ajalla mm.900 luvulla oli paljon kirkkoja täällä . Venäjän slaavien yhdentyminen ortodoksikirkkoon synagogiin ja moskeijoihin oli myös projekti . Idän kirkot ja budhat.

    Historian tietosi tulevat ilmeisesti ruotsinkielisten päiväkotitätien satutunneilta.
    Roomalaiskatolisen Piispa Henrikin ristiretkellä 1155-56 oli mukana ruotsalaisia joukkoja. Nykyisessä Ruotsissa asui silloin germaanistaustaisia, suomensukuisia, saamelaisia, ukrainan suunnalta ja muualat kauempaa saapuneita henkiklöitä ja perhekuntia.
    Ennen katolisten ensimmäistä ristiretkeä 1155-56 Suomen alueella oli jo alkukirkon kristillisyyttä, jota oli levitetty Alankomaiden kautta Irlannista, joka sinnitteli pitkään Roomalaiskatolisen valtapyyteitä vastaan.
    Idässä ortodoksinen kirkko oli levinnyt nykyisen Mikkelin tienoille saakka.
    Ruotsalaiset lähtivät valloittamaan ja verottamaan Suomea 1200-luvullaristiretkien verukkeella mongolien hyökkäysten viedessä muun Euroopan huomion.
    Paavi oli nimenomaan varoittanut ruotsalaisia Suomen alueiden valtaus- ja alistamisaikeista.
    Ruotsi valtiona on nuori , kuten useimmat muutkin kansallisvaltiot. Ns. viikingit on jo todettu höpöksi. He olivat monenkirjavaa eri kansallisuuksia edustavia väkivaltaisen ja ryöstelevän elämäntavan valinneita henkilöitä. Tuoreet DNA-testit osoittavat, että mitään yhtenäistä viikinkiperimää ei ole olemassa.
    Monenlainen rauhattomuus vallitsi alueella, Pohjolassa, Ruotsissa ja Ruotsi-Suomessa, vuoteen 1809, jolloin Suomi erotettin Ruotsista ja Napoleonin ranskalainen kenraali Bernadotte asetettiin valtaistuimelle.
    Sagoissa mainitut kuninkaat ovat kveenejä, siis suomenheimoisia. Kveenit tiedettiin jo Roomassa ennen kuin "ruotsalaisista" tiedetiin yhtään mitään.
    Saagoissa kerrotaan tietysti myös viikinkien sotaisista rosvopäälliköstä, mutta siitä oli varsinainen kuninkuus kaukana.

    Äänestä

Pohjola on hyvien epääräinen käsite ja tarkoittaa milloin mitäkin sanojasta riippuen.

Parempin määriteltyjä ovat seuraavat.

Skandinavia: Ruotsi ja Norja poislukien Ruija.
Fennoskandia: Ruotsi, Norja, Suomi, Itä-Karjala ja Kuola.
Pohjoismaat: Ruotsi, Norja, Suomi, Tanska ja Islani sekä itsehallintoalueita kuten Ahvenanmaa ja Gröönlanti.

2Äänestä

Kun matkustaa maailmalla, Pohjoismaiden asukkaat tuntuvat aina tutuilta, enemmän kuin esim. saksalaiset tai jopa virolaiset.

2Äänestä
  • Virolaiset ovat nykyisin varsin tuttuja - rautaesirippu meni jo.

    Virolaiset on syytäkin pitää lähellä, sillä meillä on yhteinen menneisyys - ja k/mielen kerrokset.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virolaiset ovat nykyisin varsin tuttuja - rautaesirippu meni jo.

    Virolaiset on syytäkin pitää lähellä, sillä meillä on yhteinen menneisyys - ja k/mielen kerrokset.

    Virolaiset ovat enemmän keskieurooppalaisia. He ovat avoimempia kuin suomalaiset ja pohjoismaalaiset.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virolaiset ovat enemmän keskieurooppalaisia. He ovat avoimempia kuin suomalaiset ja pohjoismaalaiset.

    Virolaiset ovat realisteja - pitävät viron kielen maan pääkielenä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virolaiset ovat enemmän keskieurooppalaisia. He ovat avoimempia kuin suomalaiset ja pohjoismaalaiset.

    Taitavat virolaiset olla kaikista lähimpänä suomalaista luonteenlaatua ja ajattelutapaa, tietysti Neuvostoliiton osana oleminen on haitannut virolaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virolaiset ovat realisteja - pitävät viron kielen maan pääkielenä.

    Minusta virolaiset ovat pehmeämpiä kuin suomalaiset. Suomalaisten "raakuus" sai meidät säilyttämään itsenäisyytemme.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minusta virolaiset ovat pehmeämpiä kuin suomalaiset. Suomalaisten "raakuus" sai meidät säilyttämään itsenäisyytemme.

    Suomalaisten nuorten miesten uhrautuminen säilytti itsenäisyytemme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virolaiset ovat realisteja - pitävät viron kielen maan pääkielenä.

    Hyvä kieli . Siitä saa melkein selvän . Meilläkin tuttu sana Suvi on sieltä . Heitä asui Viipurissa aika paljon ennen sotaa . Venäläiset pommitti kouluja Viipurissa lapset kärsii .

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisten nuorten miesten uhrautuminen säilytti itsenäisyytemme.

    Ja se juuri kysyi kovuutta ja myös raakuutta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja se juuri kysyi kovuutta ja myös raakuutta.

    Se kysyy luonnetta ja sydäntä.

    Äänestä

Pohjolaan pitäisi lukea myös Viro ja Skotlanti, saataisiin taas aitoutta mukaan.

Äänestä
  • Ottaisin Skotlannin mukaan entisenä viikinkialueena, mutta Viro todellakin on osa Keski-Eurooppaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ottaisin Skotlannin mukaan entisenä viikinkialueena, mutta Viro todellakin on osa Keski-Eurooppaa.

    Viro keskieurooppaa, mut Skotlanti Skandinaviaa? Ei .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ottaisin Skotlannin mukaan entisenä viikinkialueena, mutta Viro todellakin on osa Keski-Eurooppaa.

    Ja viikinkihistoria määrittelee Pohjolan - ei yhtään äärinationalistista unelmointia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja viikinkihistoria määrittelee Pohjolan - ei yhtään äärinationalistista unelmointia.

    Kävihän viikingit amerikassakin ennenkuin se oli edes amerikka, ei sitä silti lueta pohjolaan kuuluvaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viro keskieurooppaa, mut Skotlanti Skandinaviaa? Ei .

    Kyse on mentaliteetista. Skotlannissa puhutaan myös yhä vanhaa skandikieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on mentaliteetista. Skotlannissa puhutaan myös yhä vanhaa skandikieltä.

    Gaeli on kelttikieli.

    Äänestä

Jophola on aikuisten oma pehmola. Sillä kielellä ei pitäisi lähteä ullkomaita myöten.

Äänestä

Kuuluuhan suomi muka pohjoismaiden neuvostoonkin kuunteluoppilaana , suomenkieltäkään siellä ei hyväksytä mutta siellä istutaan .
Todellisuudessa suomi kuuluu baltianmaihin ja eurooppaan .

Äänestä
  • Pohjoismaiden neuvoston yksi kieli on myös suomi. Balttianmaihin Suomi ei kuulu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pohjoismaiden neuvoston yksi kieli on myös suomi. Balttianmaihin Suomi ei kuulu.

    Ahvenanmaalainen suomen edustaja esti suomenkielen hyväksymisen kieleksi pohjoismaiden neuvostoon , ruotsinkielen hän hyväksyy .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahvenanmaalainen suomen edustaja esti suomenkielen hyväksymisen kieleksi pohjoismaiden neuvostoon , ruotsinkielen hän hyväksyy .

    Et tiedä asioita selvästikään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahvenanmaalainen suomen edustaja esti suomenkielen hyväksymisen kieleksi pohjoismaiden neuvostoon , ruotsinkielen hän hyväksyy .

    Tiedoissasi on puutteita.

    Äänestä

En ole kuullut ikinä pohjolan kieliyhteisöstä,
taitaa olla tuulesta temmattu väite.
Mikä lie tämänkin väitteen takana
Varmaan joku hullu joka taas haluaa ryhmitellä, lajitella,
Mutta kaikki on YKSILÖITÄ paina se kaaliisi.

Äänestä
  • Tarkoitin suomalaisia murteita on tampereen murre,oulun murre,helsingin murre,ym
    Mutta en ole kuulut pohjolan murretta
    Koska sillä alueella.ei ole.yjtenäistä murretta
    Esim.torniossa ja pellossa puhutaan H päälle
    Ja oulussa olulaisittain ja lapissa lappilaisittain ja saamea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitin suomalaisia murteita on tampereen murre,oulun murre,helsingin murre,ym
    Mutta en ole kuulut pohjolan murretta
    Koska sillä alueella.ei ole.yjtenäistä murretta
    Esim.torniossa ja pellossa puhutaan H päälle
    Ja oulussa olulaisittain ja lapissa lappilaisittain ja saamea.

    Eli kysyt siis aloituksessa, kuuluuko joku "Pohjolan murreyhteisöön" ???

    Kysymyshän on järjetön, koska kaikissa Pohjoismaissa on omat kielet ja omat murteet.

    Äänestä

Ei, Pohjola-Norden on maantieteellinen yksikkö. Voisi laventua jo Virolla ja vaikka Skotlannilla.

Äänestä

Pohjola ei saa olla kieliyhteisö.

Äänestä

Englanninkielinen yhteisö

Äänestä

Ei todellakaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ketkä ovat mielestäsi oikeutettuja kokemaan kuuluvansa Pohjolaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu