en vaan kestä todellisuutta. miksi mun pitäis elää enään jos ei minusta tykätä eikä kunnioiteta kuin normaalia ihmistä? en ole itse valinnut syntyä ns. keharina ja tuntuu siltä että ihmiset "aistisivat" mun olevani sellainen ja just siks en pysty kulkemaan enään misään, kaupungilla tai kaduilla. välillä syntyy hirvee raivokiihko että tekisi mieli purra, raapai ja hakata ärsyttävät ihmiset mutta se ei ratkaisi mitään, tyyydyttäis vaan mun pahan oloni. mä en oo koskaan ollut epäreilu muita kohtaan mutta minua kohtaan ollaan. milloin maailma tästä ikinä muuttuu?
välillä on hirvee halu tappaa itseäni kun mun erilaisuus on häirinnyt mua ja mua kiusataan sen takia
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoitit itsekin että sinusta tuntuu että toiset " aistivat " erilaisuutesi, entä jos niin ei oikeasti olekaan vaan se onkin vain sun tunne.
Suurin osa ihmisistä kunnioittaa muitakin, olivat ne muut minkälaisia tahansa.
Loppujen lopuksi se on vähemmistö jotka kohtelevat huonosti mutta tokihan se on ikävää ja saa ajattelemaan yleistämistä että kaikki olisivat samanlaisia.
Ajattele niinpäin että on hienoa kun et ole samanlainen kuin suuri massa ihmisistä on, olet hyvässä asemassa kun saat olla oma itsesi juuri sellaisena kuin olet.
Voit ajatella että on upeeta olla erilainen, eipähän ole jokainen vastaantulija samanlainen.
Se että satuttaisit jotain muuta niin ei sekään tekisi sulle hyvää oloa, veikkaan että päinvastoin voisi tulla vain ikävämpi olo kun tajuaisi satuttaneensa jotain toista.
Etkä myöskään ole yksin, " kehareita " on aika paljon, se on kyllä totta kuten kirjoitit ettei kukaan voi valita etukäteen millaisena syntyy, mutta sehän on pääasia että kuitenkin syntyy.
Suurin osa meistä olisi varmaan erilaisia jos olisi saanut valita sen millaisena syntyy.
Minusta on ainakin kiva että olet syntynyt, muuten olisi jäänyt tämäkin keskustelu käymättä.
Koitahan jaksella, aina tulee joskus huonoja päiviä mutta kyllä väliin mahtuu paljon hyviäkin. - Anonyymi
Ihmiset kiinnittävät valikoivasti huomiota asioihin. Vauvaa haluava nainen näkee vain raskaana olevia ihmisiä. Käsilaukkunsa varastamista pelkäävä vanhus näkee vain nuorisorikollisia. Ylipainoinen näkee vain hoikkia ja hyväkuntoisia ihmisiä.
Se, mitä luulet näkeväsi, ei ole koko totuus maailmasta. Töykeät ihmiset saattavat olla kokonaan omassa sisäisessä maailmassaan, eivät edes näe oikeasti muita ihmisiä, ja he voivat olla töykeitä kaikille. Ihmisellä voi olla huono päivä, tai hän voi olla syntyjään ilkeä, eikä hän kohdista pahuuttaan kehenkään tiettyyn, jakaa sitä tasaisesti eteen tuleville tai valikoi uhrikseen heikoimman.
Oma ongelmani on vähän vastakkainen tietyssä mielessä. Näytän normaalilta, mutta en ole. Minun siis edellytetään pärjäävän normaaleissa tilanteissa, mutten pärjää. Tietyssä mielessä voi olla eduksi, että joku ulospäin näkyvä asia kertoo vammasta tai sairaudesta. Sokean keppi, opaskoira, pyörätuoli. Ihmiset myös haluavat auttaa. Emme elä Pohjois-Koreassa, meillä vammaiset ja sairaat (paitsi koronapotilaat) saavat liikkua ihmisten ilmoilla, ja pulaan julkisella paikalla joutunutta on tapana auttaa.
Ongelmasi taitaa tällä hetkellä olla masennus ja sitä kautta näköalattomuus. Ihminen ei voi päättää, mihin ja millaisena syntyy. Silti hyvinkin vaikeasti sairaat tai vaikeista olosuhteista lähteneet ihmiset ovat pärjänneet. Selviäminen on kiinni korvien välistä. On selvä, että ihmiset katselevat mieluummin iloisia ihmisiä kuin apeita. Oma tunnetila myös heijastuu toisiin ihmisiin.
Tarvitset tällä hetkellä keskusteluapua tai terapiaa. Voit kysyä asiaa terveyskeskuksesta. Toinen vaihtoehto on seurakunta, sitäkin kautta voi saada ajan esim. diakoniatyöntekijälle. Tai voi jutella papin kanssa. - Anonyymi
Jos vaik kokeilis mennä motarin ylikulkusillalle ja pistää kumiköysi kaulaan ja jouluvalot ympärilleen hohtamaan joulun iloa ja sit loikkais kaiteen yli - olis jouluryysis-matkaajilla jotain hupia katottavana - meinaan pomppivaa jouluvaloa.
Tulis makee video someen iloittamaan joulun alla , suosittelen kokeilemaan.- Anonyymi
Tota ei kukaan tee sen takia että sulla olisi kivaa ja makeeta.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847152Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik885341Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013420