Power on mätämuna

Powerin asiakaspalvelu on niin alhaista tasoa, että en osannut kuvitella, että sellaisella voi pärjätä nykyisin, mutta kun asiakkaat ovat kai pääasiallisesti märkäkorvia joilla on liikaa rahaa, niin mikä tahansa on kai mahdollista. Myyvät tuotteita joissa on väärät ohjeet sisällä ja harhaanjohtavat valmistajan yhteystiedot pakkauksessa. Piste iin päälle on, että tuotteet eivät ylipäätään toimi. Teknisen tuen asiakaspalvelija kertoo että ei tunne tuotetta (!) ja hokee moneen kertaan olevansa pahoillaan. Ainoa neuvo on palauttaa tuotteet kauppaan. Jee jee, matka naapurikaupunkiin siis tiedossa, onhan tässä jo viikko tullutkin ponnisteltua sähköpostiviestien, soittoyritysen, chattien ja vastausten odottelun kanssa. Power on suoraan sanottuna aivan prc:stä. Varoituksen sana, jos sinulle tulee ongelmia tämän firman kanssa ja saat heiltä apua, niin onnittelen. Olen huomannut monia keskusteluketjuja, joissa ihmiset ovat ihan hiilenä tähän yritykseen ja ymmärrän hyvin miksi. Yrittävät toki laittaa itse väliin joitakin läpinäkyviä kehuja, mutta jos omaa edes hieman psykologista silmää, huomaa helposti mistä ne ovat peräisin. Kukaan ei nimittäin äidy kehumaan, jos palvelu on normaalia ja mihinkään yliluonnollisen hyvää palveluun ei voi mitenkään uskoa tämän puljun ollessa kyseessä.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Powerin asiakaspalvelu on niin alhaista tasoa, että en osannut kuvitella, että sellaisella voi pärjätä nykyisin, mutta kun asiakkaat ovat kai pääasiallisesti märkäkorvia joilla on liikaa rahaa, niin mikä tahansa on kai mahdollista. Myyvät tuotteita joissa on väärät ohjeet sisällä ja harhaanjohtavat valmistajan yhteystiedot pakkauksessa. Piste iin päälle on, että tuotteet eivät ylipäätään toimi. Teknisen tuen asiakaspalvelija kertoo että ei tunne tuotetta (!) ja hokee moneen kertaan olevansa pahoillaan. Ainoa neuvo on palauttaa tuotteet kauppaan. Jee jee, matka naapurikaupunkiin siis tiedossa, onhan tässä jo viikko tullutkin ponnisteltua sähköpostiviestien, soittoyritysen, chattien ja vastausten odottelun kanssa. Power on suoraan sanottuna aivan prc:stä. Varoituksen sana, jos sinulle tulee ongelmia tämän firman kanssa ja saat heiltä apua, niin onnittelen. Olen huomannut monia keskusteluketjuja, joissa ihmiset ovat ihan hiilenä tähän yritykseen ja ymmärrän hyvin miksi. Yrittävät toki laittaa itse väliin joitakin läpinäkyviä kehuja, mutta jos omaa edes hieman psykologista silmää, huomaa helposti mistä ne ovat peräisin. Kukaan ei nimittäin äidy kehumaan, jos palvelu on normaalia ja mihinkään yliluonnollisen hyvää palveluun ei voi mitenkään uskoa tämän puljun ollessa kyseessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu