VAAN VANHURSKAUTTA JA RAUHAA JA ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
( Room. 14:17)
Apostoli sanoo tässä, ettei ruoka, eikä juoma, eikä mikään, mitä me voimme tehdä, tee meitä Jumalan edessä vanhurskaiksi ja hänen valtakuntansa jäseniksi, vaan meidät tekee Jumalan vanhurskaus uskolla omistettuna vanhurskaiksi.
»Jolla Poika on, hänellä on elämä.» Tämä on Jumalan valtakunnan vanhurskaus.
Luther on tämän tekstin kuvannut seuraavasti:
"Jumalan valtakunta ei ole maallinen eli ajallinen, vaan hengellinen valtakunta, jossa Kristus hallitsee kaikkia uskovaisia. Uskollisena kuninkaana hän rankaisee, palkitsee, johtaa ja hallitsee heitä. He turvaavat häneen ja mielellään nöyrtyvät hänen isällisen kurinsa ja rangaistuksensa alle ja seuraavat häntä kuuliaisuudessa.
Se ei ole syömistä ja juomista, eikä ulkonaista menoa, vaan vanhurskautta, ihmisten sydänten ja omientuntojen lohdutus ja tyydytys. Se on anteeksiantamista ja syntien poisottamista. Se on tahratun, saastutetun, murheellisen omantunnon puhdistamista ja rauhoittamista.
Sillä samoin kuin maallisessa valtakunnassa kansan tulee saada elää rauhassa ja häiritsemättä elättää itseänsä, niin Jumalan valtakunta hengellisessä suhteessa antaa kaiken tämän.
Se hävittää synnin vallan, ja alituisesti antaa synnit anteeksi, pois pyyhkii ne kokonaan.
Siinä Jumala osoittaa kunniansa ja armonsa tässä elämässä, että hän ihmisiltä pois ottaa ja anteeksi antaa synnit. Tämä on armon valtakunta täällä maan päällä. Mutta kun synti ja sen hoviseurue: perkele, kuolema ja helvetti ei enää voi kiusata ihmisiä, silloin se muuttuu kunnian valtakunnaksi ja täydelliseksi autuudeksi.»
Kun näin olemme päässeet synnistä ja tulleet Kristuksen vanhurskaudella puetuiksi, seuraa sitä »elämän vanhurskaus», joka osoittautuu siinä, että me uskon ja Hengen kautta saatuamme uudet sydämet, rakkaudessa ja kuuliaisuudessa asetamme koko elämämme, miten vajanaista se lieneekin, Jumalan sanan mukaan.
Me pyrimme siihen, että mekin rakastaisimme ja palvelisimme lähimmäistämme, niin kuin Kristus on rakastanut ja palvellut meitä. Emme nyt ainoastaan tahdo tehdä lähimmäisellemme oikein, vaan tahdomme tehdä hänelle hyvää, ja niin tulee meistä kaikkien ihmisten palvelijat, kaikkein heikoimpien ja taitamattomimpienkin, ollaksemme kaikille avuksi ja hyödyksi.
Kun rakkaus näin meitä hallitsee ja lähimmäisen hyöty on päämäärämme, niin meihin nähden toteutuvat Lutherin sanat: »Kristityn töillä ei ole mitään nimeä», so. hän ei tee mitään määrättyjä erikoisesti nimitettäviä hyviä töitä, vaan hän auttaa kaikkialla, missä apua tarvitaan. Erikoiset säännöt ja ohjeet eivät kytke häntä, vaan hän tekee mitä kulloinkin rakkaus vaatii.
Toinen, mitä apostoli tässä luettelee, on rauha. Tämä rauha on seurauksena siitä, että meillä on hyvä suhde Jumalaan, emme ole hänen vihansa alaisia, vaan hänen yhteydessään ja armossaan olemme hänen lapsiaan ja ystäviään.
Tästä seuraa myös saman uskon kautta autuas tietoisuus siitä, joten meillä on sydämen ja omantunnon rauha, jota nimitetään lapseuden hengeksi, jossa huudamme »Abba, Isä».
Syntiinlankeemuksen kautta kadotetut lapset ovat jälleen Jumalan ystäviä, voivat taas lähestyä häntä kuin lapset isäänsä. Sitähän voimme sanoa »Jumalan valtakunnaksi», silloin on »taivaan valtakunta tullut maan päälle.»
Lopuksi apostoli sanoo sen olevan iloa Pyhässä Hengessä. Kristityllä ei ole vain rauhaa, vaan hänellä on myös ilo Pyhässä Hengessä, jopa toisinaan »sanomaton ilo kaikessa murheessamme». Ilo Pyhässä Hengessä on luonnollinen seuraus elävästä uskosta evankeliumiin.
Sanoihan enkeli ilmoittaessaan paimenille Jeesuksen syntymisen: »Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon.» Se on samoin kuin uskokin, suoranainen Jumalan lahja ja sellainen Jumalan työ, jota ei kukaan muu tunne kuin se, joka sen saa.
Monta esimerkkiä on meillä Raamatussa tästä evankeliumin armon ilosta, esim. ne kolmetuhatta henkeä helluntaipäivänä, etiopialainen hoviherra, Filippin vanginvartija ym. Kun sielu, joka on elänyt Jumalan vihan alla ja on päässyt sovintoon Jumalan kanssa, näkee mihin armon ja autuuden valtakuntaan hän silloin on päässyt, niin täytyy hänen sydämellisesti iloita ja riemuita.
Tämmöinen ilo annetaan kristitylle runsain määrin kohta ensimmäisen uskonvakuutuksen kanssa noina ihanina hääpäivinä, jolloin ylkä on lähellä ja nähtävänä, ennen kuin hän on kätkeytynyt ja ennen kuin koetukset ovat tulleet kovin vaikeiksi.
Kuitenkin annetaan iloa eri sieluille hyvin eri lailla. Herra kasvattaa eri tavalla eri sieluja ja tavallisesti niin, että vähemmän kärsinyt saa myös vähemmän yliluonnollista iloa ja suuremman murheen jälkeen tavallisesti myös annetaan suurempi ilo, kuten pyhäin historia ja kokemus meille opettaa.
( C. O. Rosenius)
( Room. 14:17)
Apostoli sanoo tässä, ettei ruoka, eikä juoma, eikä mikään, mitä me voimme tehdä, tee meitä Jumalan edessä vanhurskaiksi ja hänen valtakuntansa jäseniksi, vaan meidät tekee Jumalan vanhurskaus uskolla omistettuna vanhurskaiksi.
»Jolla Poika on, hänellä on elämä.» Tämä on Jumalan valtakunnan vanhurskaus.
Luther on tämän tekstin kuvannut seuraavasti:
"Jumalan valtakunta ei ole maallinen eli ajallinen, vaan hengellinen valtakunta, jossa Kristus hallitsee kaikkia uskovaisia. Uskollisena kuninkaana hän rankaisee, palkitsee, johtaa ja hallitsee heitä. He turvaavat häneen ja mielellään nöyrtyvät hänen isällisen kurinsa ja rangaistuksensa alle ja seuraavat häntä kuuliaisuudessa.
Se ei ole syömistä ja juomista, eikä ulkonaista menoa, vaan vanhurskautta, ihmisten sydänten ja omientuntojen lohdutus ja tyydytys. Se on anteeksiantamista ja syntien poisottamista. Se on tahratun, saastutetun, murheellisen omantunnon puhdistamista ja rauhoittamista.
Sillä samoin kuin maallisessa valtakunnassa kansan tulee saada elää rauhassa ja häiritsemättä elättää itseänsä, niin Jumalan valtakunta hengellisessä suhteessa antaa kaiken tämän.
Se hävittää synnin vallan, ja alituisesti antaa synnit anteeksi, pois pyyhkii ne kokonaan.
Siinä Jumala osoittaa kunniansa ja armonsa tässä elämässä, että hän ihmisiltä pois ottaa ja anteeksi antaa synnit. Tämä on armon valtakunta täällä maan päällä. Mutta kun synti ja sen hoviseurue: perkele, kuolema ja helvetti ei enää voi kiusata ihmisiä, silloin se muuttuu kunnian valtakunnaksi ja täydelliseksi autuudeksi.»
Kun näin olemme päässeet synnistä ja tulleet Kristuksen vanhurskaudella puetuiksi, seuraa sitä »elämän vanhurskaus», joka osoittautuu siinä, että me uskon ja Hengen kautta saatuamme uudet sydämet, rakkaudessa ja kuuliaisuudessa asetamme koko elämämme, miten vajanaista se lieneekin, Jumalan sanan mukaan.
Me pyrimme siihen, että mekin rakastaisimme ja palvelisimme lähimmäistämme, niin kuin Kristus on rakastanut ja palvellut meitä. Emme nyt ainoastaan tahdo tehdä lähimmäisellemme oikein, vaan tahdomme tehdä hänelle hyvää, ja niin tulee meistä kaikkien ihmisten palvelijat, kaikkein heikoimpien ja taitamattomimpienkin, ollaksemme kaikille avuksi ja hyödyksi.
Kun rakkaus näin meitä hallitsee ja lähimmäisen hyöty on päämäärämme, niin meihin nähden toteutuvat Lutherin sanat: »Kristityn töillä ei ole mitään nimeä», so. hän ei tee mitään määrättyjä erikoisesti nimitettäviä hyviä töitä, vaan hän auttaa kaikkialla, missä apua tarvitaan. Erikoiset säännöt ja ohjeet eivät kytke häntä, vaan hän tekee mitä kulloinkin rakkaus vaatii.
Toinen, mitä apostoli tässä luettelee, on rauha. Tämä rauha on seurauksena siitä, että meillä on hyvä suhde Jumalaan, emme ole hänen vihansa alaisia, vaan hänen yhteydessään ja armossaan olemme hänen lapsiaan ja ystäviään.
Tästä seuraa myös saman uskon kautta autuas tietoisuus siitä, joten meillä on sydämen ja omantunnon rauha, jota nimitetään lapseuden hengeksi, jossa huudamme »Abba, Isä».
Syntiinlankeemuksen kautta kadotetut lapset ovat jälleen Jumalan ystäviä, voivat taas lähestyä häntä kuin lapset isäänsä. Sitähän voimme sanoa »Jumalan valtakunnaksi», silloin on »taivaan valtakunta tullut maan päälle.»
Lopuksi apostoli sanoo sen olevan iloa Pyhässä Hengessä. Kristityllä ei ole vain rauhaa, vaan hänellä on myös ilo Pyhässä Hengessä, jopa toisinaan »sanomaton ilo kaikessa murheessamme». Ilo Pyhässä Hengessä on luonnollinen seuraus elävästä uskosta evankeliumiin.
Sanoihan enkeli ilmoittaessaan paimenille Jeesuksen syntymisen: »Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon.» Se on samoin kuin uskokin, suoranainen Jumalan lahja ja sellainen Jumalan työ, jota ei kukaan muu tunne kuin se, joka sen saa.
Monta esimerkkiä on meillä Raamatussa tästä evankeliumin armon ilosta, esim. ne kolmetuhatta henkeä helluntaipäivänä, etiopialainen hoviherra, Filippin vanginvartija ym. Kun sielu, joka on elänyt Jumalan vihan alla ja on päässyt sovintoon Jumalan kanssa, näkee mihin armon ja autuuden valtakuntaan hän silloin on päässyt, niin täytyy hänen sydämellisesti iloita ja riemuita.
Tämmöinen ilo annetaan kristitylle runsain määrin kohta ensimmäisen uskonvakuutuksen kanssa noina ihanina hääpäivinä, jolloin ylkä on lähellä ja nähtävänä, ennen kuin hän on kätkeytynyt ja ennen kuin koetukset ovat tulleet kovin vaikeiksi.
Kuitenkin annetaan iloa eri sieluille hyvin eri lailla. Herra kasvattaa eri tavalla eri sieluja ja tavallisesti niin, että vähemmän kärsinyt saa myös vähemmän yliluonnollista iloa ja suuremman murheen jälkeen tavallisesti myös annetaan suurempi ilo, kuten pyhäin historia ja kokemus meille opettaa.
( C. O. Rosenius)
Vastaukset 8
Vanhimmat
1Kor.8:8 Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy.
Hebr.13:7 Biblia. Muistakaat teidän opettajianne, jotka teille Jumalan sanaa puhuneet ovat, joiden uskoa te seuratkaat, ja ottakaat vaari, millainen loppu heidän menollansa on. 1Kor.4:16 Kehotan siis teitä: olkaa minun seuraajiani. 1Kor.11:1 Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.
Matt.4:19 Biblia (1776) Ja hän sanoi heille: seuratkaat minua, ja minä teen teidät ihmisten kalamiehiksi. Mark.1:17 Ja Jesus sanoi heille: seuratkaat minua, ja minä teen teidät, että te tulette ihmisten kalamieheksi. Matt.13:47-48
11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
( 1 Joh. 5)
20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
( 1 Joh. 2)
s-seutulainen
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.
Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.
Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.
Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."
Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).
Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.
Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.
Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.
Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne.
1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eiåkä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
( Gal. 1)
P. S. Carl Olof Rosenius julisti ja opetti totista Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia Raamatun totuuden rakkaudessa.
Sinä, joka postaat kuin automaatti aina ja uudestaan tuon saman Roseniuksesta kertovan, hänen vastustajiensa mielipiteisiin ja käsityksiin perustuvan juttusi, olet niiden kaltainen, joita Paavali ankarasti kutsuu toisenlaisen, toisen, evankeliumin julistajiksi. Valhe evankeliumin, joka ei mikään evankeliumi ole.
>>Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.<<
( 8 - 9)
Mitä tulee Aapeli Saarisaloon hän ei lukeutunut suinkaan Roseniuksen vastustajiin. Rehellisenä elämäkerturina hän tietenkin kirjoittaa ja tuo julki kaiken kohteestaan, myös vastustajien käsitykset ja lausunnot ko. henkilöstä - Carl Olof Roseniuksesta.
s-seutulainen
Ja vielä,
sinä, joka täällä vanhurskaudesta - jonka kuvittelet saavuttavasi ja omistavasi omilla joutavilla "lain noudattamis" puuhailuillasi - puhut, lue uudestaan ja uudestaan mitä Paavali kirjoittaa:
19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
( Room. 3)
1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi."
10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.
11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.
13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
17 - niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva",
19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut - sillä hän öoli jo noin satavuotias - ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,
21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.
23 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin,
24 vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme,
25 joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.
( Room. 4)
s-seutulainen