"Kaksi epäillyistä on poliisin mukaan käynyt lauantaina katsomassa vainajaa ja tarkastaneet, hengittääkö tämä. Lisäksi epäillyt ovat vieneet paikalta pois esimerkiksi edellisiltana sinne jättämiään oluttölkkejä".
https://yle.fi/uutiset/3-11705600?origin=rss
Kaikki kolme epäiltyä ovat poliisin tietojen mukaan keskustelleet perjantain tapahtumista keskenään ennen kiinniottoja ja miettineet esimerkiksi ruumiin kätkemistä tai hävittämistä jollakin tavalla.
Poliisi selvittää, onko tekojen taustalla pidempään jatkunut kiusaaminen ja väkivalta.
Poliisi epäilee, että samat kolme epäiltyä ovat kohdistaneet uhriin väkivaltaa myös aiemmin ja taustalla oleva kiusaaminen on jatkunut pidempään.
‒ Tilannetta voisi kuvata siten, että kyseessä on ollut tilanne, jossa uhria on pidetty "kaverina", mutta samaan aikaan kiusattu eri tavoin. Olen varsin tietoinen, että termiin kiusaaminen kohdistuu kritiikkiä ja jotkut kokevat sen vähätteleväksi. Kun käytän termiä kiusaaminen, tarkoitan toistuvaa ja systemaattista toimintaa, jolla voi olla vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia uhrille. Tässä tapauksessa kiusaamisen epäillään olleen niin vakavaa, että se on johtanut henkirikokseen ja kiusaamisen uhrin kuolemaan, Forss toteaa poliisin tiedotteessa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Uhri oli poliisin mukaan löydettäessä maassa makuuasennossa, osa vaatteista riisuttuna. Poliisin kertoman mukaan rikoksesta epäillyt jättivät uhrin tuohon paikkaan aiemmin perjantaina.
Poliisin esitutkinnassa saamien tietojen mukaan uhriin on kohdistettu pitkäaikaista ja voimakasta väkivaltaa, joista osalla on ollut kiusaamiseen liittyvä nöyryyttävä luonne."
Jaahas, ilmeisesti homostelleet väkivallan varjolla. Sairaat pervot, toivottavasti saavat vankilassa kunnolla pamppua perseeseen.
"Poliisi kertoo, että uhri oli lastensuojelun asiakas ja sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle. Tämä kerrotaan julkisuuteen huoltajien suostumuksella."
Kuten arvasinkin, ei ole ollut isää suojelemassa poikaa, yhtä hyvin tekijöistä voi kasvaa samanlaisia kun ei isä ole kasvattamassa. En vaan voi käsittää miten voi kiduttaa hengiltä toisen ihmisen ja vielä oman ikäisenpojan ilman mitään syytä.
Sääliksi käy mitä joutunut kestämään ennen kuolemaa. Miksi ihmeessä suostunut olemaan noiden kanssa kun kiusanneet. Surullista ettei ole ollut kunnollisia kavererita.
Onko tekijöillä "kunnon kotia" ?
Tekijät ovat kaikki poliisien lapsia.
Femakkous tuhoaa lukemattomien poikien elämän kun ei ole kunnollista kotia ja millä tavalla vaikuttaakaan alkoholi kun 3000 lasta vammautuu sen takia jo ennen syntymää ja varjostaa koko lapsuutta. Alkoholi näidenkin kaikkien poikien elämän pilannut, yhdeltä lopullisesti. Alkoholin käyttö nuorilla muka vähentynyt, mutta sitten vielä pahemmat huumeet ja siihenkin saatu hyvin usein malli kotoa.
Miten femakkopäättäjät voi katsoa itseään peilistä kun oikein kannustavat naisia ottamaan eron, eikä lapsia suojella edes raskausaikana.
Tekijöiden vanhemmat henkisesti sairaita mielipuolia. Kasvattaneet hirviöitä.
"Olen varsin tietoinen, että termiin kiusaaminen kohdistuu kritiikkiä ja jotkut kokevat sen vähätteleväksi. Kun käytän termiä kiusaaminen, tarkoitan toistuvaa ja systemaattista toimintaa, jolla voi olla vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia uhrille".
Lähde sama.
Kiusaamista on esimerkiksi erilaisten aiheettomien huomautuksien esittäminen, uhkailu tai nimittely, jotka on vain tarkoitettu ihmisen saamiseksi voimattomaan ja onnettomaan mielentilaan.
Eleellistä kiusaamista ovat esimerkiksi syrjintä, keskisormen näyttäminen, oven paiskaaminen kiinni, sylkeminen huomion herättämiseksi, tuijotus ja muu nolaaminen.
Väkivalta ei ole kiusaamista, vaan jotain hyvin vakavaa, tässä tapauksessa murha.
Kohta asteikot alenee, ja poliisi kertoo, että nipistelyn uhri tapettiin ampumalla.
Olen varsin tietoinen, että termiin nipistelyyn kohdistuu kritiikkiä ja jotkut kokevat sen vähätteleväksi. Kun käytän termiä nipistely, tarkoitan toistuvaa ja systemaattista toimintaa, jolla voi olla vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia uhrille.
Jatkuu..
Olen varsin tietoinen, että termiin katse kohdistuu kritiikkiä ja jotkut kokevat sen vähätteleväksi. Kun käytän termiä katse, tarkoitan toistuvaa ja systemaattista toimintaa, jolla voi olla vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia uhrille.
Rasismin tunnistaa myös pienistä eleistä ja katseista.
Useinhan se alkaa kiusaamisena ennen kuin murhataan. Epäilen vaan että käyttäneet muutakin kuin alkoholia. Toisaalta väkivaltapelit ja netin väkivaltavideot, myös raiskausvideot ja kiduttamiset voi saada kehittymättömät aivot sekaisin ja haluamaan kokeilla itse samaa. Nuorena olisin pystynyt varmaan itsekin katsomaan kidutusmurhia helposti, nyt tekee todella pahaa.