Maalle muutto odottaa nyt laajempaa tulemistaan, tietää samalla keskustan nousua uuteen uhoitukseen, kuten tapana ollutkin maan selkärangalla.
Isot kauppakeskittymät ja verkkokauppa vievät asiakkaita kaupunkien keskustoista. Kaupungeissa mietitään, miten he palaavat takaisin.
Nyt pienennetään mittakaavaa ihmiselle sopivaksi. Se tarkoittaa vihreyttä, kapeampaa tietä, mahdollisuutta pyöräillä ja kävellä.
– Kävely ja kevyt liikenne on yhä muodikkaampaa, mutta kaupunkien pitäisi olla analyyttisempia ja miettiä tarkemmin, ketkä tulevat kävelemään keskustaan ja miksi he siellä kävelisivät.
mm korruptoitunut pääkaupunki alkaa sulkemaan oviaan tavalliselta ihmiseltä, mm majailee väkeä joka ei maksa lainkaan yhteiskunnan veroja. Mitä virkaa sellaisilla esim Ay-liike elää loisimalla ja kalliine korruptoituine johtajineen.
Mielikuvat kaupunkikeskustoista eivät vastaa todellisuutta
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Näin on näreet.
- Anonyymi
Oikeassa olet. Uskon kepun kannatuksen nousuun noin 12% pintaan.
- Anonyymi
Siis 12 % lisää, varmaan sitä luokkaa...Kaupnugissa tyhmyys tiivistyy tekemättömänä. Alkaa miehetkin tuntemaan itsensä naisiksi, hame kaupoille !
- Anonyymi
Kaupunki tuota kuin paskaa.
- Anonyymi
Kaupunki pilaa ihmiselämän.
Virikkeet pilassa. Jotkin huumehörhöt alkaneet johtamaan, muka "asfaltti luonnosta" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunki pilaa ihmiselämän.
Virikkeet pilassa. Jotkin huumehörhöt alkaneet johtamaan, muka "asfaltti luonnosta"Idunpurijoitten valtakuntaa -kapunki.
- Anonyymi
Muutamme maalle pyöräilemään raikkaan lietelannan tuoksuun ja saman tavaran voitelemille sorateille!
Jes! - Anonyymi
Luomua. Sitä ei mereen lasketa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837121Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405118Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400