Jihadistien paluun ajankohta tarkkaan mietitty

https://yle.fi/uutiset/3-11707845?fbclid=IwAR1mp0jxmO50Sd4zcvRJdK6m3nigwkxwRSs0g9LN3py5_-jrSoP8gRWBgoI

Samaan aikaan kuin vuosi sitten, kun eduskunta jäämässä joululomalle. Valehtelua, pimittämistä koko operaatio. Ajatellaan että pöly laskeutuu joululomien aikaan, ei muuten laskeudu

Tätä on SDP ja vihreät
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Suomi on hänen mielestään erikoistapaus Euroopassa siksi, että se ei ole saanut yhtäkään Isisin toimintaan osallistunutta tuomittua tai syytteeseen. Halla-aho pitää vaarana sitä, että Suomesta muodostuu turvasatama Isis-terroristeille ja heidän tukijoilleen.

Hän uskoo, että palautukset ovat olleet hallituksen tahtotila kaiken aikaa, mutta aikuisten palautukset on ollut poliittisesti herkkä asia.

– Suomalaiset suhtautuvat ymmärrettävästi skeptisesti siihen, että kurkunleikkaajien toimintaan osallistuneita ihmisiä avustetaan tänne veronmaksajien rahalla ja sen takia on odotettu sopivaa ajankohtaa, jonka eduskunnan joulutauko tarjoaa, Halla-aho arvioi.

1Äänestä
  • Tämähän on ollut iät ja ajat terroristien paratiisi.

    Äänestä

Jihadismia juurrutetaan Suomeen, lähinnä vihreiden ja SDPn tuella...

Äänestä

Jaa meinaat, että suomalaiset poliitikot ja viranomaiset pystyvät ohjailemaan/määräilemään sakaalaisten ja Kurdihallinnon toimintaa päiväntarkasti? Mietippä vielä kerran.

Äänestä

no, jouluksi kotiin,,,,,, mihin tun kotiin,,,,,,,, valtion eläteiksi loppuiäksi

Äänestä
  • Terroristit tuotiin Suomeen, mutta tavalliset suomalaiset jätettiin jumiin Britanniaan.

    Äänestä

Kinkku on joulun ruokauhri omalle navalle. Lisää siivuja verkossa.

Äänestä

Pääsevät pyylevät terroristiakat suoraan ruokapöytään. Leluja on varattu iso määrä.

Ja sitten on kantasuomalaisen vanhuksen joulu.....

Äänestä

Höpö, höpö. Tulkaa jo järkiinne! Jos sitä järkeä yhtään on. Lukekaa se ulkoministeriön virkamiehen tiedote. Typeryyden huippu se Halla-ahon kurkunleikkaja-puhe. Mutta sellaista voi odottaakin Breivikin ihannoijalta. Pidän Halla-ahoa suurempana turvallisuusuhkana kun näitä tuotuja lapsia.

Äänestä
  • Näin kommentoi kirjoittaja, joka ei itse eikä lähimmäisensäkään ole joutuneet tekemisiin näiden ihmisryhmien kanssa. Kuinka monta naista esimerkiksi on surmattu erittäin julmalla tavalla (mikä tarkoittaa kaulankatkaisua), nuorta raiskattu, pahoinpidelty kuoliaaksi (kesä -20 Kaivopuisto) kerro. Miksi isis kalifaatista piti paeta, sehän oli paratiisi? Siellä moni pääsi elämästään, pääsi päästään ja mitä kammottavuuksia siellä on tapahtunutkaan tietyn uskonnon noudattamisien nimissä? Odotellaan, kun 'asiantuntijat' suoltavat puhdasta p*skaa kidoistaan YLE:llä ja muissa medioissa. Mielipiteillä valkaistaan mustaakin mustemmat teot vitivalkoisiksi kuin kloriitilla konsanaan. Isis äitylit palkitaan mitalein toukokuisena juhlapäivänä. Sisäministeri itkee onnenkyyneleitä!

    Äänestä

Tanskassa eri meininki, eivät ota lapsia, ei aikuisia isis kalifaatissa olleita.

Totuushan on, että noiden kuolema ei hetkauttaisi ketään. Ilman heitä maailma olisi parempi paikka.

Äänestä

Koko suomen kansa vastustaa noiden palauttamista. Tuodaanko seuraava erä taas vuoden päästä joulun tienoilla vai aiemmin.

Tulijoita täydelle ylläpidolle on vielä noin 30 kappaletta, kalliiksi tulee.

Äänestä

Siis jonkun persun mielestä on. Persujen mielipiteellä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Äänestä

Kiva lahja köyhille suomalaisille kun tietää että nämä viettävät päivänsä yltäkylläisyyden keskellä vaikka eivät joulua vietäkkään. Vittuilkaa lisää riettaaat valehtelijat ja pimeydenruhtinaat.

Äänestä

Tämähän on tunnettu ilmiö. Jo aikoinaan linjattiin taktisessa varautumisessa siihen, että potentiaalinen offensiivi (idästä) voi alkaa yllätysiskuna juuri joululomien aikaan.

Samaa periaatetta toteutetaan tässäkin.

Äänestä

Palautuksen ajankohta määräytyi ihan muiden asioiden ohjaamana kuin mitä tuossa avaaja maalailee, ottaisit asioista selvää.

Siitä olen samaa mieltä, ettei palautusta olisi missään nimessä saanut toteuttaa aikuisten osalta. He ovat tietoisesti puolensa valinneet sellaisen toimijan puolelta (ISIS) josta ei ole paluuta pullantuokjsuideksi kotiäidiksi.

Ei ikinä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-11707845?fbclid=IwAR1mp0jxmO50Sd4zcvRJdK6m3nigwkxwRSs0g9LN3py5_-jrSoP8gRWBgoI

Samaan aikaan kuin vuosi sitten, kun eduskunta jäämässä joululomalle. Valehtelua, pimittämistä koko operaatio. Ajatellaan että pöly laskeutuu joululomien aikaan, ei muuten laskeudu

Tätä on SDP ja vihreät

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu