Vuorossa kaksikielisyysnäytelmän purkaminen

Pakkoruotsi on osoitus siitä, ettei aitoa kaksikielisyyttä ole.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvä pointti!

Eihän tarpeellista kieltä joudu kansalle pakottamaan. Vrt. Englanti.

Äänestä

Väistämättä seuraava askel on koko kaksikielisyysnäytelmän purkaminen.

Äänestä
  • Kyllä! Kiire!

    Äänestä

Suomen kaksikielisyydellä ei ole järkevää sisältöä, se on larppi.

Äänestä
  • Suomen ja suomalaisten kaksikielisyys on verrattain uusi keksintö.

    Kaksikielisyyttä alettiin lanseerata juhlapuheissa ja valtamediassa 1970/1980-luvulla.

    RKP vaati perustuslakiin kaksi kansalliskieltä, suomen rinnalle ruotsin.

    Perusteluna oli kaksi eri kansaa ja kaksi eri kieltä samassa valtiossa.

    RKP ilmoitti puolueohjelmassa ajavansa ruotsalaisen rodun etuja Suomessa. Rotu-sana korvattiin ruotsinkielisillä vuonna 1956.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen ja suomalaisten kaksikielisyys on verrattain uusi keksintö.

    Kaksikielisyyttä alettiin lanseerata juhlapuheissa ja valtamediassa 1970/1980-luvulla.

    RKP vaati perustuslakiin kaksi kansalliskieltä, suomen rinnalle ruotsin.

    Perusteluna oli kaksi eri kansaa ja kaksi eri kieltä samassa valtiossa.

    RKP ilmoitti puolueohjelmassa ajavansa ruotsalaisen rodun etuja Suomessa. Rotu-sana korvattiin ruotsinkielisillä vuonna 1956.

    Jospa uusi vuosi onnen toisi - pakkoruotsi rumaan historiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa uusi vuosi onnen toisi - pakkoruotsi rumaan historiaan.

    Jospa. Nyt on nostettava tämä muutos esille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa. Nyt on nostettava tämä muutos esille.

    RKP+tietää,+että+4,7+%+on+4,7+%+ja+väistämätön+on+edessä.+RKP+ja+taustapelurit+käyvät+härskiä+viivytystaistelua+ja+joidenkin+mielestä+kyseessä+on+jopa+hävitetyn+maan+taktiikka.Suomessa+pitää+jo+havahtua.+Tämän+päivän+alakoululaiset+ovat+työelämässä+2040+-+2080.Minkälainen+Suomi+heitä+odottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    RKP+tietää,+että+4,7+%+on+4,7+%+ja+väistämätön+on+edessä.+RKP+ja+taustapelurit+käyvät+härskiä+viivytystaistelua+ja+joidenkin+mielestä+kyseessä+on+jopa+hävitetyn+maan+taktiikka.Suomessa+pitää+jo+havahtua.+Tämän+päivän+alakoululaiset+ovat+työelämässä+2040+-+2080.Minkälainen+Suomi+heitä+odottaa?

    Niinpä. 2040-2080 ei todellakaan eletä pakkoruotsin Suomessa.

    Äänestä

Otetaan ruotsin malli käyttöön .

Äänestä

4,7%+ei+riitä

Äänestä

Miksi RKP vaatii järjetöntä kielipolitiikkaa muitten vahingoksi?

Kuinka suuria etuja pakkoruotsi ja kaksikielisyysnäytelmä tuovat ruotsinkielisille?

Äänestä
  • Ruotsinkielisillä+omat++helpomman+sisäänpääsyn+kiintiöt+suosikkialoille+(HY:+n+lääketiede,+oikeustiede,+historia),+Vaasan+yliopiston+oikeustieteen+opintopaikoista+50+%,+lisäksi+Svenska+Handelshögskolan,+ja+Åbo+Akademiin+pääsee+50+%+hakijoista.Ruotsinkielisisistä+50+%:lle+on+varattu+korkeakoulupaikka,+suomenkielisistä+30+%:lle.Kauppatieteen+opiskelupaikoista+ruotsinkielisillä+on++20+%.Ruotsinkielisillä+on+keskimäärin+25+%+korkeampi+tulotaso.+Moniin+virkoihin+maksetaan+kaksikielisyyslisät+ja+valintakriteereihin+räätälöity++sopivat+kaksikielisyysvaatimukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinkielisillä+omat++helpomman+sisäänpääsyn+kiintiöt+suosikkialoille+(HY:+n+lääketiede,+oikeustiede,+historia),+Vaasan+yliopiston+oikeustieteen+opintopaikoista+50+%,+lisäksi+Svenska+Handelshögskolan,+ja+Åbo+Akademiin+pääsee+50+%+hakijoista.Ruotsinkielisisistä+50+%:lle+on+varattu+korkeakoulupaikka,+suomenkielisistä+30+%:lle.Kauppatieteen+opiskelupaikoista+ruotsinkielisillä+on++20+%.Ruotsinkielisillä+on+keskimäärin+25+%+korkeampi+tulotaso.+Moniin+virkoihin+maksetaan+kaksikielisyyslisät+ja+valintakriteereihin+räätälöity++sopivat+kaksikielisyysvaatimukset.

    Jopa valtionhoitaja Mannerheim antoi sovittelevan esityksen itsenäisen Suomen repivään kieliriitaan, mutta suomenruotsalaiset sabotoivat sen eduskunnassa.

    Kyse oli jo silloin VALLASTA, ei kielellisistä oikeuksista.

    Nykymuotoinen perustuslain kielipykälä sisältyi vasta hallituksen neljänteen esitykseen ja astui voimaan 17.7.1919.

    Siitä lähtien vääntö on jatkunut. RKP on yrittänyt tulkita perustuslakia omien tarkoitusperiensä mukaan. Kaikkein härskeintä oli perustuslain sivuuttaminen (mitätöinti), kun pakkoruotsi suhmuroitiin peruskouluun vuonna 1968 - 1971.

    Äänestä

Kyllä

Äänestä
  • Tällaisia omanapaisia, mistään piittaamattomia Suomen syöjiä kannatellaan verovaroilla ja teeskennellään kaksikielisyyttä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pakkoruotsi on osoitus siitä, ettei aitoa kaksikielisyyttä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu